torstai 22. tammikuuta 2009

Leimaaminen

Leimaaminen on yritys jäsentää maailmaa, joka olisi ilman jäsentelyä hyvin moni-ilmeinen. Leimaamisen tyypillinen esimerkki on fundamentalistinen luokittelu, jossa maailma ja sen ilmiöt jakaantuvat uskoviin tai epäuskoviin, pyhiin tai pahoihin, mustiin tai valkeisiin, vasemmistoon tai oikeistoon jne. Kun luokat tehdään hyvin hätäisesti tiettyjen tunnussanojen ja pienen tutustumisen jälkeen, leimaaminen voi kaventaa leimatusta ihmisestä saatavaa kuvaa hyvin rajusti.

Minä en ole pahoillani itseni tähden, jos minut leimataan jollakin tavalla. Olen lakannut kiinnostumasta siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. Tuo kiinnostuksen loppuminen mainittuun huoleen on tehnyt minusta häpeilemättömän röyhkeän, jos on kyse vain minusta itsestäni (onneksi vaimoni ei osaa käyttää tietokonettani). Sitä vastoin leimaaminen saattaa loukata seurakuntalaisia, jotka tahtoisivat tulla kohdatuksi oikeina ihmisinä sen sijaan että pitäisi pelätä ”kommunistipapin” tai jonkun muun leiman mukaan määritellyn papin arviota heidän vakaumuksestaan.

Minä osallistun ja seuraan varsin aktiivisesti kymmeniä blogeja internetissä ympäri maailmaa. Suomessa olen viime päivinä saanut leiman, koska olen kirjoittanut antifasistisen komitean sivustolle lähinnä Karjalan palauttajien harhaisesta mytologiasta ja Viron ihmisoikeusongelmasta. Tällä perusteella olen saanut siis leiman kommunistiksi!

Tällä hetkellä on vähemmälle jäänyt se, että käyn joka kuukausi yhdessä tai useammassa talouselämän foorumissa, joiden arvomaailma on kovin kapitalistinen. Ajan Jaguar-merkkisellä kapitalistien autolla, vaikka olenkin miettinyt sen vaihtamista suomalaisen huvittuneen ilmapiirin tähden Volgaan. En ainoastaan silmäile kapitalistien talousfoorumeita, vaan viihdyn hyvin siellä pankkiirien ja bisnesihmisten parissa. Olenko minä siis sittenkin ”kapitalistipappi”?

Useat kymmenet tuhannet ihmiset saavat joka kuukausi luettavaksi kirjoituksiani, joita julkaisee suomalaisvenäläinen talouslehti Venäjän kauppatie (www.kauppatie.com) tai netissä talouslehti www.datsha.com . Nämä lehdet ovat täynnä mainoksia, joita ennen kaikkea suomalaiset yrittäjät ostavat. Ehkä olen sittenkin ”porvaripappi”?

Tuskin monikaan on havainnut, että osallistun nettikeskusteluihin Venäjällä, Yhdysvalloissa, Lähi-idän alueella ym. Luen liki päivittäin syyrialaisia sanomalehtiä, intialaisia sanomalehteä sekä erästä Nasaretissa ilmestyvää arabiankielistä sanomalehteä. Joskus saatan keskusteluihin laittaa muutaman välihuomautuksen tai linkin, kun pitkien lauseiden kirjoittaminen on mahdotonta meikäläiselle. Papin liperit eivät enää siellä edes heilu, koska olen muista lähtökohdista noilla keskustelualueilla. Miksi kukaan ei Suomessa määrittele minua noiden blogi- tai nettikeskustelukirjoitusten avulla, joita teen Yhdysvalloissa, Lähi-idässä, Venäjällä tai Intiassa?

Miten minun käy sitten, kun nyrkkeilen ja käyn juoksulenkillä. Jopa Ylläksen suurimmat laskettelurinteet olivat liian pienet. Ehkä olen sittenkin ”lihallinen pappi”? Lihallisuutta ei vähennä lainkaan yhteydenottoni venäläisen viihdemaailman kaunottariin.

Mutta olen Facebookissa Dostojevskin fun-clubissa, mutta niin olen myös mm. Lacanin fun-clubissa. Tunnen jopa Mariinskin teatterin oopperatähtiä. Olen kai siis "kulttuuripappi"?

Miksi ei muisteta, että opiskelen informaatioteknologiaa ammattikorkeakoulussa, toki nykyään ovat opinneet jäänet olemattomaan Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Lisäksi käyn alan kursseilla, kun pistäydyn pitemmän aikaa Venäjällä. Olen kai oikeasti "nörttipappi"?

Minun väitöskirjassani olen tarkastellut sekä CIA:n, NATO:n että Venäjän informaatiopsykologian parhaiden asiantuntijoiden avulla maailman mustavalkoiseksi luokittelua, jonka eräs muoto on leimaaminen. Sen tähden minua huvittaa jo tutkimuksellisesta näkökulmasta osallistua keskustelukanaville eri puolilla Suomea ja maailmaa hiukan eri nimimerkeillä. Sen jälkeen on kiva katsoa, kuka minä milloinkin olen vastapuolien määritelmien mukaan. Todellisuudessa olen eräs savolaispoika, joka on kasvanut aikamieheksi, tee virkatyönsä ja elää perheensä kanssa.

Martin Heidegger opetti viisaasti, että oleminen voi näyttäytyä eri tavoin riippuen tavasta, jolla se on lähestyttävissä. On olemassa mahdollisuus, että tämä ajassa olo näyttäytyy sinä, mitä olo ei edes ole. Näemme näennäisen, lumeen. Oleminen ajassa on aina ilmiö. Se saattaa itsensä nähtäväksi, mutta ei paljasta totuutta. Elämä voi olla ylipäätään vielä paljastamatta salaisuuttaan ihmiselle itselleen. Ehkä kerran välähti kokemus elämän ilmiöstä, mutta sitten tuo peittyi taas.

Keskiaikaisessa ontologiassa lausuttiin transcendens olemisesta ja se uskottiin määriteltäväksi selkein käsittein. Niin postmoderni ihminen menettelee yhä edelleen, vaikka on luopunut ontologiasta: postmoderni ihminen yrittää selvittää todellisuuden moni-ilmeisen rakenteen hallittavaksi leimaamalla ja luokittelemalla. Sitä vastoin Martin Heideggerin (Sein und Zeit, 1927) mukaan oleminen on käsien edessä olevaa esilläoloa (Vorhandenheit).

Olen mieltynyt esilläolon ilmaisuun, jota myös Erwing Goffman (The Portrayation of the self in everyday life, 1959; Frame Analyse, 1986) käyttää. Oleminen syntyy näyttämöllä. Oleminen on normaalia jokapäiväisyyttä, mutta se saattaa alkaa näyttää ilmiöltä toisille. Pahaksi onneksi narsistit saattavat erehtyä myös omaan ilmiömäisyyteensä. Ja mitä savolainen on lausunut, voi olla toki myös toisinpäin, mutta vastatkoon kuulija, mikä sopii parhaiten tarkoitukseen.