perjantai 13. maaliskuuta 2009

Surkeaa hiihtoa

Tänään sain nukkua aamulla reilusti, koska oli vapaapäivä. Halusin olla oikein levännyt, koska haaveilin, että lähden hiihtämään. Minulla on ollut vasta viikolla kuumetta, joten väsyneenä en lähtisi hiihtää. Koko talvena en ole vielä hiihtänyt. Ylläksellä vain laskettelin.

Nuorena poikana hiihdin paljonkin. Muistan, miten 12 vuoden iässä kiersin hiihtokilpailuja Savonlinnan ympäristössä. Jukka Ahonen oli paras hiihtäjä mutta joskus pääsin jakaa voittopallin hänen kanssaan. Pekka Lötjönen sitä vastoin hävisi minulle tavallisissa tapauksissa. Hiihtokilpailuissa saattoi olla monta kymmentä hiihtäjää, mutta en muista kärkisijojen takana olleita hiihtäjiä. 14 vuoden iässä sain jopa palkinnon Saimaan piirin parhaana hiihtäjänä, mutta tällöin siirryin hiihdosta juoksuun. Siirtyminen tapahtui aluksi oikeastaan sattumalta, koska keväällä menin Savonlinnan Riennon maastojuoksukilpailuihin Savonlinnan Talvisalon pururadalla. Piti juosta 2 kertaa kilometrin lenkki, mutta lähdin niin ripeästi liikkeelle, että ensimmäisen kierroksen jälkeen muu väki oli jo toista minuuttia minun perässäni. Loppumatkan juoksin vain voittajana maaliin. Sen jälkeen juoksin koko kesän kilpaa, voitinkin kisoja (mm. Savonlinnan kaupungin mestaruuden ikäluokassani yli 40 poikajuoksijan joukosta). Hiihdin minä toki vielä juniorivuosien jälkeenkin, mutta juoksu oli tullut pääasiaksi. Suurin murhe oli, että sain silmälasit, mitkä häiritsivät kovasti talvella hiihtoa. Lukiolaispoikana kävin abiturienttivuotena aamulla 5-15 kilometrin juoksulenkit, mutta illalla hiihdin 2 kertaa viikossa 50 kilometrin hiihtolenkin, 2 kertaa viikossa 30 kilometrin hiihtolenkin ja pari kertaa lyhyemmän hiihtolenkin. Muistelen, että juoksuistani huolimatta olisin hiihtänyt myös Savonlinnan kaupungin maakuntaviestissä nuorten (20v) edustajana, mutta taisi olla kakkos- tai kolmosjoukkue, sillä enhän enää kilpaillut hiihdossa. Lukiovuosien aikana olisi luisteluhiihtokin tullut lajivalikoimaan, mutta se jäi kuitenkin itselläni vähemmälle. En koskaan kilpaillut enää luisteluhiihdossa. Sittemmin aikuisena hiihdin kuntoilua varten Helsingissä muutamana talvena sen verran, että ostin luisteluhiihtosuksetkin, koska niitä ei tarvitse aina välttämättä voidella.

Tänään kuvittelin, että Pirkkolassa saan kokea uudestaan tuon kaiken hyvän tunteen hiihdossa, joka minulla oli vielä mielikuvissani lapsuudestani ja nuoruudestani. Ei onnistunut! Tasapainoni oli aivan kateissa luisteluhiihtoa varten. Tasatyöntöä jaksoi työntää rivakasti noin 300 metriä, mutta sen jälkeen käsistä oli tehot poissa. Joskus ennen piti pikemmin pelätä sauvojen katkeamista, mutta nyt käsissä ei ollut enää mitään voimaa, vaan hiihto oli pelkkää selviytymistä. Luistelu oli niin tasapainotonta, että sitä ei kannattanut edes harrastaa. Käsittämätöntä! Perinteisen hiihdon tekninen osaaminen olisi yhä lihasmuistissa, vaikka lihaskunto ei salli sellaista tehokkuutta kuin hiihto vaatisi, mutta nyt minulla oli valitettavasti luistelusukset, joissa ei ollut mitään pitovoiteita. Siten yritin kiertää 5 kilometriä lähinnä tasatyönnöllä. Hiihto on erityisen hyvä laji, koska se paljastaa vatsan ja selän lihasten sekä käsivarsien rappeutumisen, mitä keski-ikäistyvä mies tai nainen ei välttämättä huomaa itsessään.

Kotiin saavuttua katsoin videolta Lasse Virénin Münchenin 10 000 ja 5 000 metrin sekä Montrealin 10 000 ja 5 000 metrin voittojuoksut. Näin sain uutta innostusta oman kuntoilun aloittamiselle. Vatsan kasvaminen on nyt kerta kaikkiaan lopetettava, mutta haluan myös juosta hyvin. Luulisin, että hyvän lihaskunnon ja painon tippumisen (80 → 65 kg/177 cm) tuloksena voin juosta loppukesästä 2009 maratonin jo noin 2.45–2.50. Tuo merkitsee noin 4 minuutin vauhtia kilometrillä, mikä on minulle tavattoman hidas vauhti. Juoksen tavallisesti lähes 3 minuuttia/kilometriä vauhtia, vaikka olen nyt jo tällainen läski. En toki voi juosta pitkiä matkoja tuota vauhtia. Jos luonnollinen juoksuvauhti on riittävän reipas, maraton ei vaadi vauhdin lisäämistä vaan ainoastaan kestävyyden parantamista. Vuoden 2010 tavoite olisi sitten jo huomattavasti kovempi, jos tämän vuoden kuntoilun aloittamiseen liittyvä tavoite toteutuu. Suurin haaste on siinä työn täyttämä elämä. Vaatii aika paljon herätä varhain kello 6 juoksulenkille ennen töihin lähtöä ja illalla jaksaa lenkkeillä pitkän työpäivän jälkeen.

Olen onnellinen, että tänään lähdin hiihtää, vaikka hiihtäminen ei ollut kokemuksena sellainen riemujuhla kuin olin itsestäni uskonut.