maanantai 6. huhtikuuta 2009

Esipuhe


Venäjästä ilman fobiaa ja russofobiasta,
О России без фобии и о руссофобии (2009). Antifasistinen Venäjä-kirja ilmestyy alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen vasta pitkäperjantaina (ei vielä huomenna 7.4.2009). Ongelmia tuotti lähinnä sananvapauslainsäädäntö Suomessa. Tässä kirjan esipuhe, jossa kerron lyhyesti kirjan taustatekijöitä.


***********

90-luvun alussa monet suomalaiset lahkot ja yksittäiset kiihkeät ihmiset tarjosivat unelmia, joiden mukaan Venäjä hajoaisi jo varsin pian. Niin ei käynyt.

90-luvun lopulla unelmat vaihtuivat pelkokuviksi. Suomeen tunkeutuisi ehkä venäläiset kansanjoukot. Miten vähäiset suomalaiset voisivat selvitä, jos miljoonat venäläiset täyttävät kylät ja kaupungit, likaavat puhtaat rantamme ja varastavat tavarat kaupoistamme? Ja ihan pahinta lienee, että venäläiset naiset viekottelevat komeat suomalaiset urot ja jättävät parfyymien tuoksussa suomalaiset naiset häpeään.

2000-luvulla kovin monet ovat tulleet katkeriksi Putinille ja vahvalle Venäjälle, sillä harvalukuinen ja äänekäs suomalaisjoukko ei saanut tyydytystä jo virinneeseen Karjala-nälkään. Tilanne on jo ihan sietämätön. Surkeiksi tuomitut venäläiset tulevat Suomeen rikkaampina kuin me köyhät suomalaiset. He ostavat parhaat talomme ja näyttelevät upeita autojansa. Itsestään selvää on, että moraalisesti jalostuneet suomalaiset antavat nyt tuomionsa, koska vieraat asettavat arvonsa noin kummallisesti ja näyttelevät itseänsä menestyksen merkeillä.

Kevättalvella 2004 eräs suomalainen konstaapeli väitti minua vastaan salaisessa oikeudenkäynnissä, että venäläinen vaimoni olisi turmellut meikäläisen suomalaismiehen. Minun avioliittonikin olisi venäläisen mafian järjestämä. Antakaa siis anteeksi tämä antifasistinen Venäjä-kirja: minä en pelkää Venäjää, en Venäjän johtoa, en valtiollisia instituutioita enkä venäläisiä. Venäläinen vaimoni kai turmeli viattoman sinisilmäisen suomalaispojan?

Kyllä minä pelkään. Pelkään, että suomalaiset tsuhnat menettävät mahdollisuutensa. Pelkään omien työläistemme ja yrittäjimme tappiota, joka syntyy russofobian tähden. Politiikot saavat aina leivoksensa ja viinerinsä. Heitä minä en osaa sääliä. Työläiset ja yrittäjät eivät saa leipäänsä, jos Venäjä innostuu Kiinasta ja Intiasta Suomen ja Euroopan sijasta. Sitä minä pelkään. Suomalaisia tsuhnia minä pelkään, alkaen ulkoministeristä. Tuo ministerimme lausui ylpeytenään, ettei tiedä Venäjästä juuri mitään.

Minulla ei ole oikeaoppista, objektiivista suomalaista Venäjä-koulutusta. Olen saanut vähitellen kokemuksia Venäjästä ja venäläisistä. Tämä kirja pohjautuu koettuun Venäjään. Olen haastatellut satoja suomalaisia ja venäläisiä. Ensi kosketukseni syntyi Neuvostoliittoon kuitenkin jo pikkupoikana, kun savonlinnalainen koulumme teki luokkaretken Saimaan kanavalle. Pelasin siellä rahapeliä ja voitin isot summat rahaa. Ostin rahoilla jalkapallon. Venäjä-kokemukseni alkoi hyvissä merkeissä. Yhä kaivelee mieltäni, että eräs suomalainen iso poika lainasi minulta rahaa, mutta hän ei koskaan maksanut sitä takaisin. Tapahtumasta on nyt jo liki 40 vuotta. Suomalainen ryöväsi suomalaiselta Venäjällä. Ei olisi pitänyt olla niin tyhmä pikkupoika, että luottaa toiseen suomalaiseen.

Toisen kerran sain kokemusta Venäjästä, kun opiskelin lukiossa. Kahdesta koulutoveristani kehittyi sittemmin oikeita Venäjä-tuntijoita. Toinen jäi hiljaiseksi venäjän opettajaksi, mutta toinen on julkisesti ennustanut Venäjän tuhoutumista (ilmeisemmin teologisen tietämyksensä valossa). Itse en opiskellut venäjää koulupoikana. Minulla oli pikemmin päätä matematiikkaa varten kuin kieliä varten. Matematiikkaan lopahti innostus, kun havaitsin, että teologia ja historia selittävät elämääni parhaiten. Väittelimme usein Neuvostoliitosta ja Yhdysvalloista. Pidin pitkiä esitelmiä Neuvostoliitosta ja Yhdysvalloista lukion historian oppitunneilla. Olin kovasti sitä mieltä, että Neuvostoliiton kasvukäyrät ovat illuusiota, propagandaa. Lukiovuosina tilasin kotiini Neuvosto-Karjala –lehteä ja Neuvostoliittoa-lehteä, mutta niidenkin tilaus päättyi, kun lähdin varusmiespastoriksi. Hilja-mummoltani sain amerikkalaisia profeetallisia kirjoja, joissa ennustettiin Neuvostoliiton tuhoa. Kirjat kertoivat, että neuvostokansalaisen hyvinvointi ja uskonnollinen vapaus eivät olleet täydelliset. Noiden kirjojan päätarkoitus oli samaistaa Neuvostoliitto Ilmestyskirjan kauheaan paholaisvaltaan, Roosin ruhtinaaseen, kun Yhdysvallat olisivat suuri pelastus ihmiskunnalle ja Israelille. Uskovainen suomalainen väki sai näiden harhaisten teosten avulla tunteen, että uskonnollisesti olisi epäsoveliasta rakastaa itänaapuria sellaisena kuin se on. Itänaapuri olisi uskonnollisesti pahuuden edustaja. Ihmiset saattoivat olla kelvollisia, mutta järjestelmä olisi petomainen.

Teologisen tiedekunnan opintojen loppupuolella vuonna 1987 lähdin opiskelijamatkalle Leningradiin ja Petroskoihin. Kävimme tutustumassa viriävään luterilaiseen seurakuntaan, joka soitti kirkonkelloja rakennuksen sisäpuolella, jotta kapitalistinen propaganda ei järkyttäisi kommunistista järjestystä. Sain tutustua kahden opiskelijan opiskelija-asuntoon, mutta emme saaneet juoda teetä tai kahvia. Opiskelijat olivat unohtaneet, missä omat astiat ja tarjottavat olisivat. He eivät uskaltaneet edes avata kaappejaan ja etsiä kadonneita ruokatarvikkeitaan. Koti oli toki kaunis: parketit, isot huoneet, huonekalut ja kaikki olivat aivan uusia ja upeita. Opiskelijat kertoivat suurimmaksi unelmakseen päästä avioon suomalaisen miehen kanssa. Olin hiljainen katselija, koska en osannut puhua sujuvasti englanniksi enkä osannut venäjää.

Venäjä-tuntemukseni alkoi kehittyä vastoinkäymisten tähden. Helsingissä vuonna 1997 tutustuin venäläiseen naiseen, josta tuli vuoden 1998 alussa aviovaimoni. Venäjä-matkailu alkoi Jeltsinin aikakaudella, mutta ansio ei ollut Jeltsinissä. Vaimoni ei osannut juuri politiikasta kertoa, vaikka halusin aina kysyä ja oppia. Lopulta minun täytyi hyväksyä, että ihmiset ovat erilaisia. Kun aloitin liiketalouden opinnot vuonna 2001, päätin opetella venäjän kieltä ja keskittyä opinnoissa Venäjään. Onnettomuus piti tehdä mahdollisuudeksi. Menin vaihto-opintoihin Pietarin valtiolliseen finanssi- ja ekonomiyliopistoon. Tein myös töitä Pietarissa. Nyt tiedän enemmän Venäjän politiikasta ja talouselämästä kuin vaimoni. Vähitellen olen kerännyt kokemuksia Venäjästä. Olen kulkenut, katsonut ja keskustellut. Niin on muodostunut Venäjä ilman fobioita. Niin on syntynyt myös antifasistinen Venäjä-kirja.

*************

Kirja ilmestyy tälle kotisivulleni: http://personal.inet.fi/business/molari/. Kirjan Pysyvä internet-osoite: http://personal.inet.fi/palvelu/molari/bezfobi.pdf. Venäjä-kirja ”Venäjästä ilman fobiaa ja russofobiasta” ilmestyy pitkäperjantaina 10.4.2009.

”Kirjoitan tätä blogia sekä tätä pian valmistuvaa kirjaa ihan itse ja aidosti Juha Molarina, kansalaisena (BBA, TT), mutta en minkään paikallisseurakunnan, hiippakunnan, kirkkohallituksen, piispainkokouksen tai kirkolliskokouksen puolesta”