torstai 15. tammikuuta 2009

Syön vain disperiiniä

Minusta liikkuu monia tarinoita jopa internetissä. Minua huvittaa tuo. Olen savolaisena miehenä, joka asuu Pohjassa, niin ”umpimonimutkainen ihminen”, että minä tykkään jopa provosoida epäluuloja ja pelkoja. Aloitin väitöskirjani tekemisen joskus 1980-luvulla kyynikkojen kanssa, joille oli tyypillistä röyhkeä (käyttivät tämän mukaista kreikankielen sanaa) itseriittoisuus, kun nauroivat ja ivasivat vallitsevia uskomuksia. En tehnyt väitöskirjaa kyynikoista, mutta luultavasti väitöskirjani jälkeen saatan kyynikoista tehtävän tutkimuksen akateemiseen muotoon. Aineistoakin on hyvin sitä varten. Sain ehkä kyynisen tartunnan.

LÄÄKÄRI MÄÄRÄSI LÄÄKITYKSENI

Syön vain 100 mg disperiiniä, koska sydämeni leikattiin n. 17 vuotta sitten eräänä perjantaina 13. päivä. Olin harjoitellut ennen sitä hetkeä jo pari vuotta kaksi tai kolme kertaa päivässä kestävyysjuoksua. Vanhat tutut Savon Mailerista saattavat otaksua, että olin ehdottomuudessani varsin loistavassa kunnossa, vaikka en ollut kilpaillut. Juoksin pari vuotta aiemmin (keväällä 1989) erään kisan, mutta sen aikana yliharjoittelun tuloksena reisiluuni murtui. Juoksin tuon puolimaratonin loppuun jalkaani laahustaen, jonka lääkäri totesi murtuneeksi. Sen jälkeen halusin tehdä menestyksellisen sensaation suomalaisten maratoonareiden joukkoon. Sain jopa tuomiokapitulista palkattoman virkavapauden.

Ensimmäisenä virkavapauspäivänä minä sain yli 40 asteen kuumeen, näkökyky kapeni ja kaikkea muuta pahaa tapahtui, koska sain aivokalvotulehduksen ja verenmyrkytyksen. Vähän myöhemmin myös mm. sydämeni hiippaläppään tuli repeämä, joka sitten sydänleikkauksessa korjattiin perjantaina 13. päivä. Sain paikan etuajassa tuolle päivälle, koska en ole taikauskoinen (enkä russofoobikko). Pian minulle riitti pelkkä disperiini lääkkeeksi, vaikka sydämeeni jäi kohtalainen reikä leikkauksen pienen epäonnistumisen tähden.

Osoitin uhmakkaan luontoni, kun päätin kielloista huolimatta juosta maratonin. Juoksin sydänleikkauksen jälkeen ensimmäisen maratonin Forssassa. En muista tarkkaa aikaa, mutta hölkkäsin aika varovasti, jotta en tunne hengästymistä enkä mitään väsymistä missään kohtaan (aika oli 3,04 ja joitakin sekuntia). Sitten juoksin myös Helsingin Jyryn 35v-miesten 4x 400 m viestijoukkueessa Suomen mestaruuspronssimitalin. Tuolla kertaa tapahtui kuitenkin sellainen kömmähdys, että olin jo pian sydänleikkauksen jälkeen aloittanut säännölliset yötyöt pappisviran ohessa.

Tein siis 5-7 yötä viikossa kello 23-07 töitä bensa-asemalla, joskus jopa kokonaiset 24 tuntia, kun oli virasta vapaapäivä. Nyt mestaruuskisat olivat lauantaina Vihdissä ja en onnistunut järjestää perjantain ja lauantain välistä yövuoroa vapaaksi (monet tahtovat juhlia perjantaina iltaisin). Tämän vuoksi en ollut nukkunut yhtään yli kahteen vuorokauteen. Juoksu lähti mukavasti liikkeelle, mutta sitten tuli käsittämätön seinä vastaan maitohapon tähden. Saimme minun tähden vain pronssia. En noutanut pronssimitalia. Juoksutoverit ottivat mitalini. Lopulta sain sen noin puolivuotta tapahtuman jälkeen. Niin hankala tyyppi olen tunnustaa tappiotani. Jos olisin nukkunut hyvin, mitalin väri olisi ollut parempi. En siis syö sittenkään mitään muuta kuin disperiiniä. Jotkut väittävä minua liian venäläismieliseksi tai kaikkitietäväksi, joten minun pitäisi näiden väitteiden mukaan syödä muitakin lääkkeitä. Mutta lääkäri ei ole määrännyt!

Nykyään nukun lempeästi ja reilusti pitkät unet.

POLIITTINEN VAKAUMUKSENI

Luultavasti syy lääkkeisiin liittyvään ivailuun liittyy kuviteltuihin poliittisiin vakaumuksiin, joita minulla kai kuvitellaan olevan. En vain itse tiedä, minkä näköisiä. Ehkä ystävät ja foobikot sitten paljastavat paremmin, jos saan neuvoteltua, että Suomen antifasistinen komitea SAFKA julkaisisi minun Venäjää koskevan kirjani. Olen vasta vihjannut ja kysynyt alustavia neuvotteluja. Siinä arvioidaan suomalaista politiikkaa ja Venäjää sekä vähän muutakin. On minulla sen verran haastattelukontakteja, että asialla voi olla yleistä mielenkiintoa. Monet eivät ole päässeet niitä ihmisiä lähelle, joita itse olen ollut.

En minä tiedä sitä omaa politiikkaa tarkkaan ja täsmällisesti. Varmasti perhetausta, kokemukset, opinnot ja ystävät vaikuttavat. Minulle on kai liiallisen luonteenomaista halu olla kaikkien ystävä, jos vain nämä ihmiset eivät ala sortaa toista ihmistä. Kaiken lisäksi papillinen vakaumus estää sekaantumisen puoluepolitiikkaan. Jo Vanhan testamentin ajoista alkaen ovat toki profeetat ja papit lausuneet näkemyksiä ympäröivän maailman vallankäytöstä. On minulla toki muutakin intressiä sellaiseen julkiseen puheeseen kuin heiluvat liperit pappina. Liiketalouden koulutus ja kokemukset Venäjällä sekä muualla erityisesti talouselämän foorumeissa ovat kasvattaneet katselemaan maailmaa monilla silmälaseilla. Tahdon yhtä aikaa kuunnella maailmaa suomalaisten erilaisten poliittisten tahojen, erilaisten talouselämän ja työelämän intressiryhmien sekä ulkomaisten puolueiden ja tiedotusvälineiden avulla. Aika skitso tilanne joku saattaisi sanoa? Olen minä saanutkin syytöksiä, että pitäisi syödä enemmän lääkkeitä. Syön kuitenkin vain disperiiniä.

Minä arvostan työläistä, sillä isäni teki metsätöitä, äitini oli kauppa-apulainen. Minä tein nuorukaisena ja nuorena miehenä vähän metsätöitä isäni seurassa (raivaussahalla ja moottorisahalla). En ole senkään jälkeen hävennyt, kun huoltoaseman haalarissa kaivauduin bensasäiliöiden pintojen mittaukseen. Minusta ei ole kai herraksi, vaikka olenkin kirkkoherra. Ei kuitenkaan niin, ettei minulla olisi rohkeutta tehdä ikäviä päätöksiä, itsenäisiä päätöksiä ja pitää kiinni kurista. En ole sokea esimiehenä. En ollut Pietarissa, en ole Pohjassa.
Talouselämän koulutus ja muut kokemukset estävät minua kuitenkin talouspoliittiseen kiihkoiluun, jossa uskoisin täysin oikealle upporikkaiden kannustuspuheisiin tai innostuisin yhden puolueen säätelemästä yksityisomaisuuden valtiollistamisesta. Vaimoni ja monet tuttuni osaavat kertoa hyvin, millaista tehottomuutta ja vääryyttä ilmeni Neuvostoliiton taloudessa. Romahdus tuotti hirvittävää kurjuutta, mutta järjestelmän romahdus ei ollut ongelmien ainoa ja suurin syy: pahin syy oli Jeltsiniä lähellä olevien oligarkien ja pimeiden miesten varkaudet. Valtion rikkaudet varastettiin muutamiin yksityisiin käsiin ja siirrettiin mahdollisuuksien mukaan jopa valtiosta ulos.

”MINÄ VAADIN”

Minä kannatan ehdottomasti (1) demokraattisia valinta- ja päätöksentekotapoja. Joskus demokratiassa tulee tappioita, joskus voittaa. Demokratiassa kuuluu oikeus tehdä myös vääriä päätöksiä. Demokraattisuuden kanssa samanaikaisesti minua harmittaa, että (2) ihmisten pelkojen provosointi ja manipulointi on Suomessakin niin voimallista. Suvaitsevaisuutemme on vain sen verran laajaa, että saamme olla yksimielisiä kulloinkin hallitsevaa venäläistä poliittista johtoa vastaan.

Kolmas tuntomerkki (3) poliittiselle vakaumukselleni on sosiaalisen vastuullisuuden korostaminen: samanaikaisesti kun taloustieteilijöiden kertoma ”luova tuho” rikkoo epäonnistuneita yrityksiä ja vapauttaa mahdollisuuksia tehokkaammille, kärsijöitä pitää helpottaa monella tavalla muutoksen tuomalla lisäarvolla. Jos lisäarvo ei riitä muutoksen vaurioiden parantamiseen, muutos ei ole kehitystä, vaan rappiota.

Neljäs tuntomerkkini (4) on herättänyt pelkoakin suomalaisissa lajitovereissani: ihmisten kohtaaminen. Minua tuo pelko huvittaa jopa niin paljon, että ihan tietoisesti annan ihmisten tulla tutuksi oman pelkonsa kanssa. Jos pelkoa ei kohdata, ei pelosta parannuta, vaan aina vain paetaan. Minua kai jotkut pelkäävät ja liittävät kaikenlaisiin salaliittoteorioihin pelkojensa tähden, koska minä uskallan kohdata kaikki ihmiset ihmisinä. Samalla tavalla kaikki instituutiotkin ovat ihmisten rakentamia.

SAA VÄHÄN HYMYILLÄKIN

Aina menen ihmisen luo, jos menen haastattelemaan jotakuta. Nyt olen erityisesti nauttinut, että haastattelen pian Via Gra –laulajaryhmää lehtijuttua varten. Itsensä kanssa heikosti selviytyvät ihmiset syyttävät minua keski-ikäisen miehen sekoilusta, mutta tosiasiassa ihmisten kohtaaminen on paljon arvokkaampaa. Ensinnäkin Via Gra on kauneudesta huolimatta hyvin psykoanalyyttinen laulujensa ja ohjelmistonsa toteutuksessa, jopa suoria viittauksia on Sigmund Freudiin. Katsomme missien kauneutta sokeana, mutta emme huomaa ohjelmaan upotettua vivahteikasta ironiaa, aggressiota ja viestiä. Toiseksi opin musiikkiryhmän avulla sen, ettei elämä ole vihattavaksi, vaan rakastettavaksi.