perjantai 16. tammikuuta 2009

Opiskella juristiksi?

Juridiikan – oikeustieteen – tarpeita olen kokenut poikkeuksellisen usein. Oman perheen joutuessa ongelmiin viranomaisten kanssa sain kokea viranomaismenettelyt, rikostutkintaprosessin ja oikeudenkäynnin hyvinkin läheltä. Lisäksi ”pääsin” lukemaan lakia, lain valmistelijan papereita ja oikeuskirjallisuutta omalta alueeltani ja vähän sen sivusta. Sen jälkeen yrityselämän juridiikka tuli tutuksi liiketalouden opinnoissa ja harjoituksissa. Perheoikeus tuli koettua omissa elämäni kohtaloissa. Vero-oikeutta sai lukea huolella, kun etsin mahdollisuuksia verotuksen oikeudenmukaistamiseen sen jälkeen, kun sain kertakorvauksena tulot pitkältä ajalta.

Juridiikan tarve on jatkunut nyt kirkkoherran virassa, enkä tarkoita vain työsuhteiden ja arvolisäverotuksen sekä tilintarkastuksen ym. hallintaa. Keskimäärin 2-4 venäläistä henkilöä kääntyy puoleeni joka kuukausia erilaisissa arkielämän juridiikan tarpeissa. Usein nämä puhuvat vain keskinkertaisesti tai heikosti suomea. Helsingin Itäkeskuksessa on toki palvelupiste tämänkaltaisia kyselijöitä varten, mutta silti saan kirjoittaa papereita, valituksia ja antaa neuvoja, miten työnantajan rasistisiin sortotoimiin venäläistä maahanmuuttajaa vastaan pitäisi reagoida. Asunnonhakupapereita ja korkeakouluhakupapereita sekä niihin liittyviä perusteluja olen myös kirjoittanut muutamia. Erilaisten tapausten kirjo on suuri pikkuasioista koko elämää järisyttäviin perheväkivaltatapauksiin ja lasten huoltajuuskysymyksiin. Miten vanhempien pitää toimia, kun venäläiset lapset joutuvat kouluissa opettajien painostuksen kohteeksi oman kulttuurinsa mukaisten vakaumustensa ja avoimuutensa tähden. Jopa sosiaalivirasto on tunkeutunut prokuraattorin intohimolla venäläisten maahanmuuttajien koteihin, koska on epäillyt, ettei venäläinen äiti osaa huolehtia lapsestaan. Miten äiti saa pitää lapsensa yksinhuoltajana? Miten äiti saa turvan avioerotapauksessa suomalaisesta miehestään? Miten käy oleskeluluvan tai lasten huoltajuuden? Olen hämmästynyt, miten usein joudun kuulemaan näitä tapauksia ympäri pääkaupunkiseutua – jopa useammin kuin omassa seurakunnassani varsinaisia kirkollisia sielunhoitotapauksia! Ehkä jälkimmäinen kertoo minusta huonona sielunhoitajana enemmän kuin hyvänä tukena venäläisille, mutta oman tulkintani mukaan usean maahanmuuttajan tuska on niin suuri, että he ovat omatoimisesti etsineet tavalla tai toisella minuun yhteytensä. Mitä minä muuta voin kuin olla ystävällinen ja auttava?

Minulla oli taas tänään yksi mainittu vakava, monisyinen tapaus, jonka tutkinta poliisillakin on merkillisesti viipynyt kohtuuttoman kauan tämän uhrin kärsimykseksi. Kun samanaikaisesti on hiukan tyhjä olo teologian opintojen ”päättymisen tähden”, vaikka neuvottelenkin Johan Bäckmanin ja SAFKA:n ym. kanssa mahdollisesti pian valmistuvan Venäjä-kirjani julkaisemista (sisältö poikkeaa melko paljon koulutoverini Arto Luukkasen kohtalokkaasta Venäjä-kuvasta!) ja vaikka minulla on pieniä muitakin kirjallisia intohimoja (mm. kyynikoista tehtävä psykohistoriallinen tutkimus), niin nämä mainitut tehtävät eivät täytä tarpeeksi aikaani. Haluan urheilla ja siihen jää nyt hyvin aikaa, kun muutan huonekalut takaisin Helsinkiin Pohjasta. Informaatioteknologian opinnot eivät mitenkään enää kiinnosta enkä ole niitä juuri voinut suorittaa virkani tähden vuoden 2008 aikana. En ole ilmoittautunut millekään kurssille kevääksi 2009. Pitäisi kai tehdä niiden suhteen ratkaisuja. Tarkoitukseni oli tehdä opinnäytetyö kirkon interaktiivisesta verkkotoiminnan hankkeesta, mutta kyselytutkimukseni ei tuottanut hyvää tulosta: piispa Mikko Heikan saatesanoista huolimatta Espoon hiippakunnan kirkkoherroista vain muutama tunnollinen palautti kyselyn. Ei sillä perusteella voi tehdä tutkimusta: voisin toki otaksua, että kirkkohallituksen ja Espoon hiippakunnan hanke ei saavuta toivottuja tuloksia, koska kirkkoherrat eivät vaikuta kovin aktiivisilta sen seuraamisessa, mutta jätän spekulaatiot vähemmälle ja otan paperini ulos ammattikorkeakoulusta. Sen jälkeen lähetän ne tuomiokapituliin, että edes pieni merkintä tulisi kesken jääneistä opinnoista papinkirjaan.

Intressini on ollut, että voisin opiskella politiikkaa ja informaatiopsykologiaa sekä mahdollisesti tietohallintoon liittyviä asioita Venäjällä syksyllä 2009 vapaapäivieni aikana. Tällaisen järjestely vaikuttaa kuitenkin vaikealta, koska perheestäni en tahtoisi olla erossa ja koska minulla ei ole sopivia opiskeluoikeuksia mielenkiintoisiin kurssikeskuksiin tai opiskelupaikkoihin Venäjällä. Pikkutyttöjen ja –poikien kanssa opiskelu ei enää kiinnosta: Venäjällä opiskelijat ovat tunnetusti kovin nuoria.

Elämä on jatkuvaa oppimista ja opiskelua, toivottavasti myös uudistumista. Oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeet ovat 17.6.2009 kello 12. Niihin ilmoittautuminen on Internetissä 2.2.–30.4. Pääsykoekirjat julkistetaan noin maaliskuun toisella viikolla. Luultavasti oikeustiede sopisi elämäni kokemukseen hyvin. Samalla voisin toteuttaa George Pailen toiveen, jonka hän sanoi minulle pari vuotta ennen kuolemaansa: opiskele oikeustiedettä! Mies olisi antanut jopa työpaikan aloittelevalle opiskelijalle toimistoonsa. Pailen maine on kovin värikäs eikä itsellenikään jäänyt kuva, että hän olisi hoitanut ihan loppuun asti asioitamme, vaikka itselläni ei ollut mitään pahaa sanottavaa. Asiansa hän hoiti tällä kertaa voitokkaasti. On turha sanoa, että hän ei ole voittanut koskaan mitään tapausta. Pikemmin tapaukset ovat olleet vaikeita, mutta Paile on avustanut siitä huolimatta. Minulla on tarpeettoman paljon joutoaikaa, joten oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykoekirjat olisivat hyvää luettavaa. Pääsemisen kanssa on se vaikeus, että minulla ei ole aikaa eikä varaa valmennuskursseille. En saa myöskään koulutodistuksista kovia pistemääriä, koska todistukset ovat jo keski-ikäisellä miehellä kovin vanhat eivätkä arvosanatkaan olleet silloisen uskonnollisen intoni tähden parhaat ”muissa aineissa”. Sisälle voi päästä myös sillä perusteella, että osaa hyvin asiansa. Mitäkö minä tekisin juristina? Eläisin kirkkoherrana entistä viisaammin, saisin ehkä uutta vastuutakin, mutta voisin avustaa joitakin henkilöitä heidän oikeudenkäynneissään sikäli kuin vapaa virkatehtävistäni sallisi sen. Minä laitoin hakupaperit jo pari vuotta sitten oikeustieteelliseen tiedekuntaan, ostin hakukirjat ja luin ne, mutta virkaesteen (hautajaiset tai vihkiminen) en päässyt pääsykokeeseen. Tällä kertaa voin varautua paremmin oikeaan päivämäärään.

Minulla ei ole kuitenkaan sitä häiriötä, joka oli kuningas Herodes Suurella, joka tappoi mustasukkaisuudessaan vaimonsa ja lapsiansa. Poikansa hän saattoi oikeuteen tuomiolle, mutta tosiasiallisesti Herodes oli ikääntyessään kateellinen omille lapsilleen, jotka vahvistuivat ja kaunistuivat. Josefus on mahdottoman herkullisesti kuvaillut Herodeksen narsistista julmuutta ja kateutta. Minulla ei ole tuollainen häiriö, kun tahdon pysyä nuorekkaana opintojeni tähden. En kilpaile oman esikoispoikani kanssa, joka on jo kiitämässä minusta ohi. Ehkä me molemmat olemme samana kesänä yliopiston pääsykokeessa: minulle sopii tällä kertaa toki oikeustiede, koska valitettavasti lukion matematiikasta ja fysiikasta on liian monta vuotta, mutta poikani saattaa laittaa hakupaperit lääketieteelliseen tiedekuntaan. Minun osani on vähetä ja lapseni väistämättä menevät ohi, eikä heidän menestyksensä ole edes mitenkään minun ansiotani, koska olen ollut poissaoleva ”huono isä”.