keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Viisas suomalainen Venäjä-poliitikko

Jututin helmikuun alussa viisasta miestä. Mielestäni hän on viisain Venäjän ymmärtäjä tämän hetken suomalaisten keskuudessa niin paljon kuin Venäjää voi ”ymmärtää”.

En pidä minkään sortin kiihkoilusta Venäjän tähden. Russofobiasta olen saanut perheeni kanssa kärsiä monella eri tavalla. Vihan herättäminen perustuu valheeseen, mutta valitettavasti Venäjää määritetään yhä edelleen ikään kuin Stalinin varjona tai Stalinin uutena tulemisena. En pidä myöskään Venäjän ylenmääräisestä ihailusta ainakin mitä tulee Stalinin aikaan. Oliko yllätys? Jos oli yllätys, se johtuu tulkitsijan omista ennakkoluuloista, joihin kuuluu uskomus, että Venäjän nykyhallinnon ymmärtäminen tarkoittaisi Stalin-kulttia. Sellainen yhdistelmä on kuitenkin vain informaatiopsykologisen sodankäynnin luoma valhe. Se on jopa erittäin vaarallinen valhe, koska valheen tähden yksilö ja yhteisö voi toimia primitiivisten tunteitten johtamana. Minulle Stalin ei ole idoli, sillä vaimoni perheen tähden olen oppinut kunnioittaa venäläisten vapautta, jota ei ollut Stalinin aikana.

Tapasin viisaan suomalaisen miehen, joka olisi paras ehdokas Euroopan parlamenttiin, jos olisi ehdolla. Valitettavasti mies jää eläkkeelle, mutta ei aloita golf-harrastusta. Äskettäin hän kertoi YLE Puhe –haastattelussa jotenkin siihen tapaan, että Venäjällä ja tuntemuksessamme Venäjästä on ihan tarpeeksi reikiä. Niin ei tarvitse etsiä golf-radan reikiä.

Reino Paasilinnan suuri ylivertaisuus syntyy pitkänlinjan kokemuksesta. Hän toimii tällä hetkellä europarlamentaarikkona. Mies syntyi itsenäisyyspäivän aattona 1939 Jäämerellä. Hän on toiminut Yleisradion toimituspäällikkönä, diplomaattina, lehdistöneuvoksena niin Washingtonissa kuin Moskovassa ym. Kirjoitin hänen haastattelunsa Venäjän kauppatie –lehteen (http://www.kauppatie.com/02-2009/5.pdf) helmikuussa 2009, mutta valitettavasti unohdin lähettää sanomalehden Brüsseliin omien väitöskiireitteni tähden. Paasilinna kertoi haastattelussa, että hänen mukaansa todellista ystävyyttä Venäjän kanssa voidaan saada Euroopan Unionissa yhteistyötä lisäämällä: ”Käytännön asioinnin avulla saadaan luottamussuhteita. Näin yhdistetään yhteisiä arvoja”. Paasilinna on puhunut ja kirjoittanut myös paljon Ukrainan ja Venäjän välisestä kaasukriisistä. Paasilinna antaa tukensa Itämeren kaasuputkelle. Se on ”kätevin tie kuljettaa, muuten tarvittaisiin 600 laivaa lisää, toimimaan ympäri vuorokauden ahtaille ja karikkoisille vesille”.

Odotan kovasti, että Reino Paasilinna vapautuu Brüsselistä, jotta hänellä olisi enemmän aikaa suomalaiseen itäpolitiikkaan suomalaisessa mediassa. Ehkä hän voisi vuosikymmenien kokemuksella ja diplomaattisella viisaudella antaa terveitä analyysejä myös Baltian alueen jännitteistä.