sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Horton - ryssäpelkoa suomalaisille lapsille


Keväällä 2008 Igor-poikani kävi katsomassa Pietarissa venäjänkielellä puhutun amerikkalaisen piirretyn elokuvan: Horton. Tämä Horton on sympaattinen ja hassu elefantti, joka elää leppoisaa elämää Noolin viidakossa. Eräänä päivänä elefantti kuulee ääntä leijuvasta pölyhiukkasesta. Hortonin ystävät luulevat tämän menettäneen järkensä. Pölyhiukkasessa asuu pieni Huuvillen kylä ja sen pormestari on ainoa, joka kuulee Hortonin äänen. Tästä alkaa vauhdikas kamppailu, kun kenkuru ”palkkaa” ilkeän korppikotkan tuhoamaan tuon pölyhiukkasen, jotta viidakon lapset eivät oppisi turhiin kuvitelmiin. Tarina meni hyvin Venäjällä, kun kaikki piirretyt hahmot puhuivat venäjää.

Tänään 16. marraskuuta 2008 kävin poikani kanssa katsomassa saman elokuvan suomenkielellä Finnkinossa. Paljastui venäjäviha, joka oli upotettu roolihahmoihin. Ilkeä korppikotka Vlad lausahti muutaman sanan venäjää. Muutkin vuorosanansa hän sanoi venäläisellä aksentilla. Tämä Vlad pitää likaisista töistä idyllisen viidakon ulkopuolella: http://www.youtube.com/watch?v=4ylfIm6k1AU ja http://www.youtube.com/watch?v=Qnu9-l_v04U ja http://www.waytoblue.com/media/horton/Horton_VladAttack/en/

Jim Carrey ja Steve Carell eivät suinkaan keksineet tarinaa itse, vaan animaatio perustuu Tohtori Seussin teokseen, jollaisena se heijastaa Toisen maailmansodan jälkeistä amerikkalaista kommunistien ja Neuvostoliiton pelkoa.

Jotkut ovat hyvätahtoisesti tahtoneet otaksua uudessa amerikkalaisessa keskustelussa, että Vlad ei olisi sittenkään venäläinen, vaan ehkä Transilvaniassa keskiajalla elänyt Vlad Tepes. "Hyvätahtoisuudelle” ei ole perustaa niin kuin suomenkieliset sanoittajat ovat oikein oivaltaneet. Kirjailijan elämäntarina vahvistaa, että venäläisten pelko tulee ilmi korppikotkassa. Lienee kuitenkin sattumaa, että kotka edustaa venäläisiä, sillä 1950-luvulla kotkan käyttö Venäjän symbolina oli kielletty kommunistisen ideologian tähden: vasta nyt 1990-luvun jälkeen kotka on palannut myös Venäjän kansalliseksi symboliksi. Sitä vastoin ei ole sattumaa, että Dr. Seuss kirjoitti mafian edustajaksi venäjää puhuvan hahmon. Valitettavasti! Mainittakoon vielä, että venäläisestä mafiasta puhuminen aktualisoitui 1990-luvun Jeltsinin valtakunnassa, kun taas 1950-luvulla mafioosolla ei tarkoiteta vielä mitään "rikollista organisaatiota", vaan pikemmin valtiollista ja kansallista paholaismaisuutta.

MIKSI MIELIKUVALLA ON MERKITYSTÄ?

Pienet lapset kuuntelevat ja katsovat jännittävän animaation lukuisia kertoja. He toivovat, että hyvä Horton-elefantti voisi pelastaa pienen elämän pölyhiukkasessa ja Huuvillen kylässä. Paha mafiooso on venäläinen, joka puhuu lapsen äidinkieltä venäläisellä aksentilla. Tämä jää lapsen tunnemaailmaan. Kun lapsi siirtyy elokuvateatterin ulkopuolelle, venäläinen maahanmuuttaja tai venäläistaustainen lapsi puhuu venäläisellä aksentilla elokuvan katsoneelle lapselle, jolloin alitajuntaan painunut pelon tunne tällä aksentilla puhuvasta korppikotkasta luo etäisyyden ja vierauden keskustelutoveria vastaan. Tämä venäläinen on hyvätahtoisuudessaan uskaltautunut keskusteluun huonosta suomesta (englannista) huolimatta, mutta nyt hänet koetaan "pahaksi korppikotkaksi"!

SYNTYI HULLUSSA AMERIKASSA 1950-LUVULLA

Jennie Kermode kertoo elokuva-arvostelussa Eye for Film –lehdessä (http://www.eyeforfilm.co.uk/reviews.php?film_id=13077) Iso-Britanniassa, että Vlad-korppikotka - Vlad Vladikoff - on nimenomaisesti Venäjän mafioson edustaja, palkkamurhaaja, jolla on ”repaleinen ulkoasu, terävät kynnet aseinaan”. Elokuva toistaa yhä uudestaan, että olet arvokas riippumatta siitä, miten pieni olet. Jo kirjan ilmestymisestä alkaen tämä on koettu, mutta erheellisesti, pro-life –liikkeen poliittiseksi iskulauseeksi. Dr. Seuss on jyrkästi kiistänyt yhteydet. Hän on uhannut jopa oikeustoimilla. Elokuvakriitikko ei sitä vastoin pistänyt riittävästi merkille venäläisvastaista fobiaa, joka Dr. Seussilla oli 1950-luvun hullussa Yhdysvallassa, jossa Neuvostoliitto ja Stalin herättivät pelkoa.

Jen Johans on Film Intuition-arvostelussa muistuttanut, että Seussin teos valmistui 1954, jolloin kirjailija oli itse käynyt juuri Japanissa ja jolloin Amerikassa käytiin McCarthyn tähden ankaraa poliittista arviointia kommunismin uhkasta. Adam Markovitz kirjoittaa hyvin lyhyessä Entertainment Weekly –katsauksessa, että Seuss yhtyi taiteellisesti McCarthyn poliittiseen ilmapiiriin Amerikassa. Teos on myös poliittinen allegoria. Ennen kaikkea on merkille pantavaa, että kirjan omistuskirjoituksen Seuss kirjoitti “minun suurelle ystävälle, Mitsugi Nakamuralle”, joka oli hänen ystävänsä Japanin matkan aikana. Juuri Japanin vierailu ratkaisi Horton-teoksen syntyyn. Who-ville on eräänlainen ihanne Japani: http://www.ew.com/ew/article/0,,20184333,00.html

Itse tohtori Seuss, oikealta nimeltään Theodos Seuss Geisel syntyi 2. maaliskuuta 1904, kuoli 24.9.1991. Toisen maailmansodan aikana hän teki animaatioita Ilmavoimien palvelukseen. Hänen tunnetaan myös kritiikistä Neuvostoliitolle annettua apua vastaan. Joskus on arvailtu, olisiko hän pitänyt kommunismin pelkoa liiallisena - vai päinvastoin. On vaikea nähdä, että miten Hortonin venäjää puhuva Vlad-korppikotka kertoisi, että kommunistien pelko on tarpeetonta 1950-luvun Yhdysvalloissa. On totta, että loppulauseessaan itse korppikotka herkistyy hellyyttävään toteamukseen pieneksi sekunniksi, mutta jää kuitenkin happamaksi ja ulkopuoliseksi: hän on pahan palkkamurhaajan symboli. Tämä paha korppikotka ei voinut tunkeutua hyvään viidakkoon, jossa oli toki epäluuloja ja yhteydenottoja korppikotkaan. Viidakossa kaikki rakastavat toisiaan. Venäjää puhuva korppikotka jää ulkopuolelle.

Teos Horton-elefantista julkaistiin elokuussa 1954 vain pari kuukautta sen jälkeen, kun McCarthyn ja armeijan polemiikki kommunismin uhkasta oli huipussaan. Yhdysvaltojen armeijassa järjestettiin näitä kuulemisia maaliskuun 1954 ja kesäkuun 1954 välillä. Senaattori Joseph R. McCarthy tutki kommunistien soluttautumista Yhdysvaltojen armeijaan. Kun tuloksia ei syntynyt, armeija syytti McCarthya ja tämän tärkeintä neuvonantajaa Roy Cohnia etuisuuksien antamisesta G. David Schinelle, mainittujen henkilöiden ystävälle. Tilanteen tähden järjestettiin kuulemiset, joita johti senaattori Karl Mundt. Kuulemiset alkoivat 16.3.1954. Nämä kuulemiset saivat paljon näkyvyyttä jopa televisiossa. Alger Hissin sekä Julius ja Ethel Rosenbergin tapaukset olivat saaneet muutamat uskomaan, että kommunistien soluttautuminen armeijaan olisi ollut laajaa. McCarthyn missio oli tutkia soluttautumisen laajuutta. Televisioidut kuulemistilaisuudet kestivät 36 päivää ja arviolta 80 miljoonaa ihmistä näki ainakin osa kuulemistilaisuuksista. Julkisuus kääntyi voimakkaasti McCarthyn vastaiseksi. Lopulta 2. joulukuuta 1954 senaatista 2/3 –osaa äänesti epäluottamuslauseen McCarthylle. Hänen merkittävä paikkansa kansallisessa politiikassa oli päättynyt. Itse kysynkin, että antoiko Dr. Seuss tukensa McCarthylle, päinvastaisista tulkinnoista huolimatta? Minun mielestäni Seuss kertoo rautaesiripun maailmassa, että paha kommunismi ei saanut tuhottua hyvää viidakkoa eikä pientä Huuvillen kylää pölyhiukkasessa, vaikka yhteydenottoja oli ollut viidakon sisäisen epäluuloisuuden tähden. Paha jää ulkopuolelle, mutta tämä paha korppikotka jää venäjää puhuvaksi hahmoksi. Valitettavasti!

Joka tapauksessa en suosittele elokuvaa sen rotu- ja kansallisuusennakkoluuloja vahvistavan vaikutuksen tähden. Eikö moderni toteutus lapsille olisi voinut olla 1950-luvun ylilyöntejä tasoittavaa ja pahatkin olisi pistetty puhumaan samaa englantia/suomea kuin muu väki? Niin olisi saanut kokea sen hyvän elämyksen, joka oli mahdollista venäläisessä elokuvateatterissa Pietarissa keväällä 2009.

Omat kotisivuni ovat tässä: http://personal.inet.fi/business/molari/ (Juha Molari)

Tämä elokuva-arvostelu on julkaistu myös toisaalla: http://juhamolari.suntuubi.com/?cat=8&y=2008&m=11&d=16