tiistai 11. marraskuuta 2008

Jokaisen seurakuntapapin lukemistoa

Jerrold M. Post, Leaders and their followers in a dangerous world. The psychology of Political Bahevior (Cornell University Press: Ithaca and London 2004).

Sain vihdoin tänään tämän kirjan Akateemisesta kirjakaupasta. Lisäksi kävin Yliopistopainossa sopimassa väitöskirjani painamisesta. Samalla sain Johan Beckman instituutin kustantaman Daniel Rancour-Laferrieren teoksen Stalinin psyyke - psykoanalyyttinen tutkimus. Molemmat teokset ovat rajua puhetta johtajien psyykkeestä!

Jerrold M. Post, CIA:n johtava psykiatri ja George Washington yliopiston poliittisen psykologian professori, käsittelee uskonnollista maailmaa teoksessaan, jonka tähtäyspisteenä on ymmärtää terrorististen ääriliikkeiden psykodynamiikkaa. Samalla hän sanoo myös paljon muutakin teoista ”Jumalan nimissä”. Kirja on tarvittava apuväline poliittisille ja uskonnollisille johtajille, jotta saavat välineitä itsensä arviointiin. On hyvä tietää, mikä saa johtajat johtamaan ja seuraajat seuraamaan. On tarpeellista ymmärtää johtajan ja seuraajan välistä voimakasta sidettä.

NARSISTI OSAMA BIN LADEN TARVITSEE VIHOLLISTA


Totta kai Post voi virkansa puolesta katsoa poikkeuksellisen tarkasti terroristien, erityisesti al Qaida –terroristien, mielen rakenteeseen. Hän muistuttaa, että nämä terroristit ovat psykologisesti ”normaaleja”. Terroristiryhmä karkottaa emotionaalisesti häiriintyneet yksilöt, koska nämä olisivat turvallisuusriski. Terroristi ei käytä sanaa itsemurha, koska itsemurha on heikon ja itsekkään ihmisen teko. He tekevät marttyyriteon (istishadin) Allahin palveluksessa. He eivät ole murhaajia, vaan elämän tosiseikka on ihmisten taistelua. Terroristit eivät tapa halusta yksilöitä, vaan jidahin täytyy vain mennä eteenpäin. Ryhmän jäsenet eivät ole lähtöisin mitenkään surkeista oloista eivätkä käyttäydy erityisen poikkeavasti.

Post kertoo Quida-terroristien oppaasta, jossa annetaan jäsenille neuvoksi, että (1) nämä eivät saa osoittaa islamilaista suuntautumista, (2) eivät saa mainita islamilaisia veljellisiä ilmauksia, kuten ”rauha sinulle”, ”Allah maksaa sinulle”, (3) ja heidän tulee välttää käymästä kuuluisilla Islamin paikoilla (moskeijat, kirjastot, pyhiinvaelluspaikat). Post tekee seikkaperäisen selonteon Osama bin Ladenin lapsuuteen ja elämänkaareen tämän 52/54 sisarusparven kokemuksista alkaen. Neuvostoliiton invaasio Afganistaniin oli ratkaiseva Osama bin Ladenin psykologiselle kehitykselle, jotka tarvitsi lapsuutensa nöyryytysten jälkeen narsistista suosiota johtajana. Bin Laden oppi näkemään Neuvostovallan paperitiikerinä, kun Yhdysvallat olikin oikea vallanpitäjä. Neuvostoliiton vetäydyttyä Afganistanista Osama bin Laden menetti vihollisensa, mutta karismaattisen johtajan voima syntyi kyvystä suunnata viha yksittäiseen viholliseen: bin Laden löysi Sudanissa 1993, että Yhdysvallat on turmellut Islamin pyhyyttä. Tämän jälkeen ei enää Osama bin Laden, vaan itse Jumala puhui bin Ladenissa, jotta uskonnollisten muslimien pitäisi tappaa kaikki amerikkalaiset.


EMOOTIOT MUKAAN JOHTAJUUDEN ARVIOINTIIN


Postin mukaan persoonallisen tekijät, motivaatio ja emootiot, eivät saisi olla enää eliminoitu, kun tarkastellaan johtajuutta, mikä virhe tapahtui Durkheimin ja Weberin perinteessä selittää sosiaalisia faktoja. Post muistuttaa, ettei ryhmä tee päätöksiä, vaan yksilöt tekevät. Harold Lassweliin liittyen hän havaitsee, että voimaa tavoitteleva henkilö käyttää poliittista areenaa kompensoimaan omia alhaisia itsetunnon kokemuksia, merkityksettömyyden tunteita, heikkoutta ja älyllistä alamittaisuutta. Tämän jälkeen Post tekee seikkaperäisen katsauksen tunnettujen johtajien karmeaan psyykkiseen kuntoon. Yksilöt etsivät johtajan rooleja ratkaistakseen omia henkilökohtaisia konflikteja.

Egopsykologi Heinz Hartmannin mukaan psyykkisesti terveemmän ihmisen konflikteista vapaa ympäristö on laajempi, hän on joustavampi erimielisyydelle. Post on myös mieltynyt Erik Eriksonin ja Dan Levinsonin elämänkiertokulkujen kuvauksiin erityisesti, kun pohtii ääriliikkeisiin liittyvien ihmisten elämäntarinaa ja ikää. Heinz Kohutin ja Otto Kernbergin teoriat on liitettävissä Postin mukaan elämänkiertokulkumalliin, jolloin tietyt yksilöt kokevat kriittiseksi suuruutensa ja kiitoksen etsimisen. Narsistinen johtaja pitää itseään välttämättömänä, muodostaa fantasiat rajoittamattomasta menestyksestä, uskoo itsensä erityislaatuiseksi, vaatii suosiota ja on erityisen kateellinen muita kohtaan. Narsistinen ei tarkoita kuitenkaan epäilemättä ”sairautta”. Erityisesti Vamik Vokman on liittänyt narsismin käsitteen johtajuuden tutkimukseen. Post otaksuu psykoanalyysin valossa, että narsistinen persoona syntyy minä kehityksen onnettomista vaiheista, kun tämä henkilö on kokenut kaltoin elämänsä: äiti on ollut riittämättömän hoivassa ja huolenpidossa. Lapsen autonomia ja yksilöllisyys on kielletty. Jotkut äidit ovat kylmiä. Narsistinen yksiö kehittää idealisoidun minä-käsityksen ja pahan minä, mutta tämä riittämätön minä on lohkottu pois ja kiistetty tämän henkilön tajunnassa. Juuri lohkominen (splitting) on kriittinen aspekti narsistisessa yksilössä, erityisesti sen erityisen merkityksen tähden narsistiselle poliittiselle johtajuudelle.
Post on tehnyt tutkimuksia terroristien psykologiasta ja todennut, että narsistinen persoonallinen rakenne tavataan usein terroristeilta – ja erityisen usein ”anarkistisilta terroristeilta”. Nämä lohkovat pahat ja aggressiiviset ominaisuudet itsestä ja heijastavat ne vallanpitäjien rakenteisiin, minkä jälkeen perustelevat oman aggressiivisuutensa vallanpitäjiä vastaan. Post kiinnittää huomiota myös erityisen iäkkäisiin johtajiin, jotka eivät ole vielä saavuttaneet kaikkia ambitioitaan: tuo tilanne on erityisen stressaava narsistiselle yksilölle vanhuuden päivänä.

ONKO JOHTAJA KYKENEVÄ PÄÄTÖKSENTEKOON?

Post arvioi myös poliittista paranoiaa, vainoharhaisuutta, sekä avoimessa että suljetussa yhteiskunnassa. Kaiken kaikkiaan hän toistaa monella tavalla yhä uudestaan, että johtajat ovat näiden omista toiveistaan ja vakuutteluistaan huolimatta pelkästään lihaa ja verta luotuina ihmisinä. Johtajien terveys ja sairaus on näytellyt merkittävää roolia Woodrow Wilsonin, Ramsay MacDonaldin, Paul von Hindenburgin, Adolf Hitlerin, Franklin Delano Rooseveltin, Ronald Reaganin, John F. Kennedyn ym. toiminnassa. Hitler söi päivittäin lukuisia lääkecocktaileja, joissa oli hormoneja, oopiumia, barbituraatteja ym. Tällaisten lääkeaineiden yhdistelmät vaikuttavat myös vainoharhaisia tunteita ihmisessä. Unettomuuden, unilääkkeiden käytön ja stressin vaikutus johtajien päätöksenteossa on myös kiehtovasti esitelty.
Hyvin mielenkiintoinen on tämä teos kuvauksena tiettyjen päätöksentekijöiden tavassa toimia kriisitilanteessa ja stressin alaisina. Päätöksenteon psykofysiologia akuutin ja pitkäaikaisen stressin vaikutuksen alaisena, persoonallisuuden ja kriisikäyttäytymisen suhde, yksilön ja päätöstä tekevän ryhmän vuorovaikutus sekä persoonallisuuden ja organisaation suhde ovat hyvin käsitelty. Tällöin hän tukeutuu pitkälle tutkijaan nimeltä Irving L. Janis. Narsistinen persoonallisuus tarvitsee itseluottamuksensa ja kykynsä saavuttaa menestys. Ihannetilanteessa vastustajat voisivat auttaa narsistista johtajaa terveempää itsearvioon ja poliittisen realiteetin tiedostamiseen, mutta narsisti on oman kaikkivoipaisuudensa harhassa. Hänen on vaikea tunnustaa tietämättömyyttänsä ja vastaanottaa edes rakentavaa kritiikkiä. Samanaikaisesti hänellä on taipumus yliarvioida omien toimien menestyksen.

Paranoidinen persoonallisuus menettelee kriisitilanteen päätöksenteossa siten, että hän turvaa vain omaa autonomiaansa, ei luota kehenkään toiseen. Paranoidinen ihminen on hypertunteellinen. Kaikki havainnot vahvistavat alkuperäisiä olettamuksia, asenteita. Paranoidinen johtaja on jyrkkä ja kyvytön kompromisseihin. Maailma nähdään taistelun paikkana, vastustajat nähdään Pahoina (evil). Kriisitilanteessa paranoidinen johtaja (tai ryhmä) ei näe vastustajaa sellaisena henkilönä, joka tahtoisi välttää konfliktin, vaan pahanaikeisten suunnitelmien rakentajana. Jopa sellaiset epäilevät yksilöt, joiden epäileväisyys ei ole normaalisti patologista, voivat stressin ilmaantuessa tulla tiukasti paranoidisiksi. Post tekee seikkaperäisen selonteon Nixonin paranoidiseksi muuttumiseksi Watergate-kriisin aikana. Erityisen kiinnostavaa on Postin selonteot aivojen hormonitoiminnan vaikutuksesta kriisikäyttäytymiseen ja päätöksentekoon.

Post esittelee sekä muslimiterroristeja, juutalaisia terroristeja että kristittyjä terroristeja psykologisen viitekehyksensä puitteissa.

LAHKO KEKSII VIHOLLISENSA

Kun todellinen vihollinen katoaa, vihollisen tarve kasvaa intensiivisesti. Vihollinen luodaan lopulta. Vieraan pelko ja vihatun heijastaminen johonkin ulkopuoliseen ”toiseen” palvelee tilannetta. Post selvittää psykoanalyytikko Melanie Kleinin avulla, miten minä kehittyy ihmisessä idealisoidun objektin avulla, mutta ryhmä demonisoi vastustajansa pahaksi objektiksi. Voimakkaan stressin aikana jopa terveet yksilöt ja ryhmät voivat palata kuvattuun paranoidiseen asemointiin ja kokemiseen, jossa määrittävät pahat objektit todellisiksi Pahoiksi hahmoiksi. Vihollinen on kuitenkin aina ryhmän projektiivisen identiteetin osa. Juutalaiset ja arabit ovat mitä voimakkaimmin määritelleet itsensä toisistaan erillisiksi, mutta ovat mitä erottamattomin toisiinsa sidottuja (samaa lienee sanottava kovin monen suomalaisen ryssävihasta)!


KARISMAATTIS-NARSISTINEN RIIPPUVUUS JOHTAJASTA


Lopulta Post selvittää narsismia ja karismaattista johtaja-seuraaja –suhdetta. Karismaattisen johtajan suhde ”peili-nälkäiseen” persoonaan tai ”ideaali-nälkäiseen” persoonaan selittää paljon myös kristillisten seurakuntien epäterveistä riippuvuussuhteista. Post ei puhu niinkään eheyttävistä karismaattisista johtajista, jollaisiksi hän arvostaa Kemil Ataturkin, Mahamatha Gandhin ja Martin Lutherin King Jr:in, vaan karismaattisista johtaja-seuraaja –suhteista, johon liittyy usein destruktiivinen – rikkova – karismaattinen johtajuus. Post tahtoisi pohtia tarkemmin, mikä on seuraajien näkökulmasta se, että johtaja kohoaa niin magneettiseksi, puoleensa vetäväksi. Seuraajat tekevät johtajasta jotensakin yli-ihmisen, uskovat sokeasti ja antavat emotionaalisen tuen johtajalle. Post liittyy Wilnerin (1984) tutkimukseen, jonka mukaan karismaattinen johtajuus ruokkii fragmentoitunutta tai heikkoa minän rakennetta. Kliiniset tutkimukset yksilöistä, joilla on narsistinen persoonallisuushäiriö, ja seikkaperäiset tutkimukset karismaattisiin uskonnollisiin ryhmiin liittyvistä ihmisistä sekä ryhmän toiminnasta havaitut psykodynaamiset seikat tukevat Postin mukaan Kohutin, Kernberg ja Volkamin havaintoja johtaja-seuraaja –suhteista. Kohut saattoi pitää narsistista persoonallisuutta myös osana normaalia minäkehitystä, kun taas Kernberg uskoi narsismin aina kehittyvän vain vastauksena psykologiseen varhaiseen vaurioon. Vastasyntynyt ei tee vielä eroa itsensä ja äidin välillä, vaan hän on universumi. Sittemmin syntyy idealisoitu minä lohkomisen avulla. Frustraatio siedetään sittemmin niin, että itseensä liitetään Täydellinen: Jos minä en ole täydellinen, minä olen suhteessa johonkin täydelliseen. Jos lapsi jostain syystä traumatisoituu kehityksensä kriittisessä vaiheessa, hänen minänsä on rikki, haavoittunut, loukkaantunut. Tällainen lapsi jää emotionaalisesti nälkäiseksi, ylikorostuneesti rakkautta ja ihailua tarvitsevaksi. Nämä henkilöt saavat omalle arvottomuuden kokemukselleen karismaattisessa suhteessa johtajaan. ”Uskon narsistisen transferenssien elementit olevan läsnä kaikissa karismaattisissa johtaja-seuraaja –suhteissa, ja joissakin karismaattisissa johtaja-seuraaja –suhteissa ne ovat ratkaisevia determinantteja” (Post 2004: 191).

Tämän jälkeen Post liittää mainittuun analyysiin absolutismin retoriikan ja lohkomisen kielenkäytön, jossa lahko/ryhmä asettuu Jumalan puolelle ja identifioi vastustajat saatanan kanssa. Wilfred Bionin (1961) havaitsemat ryhmän kaksi kolme tunnuspiirrettä näkyvät Postin havaintojen mukaan näissä karismaattisissa johtaja-seuraaja –suhteissa: riippuvaisen ryhmän tavoin uskomus kaikkivoivan johtajan tarpeesta turvallisuudelle, jäsenten sokea kyseenalaistamaton idealisoiva suhde johtajaansa; pariutuvan ryhmän päämäärä odottaa pelastusta ja syvä optimismin tarve ja uuden maailman odotus; taistelu-pako –ryhmässä (fight-flight group) turvautuu polarisaatioon, ulkopuolinen ryhmä on pahantahtoinen.

Olen saanut 20 vuoden pappisvuoden kokemuksella sen vaikutelman, että Postin tutkimus on ajankohtainen ja tarpeellinen myös seurakunnallisen päivittäisen elämän ja vuorovaikutuksen arviointiin, vaikka emme ole innostuneita terroristien tekoihin. Näiden psykologisten viisauksien sisäistäminen on sitä arvokkaampaa, mitä enemmän seurakunnat kohtaavat rakennemuutoksia ja mitä enemmän taloudelliset matalasuhdanteet uhkaavat suomalaista hyvinvointia.

Tiistaina Pohjan Pyhän Marian kirkossa kristityt kokoontuvat ilman vainoharhaisia tunteita: http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/kalenteri.html. 18.11.2008 klo 18:30 Pyhän Marian kirkossa Kristus-päivä. Kristittyjen yhteinen rukoustapahtuma, rukousta, ylistystä ja esirukouspalvelu. Mukana Johanna Manner Kansan raamattuseurasta sekä kristittyjen alueen eri seurakunnista.

Juha Molarin kotisivut ovat tässä: http://personal.inet.fi/business/molari/