keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Avoin kirje loukatuille ystäville

Olen pahoillani, että olen saattanut ystäviä hämilleen ja loukatuiksi, kun minusta on muodostunut niin outoja mielikuvia. Joissakin mielikuvissa uskotellaan, että en viipyisi lainkaan virkapaikallani. Todellisuudessa Pohjan suomalaisessa seurakunnassa työtoverini ovat joskus ilmaisseet pikemmin huolensa siitä, että en ole riittävän itsekäs menetettyjen vapaa- ja lomapäivieni puolesta! Malmin seurakunnassa toimin lähes kaksikymmentä vuotta pastorina ja siellä myös tunnettiin, että olen hyvin joustava työn hyväksi vapaapäivien kustannuksella. En ole poissa töistä, vaan paikalla. Ystävät sanovatkin, että työpäivien mittaa ei pidä enää jatkaa, jotta vaimo ei vaihtaisi kotioveen lukkoa. Tiedän kuitenkin vaimoni lempeäksi enkä pelkää häntä.

En laiminlyö kutsumustani


Nyt kello on 23:00 keskiviikkoiltana. Lähdin aamulla kello 7 töihin, kello 9 oli Cafe Starissa aamuhartaus ja kello 9:30 aloitimme työpalaverin syksyn 2009 suunnittelua varten. Palaveri päättyi kello 15 jälkeen. Kello 15:30–17:30 valmistelin laskuja ja papereita. Kello 18–20:30 suunnittelimme työryhmässä Postilla-diakoniapisteen toimintaa. Kotiin pääsin vasta kello 22:00. Tämä on tavallinen päivä, paitsi jos olen rippileireillä, lastenleireillä, kirkollisissa toimituksissa tai jumalanpalveluksissa tms. Tiedän lukuisia kirkkoherroja, jotka eivät enää mene lastenleireillä tai rippileireillä, vaan jättävät ne kokonaan muiden tehtäviksi. Minun päiväni ei ole kuitenkaan vielä ohi. Huomenna on tuomiokapitulin hyväksymä vapaapäivä. Istun nyt tietokoneen äärelle ja teen tutkimustyötäni toiset 8 tuntia aamuun kello 4 saakka. Sitten herään kello 7-8 seuraavan päivän rientoja varten. Tällä tavalla ennättää enemmän, jos nukkuu 3-5 tuntia yössä. Niin olen elänyt jo yli 20 vuotta. En viitsi nyt kertoa, miten energinen olin vielä kymmenen vuotta sitten…


Vapaapäivinä tapaan usein kiinnostavia ihmisiä tai seuraan merkittäviä tapahtumia. Joskus olin vapaapäivänä seuraamassa Kioton ilmastokonferenssia ja tein haastattelut, toisella kertaa ajoin rajan yli suomalaisvenäläiseen liikejuridiikan foorumiin ja tulin seuraavana yönä takaisin Suomeen. Erään kerran olin Suomen Pankin järjestämässä foorumissa. Toisella kertaa kävin katsomassa Venäjällä tapahtuvaa mielenosoitusta – tai useamminkin kerran. Joku kerta kävin Tallinnassa ja jututin sikäläisiä poliitikkoja tai vaikuttajia. Eräänä vapaapäivänä tein tuttavuutta venäläisiin oopperalaulajiin. Pian menen Ulkopoliittisen instituutin kansainväliseen korkean tason foorumiin, jossa alkusanat lausuu itse ulkoministeri Stubb. Tänään sain kutsun, jotta 29.5. olisi Suomen Pankin Venäjä-tietoisku, mutta siihen kutsuun en voinut vastata myönteisesti, koska minulla on samaanaikaan päivänavaus koulussa ja työntekijöiden virkistyspäivä. Ne ja monet muut vastaavat konferenssit ovat vapaapäivien harrastuksia, mutta ne eivät sotke työpäiviä.

Olen kuullut, että jotkut papit viihtyvät vapaapäivät viinilasin äärellä omassa kodissaan. Olen kai sen verran nuori mies, että minulla riittää vapaapäivinä energiaa kiertää Suomea ja maailmaa sekä tarkkailla erilaisia tilanteita omaksi harrastukseksi. Joskus teen tapahtumista lehtijuttuja. Väitöskirjassani selvitin ääriliikkeiden psykodynamiikkaa. Siksi olen kiinnostunut erityisesti tapahtumista, joissa näkyy isot tunteet.

Totta kai käytökseni herättää joidenkin ihmisten ihmettelyäkin. Olen sen huomannut ikävällä tavalla kovin usein. Tänään otin vastaan yhden sähköpostiviestin eestiläiseltä juristilta. Sain kai terveisiä sähköpostin avaamisen kanssa myös KAPO:lta, joka oli tunkeutunut tämän juristin kotiin muutama kuukausi sitten. Seuraaminen jatkuu senkin jälkeen. Onneksi alkeelliset IT-taitoni auttoivat minua ja sain puhdistettua manuaalisesti koneeni, vaikka F-Secure ei itse pystynyt siihen. Kirkkoherraviran ohessa yöllä ja vapaapäivinä suoritin yli 100 opintopistettä IT-opintoja vuoden 2008 aikana ja kirjoitin teologian väitöskirjan sekä suoritin muutamat tohtoritutkinnon tentit. Ei kai kukaan väitä kuitenkaan, että en olisi ollut paikalla seurakuntani elämässä?

En hyväksy poliittista kiihkoilua


Olen tavannut ihmisiä hienoissa puvuissa ja solmioissa, mutta olen tavannut myös vähemmän hienoissa pukeissa kulkevia ihmisiä – jopa sellaisia, jotka eivät nauti valtavaa kansansuosiota. Minua kiinnostaa ihminen ja hänen psykodynamiikkansa kehittyminen. Miksi olisi kummallista tavata Nashi-nuoria tai Yövartio-liikkeen ihmisiä sekä kiinnostua heidän elämästään, jos olen yhtälailla kiinnostunut monien muidenkin elämästä? En tietenkää jaa kaikkia näkemyksiä tai historiaa hyväksyen, joka liittyy tiettyyn suomalaiseen tai ulkomaalaiseen liikkeeseen. En ole liike- tai puolueuskovainen. En edes idealisoi kirkkoa.

Minä en hyväksy sellaista käsitystä, jonka mukaan Venäjällä olisi joitakin oikeuksia viedä tankit Tallinnaan. Pidän myös Viroa, Latviaa ja Liettua legitiimeinä valtioina, vaikka samanaikaisesti liityn sekä Amnestyn ja monen muun ihmisoikeusjärjestön että taloustieteilijöiden kritiikkiin näiden lilliputtivaltioiden ongelmista. En hyväksy ”viherpesua”, jossa vähätellään alueen venäjänkielisen väestön alistettua asemaa. Tuota alistamista harjoitetaan historian haamuja herätellen. En vihaa alueen väestöä, mutta moitin institutionalisoitunutta syrjintää, jonka eräänä välineenä on valitettavasti sikäläinen salainen poliisi. Se poliisi, joka tunkeutui myös tuohon kotiin, jossa asui eestiläinen juristi, jolta tänään sain sähköpostia. Pelko ja pelottelu ovat erittäin valitettavia piirteitä, jos pelon avulla estetään mielipiteiden ilmaiseminen ja demokraattinen kritiikki valtaeliittiä vastaan.

Minä en kannata mitään Neuvostoliitto-idealismia enkä tietenkään ihannoi Stalinia. Koko ajatus olisi ihan hullua, koska vaimoni suku näki ja koki ihan riittävästi Stalinin hirvittävyyden. Minun mielestäni Venäjä on muuttunut Neuvostoliiton ajoista huomattavasti vapauden ja demokratian hyväksi. En sen vuoksi hyväksy myöskään eräiden suomalaisten aktivistien pyrkimyksiä rakentaa epäluottamusta Venäjää vastaan, jolloin vaatimuksena luottamuksesta olisi Karjalan alueet ja tuon alueen venäläisväestön kansalaisuuksien menettäminen. Minä haluan nykytilanteessa hyvää elämää voimassaolevien valtiosopimusten puitteissa. Ymmärrän Karjala-romantiikkaa ja –ikävää, jopa pettymystä. Olen vienyt menneen vuoden aikana kahdesti seurakuntalaisia retkelle Inkerin kirkkoon. Miksi tekisin niin, jos kiistäisin ihmisten oikeudet tunteisiin ja historiaan? Kun ymmärrän tunteet, haluan kuitenkin tukea rakkautta, luottamusta ja kunnioitusta nyt elävien ihmisten kesken! Kävin äsken Inkerin liitossa ja tein lehtijutunkin. Miksi tekisin niin, jos vihaisin muka karjalaisia, jollainen oli myös isoisäni äitini puolesta? Pikemmin moitin avoimesti ja selkeästi sellaista julkkisaktivistia, joka nostaa oikeusjuttuja Venäjää vastaan, yrittää estää Venäjän ja Saksan kaasuputken toteutumisen ja kaiken päätteeksi jättää meikäläiselle velkansa maksamatta. Minä en vihaa tuntevia ihmisiä, mutta vastustan epäluottamuksen virittämistä.

Tiedän suomalaisia valtiomiehiä ja –naisia, jotka ovat liki tai täysin samoilla linjoilla minun kanssani. 80-luvulla oli tyypillisempää meikäläinen maltillinen kanssakäyminen itäisen naapurin kanssa kuin nykyään, mutta käsitystäni ei pidä mitenkään pitää stalinistisena tai uustalinistisena.

Minä toivon

Olen toivonut, että epäluuloiset, pettyneet ja jopa vihamieliset henkilöt ottaisivat minuun yhteyttä kasvotusten. Nyt on käynyt niin, että anonyymit nimimerkit kirjoittavat yksi toisensa jälkeen hurjempia solvauksia meikäläistä vastaan. Lopulta nuo solvaukset alkavat elää omaa elämäänsä. Solvaukset saattavat jopa innostaa minut vihamielisiin vastauksiin. Sellainen on tuskin hyödyllistä kanssakäymistä. On parempi oikeasti kohdata minut kuin muodostaa epäluulojen perusteella johtopäätöksiä.

Soita tai käy tapaamassa!