perjantai 26. joulukuuta 2008

Erotetut isät, eronneet isät, viikonloppuisät ja lapset


Minun mieltäni ja omaatuntoani on mitä pahimmalla tavalla järkyttänyt vähäiseksi jäänyt suhde esikoispoikaani ja tyttäreeni. Tämä tunne valtasi mieleni voimakkaasi pari päivää sitten, kun tulin pappilastani Helsinkiin vaimoni ja Igor-pojan, kuopuksen luo. Viisi vuotta vanhalla pojalla oli esittää Helsingin alueen venäjänkielisen jalkapalloseuran Spartakin antama palkinto. Palkinto oli laitettu keittiössä seinälle. Pietarissa piirretyn vaimon ja minun karikatyyrin toisella laidalla oli joitakin vuosia sitten voittamani Suomen mestaruuskilpailujen veteraanisarjan viestijuoksupalkinto, toisella laidalla oli Igor-pojan ensimmäinen palkinto (ks. valokuva).

Kokemani syyllisyys ja ikävä olivat eräs syy, miksi sanoin irti Pohjan Dalkarbyn pikkupappilan vuokrasopimuksen. Toki tarpeeni olla perheen kanssa teki bensakulut ylivoimaiseksi. Luulottelin vielä yli vuosi sitten, että minun olisi helppo viettää muutamia öitä pappilassa viikossa. Tällä tavalla voittaisin takaisin bensakuluissa säästetyn summan avulla vuokran hinnan. Tosiasiassa olen tullut niin emotionaaliseksi, että tajusin parhaaksi olla vaimoni ja lapseni kanssa. Tämä eron kokemus pappilassa palautti muistiini myös edelliset erot esikoispojastani ja tyttärestäni. Esikoinen on juuri kirjoittamassa ylioppilaaksi ja suunnittelee lääketieteen pääsykokeita. Mielestäni kannattaa laittaa hakupaperit riittävän moneen tiedekuntaan. Tytär on menossa rippikouluun. Minun on helppo olla ylpeä heistä, mutta tiedän, ettei nämä vanhempi-lapsi –suhteet menneet parhaiden oppikirjojen mukaan.

EROTETUT ISÄT

Järkeilyn ja päättelyn varassa voisi kuvitella, että helppo sitä on pappilassa olla yksin. Epäilemättä joskus tuntuu hyvältä olla rauhassa. Saa käydä rauhassa saunassa. Voi lukea häpeilemättä aamuyöhön saakka. Järkeily ei paljasta kuitenkaan sitä, mitä ero omasta lapsesta saa aikaan ihmismielessä. Voin hyvin elää todeksi erotettujen isien kovat kohtalot, kun nämä isät eivät saa pitää sellaista yhteyttä lapsiinsa kuin nämä tahtoisivat. Äidit ovat riistäneet huoltajuudet itselleen ja isille on annettu vain oikeudet satunnaisesti tavata. Tunnen monia sellaisia. Miessakit ry. on tullut monelle erotetulle isälle avuksi tunteiden hallinnassa. Olen keskustellut usean isän kanssa tuosta kärsimyksestä, jossa isät elävät joka päivä.

Ero traumaattisena tapahtumana itse asiassa elää tiedostamattomassa omaa elämäänsä, vaikka joka heti tuota tuskaa ei järkeilisi. Trauman ja tapahtuman välillä ei ole edes suoraa korrelaatiota. Traumaattisimmat asiat eivät ole edes välttämättä menneitä tapahtuneita seikkoja, vaan valmistautumattomuutta tuleviin onnettomuuksiin. Yksi traumaattinen ero saattaa ahdistaa ihmisen pelkäämään tulevaa syyllisyyttä tuottavaa eroa hyvin irrationaalisella tavalla. Tämä ei tarkoita mustasukkaisuuden tai vastaavan tunteen syntymistä, vaan pikemmin kuoleman pelkoa ja kuolemaan liittyvää syyllisyyttä erosta. Ihminen ei hallitse omaa sisäistä maailmaansa. Trauman jo synnyttyä – olipa tuo trauma ero omasta perheväestä tai sairauden kokemus tms. - ihminen toistaa unissaan ja alitajuisessa tunnemaailmassaan uhkakokemustaan voidakseen valmistautua (uuteen) onnettomuuteen, jopa edellistä pahempaan.

NACHTRÄGLICHKEIT

Tässä ihmisen erikoisessa luonteessa on kyse siitä Nachträglichkeit-ilmiöstä, jonka Sigmund Freud löysi Katarinan hoitotapauksessa vuonna 1895. Traumaattinen myöhempi kokemus palauttaa spiraalimaisesti tietoisuudesta torjutun tai torjutut muistikuvat. Olen siis sitä mieltä, että pappilassa vietetyt yksinäiset vuorokaudet palauttivat spiraalimaisesti jo unohdetut muistikuvat vuosina 2001–2002 tapahtuneesta järkyttävästä erosta, jonka koin esikoispojastani ja tyttärestäni, sekä monet sen jälkeiset vaikeat vuodet, jotka käytin hyödyllisesti opintojen parissa. Henkilökohtaisesti minua vihannut poliisi (joka ei ole valitettavasti saanut asian johdosta mitään rangaistusta) esitti syyttäjän avustuksella minut venäläisiä ilotyttöjä kauppaavaksi mafiapomoksi - ja hävisin käräjäoikeudessa -, menetin työn, asunnon, toimeentulon ja maineen lisäksi samalla hetkellä myös lasteni huoltajuuden lasten äidille. Näissä tapahtumissa kirjoitetut muistijäljet saavat kausaalista merkitystä myöhempien tapahtumien yhteydessä, kuten nyt pappilassa koetun eron tähden omasta 5-vuotta vanhasta pojastani. Äskettäin sain Asianajoliiton tuomion, että jopa minun asianajajani toimi heikosti. Hän saikin varoituksen. Nyt odotan häneltä korvausta asianajopalkkioistani vuoden alkuun saakka, minkä jälkeen vien rahasaatavan käräjäoikeuden käsiteltäväksi, mikäli kyseinen asianajaja ei seuraa hovioikeuden, vahinkovakuutusyhtiön ja asianajajaliiton ratkaisuja. Hänelle lienee vaihtoehdot vähissä. Minulle se merkitsee traumojen jatkuvaa läsnäoloa elämässäni. En voi haudata niitä unohdukseen ihanaan syvään uneen. Kaiken lisäksi pappilassa asuminen aktualisoi erokokemuksen muodossa tunnemaailmaa.

HYÖKYAALTO

Mitä siis trauma on? Se rikkoo väkivaltaisesti psyykeä suojaavan ärsykesuojan. Tällöin uhkaa päästä ylisuuri määrä psyykkistä energiaa, jota ei ole helppo integroida muistityöskentelyllä. Traumaattisessa hyökyaallossa ihminen joutuu psyykkiseen epäjärjestykseen. Minä sain ehkä valjastettua tuota hyökyaaltoa väitöskirjani lukemattomiin kirjoihin, vaikka vihamielisyyteni Suomen valtiota vastaan on jossakin määrin myös primitiivistä, so. trauman seurausta. Yritän kuitenkin järkevästi ajatella, että älyllinen isänmaallisuus saa pitää kurissa minun tunnemaailmaani, jossa on edelleen katkeruutta väärien kokemusten tähden. Jos valtiovalta hoitaisi asiansa kunnolla syyttömästi tuomitun hyväksi, tällöin isänmaan arvostus olisi paremmin tunteiden tasolla, kun nyt se jää vain järkeilyn tasolle. Onneksi tiedän hyvin ihmismielen kompleksisen luonteen enkä seuraa vain tunteitani.

Toistuvien traumatisoivien kokemusten uskotaan johtavan persoonallisuuden muutoksiin ja
riippuvuuden lisääntymiseen. Minulla ei ole itselläni kylläkään halua sitoutua mihinkään ryhmään tai lahkoon, vaan pikemmin tahdon säilyttää itsenäisyyden. Ymmärrän kuitenkin, että traumatisoivien kokemusten jälkeen olen itsekin altis ihmisten hyväksynnälle: traumatisoitu ihminen on riippuvainen toisen ihmisen empatiasta ja arvostuksesta, jonka tähden hän on myös Freudin havaintojen mukaisesti altis riippuvuussuhteille.

ISÄNKIN KIELLOT


Igor on nyt viisi vuotta vanha. Sigmund Freudin mukaan 4-5 vuoden iässä poika tukahduttaa äitiä kohtaan tuntemansa halun ja samastuu isän tai molempien vanhempien kieltoihin, vaatimuksiin, arvoihin ja asenteisiin. Tämä luo myös edellytyksiä superegon kehittymiselle. Mielestäni Igorilla on tuo kehitys hiukan myöhässä poissaolojeni tähden: ensin olin poissa, kun hän oli vasta alle yhden vuoden vanha lapsi. Asuin Pietarissa, opiskelin ja tein tutkimuksia, kun vaimo asui lapsen kanssa Suomessa. Toki olimme myös satunnaisesti yhdessä. Poika oppi jo silloin kauhean kysymyksen, jonka hän esitti minulle venäjäksi: ”Isä, miksi sinä et minua rakasta”. Poissaoleva isä, jonka olisi pitänyt olla läsnä, demonisoitui lapsen mielikuvissa. Äskettäin sain hyvin yksinkertaisen muistutuksen poikani vielä keskeneräisestä samaistumisesta isän vaatimuksiin. Jouluaattona vaimoni lähti töihin jo aamuvarhain, mutta minulla oli pappisviranhoitoa varten lähtö vasta kello 10. Vein poikani hoitoon naapuriin, mutta otin ulkohousut matkaan. Igor oli kauhuissaan, kun otan ulkohousut matkaan, kun äiti on jättänyt muovikassiin muut vaatteet paitsi ulkohousut. Igor vaati, että asia pitää varmistaa äidiltä. Sanoin, että minä voin tehdä aikuisena ihmisenä omia päätöksiä. Poika oli lähes hysteerinen, koska en kysynyt äidiltä. Itki ja riehui, mutta seurasi minua naapurin luo. Hoitopaikan ovella halasi ja pyysi anteeksi kiukkuilua. Se oli itselleni hieno kokemus. Oivalsin taas kerran, että poika on saanut kuulla isän kieltoja, vaatimuksia, arvoja ja asenteita liian vähän, koska vieläkään hän ei uskalla kuunnella isää, jollei ole varmistanut asiaa äidiltä.

DEUS ABSENDITUS

Israelilainen arkeologi, psykohistorioitsija Iakov Levi, joka nyttemmin on tiettävästi siirtynyt takaisin Israelista Italiaan, kertoo eräässä kirjoituksessaan osuvasti, että normaalitapauksessa isä rohkaisee poikaansa identifioitumaan itsensä kanssa ja saavuttamaan tasonsa. Pojan pitää saada siis ripustaa oma palkintonsa isänsä palkinnon rinnalle taulun kehitykseen, jonka keskellä on äidin kuva. Kypsä aikuinen rohkaisee poikaansa saavuttamaan kypsyyden, mutta epäkypsä vetää poikaansa takaisin pakottaen hänet regressioon, avuttomaan taantumiseen. Levi on tutkinut erityisesti islamilaisten terroristien psykobiografiaa. Noille pojille on syntynyt valitettavasti paranoia kadotetusta ja ikävöidystä isästä. Lopulta käy niin, että fantasoidussa Kaikkivoivassa isässä on kyse vanhasta erosta ja sen uudelleen arvioinnista. Allahista on tullut projektio: Allah on poikien mielessä koettava heijastus kaikkivaltiaasta patriarkaalisesta isästä, joka oli maanpäällä, mutta erossa (erityisesti Islamin ´deus absenditus).

Juha Kemppisen kirjoitus muutama vuosi sitten on ollut hyvin valaiseva ajattelulleni: Kemppinen, Juha 2003. Yhteiskunnallisen muutoksen häviäjät: Isättömät pojat. Ystävien kesken 2/2003: 4-9. Kemppisen (2003: 5) mukaan lapset voivat saada isättömyydessä “reiän” sieluunsa. Tämän reiän he täyttävät fantasioilla ja demoneilla. ”Kun sellaiset demonit jylläävät sielussa, poika tuntee itsensä hyveelliseksi repimällä alas sen, minkä ’isä’ on rakentanut. Kaikissa kulttuureissa isään liittyvä alkaa merkitä paholaista”. Tällaisesta isättömästä ihmisestä voi kehittyä joukkosielu, joka helposti kiinnittyy ja hukkuu ylimääräiseen emotionaalisuuteen ja joukkotunnelmointiin, otaksuu Kemppinen.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulurauhaa

Joulurauhan toivottamisella on kaksi vuosituhatta vanha historia. Jeesus syntyi noin 6-4 eKr. Betlehemissä. Israelissa piti kuninkuutta intohimoinen, vainoharhainen ja mustasukkainen kuningas Herodes Suuri. Juutalainen historioitsija Josefus kertoo, että Herodeksen palatsi oli täynnä laittomuutta ja väkivaltaa (esim. Juutalaissota I:24.8.492 tai I:30.3.586). Jeesus syntyi sorretussa, epäreilussa ja väkivaltaisessa maailmassa.

Joulun evankeliumit (Matt. 2. ja Luuk. 2.) julistavat rauhaa maailmalle, jota Jumala rakastaa. Sovinnollisten ja rauhanomaisten ratkaisujen etsiminen on välttämätöntä, jos ihminen tahtoo selvitä elämästään kelvollisesti. Kodit tarvitsevat rauhanomaista mielenhallintaa. Työpaikoilla pomojen ja alaisten on opittava sovinnollisuutta stressistä huolimatta.

”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa” (Luuk. 2:14).

Köyhien evankeliumi

Järkytyin tiistaina 16. joulukuuta 2008, kun pankista soitettiin, että rikolliset olivat tehneet tietomurron pankkikorttini tietoihin. Olisin ehkä ilman pankki- ja luottokorttia koko joulun – ja Pietarin matkan tähden uuden vuodenkin! Mitä joulu ja uusivuosi olisivat ilman rahaa? Onneksi papilla on sovinnollinen vaimo!
Pohjan seurakunnissa monet ihmiset ovat saaneet jouluavustusta. Diakoniatyön toimintapiste Postilla saavutti vuoden 2008 aikana merkittävän suosion. Sinne on helppo tulla varallisuudesta ja varattomuudesta riippumatta. Vuoden 2009 aikana toiminta tehostuu, kun Postillan johto siirtyy johtokunnalle, jossa on suomalaisen ja ruotsinkielisen seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Vuosi 2009 on suuressa osaa maailmaa köyhempi kuin mennyt vuosi. Köyhyys aiheuttaa aidosti pahaa myös Suomessa. Jouluevankeliumi velvoittaa kirkot työhön köyhien ja kärsivien hyväksi.

Kaksi vuosituhatta sitten jouluevankeliumi nosti orjat ja muut köyhät takaisin ihmisyyteen. He saivat oikeuden Jumalan siunauksiin. Jumalan armo ei riipu ihmisen maallisesta voimasta. Jouluna on oikein muistaa köyhiä. Vapahtajamme Jeesus Kristus syntyi köyhänä.
”Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa” (Luuk. 2:7).
”Joulu joutui jo rintoihinkin”

Sydämeni joulu on lapsuudessani: isä oli kertonut, että tänä jouluna ei ole varaa lahjoihin. Tuona jouluaattona kävin isäni kanssa hakemassa joulukuusen metsästä. Se oli pojalle tärkeää! Muistan myös, miten yritin sankarillisesti herätä joulupäivänä joulukirkkoon. Sillä kertaa kävi niin, että seitsemän vuotta vanha poika nukkui liian kauan. Vai kävikö niin, että nukuin kirkossa, koska en muista mitään?
Tänä vuonna kuulin täpötäydessä Pyhän Marian kirkossa, kun kanttori Kaija Kalliomäki lauloi Sylvian joululaulun. Iho tuli kananlihalle! Ymmärsin, että tällä tavalla tehdään siunattuja muistoja ihmissydämiin yhä edelleen.

”Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan; Joulu joutui jo rintoihinkin; Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan; Jo pirtteihin pienoisihin”.

Tämä jouluhartaus on julkaistu Etelä-Uusimaa -lehdessä.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

perjantai 19. joulukuuta 2008

Ruusun nimi, Biblisismi ja psykoanalyysi

Italialainen kielen ja merkitysten tutkija Umberto Econ julkaisi vuonna 1980 romaani Il nome della rosa (suom. Ruusun nimi). Olen 1990-luvun alusta alkaen yrittänyt ymmärtää Econ pohdiskelua. Usein jopa törmännyt oman tutkimustyöni puitteissa häneen. Econ teos Ruusun nimi sijoittuu italialaisen kuvitteelliseen keskiaikaiseen luostarimiljööseen vuodelle 1327. Teoksessa selvitetään murhaajaa. Teosta on myyty yli 16 miljoonaa kappaletta, se on käännetty ainakin 26 kielelle. Nykyinen (?) suomenkielinen painos lienee jo 16!

USKALLUS

Teoksessa fransiskaanimunkki Baskerville menee oppipoikansa Melkin kanssa luostariin. Täällä on tapahtunut murha, mutta useita henkilöitä alkaa kuolla. Munkin upean päättelyn avulla alkaa paljastua luostarin salaisuudet, inkvisitioon saakka. Luostarin johtaja uskoi, että luostari eli viimeisiä hetkiä ennen Kristuksen toista tulemusta. Munkki paljastaa kuitenkin, että ongelma on paljon maallisempi. Munkki uskaltaa pitää mielensä avoimena, tehdä havaintoja, kerätä faktoja. Minulle itselleni Econ viesti uskalluksesta pitää mieli avoimena, tehdä havaintoja, kerätä faktoja on oman sydämeni asia, vaikka tiedostan, että jokainen harhautuu fantasioihin ja ryhmien ahdistavaan orjuuteen sen sijaan, että uskaltaisi säilyttää mielen avoimena kaikissa tilanteissa. Mielestäni mielen avoimuudelle vaarallisimmat ovat ystävät, koska ystävien kanssa oman yksilöllisen terävän omalaatuisuuden säilyttäminen vaatii uhmakasta luontoa, kun taas vihollisista sanoutuminen irti tapahtuu kovin luonnollisesti primitiivisten tunteittenkin avulla, joita sitten jälkikäteen hävetään.

Minun oli tänään kiehtova lukea pro gradu teos Econ kirjasta: Esko Lius, Jälkiä lumessa – halu ja transferenssi Umberto Econ romaanissa Ruusun nimi (saatavana www-muodossa osoitteessa: http://www.lius.fi/esko/studia/Jalkia_lumessa.pdf . Opinnäytetyö on tehty Helsingin yliopiston Yleisestä kirjallisuustieteestä Taiteiden tutkimuksen laitokselle toukokuussa 2008. Opinnäytetyö tuli minulle erityisen kiehtovaksi ihan puhtaasti jo narsistisista syistä: Lius viittaa useamman kerran minun artikkeliini, jossa käsittelen ranskalaista psykoanalyytikkoa Jacques Lacan. Kyllä se tuntuu hyvältä, että joku on joskus huomannut minun artikkelini, sillä minulla lienee varsin heikko ”itsetunto” (käsite on hyvin epäselvä – tiedän sen): minun pitää koko ajan yrittää etsiä vakuutteluja sille, että olen kuitenkin ihan kelvollinen ihminen. Tämä vakuuttelu tapahtuu fetisistisessä suhteessa kirjoihin, joiden toivon määrittävän minut ihan hyvien ihmisten joukkoon kuuluvaksi. Sikäli kuin olen katsonut titteleitä saavuttaneita ihmisiä, minusta on alkanut vaikuttaa yhä enemmän, että suuri oppineisuus ei ole niin paljon seurausta suuresta lahjakkuudesta, vaan ihmismielen järkyttävästä tarpeesta saada tunnustusta.

TUNTEET JA TOISEN SANAT

Lius selvitti tutkimuksessaan romaanissa ilmenevää haluja. Kertojan (Adson) halu johtaa hänet kohtaamaan oman reaalisen rekisterin toiseuden, mutta myös symbolisen rekisterin toiseuden. Nämä sanat saattavat tuntua vieraalta, mutta liittyvät juuri Jacques Lacanin käsitteistöön, jonka hän oli kehittänyt jälkistrukturalismin ja psykoanalyysin yhdistelmän avulla. Ihminen siis luo järjestelmän ja merkitykset itselleen, jotka tekevät hänestä itselleen vieraan, halut eivät tule aitona vaan toisen antamana. Minua itseäni on tämä sama ongelma kiinnostanut, kun olen pohtinut ja kärsinyt kristillisen uskon ja kirkollisuuden rakentamasta sanastosta, symboleista ja toiseudesta ihmisille, jotka kertovat uskovansa. Uskonnollinen sanasto ja traditio kaikkine muotoineen antavat toki sanaston sanomattomille tunteille, joita ei muuten osattaisi ehkä ilmaista, mutta ne tekevät ihmiset myös vieraaksi omien tunteiden tuntemisesta, koska sanat määrittävät tunteiden muodon, sisällön ja jopa sopivuuden häpeän avulla.

FETISTINEN BIBLISISMI

Econ romaanissa erilaiset halun muodot ja halujen suhde rakkauteen ovat keskeisiä. Itse munkki Baskerville janoaa fetisistisellä tavalla aristoteliläistä viisautta ja sen keskeistä teosta. Tuli ihan häpeän tunne, kun tajusin, että minun oma mammuttimainen kirjallisuusluettelo väitöskirjassani edustaa tuota samaa halua – ei kai yhtään mitään muuta. Lius kuvaa Econ teosta sivulla 16: ” Kirjat ovat fetissejä, substituutteja, jotka edustavat halun varsinaista kohdetta. Ne ovat luostarin pyhintä ja tärkeintä omaisuutta, ja kirjaston salaisuuksien avulla Ruusun nimen luostaria hallitaan. Pääsy kirjojen luokse ei suinkaan ole vapaata, vaan kirjastonhoitaja päättää apotin kanssa neuvotellen mitä kenenkin sopii lukea”. Tätä sopii kysyä yhä edelleen myös itse biblismin tuottamassa tyydytyksessä joillekin kristityille: julkisesti ei edes kehtaa kertoa, millaista taikauskoista romantiikkaa ja tabuja saattaa liittyä itse Raamatun käsittelyyn! (meikäläisellä ei ole enää sellaista Raamattu-fetisismiä).

KENEN HALU?

Lius tarkasteli, miten tunteensiirto näkyy tekstissä. Hänen mukaansa pro gradu –tutkimus osoitti, että kielen tavoittamattomissa olevan nautinnon kuvaaminen on mahdottomuus. Econ rinnasti romaanissa allegorian hyvän ja pahantiedon puusta syömisen ja yksilön kielellisyyteen kiinnittymisen. Kun ihminen ajettiin paratiisista ulos hyvän ja pahantiedon puun jälkeen, tapahtui Jacques Lacanin psykoanalyysissa havaitsema piirre ihmisen mielestä: symbolinen kastraatio, ihminen tuli Lain alaisuuteen.

Lius kirjoittaa: ”Halu (desire, désir, Wunsch/Lust) on kulttuurin ja taiteen tutkimuksen näkökulmasta hankalasti määrittyvä käsite, koska sen käyttöalueet ja -tavat ovat niin moninaiset. Psykoanalyysiin ja nimenomaan Freudin ja Lacanin kehittelyihin pohjautuvassa tarkastelukulmassa halu on jonkin puutetta ja pyrkimystä pitää yllä liikettä kohti täyttymystä. Halun keskiössä on jotakin, mitä itsellä ei ole. Haluamisen kohde on jokin toinen, sillä sitä mitä itsellä jo on, ei voi haluta ja pyrkiä saamaan” - - - ”Lapsen halu muotoutuu vanhempien halun edessä. Vanhemmat edustavat Toista eli auktoriteettia ja minän ulkopuolta johon omat emootiot ja ratkaisuyritykset suhteutetaan. Inhimillinen halu on olla Toisen halu” (s. 13).

Lius kirjoittaa mielestäni hyvin ajankohtaisesta asiasta, kun mietitään joulun halua: mistä syntyy joulussa halumme, mihin halumme kohdistuu, mitä haluamme? Kerran saarnasin varsin pitkälle kuvatun pro gradu –teoksen ajatusten kaltaisesti, mutta ilmeisemmin joku seurakuntalainen koki halun kyseenalaistamisen ja pohdiskelun tuskaiseksi, kun valitti asiasta kirkkoherralle (olin silloin seurakuntapastori).

Lius tekee ensimmäisen viitteeni vuonna 2005 kirjoittamaani Lacan-analyysiin sitaatilla sivulla 31: ”Oidipus ilmaisee kielellistä lakia, jonka tähden jokaisen on pakko tunnustaa rakastetun väistämätön poissaolo, jotakin ratkaisevaa on jo menetetty,” kirjoittaa Juha Molari (Molari 2005)”. Tämä ajattelutapa rakastetun poissaolosta ja sen tuomasta järkytyksestä uskonnollisessa kultissa sekä monessa muussa on syntynyt omaan oivallukseeni kahdesta ajattelijasta käsin: tämä Jacques Lacan loi sille teoreettisen psykoanalyyttisen viitekehyksen, mutta teologian professori Kari Syreeni käsitteli läsnäolon ja poissaolon teemoja ilman lacanilaista viitekehystä jo pari vuosikymmentä sitten paneelikeskustelussa, jossa hän keskusteli kanssani STI:ssä (Suomen teologinen instituutti). Vasta myöhemmin olen oivaltanut, että nämä poissaolon tuskan selitykset ja erityisen voimakasluonteiset vakuuttelut ongelman ratkaisemiseksi ovat kiinnostavia psykoanalyyttisesti. Lacan ei enää toistanut Freudin seksuaalisesti värittynyttä Oidipus-selitystä, vaan katsoi ihmisen kokevan tämän trauman, kun hän siirtyy kulttuuristumisessa opettavan Toisen kielelliseen lakiin.

OMAKUVA VAI PEILIN KUVA?

Myös Econ teossa peili on keskeinen symboli. Itse olen joskus kirjoittanut – toki valitettavan suppeasti peilistä Jacques Lacanin ajattelussa. Lius kirjoittaa, että peili on taiteessa sisäisen ja ulkoisen maailman rajan metafora. - - -Jacques Lacanin teoriassa lapsen psyykkinen kehitys sisältää 6–18 kuukauden iässä peilivaiheen.” (s. 41). Tämän jälkeen Lius siteraa meikäläistä: ”Juha Molarin sanoin ”Lacan puhui lapsen matkasta peilin läpi, jolloin lapsen täytyi oppia näkemään itsensä ulkopuolelta, jotta voisi saada sisäisen identiteetin.” (Molari 2005)

Kolmannen sitaatin kirjoitukseeni Lius tekee sivulla 45, kun hän käsittelee kieltä sanojen ja merkitysten ketjuna, jota pitkin ego liikkuu, mutta tiedostamaton etsii vain kadonnutta objektiaan. Reaalinen rekisteri on merkityksen loppu. Lius kirjoittaa: ’Juha Molarin sanoin ”Toden maailmassa ei ole Lacanin mukaan kieltä, koska siellä ei ole menetystä, ei puutetta, ei poissaoloa: siellä on vain täysi riittävyys, tarpeet ja tarpeiden tyydytys. Tosi on aina ilman kieltä, mahdoton esittää kielellä (ja siksi mahdoton saavuttaa menetetty, kun on astuttu kieleen).” (Molari 2005)’ Lius tekee johtopäätöksen em. mainitun perusteella, että Jorge halusi sulkea lörpöttelevien munkkien suut ja kätkeä liikaa puhuvat kirjat. Jörge söi kirjan, aiheutti kirjaston palon. Hän halusi pysäyttää merkitysten loputtoman liikkeen.

Econ esimerkki on traaginen, vaikka hupsu tällä tavalla kerrotuksi. Pappina tunnen kiehtovaksi, että Jörgen tavoin kovin usein eräät kristityt tahtoisivat sulkea puheet, ikään kuin pitäisi vain uskoa ilman loputonta merkityksen häilyvyyttä niin kuin nämä kai tuntevat tuskaisasti. Minä olen sitä vastoin kirkkoherrana ja pappina oppinut lörpöttää liian monta sanaa, tästä ja vähän toisesta näkökulmasta, mutta lopulta kuulija joutuu vastuulliseksi, kun savolainen saattoi sanoa näin tai toisella tavalla, mutta kumpikin saattoi olla vedätystä ajatuksen konstruktiivisen – rakentavan – monipuolisuuden aikaansaamiseksi ja itseironian vahvistamiseksi.

Lius osasi hyvin selkeästi ilmaista Econ teoksen luonteen. Minulla ei ole valitettavasti samaa selkeää tiivistä ilmaisutaitoa, joten toivottavasti Lius ei jätä Lacania ja psykoanalyysiä vain Ruusun nimeen, vaan sovittaa tuota taitoa myös ”nimillä” kulkeviin poliittisiin liikkeisiin ja Raamatun kirjoituksiin.

Väitöskirjani ilmestyy tähän osoitteeseen tammikuun aikana: https://oa.doria.fi/handle/10024/42953. E-thesis on jo liittänyt englanninkielisen tiivistelmän ja suomenkielisen kansanomaisen tiivistelmän tähän linkkiin.

Huomaa, että meillä on Kuusihartaus Pinjaisissa 24.12.2008 klo 14 http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/kalenteri.html?date=2008-12-24&eventId=257#cal_event257;
Kuusihartaus Antskogissa 24.12.2008 klo 15 http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/kalenteri.html?date=2008-12-24&eventId=258#cal_event258
Kuusihartaus Fiskarissa 24.12.2008 klo 15:30
http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/kalenteri.html?date=2008-12-24&eventId=259#cal_event259
ja Aattohartaus Pyhän Marian kirkossa Pohjassa 24.12.2008 klo 16:30
http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/kalenteri.html?date=2008-12-24&eventId=260#cal_event260
sekä jouluaamun jumalanpalvelus Pyhän Marian kirkossa 25.12.2008 klo 8:00.
Erityisesti Pinjaisten ja Antskogin kuusihartauteen kaivataan lauluvoimaa, jotta saamme hienon juhlan! Myös muualle sopii tulla runsain joukoin, mutta sinne olen jo kutsunut laulajia jo tueksi.

torstai 18. joulukuuta 2008

Inkerin kirkkoon 23–26.4.2009


Pohjan suomalainen seurakunta tekee yhdessä rovastikunnan muiden seurakuntien kanssa matkan Venäjälle Inkerin kirkkoon 23-26.4.2009. Erityisesti Nummen seurakunnasta Toini Suopellonmäki ja Karkkilasta Masa Pirhonen ovat olleet tarmokkaasti järjestämässä matkaa. Osanotto-oikeus ei todellakaan rajoitu vain Nummen, Karkkilan tai Pohjan seurakuntaan. Jo tällä hetkellä on osallistujia sekä Lohjalta, Helsingistä että Turusta. Osanottomäärä on toki rajoitettu: matkalle mahtuu vain 29 henkeä + kuski. Tällä hetkellä varauksen on tehnyt jo 15 henkeä, vaikka markkinointia ei ole aloitettu.

Bussi noutaa matkalaiset hyvin varhain torstaina 23.4. Pohjasta, Nummelta, Karkkilasta, Lohjalta jne. ja kulkee Helsingin kautta Vaalimaalle jne. Helsingistä voi nousta myös matkaan, jos se on helpoin nousupaikka autoon. Hintaa emme ole tarkasti vielä määrittäneet, koska täytyy neuvotella vielä bussifirmojen kanssa. Hintaan kuuluu myös viisumi ja matkavakuutus sekä ateria majoituspaikassa sekä kuljetukset perillä. Viime kerralla päivää lyhyempi matka maksoi 140 euroa, joten nyt hinta lienee noin 200-240 euroa - riippuen hintatasosta. Hintaa ei voi ajatella pelkästään kuluna, koska Inkerin kirkon Kolppanan leirikeskus tekee paljon työtä meidän hyväksemme. Majoittuminen tapahtuu Kolppanan leirikeskuksessa. Jos matkalaisella on jo entuudestaan vuosiviisumi tai muu voimassa oleva viisumi, hänen matkansa hinta luonnollisesti alenee viisumin hinnan verran. Inkerin kirkon tarpeet eivät ole enää tällä hetkellä sinne vietävissä vaatekeräyksissä.

Toksova, Viipuri, Terijoki, Pietarin Pyhän Marian kirkko, Kolppana ym. ovat hyvin ajankohtaisia kirkkopoliittisia aiheita, kun syksyllä 2008 levisi kohu Inkerin kirkon lakkauttamisesta. Terijoen kirkko täytti 6.12.2008 100 vuotta. Kolppanan seurakunta sai syksyllä oman pappinsa, jonka pappisvihkimystä olin avustamassa (ks. kuva). Kuvassa vasemmalla on Arvo Soittu, piispa on Aarne Kuukauppi, ja meikäläinen on oikealla. Vihittävä pappi on Aleksander Soittu, Arvon poika.

Tällä kertaa ei ole tiedossa pappisvihkimyksiä, mutta saatamme kokea monta muuta ikimuistoista myönteistä yllätystä.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

tiistai 16. joulukuuta 2008

Väitöskiireitä


Viime päivät ovat olleet aika hurjia, kun pappisviran joulukiireiden ohessa piti saada maanantaina väitöskirjan pdf-tiedostot Yliopistopainoon, jossa toki Eeva Hagel oli hyvänä oppaana kokemattomalle tutkijalle. Mari Soini muotoili oheiset kannet väitöskirjalleni, joka haastaa tavanomaista lukijaa monella tavalla.

Tämän kiireen ohessa piti järjestää vuosiviisumi taas ensi vuodeksi Venäjälle, koska uudenvuoden yön haluan viettää Pietarissa, mutta uudenvuoden aamujumalanpalveluksen toimitan jo Pohjassa (ajan yöllä paikasta toiseen, jotta aikaa ei mene hukkaan). Lisäksi autoni tarvitsi Venäjää varten venäläisen pakollisen autovakuutuksen. Ensi vuoden aikana tilanne muuttuu tässäkin suhteessa, kun Venäjä siirtyy greencardin piiriin. Ehkä jossakin vaiheessa oma vakuutusyhtiöni voi hoitaa nämä vakuutukset. Lopulta aamulla kuulin järkytyksen, kun VISA-kortista soitettiin ja ilmoitettiin korttini tietojen joutuneen rikollisten käsiin. En tiedä, tapahtuiko tämä suomalaisessa liikkeessä Suomessa tietomurtojen yhteydessä vai Venäjällä. Ilmeisemmin Suomessa, koska ongelmasta tuli minulle tieto jo ennen rahojen katoamista tililtä. Joka tapauksessa olen nyt ilman pankki- ja visakortti noin jouluaattoon: toivottavasti saan uudet kortit ennen kuin lähden Pietariin ja sieltä suoraan Ylläkselle, sillä aika paha on olla ilman rahaa lähes kuukautta, kun bensaakin pitää ostaa!

Julkinen väitöstilaisuus on lauantaina 7.2. klo 10:15 Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhalla puolella Auditorium XII, Unioninkatu 34, Helsinki. Kustoksena on professori Ismo Dunderberg. Vastaväittelijät ovat dosentit Pekka Lund ja Petri Luomanen. Tällöin puolustan väitöskirjaani: ”Q-evankeliumi ja psykohistoria. Uuden testamentin eksegetiikan väitöskirja”. Väitöskirjassani minä väitän, että traumat loivat ensimmäisen evankelimin.

Traumat loivat ensimmäisen evankeliumin?


Väitän, että ensimmäinen evankeliumi, Q-evankeliumi, syntyi juutalaissodan sotatraumojen ja yhteiskunnallisen vääryyden herkistämässä tilassa. Q-evankeliumi sanoo happamat maalliselle omistamiselle, luokittelee ihmiset susiin ja lampaisiin sekä moittii miestä kelvottomaksi jo sillä perusteella, jos tämä mies kävi hautaamassa isänsä eikä lähtenyt välittömästi – köyhyyteen antautuen – Jumalan valtakunnan elonkorjuuseen, paljain jaloin ja ilman kukkaroa.

Sotatraumatutkimuksia


Väitöskirjaansa varten Molari luki Naton ja muiden organisaatioiden psykiatrien tutkimuksia sotilaiden ja siviiliväestön kärsimyksistä, joita nämä kokevat sodan tähden. Lisäksi hän selvitti rottakokeista alkaen tehtyjä havaintoja stressin vaikutuksesta tajuntaan. Myös suomalaisille sotaveteraaneille tehdyt psykologiset tutkimukset olivat tutkijan hyvin käytössä. Sodan luoma psyykkinen stressi vaikuttaa monella tavalla aivojen kemiaan. Sota provosoi ihmisen primitiiviset pelot esiin. Väitöskirja sai tukea myös Sigmund Freudin, Jacques Lacanin ja Melanie Kleinein kirjoituksissa, joissa nämä olivat selvittäneet projektiivista identifikaatiota ja psykoosia, joita traumat saattavat provosoida ihmisissä ja yhteisöissä. CIA:n johtava psykiatri Jerrold Post on sovittanut näitä viitekehyksiä myös tutkimuksissaan, joissa hän on selvittänyt äärilahkojen johtajien karismaattiseen karismaattista vaikutusvaltaa. Molarin väitöskirjassa mainitut ääriliikkeiden psykologiaa ja sotatraumatutkimusten näköalat sovitetaan nyt ensimmäistä kertaa ensimmäiseen evankeliumiin, joka on edelleen entisöitävissä Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien avulla.

Väitöskirjassaan Molari selvitti, (1) millainen kuva muodostuu Q-evankeliumista ja Q-evankelistasta, kun Q-aineistoa tarkastellaan yhtäällä psykohistorian valossa ja toisaalla poliittisen paranoian mallin avulla. (2) Mitä kriteerejä ja rajoituksia on psykohistoriallisella tutkimuksella aineistonsa kokoamisessa? (3) Millainen käyttäytymistieteellinen argumentaatio vaikuttaa psykohistoriallisten havaintojen taustalla? (4) Mitkä ovat psykoanalyysin heikot kohdat erityisesti muinaisen tekstikatkelman tulkinnassa? (5) Miten tutkimukset sotapsykoosista ja poliittisesta paranoiasta korjaavat, täydentävät ja muuttavat käyttäytymistieteellisinä viitekehyksinä psykoanalyysiin tukeutuvaa psykohistoriallista tulkintaa? (6) Miksi Q-evankeliumissa on köyhyyden ja kieltäymysten eetos toistuvasti esillä?

Lahko pakotti uuteen identiteettiin


Q-evankeliumissa ilmaistut syvät ja tarkkarajaiset jaot hyvään ja pahaan paljastavat, että tuhoavat impulssit, kateus ja vainoava ahdistus olivat voimakkaita ensimmäisten ”kristittyjen” johtajien mielessä heti Jeesuksen päivien jälkeen. Q-evankeliumin monivaiheinen kehkeytymisen aikana vahvistui vihamiesten tyypittely ja äärimmäinen vastakkainasettelu pahaa maailmaa vastaan. Q-evankeliumin synty noudattaa lahkojen johtajien hyvin tunnettua menetelmää joukkojensa hallitsemiseksi. Kiusauskertomuksesta alkaen Q-evankeliumi velvoitti kuulijansa alistuvaan ryhmäorjuuteen. Lahkon johtajat tekivät kertomuksen avulla Jumalan Pojasta absoluuttisen ihanteen, jotta ihmiset valitsisivat nälissäänkin Jumalan sanan, so. ryhmään kuulumisen. Kuvattua ideologista ja eettistä ehdottomuutta – jyrkkämielisyyttä - on pidettävä levottomille oloille tyypillisenä aatteellisena ratkaisutapana ja tunnereaktiona. Sellaisissa oloissa äärimmäishenkisten lahkojen ja puolueiden johtajat virittävät hysteriää joukkojensa kokoamiseksi ja valtansa säilyttämiseksi. Q-evankeliumia on vaikea erottaa hengellisestä väkivallasta. ”Alkuseurakunta” oli mainettaan rajumpi uskonnollinen lahko.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

perjantai 12. joulukuuta 2008

Suomalaiset yrittäjät lähtevät ennätysmäärin Venäjälle

Olen kirjoittanut tietoisen tylysti ryssäfoobikoiksi kutsuttuja järjestöjohtajia ja toimittajia vastaan. Monet ovat jopa ärtyneet. Ymmärrän heidän pelkokuvien suosinnan kahdesta taustasta käsin. Pro Karelia –liikkeen synnytysideologiaan kuuluu vihamielisyys Venäjän hallinnon johtoa vastaan, koska Venäjän hallinto symbolisoi heille Suomen ja Venäjän välisen rajasopimuksen valtiollista kiistämättömyyttä. Olen moittinut myös eräitä muita pelkokuvien suosioita, koska mielestäni nämä valehtelevat oman järjestötoimintansa olemassaolon tarpeita varten. Ryssäfobiasta on tullut heille olemassaolon myytti, jota pitää väistämättä esittää, jotta kansa liikkuisi ja suosio olisi taattu. Lisäksi on ihan aitoja paranoidisia tyyppejä, jotka etsivät omalle ahdistukselleen ulkoisen kohteen. Sellainen paha ulkoinen kohde löytyy suomalaisten primitiivisten tuntojen valossa Venäjältä.

Olen laiminlyönyt blogissani pääasiallisen viitekehykseni ja toimikuvani talouden ja politiikan alalla. Olen kirjoittanut jo useita satoja talouspoliittisia artikkeleita tai yrittäjähaastatteluita Venäjän kauppatie –lehteen (www.kauppatie.com) sekä jossakin määrin muihin tiedotusvälineisiin. Tänään sain kuulla aivan tuoreet tilastoimattomat tiedot, etteivät suomalaisten yritysten tilauskirjat ole enää täynnä, mutta nämä yritykset ovat innostuneemmat kuin koskaan ennen Venäjän markkinointiin! Yritykset kääntyvät Venäjän puoleen, jossa kasvumahdollisuuksia ja veturiapua suomalaisen talouden hidastumiselle riittää. Venäjän markkinoinnilla menee tällä hetkellä paremmin kuin koskaan. Tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aiemmin ovat suomalaiset yrittäjät kiinnostuneet Venäjä-kontaktien rakentamisesta. Nyt on myös oikea aika luoda suhteet tai vahvistaa vanhoja Venäjälle, koska markkinoiden strateginen uusjako on tapahtumassa myös Venäjällä. Toivottavasti tämä strateginen ja molemminpuolinen hyödyllinen aika uudistaa myös suomalaista julkista ja poliittista ilmapiiriä.

Tuntuu hyvältä olla suomalainen: yrittäjät tietävät, ettei Venäjän vihaamisesta hyödy! Toivottavasti lööppejä kalastavat suomalaiset toimittajat ja järjestöintoa virittävät poliitikot eivät tee nyt tyhmiä tekojaan, jolloin lyötäisiin rukkaset vasten kasvoja, kun liiketoiminnan kannattavuutta etsivät suomalaiset ovat kääntyneet Venäjälle.

Ps. ensi viikolla ilmestyy minun pdf-kirja, yli 400 sivua, kokemuksia, yrittäjähaastatteluita, suomalaista ja venäläistä tutkijayhteistyötä sellaisen Venäjän puolesta, jossa Venäjää voi tarkastella ilman fobioita. Kirjan lukeminen on mahdollista tämän kotisivuni kautta: http://personal.inet.fi/business/molari/
Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Lama 2009 ja kirkko Suomessa


Edellisellä kerralla 90-luvun alussa lamavuosien taloudellinen ja henkinen hätä synnyttivät kirkossa uusia auttamisen ja vapaaehtoistyön muotoja. Työttömien toimintaa ym. lähimmäisavun pisteitä syntyi satoja. Siihen aikaan seurakuntien veroäyrimäärät laskivat 11 %. Taloutta tasapainotettiin ennen muuta luopumalla rakentamisesta ja investoinneista. Muistan hyvin, että minultakin jäi saamatta lomarahat. Lisäksi henkilöstön määrää vähennettiin 11 %.

Laman aiheuttamat paineet kohdistuivat diakoniatyöhön, joka sai yhä enemmän asiakkaita. Valitettavasti samanaikaisesti kirkolta loppui varat diakoniatyöväen palkkoihin ja monia virkoja lakkautettiin tai jäädytettiin. Kaiken lisäksi lapsi- ja nuorisotyössä vähennettiin rajusti työvoimaa, vaikka lama koski kovasti lapsiperheitä ja nuoria.

Lama ei itsessään aiheuttanut tätä kaikkea pahaa, vaan laman seurauksena kirkosta erottiin ennätysmäärin, joka puolestaan pudotti verotuloja. Vuosien 1992–1993 aikana kirkosta erosi yli 60 000 henkeä.

MITEN KÄY POHJASSA 2009–2010?


Mielestäni seurakuntamme ja uuden seurakuntayhtymän vuoden 2009 budjetti ei ole lamabudjetti, jossa olisi avoimesti käyty keskustelua laman vaikutuksista. Se on tavanomainen optimistinen budjetti.

Minä kirkkoherrana otaksun, että Pohjan suomalaisessa seurakunnassa on aiheellista tarkistaa omaa budjettia heti vuoden 2009 alussa esimerkiksi siten, että diakoniatyöhön suunnataan enemmän varoja muista työmuodoista. Kun hätä on suuri, pelkkä 3000 euroa ei taida riittää avustuksiin, vaikka se olisi 50 % enemmän kuin vuodelle 2008 budjetoidut varat. Toki suureneva määrä ei voi tarkoittaa hölläkätistä avustamista, vaan eheyttävää ja elämää suojelevaa avustusta ruoan ostoa varten yms.

Tärkeää on myös itse elämän merkityksen ja hyväksynnän antaminen jokaiselle seurakuntalaiselle. Siihen tarvitaan myös muuta toimintaa kuin pelkkää diakonian avustuslappuja.

LAMA TUO KÄRSIMYSTÄ


Edellinen lama toi seurakuntiin hyvän ja tarpeellisen vapaaehtoistoiminnan kun tämä oli jo päässyt virkamiesmäisyydessä unohtumaan valitettavasti. Nämä rakenteet ovat jo nyt olemassa. Pohjassa on jo päätetty tehostaa diakoniatyössä vapaaehtoistoiminnan osaamisverkostoja siten, että diakonian Postilla-paikka siirtyy uudella tehostuneella tavalla johdetuksi. Pohjan ruotsinkielinen ja suomenkielinen seurakunta on nimennyt edustajansa Postillan johtokuntaan, joka johtaa ja suunnittelee siellä tapahtuvaa toimintaa. Luulen, että tämä luo hyvää vahvistusta diakoniatoimintaan suositussa Postillassa. Hetki on juuri oikea, koska vuosi 2009 on taloudellisesti ja henkisesti vaikeampi kuin vuosi 2008.

En voi yhtyä kuitenkaan niihin papillisesti kuultuihin toivotuksiin, että lama täyttäisi kirkot. Minun aito pelkoni on, että kirkosta eroaminen vahvistuu laman seurauksena. Eroamista voidaan hidastaa, jos alueen väki ymmärtää kirkon panostavan juuri nyt erityisesti huono-osaisten ja kärsivien auttamiseen. Jos tuo hyvä työ ei onnistu täydellisesti, kirkon voi käydä hyvin pahasti. Suomalaiset odottavat nyt enemmän kuin sanoja: tämä vaatii seurakunnan vastuunkantajien – työntekijöiden ja luottamushenkilöiden – yhä parempaa jalkautumista kärsivän lähimmäisen luo.

"MASENNUKSEN SAARNOISTA" IHMISEN HYVÄKSYNTÄÄN

Lama provosoi vanhojen kokemusten ja lukuisten tutkimusten valossa ihmisen alkukantaisia tunnereaktioita. Toinen menettää uskonsa tulevaisuuteen ja on valmis syrjäytymään depressiivisen elämäntunnon tähden. Tällainen ihminen ei tarvitse masennuksen edelleen vahvistamista työntekijöiden väsyneellä surkeudella, vaan myönteisiä kokemuksia ja lähimmäisen kannustavia kosketuksia, jotta elämisen arvo ja hyväksyntä säilyisivät kukkaro tyhjänäkin. Pidän ehdottoman tärkeänä, että työntekijöinä ja seurakuntana uudistumme kannustavaksi kristilliseksi seurakunnaksi, koska tulevat vaikeat ajat ovat kuitenkin rajalliset. Kokemuksesta tiedän kertoa, että suuretkin menetykset voi kääntää uusiksi mahdollisuuksiksi, jos vain uskaltaa kuunnella itseään ja omia unelmia ilman että häpeäisi omaa köyhyyttä ja ulkoista osattomuutta.

LAMA SAATTAA VALITETTAVASTI RADIKALISOIDA

Ympäri maailmaa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että elintason kurjistuminen saattaa myös radikalisoida ihmisiä. Joskus tämä radikalisoituminen ilmenee rasistisena ehdottomuutena, jolloin oman pahan olon tuska heijastetaan muukalaisiin tai johonkin muuhun ulkoiseen objektiin. Seuraukset voivat olla vaarallisia.

Radikalisoituminen ei ilmene aina poliittisena, vaan ideologinen järjestelmä saattaa olla myös uskonnollinen, jossa hengellisistä menoista, kokemuksista ja symboleista etsitään ehdoton perusta olemisen pelottavaa osattomuutta vastaan. En pidä hyvänä myöskään uskonnollista intoilua, jossa joustavuus ja kyky monilla eri silmälaseilla katsomiseen häviävät. Ymmärrän hyvin, että tällainen paranoidiseksi tunneasenteeksi kutsuttu kiivasmielisyys on ihmisen alkukantainen tunneprosessi, jossa asianomainen henkilö ei uskalla kohdata itsessään olevaa heikkoutta, kuolemaa, tuskaa, vihaa terveesti. Apunsa hän löytää aatteellisen idealisoinnin ja jyrkkämielisyyden avulla, jonka toivotaan häivyttävän mielestä tämän ulkoisen maailman epävarmuus. En halua seurakunnan kirkkoherrana käyttää laman tuomaa tuskaa ihmisten kasvualustana jyrkkämieliseen uskonnollisuuteen, koska sellainen uskonnollisuus on kielteisessä mielessä sielullista, se tuottaa myös aina enemmän vammoja kuin kestävää siunausta.

Molemmat edellä mainitut käyttäytymismuodot ovat itselleni hyvin tutut, koska väitöskirjassani tutkin juutalaissodan esivaiheissa eläneitä kristittyjä. Näiden maailma oli radikalisoitunut, epäreilu, elinolot olivat köyhät. Näiden kristittyjen Jeesus vääntyi samanlaiseksi tiukaksi ehdottomuuden edustajaksi. Näistä luurangoista on vuosituhantinen kirkko täytynyt kärsiä meidän päiviimme saakka. Väitöskirjani kansi ja karonkkakutsu kortti valmistuivat juuri äskettäin. Yliopistopainosta Mari Soini suunnitteli väitöskirjan kannen antamieni ohjeiden valossa. Tällaiselta väitöskirjani taka- ja etusivu näyttävät (ks. kuva). Itse teos ei ole vielä kuitenkaan painettu julkiseksi, vaan lähetän aineistoni painoon ensi lauantaina.

LAMA LUO MAHDOLLISUUDEN STRATEGISEEN AJATTELUUN

Kirjoitin pari päivää sitten kolme laajaa Venäjän taloutta käsittelevää artikkelia, mutta noiden artikkeleiden opetukset ovat soveltuvin osin arvokkaita myös kirkolle lamaan vaipuvassa Suomessa. Venäjän kauppatie –lehti julkaisee nämä artikkelit joulukuun puolessa välissä 2008. Minua miellytti erityisesti pääministeri Vladimir Putinin selvänäköisyys Venäjän talouspolitiikan linjanvedoissa. Tiedän toki, ettei monet tykkää hänen persoonastaan. Erityisesti viime päivinä Pro Karelia -liike on omistautunut Putinin halventamiseen. Itse en näe siihen perusteita ylipäätänsä, mutta erityisesti nyt hän osoitti oikeaa harkintakykyä.

Pääministeri Vladimir Putin painotti, että Venäjä ei unohda strategista kehittämistä tässä taloustilanteessa. ”Vain aidosti tehokas talous voi taata kohtuulliset tulot ja elämän laadun ihmisille, jotta muodostuisi todellinen, laaja ja aktiivinen keski-luokka”. Putinin mukaan maailmanlaajuinen kriisi on jälleen kerran vahvistanut tunnettua totuutta, että vaurauden perusta pitää olla kansallinen, talouden turvallisuus rakentuu ensisijaisesti kilpailukykyiseen reaalitalouteen. ”Nyt on korjattava talouden tehokkuutta ja parannettava infrastruktuuria sekä päästävä eroon tarpeettomista kustannuksista”. Eikö samalla tavalla olisi sanottava kirkossa, että kirkon on toimittava nyt tehokkaasti, osattava tehdä oikeita asioita lähimmäisten hyväksi. Työntekijöiden omahyväinen traditio ei voi enää johtaa ihmisten kohtaamista, vaan nyt on kirkon mahdollisuus uudistua oikeiden asioiden tekijäksi.

Putinin mukaan talouskasvu ei synny synkistelyssä, vaan tekemisessä ja uskalluksessa. Tämä on havaittavissa myös Putinin puheen päätöksestä: ”Sanottakoon suoraan, että suotuisan talouden aikakaudella öljyn korkea hinta ja muut perinteiset vientihyödykkeet sallivat tehdä eräistä kollegoistamme liian rentoja (”rasslabilis”). - - - Usko Venäjään auttaa ihmisiä saavuttamaan todella erinomaiset tulokset. Haluat elää vapaassa ja vauraassa maassa. Haluat rakentaa rehellisesti ja hyvässä uskossa työn varassa turvallista tulevaisuutta itsellesi ja lapsillesi. Haluat olla ylpeä kotimaasi menestyksestä” (Putin). Eikö tämäkin olen soveltuvin osin totta kirkkoa varten, jota pitäisi rakentaa rehellisesti ja hyvässä uskossa turvallista tulevaisuutta varten itsellemme ja lapsillemme. Olemme olleet kirkon työntekijöinä toisaalla liian rennot julkisoikeudellisen verotulorakenteen tähden, puuhasteltu jopa epäolennaisissa asioissa, mutta nyt meidän on tehtävä tekoja, joiden jälkeen voimme olla ylpeät omasta kirkostamme.

Kotisivuni on tässä:
http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

tiistai 9. joulukuuta 2008

Aleksei II on poissa, mutta Kristus herättää kuolleet

En ollut uskoa todeksi, kun eilen puhuin puhelimessa Johan Bäckmanin kanssa ja tämä kertoi 5. joulukuuta Moskovassa kirjailijakonferenssia järkyttäneestä uutisesta: Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksei II kuoli Moskovassa 79 vuoden iässä. Minä vain juhlin sinä päivänä liperipuvussa Dragsvikin upseerikerholla, kun kirkon johtaja suuri kuoli. Kysyin, onko se hän!

VASTA IHAN ÄSKETTÄIN

En ole itse koskaan tavannut Aleksei II:sta, mutta olen lukenut tavanomaisia ikäviä länsimaisia ja suomalaisia juoruja sekä esimerkillisiä venäläisiä kertomuksia. Vielä vanhoilla päivillään hän kävi muutama kuukausi sitten rakentamassa rauhaa Georgiaan, jotta ortodoksit eivät nyt tapaisi toisiaan. Sitten hän kävi Valko-Venäjällä hoitamassa kirkon suhteita valtion johtoon. Vladimir Putin vastasi vasta äskettäin patriarkka Aleksei II:n kysymykseen kirkon rahoituksesta. Tämä keskustelu käytiin Iverskomin luostarissa 12.1.2008. Näin Vladimir Putin : ”Sberbankin kautta Venäjä on investoinut kymmeniä miljoonia dollareita kirkkojen jälleenrakentamiseksi.” Ihan vasta äskettäin.


Aleksei II oli Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja 18 vuoden ajan. Hänen patriarkaatin aikana Venäjän hengellinen elämä uudistui merkittävästi. Hän oli myös osallinen useisiin suuriin historiallisiin tapahtumiin, myös ortodoksisten kirkkojen yhdistymisprosessiin. Ortodoksinen kirkko nousi oikeaan elämään ja arvostukseen kiviraunioista, jollaisiksi useat kirkot olivat rappeutuneet. Ortodoksisen kirkon nousu aiheutti joissakin proselytistisissä länsimaisissa protestanttilahkoissa ärtymystä, koska protestantit olisivat halunneet täyttää ortodoksisen kirkon jättämän aukon. Mutta se aukko saatiin täytettyä: ortodoksinen kirkko toimii hyvin Venäjällä.

TALLINNASTA

Maalliselta nimeltään hän on Aleksei Mihailovitš Ridiger. Mies syntyi Tallinnassa 23. helmikuuta 1929 hyvin uskonnolliseen perheeseen. Aleksei on lähtöisin saksalaisesta aatelisperheestä. Bolshevikit teloittivat Aleksein mummon (Elena Iosifovna Pisarevan äidin). Viro olisi siinä vaiheessa itsenäinen valtio. Ridiger toimi 1945–1946 Aleksanteri Nevskin katedraalin lukkarina Virossa, kunnes 1946 päätti suorittaa Leningradin teologisessa seminaarissa opinnot, mutta alle 18-vuoden ikäisenä poikasena häntä ei hyväksytty. Vuotta myöhemmin mies pääsi opintoihin. Opinnot tulivat valmiiksi 1949. 15. huhtikuuta 1950 mies asetettiin diakonin virkaan Tallinnassa. Vuonna 1953 isä Aleksei sai valmiiksi opinnot teologisesta akatemiasta. Aleksei meni jopa naimisiin Vera G. Alekseevan kanssa 11.4.1950, mutta epävirallisen selityksen mukaan se oli opiskelijan pyrkimys välttää asepalvelus ja virallisen selityksen («Московских новостей» (МН№ 21 от 22 мая 2001 г., стр. 2—3) mukaan Aleksei ei ole koskaan koskenut naiseen ”sillä tavalla”.

Mies eteni kirkollisten vastuutehtävien kantamisessa, Aleksei II hoiti monissa eri tehtävissä Kirkon ulkosuhteita useita vuosia. Aleksei von Rüdiger. Aleksei oli Tallinnan piispa 1961. Vuonna 1961 hän alkoi harjoittaa aktiivista ulkopolitiikkaa ja ekumeenisia suhteita: valtuuskunnan kanssa Venäjän ortodoksinen kirkko osallistui III yleiskokouksen Maailman kirkkojen neuvoston (WCC) kokoukseen New Delhissä (1961) ym. Vuonna 1984 Aleksei valmistui teologian tohtoriksi ja vuonna 1986 Leningradin ja Novgorodin metropoliksi. 3. toukokuu 1990 kuoli Moskovan ja koko Venäjän silloinen patriarkka. Kirkko valitsi 7. kesäkuuta 1990 Aleksein patriarkaksi. Aleksei on myös teologian tohtori, joka laati toista sataa julkaisua teologiasta, kirkon historiasta, rauhanturvakysymyksistä.

Viron valtio tekisi ehdottoman oikein, että Tallinnan historian suurimman suurmiehen kuoleman tähden olisi ollut valtakunnassa suruliputus. En ole kuullut, koska en ole seurannut Viron elämää paikan päällä. En ole edes kuullut mitään asiasta Suomen televisiosta, jota toki katson vain hyvin satunnaisesti ja pääasiassa viihteen vuoksi.

RAUHAN MIES

Aleksei II:n aikana Venäjällä on aktiivisesti alettu palauttaa tuhoutuneita temppeleitä ja rakentaa uusia. Kristus Vapahtajan katedraali lienee tärkein Moskovassa. Tällä hetkellä katedraali on eräs Moskovan tunnuksista. Aleksei on tehnyt paljon työtä ortodoksisen kirkon yhdistämiseksi. Hänen yhteistyönsä on ollut myös aktiivista kansanedustajien, terveysalan ammattilaisten, asevoimien, oikeuden valvojien ja viranomaisten kansa sekä kulttuurialan ihmisten kanssa. Aleksei oli mukana myös neuvotteluissa Armenian-Azerbaidžanin konfliktin ratkaisemiseksi, myös Moldovalle ja Pohjois-Kaukasuksella. Aleksei II tuli tunnetuksi rauhanomaisista pyrkimyksistä edistää ortodoksisen Kosovon väestön ihmisarvoista kohtelua, kun sitä vastoin Ahtisaari – Nobelin rauhanpalkinnon saaja – oli enemmän väkivallan mies. Aleksei II on itsekin saanut hyvästä paljon tunnustuspalkintoja: ”Человек года" (vuoden ihminen), "Выдающиеся люди десятилетия (1990-2000) ”способствовавшие процветанию и прославлению России" (vuosikymmenen ihminen Venäjän hyvinvoinnin ja oikeuden kehittämisessä”), "Российский национальный олимп" ja "Человек-эпоха" http://gov.cap.ru/hierarhy_cap.asp?page=./2123/2271/3248/3250


KORKEAN ETIIKAN PUOLESTA

Alexy II halusi edistää moraalin elpymistä Venäjällä. Hän näki yhdeksi tärkeäksi asiaksi moraalin kehittämisessä väestön yleisten väestöpoliittisten olojen korjaamisen, huumeriippuvuuden katkaisemin, alkoholismin vastaisen työn sekä ääriliikkeiden ja terrorismin vastustamisen. Keväällä 2008 on ortodoksisella kirkolla ollut pieniä erimielisyyksiä valtion kanssa Venäjän federaation 6.02.2008 antaman lain № 138 tähden, jossa puututaan vuonna 2002 annetun presidentin ukaasiin, jolla papit olivat vapautettu varusmiespalveluksesta. Указ Президента РФ от 14 января 2002 г. № 24 «О предоставлении священнослужителям отсрочки от призыва на военную службу» (Собрание законодательства Российской Федерации, 2002, № 3, стр. 192)

Demari 23.4.1996 s. 11 väittää: ”Aleksei II oli KGB:n mustarastas”. Lehti siteeraa Dagens Nyheter –sanomalehteä, joka väitti, että Aleksei II oli Virossa värvätty KGB:n ilmiantajaksi 29 vuoden iässä 28.2.1958. Nimimerkki olisi ollut mustarastas («Дроздове»). Tällaisen henkilön tehtäväksi tiedetään isänmaallisten tunteiden ja Neuvostoliiton vastaisten tahojen havaitseminen ortodoksisessa kirkossa: «на патриотических чувствах для выявления и разработки антисоветского элемента из числа православного духовенства». Patriarkka ei ole kiistänyt eikä myöntänyt näitä yhteyksiä. Vsevolod Chaplin ja Keston College lausuvat: "Väitteet siitä, että patriarkan ja muiden johtavien piispojen ja Venäjän ortodoksisen kirkon yhteistyötä KGB perustuu todellisuuteen.» Moskovan patriarkan tiedottaja isä Vsevolod kutsui esitettyjä väitteitä ”täysin perättömiksi”. ”En usko, että suoraa vuoropuhelua olisi tapahtunut nykyisen patriarkan ja KGB:n välillä." Vsevolod myönsi vain, että "kaikki piispat" oli ilmoitettava uskonnollisten asioiden komissiolle, joka toimitti kaikki materiaalit KGB:lle. Aikaisemmin on asiasta ollut syytettynä Isä Gleb Yakunin, jota Vsevolod moittii ”uusien valheiden” esittämisestä patriarkkaa vastaan. Koodinimen Mustarastas tiedetään dokumenttien valossa syntyneen helmikuussa Tallinnassa. Roomalaiskatolisen tutkimuslaitoksen raportti tähdentää, ettei Aleksein tapaus ole mitenkään poikkeuksellinen, vaan KGB:lla oli yhteydet kaikkiin uskontokuntiin, myös Viron luterilaiseen kirkkoon. KGB johto hyväksyi briefing paper No 48s "KGB:n organisaation käyttö ja Venäjän ortodoksisen kirkon vastavakoilun mahdollisuudet
Venäjällä ja ulkomaailla” (28. heinäkuuta, 1970). Georgian ortodoksisen kirkon patriarkan Iljan KGB: n koodinimi oli "Iverieli”. Catholic World News (CWN) Feature Stories. Confirmed: Russian Patriarch Worked with KGB http://www.catholicculture.org/news/features/index.cfm?recnum=13868 . Ks. myös Christopher Andrew and Vasili Mitrokhin, The Mitrokhin Archive: The KGB in Europe and the West, Gardners Books. (2000). Minun mielestäni kysymys Mustarastaasta on sensaatiohakuista uutisten metsästystä, jossa sokeudessa unohdetaan pääasia: ne valtavat haasteet, jotka Aleksei II onnistui menestyksellisesti ratkaista vastuullisessa kutsumuksessaan, jonka hän oli saanut Kristukselta ja kirkolta.

maanantai 8. joulukuuta 2008

NATO:n terrorismitutkimus

Sain vihdoin kirjan, jota olin jo ennättänyt odottaa. Tilasin Naton Turkin tutkimuskeskuksesta teoksen, joka pääosin perustuu viime vuonna lokakuussa pidettyyn Skopjessa, Makedoniassa terrorismin vastaisella harjoitusleirillä pidettyihin esitelmiin. Tämän kurssin järjestäjänä oli Ankarassa toimiva Centre of Excellence – Defence Against Terrorism (COE-DAT). Rahoittajana oli NATO Science for Peace and Security Programme. Teoksen artikkelit perustuvat pääosin vuonna 2007 pidettyihin luentoihin, mutta ne on toimitettu kirjaksi vuoden 2008 aikana. Mukana on myös muutama uusi artikkeli.

Tämä teos on hyvin kiinnostava ja ajankohtainen sekä evankeliumeja tutkivalle teologille että valveutuneelle suomalaiselle. Meikäläisen henkilökohtainen intressi koskee evankeliumien väkivaltaista syntyaikaa Charvat viittaa omassa artikkelissaan suoranaisesti evankeliumien synty- ja kirjoitusprosessin aikana Palestiinassa vaikuttaneeseen terroristiryhmään tikarimiehet. Itseäni kiinnostaa hyvin, miten pelottavan terroristiryhmän olemassaolo ja yleinen väkivaltainen ilmapiiri löivät leimansa myös Jeesus-liikkeeseen: mielestäni näiden traumaattisten kokemusten tähden Q-evankeliumi kärjistyi yhä enemmän terrorijärjestöjen kaltaiseksi maailmaa lohkovaksi lahkoksi, vaikka Q-liike ulkoisesti pidättäytyi fyysisestä väkivallasta. Charvat, J.P.I.A.G. 2008. Terrorism; Today and in the Future with Possible Aspects (Conventional, Bio, WMD, Cyber, etc.). Sivut 23-36 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

INDIVIDUALISMIN LOPPU

Alkan ja Özdemir käsittelevät terroristijärjestölle vaadittavaa ryhmädynamiikkaa. Tuollaisessa järjestelmässä ei ole tilaa individualismille. Individualismi on olennaisesti riistetty pois, kun taas kollektiivista yhteisöä ylistetään. Sen sijaan, että puhuttaisiin ”minä”, puhutaan ”me”. Organisaatio on kaikki. Yksilöt voidaan aina uhrata organisaation korkeamman hyvän puolesta. Organisoidulla ryhmällä on myös tiukka hierarkinen rakenne. Johtaja on äiti, isä, veli tai Jumala. Johtajat ovat immuuneja. Heitä ei sovi arvostella. He hallitsevat täysin organisaatiota. Seurauksena on, että jäsenet menettävät persoonallisuutena ja identiteettinsä. Terroristiorganisaatio vaihtaa yksilöiden asenteet, käsitystavat ja identiteetit oman ideologiansa mukaiseksi. Yksilöiden aivot pestään. Nämä omaksuvat robottimaisen ala-kulttuurin. Terroristiorganisaatio ei ainoastaan vaihda nuoren jäsenistön asenteita ja käytöstä ideologiansa mukaiseksi, vaan myös näiden suhteen maailmaan: jäsenistön ei sovi ajatella mitään muuta kuin mikä on organisaation omat päämäärät ja ihanteet.

Surullista on todeta, että varhainen Q-liike reagoi ympäröivän terrorisoivan ja traumatisoivan ihmisväestön tuottamaan ahdistukseen omaksumalla hyvin vastaavat asenteet ympäröivää maailmaa kohtaan.

Alkan, Necati & Özdemir, Yavuz 2008. Recruitment Methods of Terrorist Organizations. Sivut 37-50 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

RYHMÄN HYVÄKSYNTÄ

Sütalan käsittelee kiehtovasti terrorismin motivaatioteorioita. Yksilötason selitykset ovat törmänneet ongelmiin, mutta sen sijaan ryhmätason selitykset saavat Sütalan kannatuksen. Sütala tukeutuu tässä CIA-tutkijaan, joka on ollut väitöskirjaani varten jo erittäin tuttu – joka eräs tärkeimmistä: Jerrold Post. Sütala tunnistaa terroristijärjestöön liittyvissä ”tarpeen kuulua ryhmään”, yksilö määrittää sosiaalisen asemansa ryhmän hyväksynnän avulla. Toki tätä käsitystä on moitittu sillä, ettei terroristit etsisi aina kuulumista johonkin ryhmään. Sütala huomauttaa, että tultuaan ryhmän jäseneksi, nämä myös tarvitsevat ryhmän identiteettiä. Tämän ryhmän identiteetti perustuu sekä terroristien keskinäiselle että koko organisaation luottamukselle. Seurauksena on tarve eristäytyä yhteiskunnasta. Terroristiorganisaatiolle on tyypillistä ryhmäajattelu (group thinking), joka muodostaa ”terroristin psyko-logiikan” (Jerrold Post). Sütalan, Zeynep 2008a. The Causes of Terrorism. Sivut 1-12 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

Sütalan käsittelee myös vaikuttavasti terrorismin mutosta, uskonnollista, separatistista ja eritavalla poliittisesti suuntautunutta terrorismia. Sütlan, Zeynep 2008b. Major Ideologies Motivating Terrorism and Main Characteristics of Terrorism. Svitu 13-22 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Itsenäisyyspäivän ylennystilaisuus upseerikerholla Dragsvikissa


Kuva: Juha Molari kävi upseerikerholla tässä asussa

Uudenmaan Aluetoimiston päällikkö komentaja Veijo Auvinen kutsui minut ja monia muita kutsuvieraita Itsenäisyyspäivän ylennystilaisuuteen 5.12.2008 klo 16 Upseerikerholle Dragsvikiin. Edelliskerralla olin vastaavan tilaisuuden sattuessa estynyt, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa Dragsvikin upseerikeholle.

Tilaisuudessa reserviläisiä ylennettiin. Ensimmäistä kertaa näin komentajan kasvoista kasvoihin. En ihmettele, että hän on edennyt hienosti sotilasurallaan. Mies ei ole vain sinänsä komea johtajaksi, vaan selkeä, tyylikäs johtajaksi. Puhe on sujuvaa, jopa humoristista. Mies ei ole kiivashenkinen, vaikka varmasti riittävän suora ja määrätietoinen, jotta voi johtaa onnistuneesti.

Koen sekä ihmisenä että kirkkoherran virassa hyväksi, että meillä on toimivat instituutiot. Puolustusvoimat ovat tärkeä instituutio, jonka toiminnalla on merkittävyyttä. Veijo Auvinen korosti puolustusvoimien olemassaoloa jo itsessään merkittävänä. Aterioidessani erään everstin ja sosiaalitieteilijän kanssa kuulin myös, miten Puolustusvoimilla on haasteita nuorten keskeyttäessä varusmiespalveluksen. Puolustusvoimat ovat saaneet yhä enemmän niitä funktioita, joita olisi pitänyt olla jo perheellä ja koululla. Puolustusvoimien merkittävyys ei ole vain sotatilan estämisessä ja tämän kaltaisessa turvallisuudessa, vaan perherakenteen muuttuessa ja väestön fyysisen suorituskyvyn laskiessa Puolustusvoimat ovat saaneet kansalaiskasvattajan tehtäviä. Muuten nuoret miehet eivät kestä edes varusmiespalveluksen henkisiä ja fyysisiä vaatimuksia. Suoritin itse varusmiespalvelukseni jo 25 vuotta sitten, enkä kokenut, että varusmiespalvelus olisi ollut fyysisesti minään yksittäisenä hetkenä ja kokonaisuutena liian raskas, vaan pikemmin fyysinen kuntoni laski, jopa lihoin muutaman kilon liikunnan määrän vähetessä kohdallani. Tätä ennen olin tottunut juoksemaan kaksi kertaa päivässä, mutta varusmiespalveluksessa koin hankalaksi lähteä juoksu- tai hiihtolenkille ennen herätys noin kello 5 aikaan. Vain joskus lisäsin omaa kuntoilua tuolla tavalla. Omia ”sankaritarinoita” en toki kokenut merkittäväksi puhua pöytäkeskustelussa.

Sitä vastoin keskustelimme mielen rakentumisen, aatteellisuuden ja perherakenteen keskinäisestä suhteesta. Koen erittäin valottavaksi Jerrold Postin kirjan Charismatic Leaders (2004), jossa hän arvio psykoanalyyttisesti joitakin islamilaisen perherakenteen piirteitä ja lahkomaisen kiihkoilun syntyä. Olin everstin kanssa samaa mieltä siinä, ettei Puolustusvoimat kaipaa kiihkoilijoita, vaan ihmisiä, jotka kykenevät toimintaan kestävästi – uupumatta henkisesti liian varhain. Ihmisten olisi hyvä oppia älykkääseen ja hallittuun toimintaan myös kriisi- ja stressitilanteissa. Mielestäni lohkomisen psykopatologia on tyyppiesimerkki äärimmäishenkisestä ihmisestä, joka reagoi vähemmän älykkäästi ja hallitusti: häneltä puuttuu terve joustavuus ja sopeutumiskyky. Usein taustalla on lapsuuden ja nuoruuden perhetragediat, ehkä poissoleva isä, jonka tähden hyvän ja pahan objektit eivät ole voineet rakentua saman subjektin ominaisuudeksi, kaipuussa on luotu joko demoninen paha tai idealisoitu hyvä objekti. Kriittisillä hetkillä henkilö palaa alitajuiseen tunnemaailmaansa eikä kykene tasapainoiseen älykkyyteen.

Puolustusvoimien isänmaallinen koulutus antaa arvoa tasapainoiselle, sovinnolliselle, määrätietoiselle henkilölle, joka ei suinkaan ole pelottavan kiivasmielinen. Muutamat suomalaiset intoilijat eivät ole käyneet edes varusmiespalvelusta, mutta he ovat samanaikaisesti näitä kiivasmielisiä rasisteja, jotka eivät ole valmiit sopeutumaan muuttuvaan maailmaan. Isänmaa on minulle niin arvokas koti, että panin papin virkapuvun (liperit) ja menin Upseerikerholle hienoon juhlatilaisuuteen. Tämä varuskunta ja Puolustusvoimat yleisesti tekevät arvokasta ja haastavaa työtä, jonka vähättelijäksi en suostu mistään hinnasta.

Isänmaallisuuteni merkitsee Suomen edun ajattelua. Isänmaallisuuden tähden en suostu naapureiden vihaamiseen, vaan tahdon edistää kaikkinaisia hyviä suhteita. Naapurin vihaajat sitä vastoin valtaosin elävät naapurin avulla omia sielunsa kipupisteitä. Ateriaseurana ollut eversti kertoikin vastaavista järkyttävistä kohtaloista Israelissa, jossa hän oli palvellut. Isänmaa ja täällä asuvat ihmiset ovat minulle niin rakkaita, että en hyväksy rasistisia – jopa fasistisia – korostuksia, joita olen valitettavasti saanut kuulla jo Suomen maassakin. Mielestäni ne kertovat kansalaistemme vakavasta pahoinvoinnista. Terve ihmisyys uskaltaa rakastaa ja tehdä työtä sovinnollisesti lähimmäistensä kanssa.

Huomenna perjantaina Suomen itsenäisyyspäivänä saarnaan kirkossamme kello 12 kaksikielisessä jumalanpalveluksessa, minkä jälkeen laskemme haudoille seppeleet.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Rasistiset uhrit järkyttävät


Minulla on omakohtaisia kokemuksia perheeseeni kohdistuneesta rasistisesta asenteesta, jota jopa viranomaiset ovat harjoittaneet. Eräs salaliittokuvitelmissaan elävä poliisi väitti istuneensa 10 päivää asuntomme ulkopuolella, jotta saisi selville, miten paljon minä ja maahanmuuttajavaimo olemme yhdessä. Lisäksi hän tiukasti tiedusteli sukupuolisten kanssakäymisten päivämääriä, lukuisuutta, ehkäisyn käyttöä ym. Aikamiehenä tuollainen tunkeutuminen yksityisyyteni ärsytti niin kovasti, että mieli teki pistää turpaan mainittua häirikköä – vanhempaa konstaapelia. Onneksi järki piti itseni hillinnässä, sillä poliisia vastaan tehdystä pahoinpitelystä en tuskin olisi päässyt rangaistuksetta. Ylipäätänsä on paras aina välttää vihan tähden syntyvät hullut teot ja ylilyönnit. Minä aikamiehenä olen kuitenkin paremmassa asemassa kuin pienet lapset, jotka joutuvat rasismin kohteeksi päiväkodeista alkaen, vaikka edellä mainitut seikat ovat vain pieni murto-osa itse todellisesta rasistisesta asenteesta perhettäni vastaan. Puhuin syytetyn asemassa alkupuheenvuorossa Helsingin käräjäoikeudessa v. 2001 viranomaisten rasismista, mutta tuomari pyysi minut keskeyttää puheenvuoroni, joka oli annettu syytetyn oikeudeksi kertoa oma näkemys tilanteesta!

En tiedä, mikä oli tänään Igor-poikaani tarttuneen päiväkodin opettajan henkinen tasapaino ja tausta. Poikani leikki pihalla ja muiden lasten tavoin oli innoissaan, jopa ilman mitään lasten välistä ilkeämielistä kamppailua. Poikani puhuu venäjää paremmin eikä ymmärrä (eikä kuule) aina suomenkieltä yhtä hyvin. Tämä toisen ryhmän opettaja tuli poikani luo ja pelästytti hänet huutamisellaan itkuun saakka. Edelleenkään poikani ei ymmärtänyt, mitä mies tahtoi sanoa, koska hän puhui äkäisesti suomeksi. Huomenna menen tiedustelemaan, oliko miehellä kaikki päässään kunnossa. Tällainen tilanne on isälle myös vaikea tilanne itsehillintään, sillä minun luonteeseeni ei kuulu sallia, että pieniä pelotellaan. Jos pientä poikaa pelotellaan, syntyy luontainen testosteronin ja adrenaliinin ryöppy minuun, jotta vastavuoroisesti lapsia säikyttelevä mies saa kusta housuihinsa. Ymmärrän hyvin, että opettajien täytyy huolehtia järjestyksestä päiväkodissa, jopa hillitä liiallista meteliä. Sitä vastoin opettajien täytyy voida selittää lapselle toimiensa merkittävyys, jotta lapselle ei jää pelonomainen fantasia opettajan henkilökohtaisesta ongelmasta. Tällä kertaa opettaja menetti malttinsa. Onneksi tapaan miehen vasta huomenna, jos onnistun siinä, sillä silloin yön yli nukkuneena olen jo maltillinen isä, joka katsoo lasta säikyttänyttä opettajaa kasvoihin silmistä silmiin, jotta näkee, mikä ja kuka tuo malttinsa menettänyt opettaja on ihmisenä.

TUTKIMUS VENÄLÄISTEN LASTEN SYRJINNÄSTÄ SUOMESSA (v. 2000)

Marja-Liisa Häyrinen selvitti v. 2000 ulkomaalaisviraston tarpeisiin ulkomaalaisten – erityisesti venäläisten - lasten ja nuorten rasistisia kohtaloita suomalaisissa kouluissa (M-L. Häyrinen, Maahanmuuttajanuori ja suomalainen koulu, Ulkomaalaisvaltuutetun toimiston moniste 1/2000), mutta järkyttävä tulos unohdettiin heti ilmestymisensä jälkeen. Häyrinen totesi yksiselitteisen selvästi sen jonka jokainen venäläisen maahanmuuttajaperheen ystävä tietää karujen tarinoiden perusteellakin: Venäjänkieliset lapset ovat kohdanneet suomalaisissa kouluissa syrjintää. Diskriminointi oli loukannut yksittäisen venäläisen lapsen ihmisoikeuksia epäoikeudenmukaisesti, suvaitsemattomasti vain sillä perusteella, että hän oli saapunut Venäjältä.

EU:N KOMISSIO HUOMAUTTI SUOMEA (v. 2002)

Suomessa pyöriteltiin päätä ihan oman ymmärtämättömyyden tähden, kun EU:n komissio huomautti Suomea v. 2002 kielteisestä Venäjä-uutisoinnista. Venäjän suurlähetystön edustajan lausuntoa ja Venäjän duumassa lokakuussa 2004 käytyä keskustelua Suomen Venäjä-suhteista seurattiin huvittuneena, koska Suomessakaan ei selvästi ymmärretä tai ollaan pelkästään välinpitämättömiä tähän apartheid- ja rasismi- eetokseen, jonka uhreiksi joutuvat jopa puolustuskyvyttömät pienet ihmiset.

YLI 60 % SUOMALAISISTA ON RASISTEJA

Vuonna 2004 Gallup International selvitti 50 000 henkilön haastattelussa yli 60 maassa maakuvaa (Voice of the People 2004: The Image of the United States; 11.10.2004). Saimme lukea häpeäksemme, että yli 60 % suomalaisista suhtautui melko tai erittäin kielteisesti Venäjään, vain vajaa 10 % suhtautui myönteisesti.

VTT, dosentti Inga Jasinskaja-Lahti oli toteuttamassa tutkimusta ”Venäjän- ja vironkielisten maahanmuuttajien syrjäytyminen ja integraatio Suomessa”. Uudempi saman teeman käsittely syntyi v. 2004: K. Liebkind, S. Mannila, I. Jasinskaja-Lahti, M. Jaakkola, E. Kyntäjä & A. Reuter , Venäläinen, virolainen, suomalainen (Gaudeamus). Venäjän- ja vironkielisistä maahanmuuttajista yli 40% oli kokenut työnhaussa apartheid-politiikkaa Suomessa. Työpaikkakiusaamista oli kokenut yli 25%. Kiusaamista harjoittivat työtoverit. Etninen tausta esti työssä ylenemisen enemmän kuin joka viidennen mielestä. Noin 35% oli kohdannut jokapäiväisessä ympäristössään solvauksia, tönimistä ja muuta arkielämän rasismia. Enemmän kuin joka viides oli kohdannut naapureiden taholta rasismia. Noin 20% oli kohdannut asunnon hankinnassa rasismia: vuokralaisen valinnassa etninen tausta häiritsi, pankista oli myös vaikea saada lainaa.

SAAKO VENÄLÄINEN OLLA VENÄLÄINEN SUOMESSA?

Sosiaalipsykologi Inga Jasinskaja-Lahti ja psykologi Riku Perhoniemi selvittivät v. 2006 ilmestyneessä tutkimuksessaan Maahanmuuttajien kotoutuminen pääkaupunkiseudulla (2006) immigranttien kokemuksia.

Integroitumisvaatimusten (Suomessa nimitys ”kotouttaminen”) ja apartheid-politiikan sukulaisuus näkyy mainitun tutkimuksen uutisoinnissa Helsingin Sanomissa. Riku Perhoniemi on itse arvostellut tuota uutisointia Hesaria vastaan allekirjoittaneen haastattelussa, joka on myös julkaistu v. 2006 (Venäjän kauppatie 6/2006). Hän moitti sitä, että Hesarissa (ja siinä ohessa muutamissa muissa sanomalehdissä) annettiin ymmärtää, että venäläisten kääntyneisyys toisten venäläisten puoleen olisi pääkaupungin alueella ongelma kotoutumisen myönteiselle kehittymiselle! Psykologit eivät suinkaan sanoneet niin tutkimuksessaan! Apartheid-hengessä suomalainen media loi vaatimuksia, muka tutkimustuloksena, että venäläiset eivät saa olla venäläisinä onnellisia, vaan heidät täytyy integroida suomalaisiin: Suomalaisuus määriteltiin Hesarin tulkinnassa ”normaaliksi”, venäläisyys poikkeavuudeksi. Riku Perhoniemi sitä vastoin huomautti lehtijuttuja vastaan, että mainitussa tutkimuksessa ei selvitetty lehdistössä spekuloituja laadullisia kysymyksiä siitä, oliko venäläisillä paljon venäläisiä ystäviä oman seurallisen kulttuurinsa, venäläisen maahanmuuttajaväestön suuren määrän, suomalaisten vihamielisten asenteiden vai venäläisten eristäytymishalun tähden. Tutkimuksessa ilmeni ainoastaan se, että venäläisillä maahanmuuttajille oli runsaasti venäläisiä ystäviä Helsingissä! Venäläisillä oli myös runsaasti suhteita valtakunnan rajojen ulkopuolelle sukulaisiinsa. Ystävyys on yleensä voimavara ihmisten elämälle.

Tutkija, psykologi Riku Perhoniemi painotti haastattelussani, että tutkimuksen lähtökohtana ei ollut tutkimuskysymykseen rakennettua rasismia, jossa luonnollinen pidettäisiin suomalaisuutena. Yhteydet suomalaisiin oli vain yksi kysymys useiden kysymysten joukossa.

Niin mitäkö Perhoniemi totesi mainitussa tutkimuksessa? Hän totesi, että valitettavasti yli 45 % venäläisistä maahanmuuttajista oli joutunut kokemaan rasismia Suomessa pääkaupunkiseudulla!

SUOMEN ANTIFASISTINEN KOMITEA

Minä en ole perustanut Suomen antifasistista komiteaa (SAFKA) enkä johda sitä. Minun kompetenssini ja tehokkuuteni ei riittäisi siihen. http://antifasistit.blogspot.com/

Ymmärrän tuota komiteaa johtavien dosenttien ja historiantutkijoiden tarpeen omien karujen kokemusteni tähden. Kyse on ihmisarvosta – pienen ja ison ihmisen oikeudesta olla ihminen sellaisena kuin Luoja on hänet luonut. Aivan oikein on hyvä tarkkaavaisuus koventuvien asenteiden tähden, jota eräskin kunnallisvaalien voittajapuolue on markkinoinut Suomessa. Internetistä löytyy yllättävän nopeasti ja helposti lukuisia blogeja ja keskustelukanavia, joissa rodullinen viha, rasismi ja jopa väkivallan lietsonta hallitsevat. Kehitys on Suomessa huolestuttava - jopa vaarallinen. Toivon, ettei mitään ihmisvihaajayhteisöstä häiriintyneiden nuorten kaltaisia väkivaltatekoja tuli noiden rasististen ryhmien toimittamana Suomeen. Minunkin nimen oli joku pistänyt Murha-listalle eräälle tuon nimiselle nettisivustolle! Ihmisten häiriintyminen on huolestuttavaa, etenkin kun väkivalta otetaan mukaan. Ihmisellä saattaa olla pahoja ja vihaisia tunteita niin kuin minullakin on ollut kokemani vääryyden tähden, mutta sen sijaan vain eritavalla ajattelevia ihmisiä vastaan osoitettavat väkivaltauhkaukset eivät ole enää normaalia vihan tunnetta terveessä ihmisessä. Tällöin on kyse psykoanalyytikkojen mainitsemasta projektiivisesta identifikaatiosta, jossa primitiivisiin paranoidisiin asetelmiin regressoituen jotkut henkilöt yrittävät ratkaista oman sielunsa vakavaa tuskaa. Väitöskirjani eräs teoreettinen päätahti - Jerrold Post (CIA:n psykiatrisen osaston johtaja ja perustaja) on hyvästä syystä varottanut tuollaisista väkivaltafantasioita suojelevista splitting-lahkoista.

Presidentti Martti Ahtisaari – nyt myös Nobel-voittaja – sanat rukouspäivän julistuksessa itsenäisyyspäiväänsä valmistautuvalle Suomelle 5. joulukuuta 1996 ovat yhä ajankohtaiset apartheid-politiikan ongelmien tähden:

Guds kärlek som tar sig uttryck i Kristus, ger oss möjlighet till försoning med Gud och med våra medmänniskor. I kärleken har försoningen sitt ursprung och sin kraft. Försoning innebär att vänskapsband återknyts och kärlek åter växer fram mellan människor som fjärmats från varandra genom fiendskap och konflikter. Försoning innebär också att känslor och attityder förändras: fientlighet ersätts med fredsvilja, söndring ersätts med enhet. När det andra årtusendet går mot sitt slut är vi i särskilt stort behov av fred i vår värld. För att åstadkomma försoning och tolerans behövs gemensamma ansträngningar mellan folk, nationaliteter, raser och religioner. http://www.finlex.fi/sv/laki/alkup/1996/19960967

17. tammikuuta 1999 Suomen Lähetysseuran juhlissa (http://www.tpk.fi/ahtisaari/puheet-1999/P990117.lahetyru.html) presidentti Ahtisaari puhui Namibian apartheid-kokemuksista, Suomesta – ja kristinuskosta:

För varje stat är nationell enighet en förutsättning för framgång. Enigheten garanterar att medborgarna upplever att de hör till samma land oberoende av sin politiska, etniska eller religiösa bakgrund. Särskilt viktigt är det att måna om den nationella enigheten när nationen genomlever stora förändringar eller konflikter. Enighet behövs när man bygger upp ett fredligt liv efter en våldsam konflikt. Vårt eget lands historia är ett bra exempel på detta.

Enighet har i många länder skapats genom att medborgarna garanterats jämlik och demokratisk rätt till deltagande, genom tryggande av minoriteternas ställning och genom att man sökt rättvisa lösningar i fråga om medborgarnas utkomst. Det är allt annat än ett enkelt arbete. Djupa konflikter som delat en nation tar årtionden att överbrygga. - - - Religionen kan också vara en splittrande faktor. I religionens och kristendomens namn har det också rivits upp och krigats. Vår kontinents historia är full av religionskrig och krig som förts i religionens namn. - - - När Namibia blivit självständigt betonades försoningens betydelse för åstadkommandet av nationell enighet. Kyrkorna kan med rätta säga att begreppen försoning och förlikning hör till kyrkans centrala terminologi. Även om kyrkan betonar försoningen mellan Gud och människan, betonar kyrkan tillsammans med den världsliga statsmakten också försoningen mellan människor, befolkningsgrupper, raser och folk. Just i försoningen och förlikningen utkristalliseras det budskap som kristendomen och missionsarbetet har till nationer som söker inre enighet.