torstai 2. huhtikuuta 2009

Rakkauden puolella vihaa vastaan


Massachusetin yliopiston psykologian professori Ervin Staub on tuonut ilmi 2000-luvulla tutkimuksissaan sodan ja vihan ilmiöitä sekä holokaustin ja sotien traumoja. Hänen mukaansa ”de-individualisoituminen” – yksilöllisyyden ja ihmisyyden riistäminen - tapahtuu, kun ryhmän päämäärien mukaisesti yksilöllisen persoonan tilalle asetetaan korvaava identiteetti (”compensatory identity”). Tätä ihmistä ei enää itseään kuunnella, vaan hänet tyypitellään luokkiin ja tuomitaan noiden luokkien avulla. Olen pappina sitoutunut sitä vastoin päinvastaiseen lähtökohtaan: kuuntelen ihmistä, mitä tällä on sielussaan ja sydämessään sanottavaa. Ihmisyyden riistämisen kanssa kulkee usein käsi kädessä primitiivinen ja väkivaltainen tapa hallita oman mielen kaaosta: Kokemukset kaaoksesta ja järjestyksen menetyksestä uhkaavat turvallisuuden tunnetta, maailmasta tulee vaikeasti ymmärrettävä ja ratkaisuksi astuvat vihollisia paholaisiksi määrittävät lahkot. Kuvattu ilmiö muistuttaa psykoosia, vaikka nyt kyseessä on poliittinen psykoosi.

Olen siirtynyt yhä enemmän siihen näkemykseen, ettei russofobia kuvaa oikealla tavalla kiivashenkistä Venäjää kohtaan ilmaistua vihamielisyyttä Suomessa, vaikka tiedän, ettei koko kansaa voi leimata tuosta vihamielisyydestä. Tämä ilmiö on "poliittinen psykoosi", jonka uhreina kovin monet kokevat harhoja, pelkäävät haamuja ja vihaavat vainoharhaisesti "meikäläisiä", jotka eivät suostu poliittiseen psykoosiin Venäjää vastaan. Olen saanut tuollaisia viestejä jo aika monia. Luultavasti osalla sähköpostiviestin lähettäjistä on myös siviilielämässä psykiatrinen diagnoosi, mutta mahdollisesti hyvin perhe-elämästään ja työstään selviytyvät ihmisetkin antautuvat poliittiseen psykoosiin, koska heidän alitajuiset pelot ovat virittyneet esille.

Minun kodissani on 90 % Venäjää ja 10 % Suomea: asunnon seinät ovat suomalaisen rakentajan. Huonekalut ovat Italiasta tai Venäjältä. Ruokakin on pääasiassa venäläistä. Minulla on pikkupatsas, jossa on Putinin kuva. Kotonani kuuluu enemmän iloista venäjänkielistä puhetta kuin puhetta suomeksi. Poikani täyttää joskus aivan ääriä myöten kotimme omalla puheellaan ja tämä puhe on valtaosin venäjää. Kodissani kyläilevät ystävät ovat reilusti valtaosin venäläisiä. Ja venäläiset ovat kyläilyssä rikkaampia kuin suomalaiset, jotka ovat nyttemmin vaipuneet enemmän oman kodin suojiin. Minä itse olen 100 % suomalainen - niin myös sielultani ja mieleltäni, mutta suomalainen ilman russofobiaa. Olen oivaltanut, että 100 % suomalainen ei välttämättä koe venäläisen okkupaation uhkaa, jos koti on 90 % venäläinen. Pelot ovat pääasiassa pään sisäisiä, joten pään sisäisen kanssa täytyy ensin työskennellä, jotta voi kasvaa vapautuneeseen kanssakäymiseen lähimmäisten kanssa riippumatta heidän kansallisuudestaan. Asunnostani löytyy myös pieni Venäjän lippu, mikä ei ole mitenkään sopimatonta suomalaiselle papille. Poikani leluissa on aika monessa pieni Venäjän lippu: vaimoni on ostanut nämä tankit ja tykit Pietarista, kun poika on niitä kovasti vaatinut.

Vaimoni ja poikani ovat Venäjän kansalaisia. Jos minä rakastan perhettäni, minä rakastan myös heidän kansallisuuttaan. Pikkupoikani kannustaa Venäjää, kun Suomi ja Venäjä pelaavat keskenään jalkapalloa tai jääkiekkoa. Sellainen kannustaminen ei ole moraalitonta. Pojalla on oikeus tuntea äitinsä kansallisuus rakkaaksi – sitä paitsi voittajan puolella on pääsääntöisesti helppo olla! Kukaan ei tee toki valintaa pojan puolesta, vaan hän saa kasvaa yhtä aikaa suomalaisena ja venäläisenä, kumpaakaan häpeilemättä, parhaat puolet molemmista poimien identiteetin rakennusaineksiksi.

Vaimoni ja poikani ovat ortodokseja, mutta en koe luterilaisena pappina (enää) vihamielisesti, jos toinen on ortodoksi. Olemme yhteisen kristikunnan sisaria ja veljiä. Samasta syystä koen myös, että Nashi -siskot ja –veljet ovat ”meikäläisiä” pikemmin kuin ”heikäläisiä”. Kotona on lukuisia venäjänkielisiä kirjoja, taitaa olla jopa Venäjän yhtenäisyyden puolueen puolueohjelma ja pieni lippalakki, jonka sain mainitun puolueen puoluetoimistosta. En ole minkään puolueen jäsen Suomessa tai muualla, mutta en koe taaskaan lähtökohtaista tarvetta muodostaa ennakkoon vihakuvaa Venäjästä ja sen suurimmasta puolueesta. Ylipäätänsä minulla ei ole vihollisia ennen kokemuksia, mutta kokemus on toki tehnyt minut kriittisiksi eräitä meikäläiseen vihamielisesti suhtautuvia ihmisiä vastaan. Lähtökohtaisesti olen heidänkin ystävänsä, jos heille kelpaa ystävyyteni. Kun olen tavannut, olen kokenut hyvää lähimmäisteni parissa: Kaukasukselta tulevien ihmisten kanssa, venäläisten kanssa, virolaisten kanssa, juutalaisten kanssa Israelissa ja Venäjällä, suomalaistenkin kanssa ja suomenruotsalaisten kanssa jne. Tahdon muodostaa vasta kokemusteni valossa päätelmiä ihmisistä ja yhteisöistä, mutta välttää tuota ennalta tuomitsevaa poliittisen psykoosin menetelmää.

Vasta tällä viikolla haastattelin moskovalaista diplomaattiakatemian professoria, jonka kirjoja olen toki lukenut aiemmin useitakin ja niihin kirjoihin olen viitannut väitöskirjassani: Andrei Viktorovič Manoilo on tuonut ilmi mm. informaatiopsykologisia keinoja tuottaa stressiä. Tällöin suhteellisen vakaat järjestelmät joutuvat psykologisten puolustusmekanismien tarpeeseen. Illuusion provosoimana ideologia antaa suojan sopivan myytin avulla. Informaatiopsykologian avulla käydään ”sota” ilman todellisia vihollisiakin. Uhkakuvia viritellään - ja kirkkoherrasta, joka pitää Venäjän lippua kädessään, muodostuukin paholaisen sanansaattaja! Totta kai pidän häpeilemättä Venäjän lippua kädessäni, koska perheeni jäsenet ovat Venäjän kansalaisia ja vallitseva propagandaohjelma on suunnattu Suomessa varsin häikäilemättömästi nimenomaisesti Venäjää vastaan. Minä uskallan ilmoittaa täten näkyvästi, että en ole tämän vihan puolella, vaan olen sitä vastaan! Manoilo viittasi syksyisessä 2008 haastattelussa Sigmund Freudin havaintoon alitajunnasta, kun arvioi poliittisten ryhmien käytöstä uskonnollisen lahkon tavoin: yhtenäisyyden ylläpitämiseksi reagoidaan alitajuisesti ja luodaan erot ”meidän” ja ”muukalaisten” välille. Informaatiopsykologia tarjoaa edellytykset ”piilotetulle henkiselle pakottamiselle”.

Melanie Klein käytti voimakasta ilmaisua ”paranoidinen positio”, jonka hän Fairbairnin kunniaksimuutti ”paranoidis-skitsoidiseksi positioksi”. Klein ei tarkoita tällä positiolla suoranaisesti kehitysastetta. Kaikki aikuiset, myös ei-psykoottiset henkilöt, säilyttävät dialektisen jännitteen psykoottiseen prosessointiin, jossa koetaan selviämistaistelua ahdistavista vainontunteista. Vieraantuminen omasta minästä valmistaa lasta kommunikatiiviseen maailmaan, vaikka kieli merkitsee välirikkoa aitoon kokemukseen: paranoidis-skitsoidisessa positiossa ihminen on dialektisesti oman kokemuksensa ja symbolisen järjestyksen välillä. Paranoidis-skitsoidisen position puolustusmekanismi splitting (lohkominen) ilmentää egon tarvetta tulla toimeen elämän ja kuoleman viettien välisessä taistelussa. Hyvä osa itsessä edustaa elämänviettiä ja paha osa kuolemanviettiä. Mikäli ilmenee syvä split objektin kahden puolen suhteen, kehittyy idealisoitu ja äärimmäisen paha objekti: syvä ja tarkkarajainen jako paljastaa, että tuhoavat impulssit, kateus ja vainoava ahdistus ovat voimakkaita. Splittaus on alkuaan ymmärretty tilalliseksi ilmiöksi, mutta sittemmin temporaaliseksi. Idealisoiminen palvelee puolustuskeinona näitä tunteita vastaan. Suomalaisen Venäjä-vihamielisyyden tarkastelu Kleinin näkökulman avulla auttaa ymmärtää, miksi tunteet ovat poliittisessa psykoosissa niin ankarat: kyse ei ole enää vain poliittisesta erimielisyydestä, vaan Venäjää vastustavassa poliittisessa paranoiassa on kyse sielun primitiivisestä taistelusta kuoleman viettiä vastaan, jonka symboliksi (edustajaksi) nuo henkilöt ovat nostaneet kulttuuristen ja poliittisten opittujen kuvien avulla Venäjän. Sen vuoksi olen myös ankarasti arvostellut Kokoomuksen Salolaisen aivan epäilemättä tahallisen valheellisia lausuntoja Venäjän uhkasta Suomen kiinteistömarkkinoilla, koska tuossa asemassa oleva poliitikko ei saisi viritellä tahallisesti Venäjää ja venäläisiä vastaan syrjivää ja vihamielistä asennetta.

Mieleni tekisi laajentaa myös Venäjä-ongelman käsittelyä joidenkin suomalaisten tajunnassa Jacques Lacanin avulla: Psykoosissa ei aseta todellisuuskysymystä, vaan kysymykset suljetaan pois, kielletään ja torjutaan, psykoosissa puuttuu luovuus, joustavuus, hyvinvointi, huolettomuus ja avarakatseisuus. Mitä enemmän olen tutustunut Venäjän poliittiseen järjestelmään ja sen poliittiseen vallankäyttöön, sitä vähemmän koen tutuksi suomalaiset fobiat ja vainoharhaiset tunteet. Venäjällä on voimakas tahto luoda suvaitsevainen monikansallinen valtio. Kauheasti ja vainoharhaisesti pelätyn FSB:n hallituksen kokouksessa 29.1.2009 presidentti Dmitri Medvedev kertoi ytimekkäästi, mikä on Venäjän valtiollisen turvallisuuspalvelun prioriteetit: "toimia separatismia, etnistä ja uskonnollista suvaitsemattomuutta vastaan – luoda vakautta ja yhtenäisyyttä meidän monikansalliseen valtioomme. FSB:n on vastustettava ankarasti nationalismia ja ääriliikkeitä” ("любая пропаганда сепаратизма, национальной и религиозной нетерпимости — вызов стабильности и единству нашего многонационального государства - - жесткое противодействие национализму и экстремизму"). Isovenäläisyys tai uus-stalinismi eivät ole Venäjän poliittisen johdon ja turvallisuuspalveluiden tavoitteiden mukaista asennoitumista oman aikamme maailmaan.

Minä rakastan ihmistä lähimmäisenä, en suinkaan vain suvaitse häntä toisena. Lähimmäisen ”rakastaminen” ”lähimmäisenä” on ihan jotain muuta kuin hänen ”suvaitsemisensa” ”toisena”. ”Lähimmäinen” on oikeasti ihminen sellaisenaan, Jumalan silmissä kaunis, mutta ”toinen” on jotenkin häiritsevästi erilainen, pelottava ja epäilyttävä, mutta häntä sopii vain yrittää ulkoisen kunniallisuuden nimissä kestää.

Minun uusi kirjani ”Venäjästä ilman fobiaa” ilmestyy huhtikuun 7. päivä 2009 internetissä kotisivuillani: http://personal.inet.fi/business/molari/. Laitan blogistani myös linkin uuteen kirjaani, joka on luonteeltaan antifasistinen kirja Venäjästä moninaisten kokemusteni valossa: kirja on poikkeuksellisesti kirjoitettu ilman russofobiaa, koska olen vapautunut tuossa poliittisesta psykoosista, jonka vammauttaa liian merkittävää osaa suomalaisia.