perjantai 27. maaliskuuta 2009

JUDICA

Psalmit 42 ja 43 kuuluvat yhteen, mutta suomenkielisessä Raamatussa nämä ovat erotettu toisistaan. Psalmi 42 alkaa tunnetulla vertauksella peurasta, joka janoissaan etsii vesipuroa. Tämä ihminen janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Tuska vaikuttaa psalmirunon mukaan suurelta: tämä ihminen muistelee ilon ja kiitoksen juhlasaattoja, mutta nyt sielu on masentunut ja levoton. Masennus valtaa mielen.

Pappien onnettomat kreikan ja heprean taidot johtuvat siitä, että valtaosa papeista suoritti teologisessa tiedekunnassa vain pakolliset perusopinnot noista vieraista kielistä. Sen jälkeen he ovat alkeellisesti kerranneet kreikkaa pastoraalitutkintoa varten, mutta saaneet unohtaa jopa kirjainmerkit tämän jälkeen. Lopputuloksena on sellaista sananselitystä, johon kansa on jo tottunut ja johon vääryyden maailmassa mielistytään: pappi lukee tekstiä suomeksi, ei sano mitään itse tekstin alkuperäisestä voimasta vaan harhailee keväisen auringon paisteen ja lintujen laulujen virittämiin tunnelmiin. Huonon kielitaidon ja eksegetiikan (tieteellisen raamattututkimuksen) torjumisen tähden itse Raamatun tekstit ovat saaneet kokea käytännön puhetyössä inflaation, merkittävyyden romahtamisen.

SORTO MASENTAA SIELUN

Tämä psalmiruno on koskettavaa puhetta, jossa sorron tähden masentunut sielu purkaa tuskaansa Jumalalle. ”Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa?”. ”Tuska viiltää minua luihin ja ytimiin, kun vihamieheni herjaavat minua ja huutelevat kaiken päivää: ’Missä on Jumalasi?’” (Psalmi 42:11)
Tuskan huuto päätyy kuitenkin toivon toivotukseen: ”Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani”

YHTEISKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ

Raamatussa on lukuisia profeettoja, jotka sekoittuivat niin läpeensä valtakunnan politiikkaan, että joutuivat jopa vaikeuksiin. Myöskään Psalmit eivät ole vain etäisiä asioita elettävästä elämästä.

Ensi sunnuntain – jota on suomeksi kutsuttu Kärsimyksen sunnuntaiksi – Psalmi on tämän psalmirunon jatko-osasta, Psalmista 43. Rukoilija jatkaa Jumalalle esitetyn pyynnön ja toivon jälkeen siihen, että hän pyytää oikeutta: ”Hanki minulle oikeutta, Jumala, aja asiaani jumalatonta kansaa vastaan. Pelasta minut pahojen ja petollisten kynsistä!” (Psalmi 43:1). Itse asiassa heprealainen teksti pyytää, että Jumala olisi rukoilijan tuomari, שָׁפְטֵנִיאֱלֹהִים. Suomennoksessa rukoilija pyytää, että Jumala pelastaisi pahoista ja petollisista kynsistä, mutta heprean puolesta tarkoittaa yhtä hyvin yleisesti sortoa ja epäreiluutta. Kärsimyksen sunnuntain vanha latinankielinen nimi on saanut alkunsa juuri tämän Psalmin ensimmäisistä sanoista. Siinä käytetty sana oikeudelle (špt; שפט) on eräs eniten tutkittu sana VT:ssa. Sanalla on epäilemättä oikeudenmukaiseen elämään ja yhteiskuntaan liittyvä juridinen, sosiaalinen ja taloudellinen merkitys, kun luetaan VT:a, mutta kun valitushuudot jatkuvat eikä rauhan valtakuntaa synny: UT antaa perustavana ratkaisuna vihan ja rauhan ongelmaan sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa. Tuo UT:n sana on tullut nyt niin voimakkaasti tämän VT:n sanan paikalle, että joissakin kristillisissä tulkinnoissa jopa VT:n ilmaus on kokenut hengellistymisen. Sillä on kuitenkin yhteiskunnallinen merkittävyys VT:ssa.
Yhteiskunnallinen vääryys ja vihollisuus aiheuttavat tämän Psalmin valossa myös eksistentiaalisen (koko elämää ravisuttavan) ahdistuksen. Rukoilija kysyy Jumalalta: ”Miksi olet hylännyt minut? Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa?” (Psalmi 43:2).

YHTEISKUNNALLINEN VIISAUS

Tämä Psalmi on päällekirjoituksen mukaan ”korahilaisten virsi”, mutta tarkemmin sanoen Korahin poikien maskîl,מַשְׂכִּיל . Hepreankieliinen maskîl -sana voi tarkoittaa didaktista tai meditoivaa virttäkin, mutta se merkitsee varsinaisesti ”harkintaa” ja ”oivallusta”. Kyse on siis oikeudenmukaisuuslauluista, vapaus- ja luokkataistelun puolesta syntyneistä lauluista, vapautuksen teologisista virsistä, jos vaikka siinä nostetaan yksilön kärsimys esimerkiksi. Profeetta Aamos käyttää sanaa viisauden merkityksessä: ”Minä tiedän teidän rikostenne luvun ja syntienne määrän. Te sorratte syytöntä, te otatte lahjuksia ja syrjitte köyhiä oikeuspaikalla. Sen takia viisaus vaikenee tällaisena aikana, sillä tämä on paha aika” (Aamos 5:12–13). Ensimmäinen Aikakirja 30:22 kertoo vastaavasti vähemmän sosiaalisessa ja poliittisessa merkityksessä tuon sanan: jae kertoo Hiskian lausuneen kiitoksen sanoja leeviläisille, jotka olivat ”viisaasti” ja taitavasti järjestäneet juhlamenot Herralle. Psalmi 42-43 puhuttelee kuitenkin viisauden puolesta, joka on kadonnut tuossa yhteiskunnassa.

Psalmien otsikkojen tarkoitus on kuitenkin hämärä myös itse tieteellisen tutkimuksen valossa. Niiden ymmärtäminen saattaisi auttaa siihen tietämykseen, miten Psalmeja on käytetty kokoelman jo synnyttyä. Psalmi 42–43 kutsutaan myös elohistiseksi Psalmiksi yhdessä eräiden muiden Psalmien kanssa, koska siinä Jumalaa puhutellaan pelkällä yleiskäsitteellä ”Elohim”, joka oli hepreassa jopa monikollisessa muodossa. Täten Psalmi liikkuu vielä pitkälle yleisuskonnollisuuden piirissä, jonka avulla sorrettu ihminen ilmaisee tuskaansa.

VIHOLLINEN


Surullista on nähdä, miten kautta aikojen viholliset määrittävät oman häilyvän itsensä naapurin avulla, jolloin identiteettiä ei ole ilman naapurin määrittämistä pahaksi. Vihollinen löytyy Raamatun Psalmissakin yllättävän läheltä.
Tällaisen yksittäisen Psalmin historiallisen taustan etsimisessä on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta, koska aineisto on kerrassaan liian yleistä ja epämääräistä. Tämä Psalmi on yksilön valituslaulu. Vastaavia valituslauluja tunnetaan myös Babyloniasta. Rakenne on hyvin kiinteä. Psalmissa käännytään Jumalan puoleen ja ilmaistaan jyrkkäsanaisesti rukoilijan hätä. Tässä tapauksessa ongelmana ei ole sairaus, vaan ”vihollisten” vaino. Totta kai tällaisessa tekstissä on liioittelua, mutta sellaisena se osallistuu rukoilijan olemassaoloa järkyttävään ahdistukseen, joka on syntynyt vääryyden tähden. Joskus vanhastaan Mowinckelin tutkimuksista alkaen otaksuttiin, että ”viholliset” tarkoittaisivat manaajia ja loitsijoita, joiden magia tuotti ahdistusta rukoilijalle. Psalmissa 41:6-9 onkin mahdollisesti kyse magian tuottamasta pelosta. Sittemmin on selitetty, että kuningas katsoo naapurivaltioita vihollisiksi. Psalmissa 41:10 on kuitenkin paljastava esimerkki: ”Vieläpä ystäväni, johon luotin ja joka söi minun pöydässäni, kääntyy kopeasti minua vastaan”. Vihollistilanne on siis hyvin sama kuin Jobin kirjassa, jossa (ex-)ystävät ahdistavat rukoilijaa syytöksillä ja vaatimuksilla selityksiin. Vastaava tilanne on tuskallinen ja helposti ymmärrettävissä, jos ottaa vertailukohdaksi Viron: 80-luvulla neuvostokansalaiset olivat ystäviä keskenään, mutta nyt Viron poliittinen johto ahdistaa ystäviä syytöksillä. Nuori polvi on jopa omaksunut vastakkainasettelun, kun vanhemmassa polvessa muistetaan vielä hyvällä virolaisten ja venäläisten ystävyyttä. Nykymaailma tarjoaa samanlaisia tapauksia, jos vain uskallamme löytää omasta ajastamme Raamatun kertomuksen toisintoja.
Psalmissa rukoilija vetoaa Jumalan oikeudenmukaisuuteen.

”Hanki minulle oikeutta, Jumala”. Tässä rukoilija jopa kuvittelee itsensä oikeusistuimen eteen, jossa paras juristi on Jumala itse. Psalmiin liittyy lupaus, että Jumala saattaa vielä avun. Jumala lupaa, ettei sortaja saa voittoa.

Juha Molarin kotisivut ovat tässä: http://personal.inet.fi/business/molari/

Pohjan suomalaisen seurakunnan kotisivut ovat tässä: http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/