maanantai 23. helmikuuta 2009

Dmitri Šostakovitš

Tänään katselin musiikkivideotallenteen vuodelta 1987. Siinä silloisessa Leningradissa (nyk. Pietari) toimiva Kirovin ooppera ja baletti esitti vuonna 1941 Leningradissa Dmitri Šostakovitšin säveltämän Leningrad-sinfonian eli Seitsemännen sinfonian. YouTube tarjosi vuoden 1987 tallenteen neljässä osassa, ei valitettavasti ihan koko sinfoniaa. Saksalaisten, suomalaisten ja espanjalaisten piirittäessä Leningradia Toisen maailmansodan aikana Leningradissa kuoli yli miljoona ihmistä. Sinfonia kertoo tuolloisesta tragediasta. Sinfonia syntyi hirvittävissä oloissa, kun nälkä tappoi myös muusikkoja. Harjoitukset keskeytyivät tavan takaa. Hengissä olevat saapuivat kuitenkin joka päivä harjoituksiin pikemmin kuin olisivat suostuneet hitaaseen kuolemaan kodeissaan. Kaikki eivät kuitenkaan selviytyneet loppuun saakka.

Venäläinen vaimoni ei tykkää jostakin syystä tästä venäläisestä mestariteoksesta. Hän kutsuu sitä hirvittäväksi. Erään kerran hän oli kuuntelemassa Šostakovitšin musiikkia venäläisen ystävättärensä kanssa Helsingissä, mutta molemmat yrittivät väkisin pidätellä naurua, koska musiikki vaikutti heidän mielestään niin hirvittävältä. Sitä vastoin minä näen sen hirvittävyydessä sinfonian voiman. Minua kiehtoo nähdä mestariteoksen syntymä julmassa sodassa, jossa fyysisesti ja henkisesti tuhannet ihmiset menettivät selviytymiskykynsä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun karu elämä hurmaa minut. Luultavasti saan näiden tapausten avulla itselleni rohkaisua kestää epäreilua maailmaa.

Olen jo aiemmin usean kerran miettinyt sitä kovaa kohtaloa, jossa mm. Johann Sebastian Bach eli vuonna 1717. Myös hän säilytti luovuutensa hirvittävissä oloissa. Weimarin herttua oli valinnut vuonna 1714 itsevarman Johann Sebastian Bachin konserttimestariksi (Konzertmeister). Bachin tehtävänä oli kirjoittaa kantaatteja. Jo parin vuoden kuluttua Cöthen kaupunki tarjosi Bachille työtä ja jopa parempaa palkkaa. Herttua ei sallinut Bachin lähteä, mutta itsevarma Bach ei nöyristellyt. Herttua suuttui ja heitti Bachin tyrmään vuonna 1717 vain vähän ennen adventtia ja joulua, marraskuun 6 päivä. Bach oli tehnyt työsopimuksen kilpailevan kaupungin kanssa. Millaiseksi mieheksi tyrmässä istuva Johann Sebastian Bach siis muuttui? Adventti ja joulu alkoivat lähestyä. Bachin pieni urkukirja paljastaa noita salaisuuksia. Bach otti tyrmän rauhallisesti, ehkä luotti prinssi Leopoldiin, mutta ennen kaikkea kirjoitti mitä valoisimpia urkukappaleita tutkien lähestyvän adventin ja joulun salaisuutta. Vallitsevan käsityksen mukaan adventin ja joulun ihmettä kuvaavat koraalit ”Kristus, Jumalan Poika” ja In dulci jubilo (koraali virteen 18 ”Nyt ilomielin virttä veisaten”) syntyivät juuri vangittuna! Minä koen suurta mielenkiintoa, että Bach valmistautui lähestyvän jouluun tyrmässä, joulun lähestyminen piti säveltäjämestarin valoisassa uskossa, jopa luovuus kukoisti. Usko ja toivo säilyivät, vaikka oli vaikeaa. Šostakovitšin tilanne oli vielä rajumpi kuin Bachin: Hitler oli aseveljineen päättänyt tuhota Leningradin maan tasalle. Kaupungissa kuolikin loppujen lopuksi miljoona ihmistä.

Kaikessa hirvittävyydessä säilyi protesti sodan julmuutta vastaan ja luova tahto kirjoittaa tunnelmat sinfoniaksi. Sitä paitsi 7. sinfonia ei suinkaan ole sellaista sekamelskaa kuin sitä vastaan olen kuullut moitetta: sota on toivotonta hirvittävyyttä, mutta sodan hälyä syvempi on ihmisten kamppailu toivon puolesta. Lopussa sinfonia on aiheestakin aivan seesteinen, kun piirittäjien hirmuvallat on menettäneet valtansa. Eräässä amerikkalaisessa sanomalehdessä oli muistettu sinfoniaa voimakkain sanoin heti sen valmistumisen jälkeen. Venäläinen musiikkiarvostelija muistaa nuo sanat yhä hyvin ylpeästi: Какой дьявол может победить народ, способный создавать музыку, подобную этой? Эта музыка выражает мощь России так, как этого никогда не передаст слово; ”kuka piru voi voittaa kansaa, joka luo tällaista musiikkia? Tämä musiikki ilmaisee Venäjän voimaa tavalla jota ei mikään sana voi ilmaista”.

Dmitri Šostakovitš kertoi itse toimineensa yhtä aikaa säveltäjänä ja palomiehenä, kun valmisti sodan keskellä sinfoniaa. Sinfonia syntyi viiden kuukauden aikana heinäkuuta joulukuulle 1941, mikä on aivan uskomatonta noissa oloissa. Šostakovitšin mukaan tämä sinfonia oli vastaus Hitlerille. Sen vuoksi se päivättiin tietoisesti elokuu 9 päivälle, koska Hitler oli uskonut saavuttavansa Nevan siinä vaiheessa. Piiritetyssä Leningradissa konsertti pidettiin 9. elokuuta 1942. Filharmonian konserttisali oli täynnä. Yleisö oli hyvin vaihtelevaa. Toteutus kesti 80 minuuttia. Aseet hiljenivät täksi aikaa. Šostakovitšin työ järkytti yleisöäsi: monet itkivät. Loistava musiikki ilmaisi sen mikä yhdisti ihmisiä tuona vaikeana aikana: usko voittoon, uhraukset, rajaton rakkaus kaupunkia ja maata kohtaan.

Tunnetusti tässä sinfoniassa on neljä osaa: 1. Allegretto, 2. Moderato (Poco Allegretto), 3. Adagio ja 4. Allegretto non troppo. Nämä latinalaiset nimitykset eivät kerro kuitenkaan itse juonta. Helpompi olisi ajatella, että ensimmäinen osa käsittelee ”sotaa”. Toki sellainen nimitys oli vain alussa suunnitelmissa, mutta katosi itse lopullisesta työstä. Noin kuusi minuuttia kerrotaan rauhanomaisesta elämästä ennen sotaa. Sitten alkaa militantti, sankarillinen osa, joka painuu kaikkien kuulijoiden mieleen (nauhoitteessa muutosta tapahtuu noin kohdassa 7:17). Rummut alkavat lyödä sodan ääniä. Huilut ja rummut tuovat mieltä vihlovat äänet. Helvetin voimat käyvät ihmisen elämää vastaan. Nämä voimat eivät käy kuitenkaan hirmuisella äänen pauhulla, vaan helvetin kuoleman voimat leikkivät ihmisiä tappaen. Baletin tanssijat vahvistivat sinfonian vaikutusta. Valkeita tanssijoita ilmaantuu tavan takaa leikkimään, mutta kuoleman voimat lyövät heidät alas. Kuoleman voimat näyttävät jo saaneensa kaiken vallan. Musiikin intensiteetti vain vahvistuu. Repivät äänet rikkovat. Lautasi lyödään jo kovasti. Äänet kuitenkin tyyntyvät lopulta. Tässä kolmannessa osassa ei ole kyse sankarillisesta voitosta. Pikemmin tuhon jälkeen elämästä ei saada heti kiinni. Suru jättää jälkensä heikosti virkoavaan elämään.

Jotkut venäläiset arvostelijat ovat sanoneet, että militantti käänne luo musiikille skitsofreenisen luonteen (”типичная шизофреничная”). Musiikki on todella tällöin hyvin dramaattista. Minun mielestäni Šostakovitš ilmaisee juuri sodan dramaattisen tuskan niin kuin kuolevien ja kuolleiden ihmisten keskellä sodan lain mukaisesti oli luonnollista kokea. Olen lukenut useita kymmeniä psykiatrien tutkimuksia väitöskirjaani varten siitä, miten sota jättää syvät haavat ihmissieluun. Šostakovitš ei ole huono säveltäjä kuvatessaan tuota skitsofreenista tuskaa vaan hän on nerokkaan rehellinen. Liian usein arvostelijat elävät kivoissa oloissa eivätkä löydä myötätuntoisuutta ihmisen tuskaa kohtaan, jota sodan kärsimykset aiheuttavat. Silloin suositaan vain sankarimarsseja ja voitonparaateja muttei sodan skitsofreenista luonnetta. Voitonkin jälkeen alkaisi heti toivon täyttämät ilottelut, mutta Šostakovitš ei tehnyt sitä virhettä. Toinen osa on muistelmat. Siihen on kerätty tavallisten ihmisten muistoja rauhanomaisesta elämästä. Muistoissa on herkkyyttä ja surua. Kolmannessa tutkitaan isänmaan tai kaupungin kohtaloa. Musiikki lienee tässä tietoisesti liiallisen staattinen, pysähtynyt. Adagio ei suinkaan ilmaise sodan sankarillista voittoa. Neljännessä osassa kaikesta huolimatta viriää Apotheosis, joidenkin mukaan jopa optimismi koko luomakunnan uudelleen syntymisestä. Voitto on lähellä. On kuitenkin hyvä lukea pintaa syvemmältä, sillä Šostakovitš sävelsi aika katkeran voitonilon. Ehkä hinta oli niin verinen ja paha, ettei sodan voitosta sovi rakentaa voitonparaateja.

Sanottakoon tässä, että Kirovin oopperasta ja baletista ovat solistitähdet saapumassa kesäkuussa 2009 myös Pohjan (Raasepori) Pyhän Marian kirkkoon konsertoimaan. Kun saan paremmin aikaa, aion selvittää 7. sinfonian salaisuuksia seikkaperäisemmin musiikkia kuunnellen ja historiaan paneutuen. Nauhoitin tietokoneelleni sinfonian. Kun ajan Helsingin ja Pohjan väliä, saan juuri sopivasti kuunnella uudestaan ja uudestaan tämän sinfonian, jotta ymmärtäisin sen käänteet paremmin. Laitan kannettavan kyytiläisen paikalle, korvakuulokkeet päähän ja lähden matkaan. Valitettavasti koko sinfonia ei ole tallenteessa, vaan ehkä vain 40 minuuttia 80 minuutista.

Tänään olen ollut erittäin passiivinen pienen uhkaavan sairauden tähden, mutta onneksi oli virallinen vapaapäivä eikä tarvinnut sairastaa työpäivänä. En ole muistaakseni ollut sairaslomalla yli 10 vuoteen ja silloinkin olin sairaslomalla vastoin tahtoani, kun Malmin sairaala teki maksan tähystyksen eikä päästänyt minua kotiin. En kuunnellut vain musiikkia, vaan poikani kanssa kävin tänään myös tiedekunnassa, koska tutkintotodistusta varten piti palauttaa papereita. En viitsi mennä viralliseen publiikkiin, vaan noudan tohtorin paperit toimistosta joskus maanantaisin, kun on minulla vapaapäivä kirkon töistä. Vaimoni osti venäläisen tavan mukaan pienelle pojallemme lahjan tänä päivänä: 23. helmikuuta on päivä, jolloin venäläisen tavan mukaan pojat ja miehet saavat lahjoja naisilta ja tytöiltä. Isänmaanpuolustajien päivän kunniaksi minä sitä vastoin tutustuin Dmitri Šostakovitšin tuotantoon.