perjantai 10. huhtikuuta 2009

Venäjästä ilman fobiaa ja russofobiasta (О России без фобии и о руссофобии)

Tämä antifasistinen Venäjä-kirjani "Venäjästä ilman fobiaa ja russofobiasta"
(О России без фобии и о руссофобии) ilmestyy ennakkolupauksista huolimatta vasta maanantaina 13.4.2009.

Minulla ei ole ollut aikaa täysin viimeistellä eräitä seikkoja kirjaa varten. Esimerkiksi keskiviikkona 8.4. lähdin töihin jo kello 7. Lyhyen virastossa laskujen hyväksyntä operaation jälkeen klo 9 pidin Café Starissa kanttori Kaija Kalliomäen kanssa pääsiäislaulu ja -hartaushetken. Sitten klo 9:45 oli lasten pääsiäiskirkko Pyhän Marian kirkossa. Kello 10:30 oli ruotsinkielisen diakonin kanssa suunnittelupalaveri seuraavan päivän kaksikielisiä vanhainkodeissa toteutettavia ehtoolliskirkkoja varten. Kello 12 menin jo tilintarkastajien kanssa palaveriin ja aterialle. Kello 13 oli vuorossa omaisen luona käynti Fiskarissa. Puolitoista tuntia myöhemmin menin kotikäynnille 92-vuotta vanhan vanhuksen luo, koska vanhus asui myös Fiskarissa. Sen jälkeen oli pari lyhyttä neuvottelua, puhelinsoittoa ja valmistautumista seurakuntaneuvoston kokoukseen, joka alkoi kello 17. Olen kirkkoherrana seurakuntaneuvoston puheenjohtaja. Piti käsitellä mm. Postillan diakoniatoimintapisteen vuokrasopimusta. Kun neuvosto päättyi kello 19, kiiruhdin jo kello 19:20 Pinjaisiin erääseen kotiin kastekeskustelua varten. Lopulta kello 20:30 pääsen automatkalle kotiin, jonne saavuin kello 21:45. Kiirastorstai oli aivan yhtä toimelias päivä, koska minulla oli toimitettava neljä jumalanpalvelusta ja tavattava kahta perhettä. Lisäksi ateriahetki paikallisessa kahvilassa on kanssakäymistä seurakuntalaisten kanssa. Jumalanpalveluksia varten täytyy myös tehdä valmisteluja, etsiä rukouksia ja tehdä puheita. Tällä kertaa toteutimme aamulla koulujumalanpalveluksessa näytelmän, jossa minulla oli roolina opetuslapsi. Kiirastorstaina oli toki se etu, että saatoin lähteä aamulla vasta klo 9 töihin, mutta paluu kotiin oli taas vasta kello 21. Tämä on selityksiä sille laiskuudelle, että jossakin määrin aion nukkua pääsiäisviikolla.

Tässä kuitenkin jo pieni katkelma (alaviitteitä ei ole tässä blogikirjoituksessa). Arvioin kirjassa mm. Puolustusministeriön vuonna 2008 julkaisemaa raporttia "Haasteiden Venäjä", joka antaa minun mielestäni huolestuneisuudessaan patologisen kuvan Suomen ulkopolitiikan rappiosta ja osaamattomuudesta. Puolustusministeriö on Venäjä-vihamielinen.

X X X X

Suomen Puolustusministeriön julkaisu Haasteiden Venäjä (2008) alkaa Jevgeni Aleksandrovits Jevtušenkon (Евгений Александрович Евтушенко; oikealta nimeltään Gangnus, Гангнус) pelkoa kuvaavalla runolla. 18.7.1933 Neuvostoliiton Siperiassa Irkutskin alueella syntynyt Jevtušenko tuli julkisuuteen jo vuonna 1949, kun hänen runonsa julkaistiin neuvostoliittolaisessa urheilulehdessä. Tällöin hän oli vasta teinipoika. Jevgenin vanhemmat olivat geologeja, isä Alexander R. Gangnus kuoli vuonna 1976 ja äiti Zinaida kuoli vuonna 2002. Äidillä oli myös taideharrastuksia. Poika otti sittemmin sukunimensä äitinsä mukaan.

Jevtušenkon isoisä on Latviasta. Isoisä oli runoilija Rodolfo Vilgelmovich Gangnus, mutta hänet vangittiin tammikuussa 1938 ”vakoilusta porvarillisen Latvian hyväksi” («за шпионаж в пользу буржуазной Латвии»). Mies oli vangittuna vuoteen 1943, minkä jälkeen hän sai elää tiukasti valvottuna eräässä pienessä kylässä. Vuonna 1948 Rudolfo sai vapauden muuttaa Moskovaan, mutta hän kuoli pian tämän jälkeen. Toinen isoisä, äidin puolelta Jermolai Jevtušenko (Ермолай Наумович Евтушенко) pidätettiin ja sai kuolemantuomion elokuussa 1938 osallisuudesta vallankumoukselliseen terroristitoimintaan. Ehkä nämä taustat näkyvät siinä, että runoilija on yhteiskunnallisesti hyvin aktiivinen.

Vuosina 1951–1954 hän opiskeli Gorkissa kirjallisuutta. Neuvostoliiton sortumisen jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin. Hän on toiminut Tulsan yliopistossa Oklohamassa kirjallisuuden ja runouden opettajana. Mies tunnetaan myös hyvin valokuvasta, jossa hän puku päällä paistattelee päivää Yhdysvaltojen presidentin Richard Nixonin kanssa. Ehkä on turha vähätellä ja väittää, että tuo Jevtušenko ei ole yhtään mitään. Hän on tunnettu myös siitä, että mies muistaa kovilla sanoilla Stalinia. Se kuitenkin unohdetaan Suomessa - eikä sitä kerrota Puolustusministeriön julkaisussa, että jo Neuvostoliiton aikana tämä venäläinen runoilija kirjoitti tiukkoja runoja, joissa ei todellakaan Stalinia ihailtu. Vuonna 1961 neuvostoliittolainen sanomalehti «Pravda» julkaisi miehen runon «Stalinin perillisistä» («Наследники Сталина»), joka omistettiin Stalinin mausoleumin poistamiselle. Yleensähän on Suomessa se harhakuva, ettei Neuvostoliitossa tai Venäjällä olisi koskaan tehty tiliä Stalinin pahoista teoista.

Niin kauan kuin Stalinin perilliset
elävät yhä maan päällä,
luulen,
että Stalin on yhä mausoleumissa.

Покуда наследники Сталина
живы еще на земле,
мне будет казаться,
что Сталин - еще в Мавзолее.


Juri Andropov informoi tämän runoilijan runoineen vaarallisemmaksi kuin kymmenen toisinajattelijaa. Jevtušenko säilyi kuitenkin toimeliaana saamastaan moitteesta huolimatta. Vuonna 1984 hän sai Neuvostoliitosta korkean tunnustuspalkinnon. 16. maaliskuuta 2004 Venäjän presidentti Vladimir Putin myönsi Jevtušenkolle kunniamerkin ansioista isänmaan hyväksi («За заслуги перед отечеством»).

Jevtušenko arvioi vuonna 2005 antamassaan lehtihaastattelussa joidenkin nuorten yritystä järjestää fasistinen mielenosoitus Moskovaan. Hän lausui jyrkästi, ettei isänmaallisuus voi olla muukalaisten ja vieraiden tappamista. Varmasti kaikki hakaristiä hihassaan kantavat ja Hitlerin syntymäpäivää juhlivat nuoret "eivät ole vakuuttuneita fasismistaan, vaan he ovat niin ikävystyneitä. Ikävystyminen ja tylsistyminen ovat fasismin äiti" (Скука – мать фашизма). Ikävystyneet nuoret laulavat ”Venäjä venäläisille”. Moraalinen tietämättömyys ja kultuurinen lukutaidottomuus ovat kuitenkin pelottavia ilmiöitä. ”Nämä ihmiset eivät ole lukeneet Pasternakia, he eivät tiedä, keitä ovat Saharov tai Solzhenitsyn”. Samaisessa venäläisen SMI.ru –verkkosivuston haastattelussa Jevtušenko kertoi myös Yhdysvallan älykköjen taistelusta rasismia, militarismia ja byrokratiaa vastaan. Sanottakoon, että runoilija ei ole mikään poliittinen pakolainen, vaan edelleen tuttu esiintyjä Venäjällä. Sananvapaudelle – myös kriittiselle – on tilaa Venäjällä. Myös Putin on – kuten sanottu edellä – palkinnut tämän yhteiskuntakriittisen runoilijan.

Suomen Puolustusministeriö ei tiedä kertoa runoilijan elämänhistoriaa. Suomen Puolustusministeriön sekalainen kirjoittajakaarti löysi teoksen johdantosanoiksi runoilijalta pienen sirpaleen. Ylipäätänsä Suomessa ei tiedetä juuri muuta kuin mahdollisuus, jonka mukaan Yhdysvalloissa asuva venäläinen runoilija olisi ehkä pakomatkalla Venäjältä. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkaansa. Sirpaleen valintaa voisi myös pitää propagandistisena, jopa valtiollisena provokaationa. Saattaisi herättää aiheestakin Suomessa ärtymystä, ehkäpä jopa Valtioneuvosto tahtoisi kysyä tarkoitusperiä, jos Venäjän puolustusministeriö julkaisisi Suomea käsittelevän tavoiteohjelman: tuon arvovaltaisen teoksen ensimmäiset lauseet olisivat ylistyspuheenvuoro Otto Wille Kuusiselle. Sanottakoon kuitenkin, että en arvostele tässä Otto Wille Kuusista sinänsä enkä hänen isänmaallisuuttaan! Suomen Valtioneuvostelle näyttää luontuvan hyvin mauttomuus ja sivistymättömyys.

Jevtušenkon neuvostoliittolaista runoa Stalinin perillisistä ei ole Puolustusministeriömme julkaisemassa teoksessa, koska Suomessa halutaan antaa ymmärtää ikään kuin Venäjä ei koskaan olisi tehnyt tiliä Stalinista. Nyt on valittu runo, jonka mukaan oman pelkonsa karistanut Venäjä herättää aiheellisesti uutta pelkoa. Runoilija tahtoisi toisenlaisen maan, jossa ketään ei tuomita ilman oikeudenkäyntiä, kenenkään ei tarvitse alistusta valheelle, vaan myötätuntoa uskaltaisi osoittaa ihmiselle, joka on vaikeuksissa ja onneton. Mihin Suomen valtio viittaa runovalinnallaan? Erityisesti isänmaamme unohtaa, että tämä runoilija sai palkinnon presidentti Putinilta yhteiskuntakriittisten runojen ansiollisuudesta isänmaan hyväksi. Sitä vastoin Puolustusministeriömme kirjoittaa tuolloisesta presidentistä, Vladimir Putinista, uhkakuvan!

Venäjän sisäpolitiikkaa arvioivat Pekka Kauppala, Arto Luukkanen ja Ilmari Susiluoto, yhteiskuntaa Markku Kangaspuro, Markku Kivinen, Mikko Vienonen ja Ilkka Vohlonen, taloutta, liikennettä ja kuljetusta Kari Liuhto, Jouko Rautava, Sampsa Saralehto ja Marjukka Vihavainen-Pitkänen, ympäristöä Henna Haapala, Kristiina Isokallio, Heikki Reponen ja Hanna Uusitalo, energiaa Timo Hellenberg, Mikko Palonkorpi ja Jouko Varjonen sekä kommentaattorina Matti Anttonen sekä ulkopolitiikkaa Tuomas Forsberg, Hiski Haukkala, Pia Nordberg ja Hanna Smith.

Onko valittu kirjoitustapa keino kätkeytyä moninaisten nimien taakse, mutta marssittaa samanaikaisesti häpeilemätöntä ja röyhkeää uudenlaista Venäjä-vastaista politiikkaa julkisuuteen? En pidä lainkaan kummallisena, että Venäjän Federaation diplomaattiakatemian kansainvälisten suhteitten professori Viktor Manoilo kirjoittaa sodasta, jota ei valitettavasti mikään säätele: tämä on informaatiosotaa. Suomen Puolustusministeriön kirjoittajakaarti aloitti sodan - informaatiosodan - Venäjää vastaan. Venäjä on odottanut, että Suomen sisäinen kansalaiskeskustelu tuottaisi tarvittavan terapian tämän sodan hyökkääjää vastaan. Vain avoin keskustelu ja sananvapaus voivat auttaa informaatiosotaa - propagandaa - vastaan. Suomen antifasistinen komitea on avoimen keskustelun ja sananvapauden puolella propagandaa vastaan.