perjantai 5. joulukuuta 2008

Itsenäisyyspäivän ylennystilaisuus upseerikerholla Dragsvikissa


Kuva: Juha Molari kävi upseerikerholla tässä asussa

Uudenmaan Aluetoimiston päällikkö komentaja Veijo Auvinen kutsui minut ja monia muita kutsuvieraita Itsenäisyyspäivän ylennystilaisuuteen 5.12.2008 klo 16 Upseerikerholle Dragsvikiin. Edelliskerralla olin vastaavan tilaisuuden sattuessa estynyt, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa Dragsvikin upseerikeholle.

Tilaisuudessa reserviläisiä ylennettiin. Ensimmäistä kertaa näin komentajan kasvoista kasvoihin. En ihmettele, että hän on edennyt hienosti sotilasurallaan. Mies ei ole vain sinänsä komea johtajaksi, vaan selkeä, tyylikäs johtajaksi. Puhe on sujuvaa, jopa humoristista. Mies ei ole kiivashenkinen, vaikka varmasti riittävän suora ja määrätietoinen, jotta voi johtaa onnistuneesti.

Koen sekä ihmisenä että kirkkoherran virassa hyväksi, että meillä on toimivat instituutiot. Puolustusvoimat ovat tärkeä instituutio, jonka toiminnalla on merkittävyyttä. Veijo Auvinen korosti puolustusvoimien olemassaoloa jo itsessään merkittävänä. Aterioidessani erään everstin ja sosiaalitieteilijän kanssa kuulin myös, miten Puolustusvoimilla on haasteita nuorten keskeyttäessä varusmiespalveluksen. Puolustusvoimat ovat saaneet yhä enemmän niitä funktioita, joita olisi pitänyt olla jo perheellä ja koululla. Puolustusvoimien merkittävyys ei ole vain sotatilan estämisessä ja tämän kaltaisessa turvallisuudessa, vaan perherakenteen muuttuessa ja väestön fyysisen suorituskyvyn laskiessa Puolustusvoimat ovat saaneet kansalaiskasvattajan tehtäviä. Muuten nuoret miehet eivät kestä edes varusmiespalveluksen henkisiä ja fyysisiä vaatimuksia. Suoritin itse varusmiespalvelukseni jo 25 vuotta sitten, enkä kokenut, että varusmiespalvelus olisi ollut fyysisesti minään yksittäisenä hetkenä ja kokonaisuutena liian raskas, vaan pikemmin fyysinen kuntoni laski, jopa lihoin muutaman kilon liikunnan määrän vähetessä kohdallani. Tätä ennen olin tottunut juoksemaan kaksi kertaa päivässä, mutta varusmiespalveluksessa koin hankalaksi lähteä juoksu- tai hiihtolenkille ennen herätys noin kello 5 aikaan. Vain joskus lisäsin omaa kuntoilua tuolla tavalla. Omia ”sankaritarinoita” en toki kokenut merkittäväksi puhua pöytäkeskustelussa.

Sitä vastoin keskustelimme mielen rakentumisen, aatteellisuuden ja perherakenteen keskinäisestä suhteesta. Koen erittäin valottavaksi Jerrold Postin kirjan Charismatic Leaders (2004), jossa hän arvio psykoanalyyttisesti joitakin islamilaisen perherakenteen piirteitä ja lahkomaisen kiihkoilun syntyä. Olin everstin kanssa samaa mieltä siinä, ettei Puolustusvoimat kaipaa kiihkoilijoita, vaan ihmisiä, jotka kykenevät toimintaan kestävästi – uupumatta henkisesti liian varhain. Ihmisten olisi hyvä oppia älykkääseen ja hallittuun toimintaan myös kriisi- ja stressitilanteissa. Mielestäni lohkomisen psykopatologia on tyyppiesimerkki äärimmäishenkisestä ihmisestä, joka reagoi vähemmän älykkäästi ja hallitusti: häneltä puuttuu terve joustavuus ja sopeutumiskyky. Usein taustalla on lapsuuden ja nuoruuden perhetragediat, ehkä poissoleva isä, jonka tähden hyvän ja pahan objektit eivät ole voineet rakentua saman subjektin ominaisuudeksi, kaipuussa on luotu joko demoninen paha tai idealisoitu hyvä objekti. Kriittisillä hetkillä henkilö palaa alitajuiseen tunnemaailmaansa eikä kykene tasapainoiseen älykkyyteen.

Puolustusvoimien isänmaallinen koulutus antaa arvoa tasapainoiselle, sovinnolliselle, määrätietoiselle henkilölle, joka ei suinkaan ole pelottavan kiivasmielinen. Muutamat suomalaiset intoilijat eivät ole käyneet edes varusmiespalvelusta, mutta he ovat samanaikaisesti näitä kiivasmielisiä rasisteja, jotka eivät ole valmiit sopeutumaan muuttuvaan maailmaan. Isänmaa on minulle niin arvokas koti, että panin papin virkapuvun (liperit) ja menin Upseerikerholle hienoon juhlatilaisuuteen. Tämä varuskunta ja Puolustusvoimat yleisesti tekevät arvokasta ja haastavaa työtä, jonka vähättelijäksi en suostu mistään hinnasta.

Isänmaallisuuteni merkitsee Suomen edun ajattelua. Isänmaallisuuden tähden en suostu naapureiden vihaamiseen, vaan tahdon edistää kaikkinaisia hyviä suhteita. Naapurin vihaajat sitä vastoin valtaosin elävät naapurin avulla omia sielunsa kipupisteitä. Ateriaseurana ollut eversti kertoikin vastaavista järkyttävistä kohtaloista Israelissa, jossa hän oli palvellut. Isänmaa ja täällä asuvat ihmiset ovat minulle niin rakkaita, että en hyväksy rasistisia – jopa fasistisia – korostuksia, joita olen valitettavasti saanut kuulla jo Suomen maassakin. Mielestäni ne kertovat kansalaistemme vakavasta pahoinvoinnista. Terve ihmisyys uskaltaa rakastaa ja tehdä työtä sovinnollisesti lähimmäistensä kanssa.

Huomenna perjantaina Suomen itsenäisyyspäivänä saarnaan kirkossamme kello 12 kaksikielisessä jumalanpalveluksessa, minkä jälkeen laskemme haudoille seppeleet.