perjantai 24. lokakuuta 2008

Jos puhun suomeksi ja ruotsiksi, mutta puuttuu rakkaus…


Hiiret ovat tuoneet tehottomuutta elämääni. Menin taas nukkumaan kello 1 yöllä, mutta kello 4-5 heräsin villiin menoon pappilassani. Eilen olin Tammisaaressa Raaseporin seurakuntayhtymän kokouksessa, jossa kärsimme 8-3 –äänestystappion. Kokouksen jälkeen menin Esa Lahtisen kanssa bensaostoksille ja kahville. Esa kertoi tappaneensa vanhalla hiiriloukulla toista sataa hiirtä. Oli pitänyt tukkimiehen kirjanpitoa ullakon seinällä. Jos muistelen oikein, luku oli kai 137. Voi olla, että muistan väärin tai kuulin huonosti. Hiiriä riittää Esan tekojenkin jälkeen. Ullakko kertoi, että hiiret olivat syöneet toisen lautasen tyhjäksi. Toinen lautanen oli verhottu puruilla, jotta sitä ei erehtyisi syömään.

En kerro tietoisesti vain minun ongelmista ja itsestäni, vaan tajuan hyvin, että itse kullakin työtoverilla on inhimilliset tunteensa ja kokemuksensa. Kristittynä voimme antaa jopa arvoa ihmisenä olemiselle ja uskoa, että Jumala tekee kaiken parhaaksemme. Ihminen ei ole robotti. Lastenelokuvassa Wall-e oli tunteva robotti, mutta se on fantasiaa. Vanhan ajan liikkeenjohdossa taylorismin ja fordismin mukaan ihmistä pidettiin robottina, jossa tärkeää oli kustannusten leikkaaminen ja tuottavuuden panos matemaattisesti laskettuna. Se oli ihan tarpeellinen vastareaktio huvitoiminnaksi väärinymmärretylle työlle, vaikka en usko, että yrityselämää juuri koskaan on hoidettu laissez-faire –periaatteella (”Antaa Matin elää ihan omaa menoaan”). Työntekijät eivät ole vain harrastamassa, viihdyttämässä itseään, vaikka olisivat syvästi inhimillisiä ja tuntevia.

Blake-Mouton, Hertzberg ja Porter etsivät uudenlaista yhdistelmää, jossa tehokkuuden rinnalle otettaisiin huomioon inhimillisyys. Vasta sitten saadaan optimaalinen tulos, kestävä kehitys. Tehokas, älykäs ihmisvoimavarojen arvostaminen tuottaa asiakkaalle parhaan lisäarvon. Koko ajan sopii kysyä, mitä hyötyä on tästä ihmisenä työskentelystä toiselle ihmiselle ja sen myötä yritykselle tai yhteisölle. Martti Luther lisäsi mainittuun inhimilliseen spekulaatioon hengelliseen näkökulman: tekeminen on hyväksi, ihmisen arvostaminen on hyväksi, mutta Jumala antaa siunauksen. ”Heitä nuotta veteen ja tee kalastajantyötä, mutta anna minun huolehtia saaliista. Usko ja tee työtä, niin suuhusi lentää paitsi metsäkana, myös koko paistettu hanhi” (Luther, Matkaevästä).

Hengellisten työntekijöiden sopii uskoa näin lapsellisesti, että paistettu hanhi lentää suuhun, vaikka asiantuntijat tietävät, että emäntämme valmistaa keittiössä ruokamme.

Pohjan suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan työntekijät ja yhtymämme työntekijät tekivät tutustumiskiertoajelun uuden kaupunkimme seurakuntiin. Matka alkoi yllätyskahvilla Pohjan ostoskeskuksessa Postilla, seurakunnallisesta olohuoneesta. Postillassa ei ainoastaan tarjota ruokaa ja keskustelua, vaan se on suosittu kirpputoripaikka. Kaikki eivät olleet vielä käyneet Postillassa aiemmin.
Postillan jälkeen menimme Snappertunaan. 1300-luvulla alueemme oli Kirkkonummelle saakka yhtä aluetta. Siinä mielessä palaamme kohti juuria, kun kunnat liittyvät toisiinsa, vaikka Kirkkonummi ei ole toki uudessa joukossamme. Gunnar Weckström esitteli Snappertunan kirkkoa ja kinkerihistorian merkitystä suomalaiselle sivistykselle. Matkamme jatkui Kahvila Slottsknektens stugaan (p. 019 234015), jotta väärinymmärrysten vuoksi teimme pienen kävelyretken viereen Raaseporin linnan raunioille ja odotimme, että ”paistettu hanhi” lentää suuhumme Karjaalta parissa kymmenessä minuutissa. Tulipa mieleen, että tanskalaiset ja virolaiset ovat olleet näillä kulmilla vallitsemassa tai häiritsemässä ihmisten elämää: pitäisikö meidän lähteä nyt vihassa Kööpenhaminaan? Onneksi olemme vapautuneet jo tuosta vihasta ja pelosta. Luultavasti aika tekee tehtävänsä, että suomalaiset vapautuvat myös venäjävihasta, joka on luonteeltaan kulttuurista ja primitiivistä.

Hanhi lensi suuhumme.

Jatkoimme matkaa Bromarviin idylliseen merelliseen kylään, jossa oli uudehko kirkko. Bromarvin jälkeen kävimme Tenholan (Tenalan) kirkossa, joka on kiistatta yksin Suomen vanhimmista kirkoista – jopa vanhempi kuin ikivanha Pohjan harmaakivikirkko. Tenholan kirkossa pääsen toimittamaan jumalanpalveluksen sunnuntaina 2. marraskuuta 2008 kello 10.

Koin erittäin hyväksi, että saimme tutustua uuden seurakuntayhtymämme lähialueen muutamaan kirkkoon, koska kaikille alue ei ollut tuttua. Itsekin näin paljon uutta. Om jag talar både människors och änglars spårk men saknar kärler, är jag bara ekande brons, en skrällande cymbal. Om jag talar både svenska och finska men saknar kärler, är jag bra ekande brons, en skrällande cymbal.