torstai 21. toukokuuta 2009

Kaikki eivät vihaa minua

Tänään oli tosi pitkä päivä, koska minun piti lähteä kävellen metroasemalle jo vähän ennen kello 6 aamulla, jotta ennätän kohtuullisen kävelymatkan jälkeen metrolla Helsinkiin ja junalla Karjaalle, josta sain kyydin Pohjaan helatorstain jumalanpalvelukseen. Sääli, että kirkossa ei ollut montakaan henkilöä. Yhtenä syynä oli myös SLS:n juhlajumalanpalvelus Helsingin keskustassa, jonne meiltäkin lähti ryhmä.

Jumalanpalveluksen jälkeen avasin paksun kirjekuoren, jonka pelkäsin sisältävän niitä prokarelia-aktivistin kaltaisia herjauksia, mutta yllätys oli päinvastoin iloinen. Siinä ystävällisen kirjeen kirjoittanut vanhempi henkilö kertoi järkyttyneensä ProKarelian tekemästä kantelusta: ”Fasistit saavat melskata mielensä mukaan! Vahvistetaan pinttyneitä refleksejä. Lietsotaan irrationaalisia voimia valloilleen – nyt taas!! - - - Minua ilahduttaa, että vihdoinkin joku uskaltaa sanoa jotakin Pro Kareliaa vastaan”.

Havaitsin, että useammalla henkilöllä on ollut jo vuosia kipua sydämessä mainitun järjestön vastuuttoman, häikäilemättömän pelin tähden. ”Meillä on historiaa kirjoitettu totuutta salaten ja vääristellen. Rehellinen historiankirjoitus puuttuu. Mielestäni se on vakava puute. Jos tuomiokapituli teidät tuomitsee, niin se on väärä tuomio. Te olete oikeassa. Minua ilahduttaa Teidän toimintanne kirkkoherra Molari”.

Minua ilahdutti ystävällinen kirje, jossa kaikki lauseet olivat kauniisti jäsennelty, argumentointi selvää ja teksti huoliteltua. Ihan eri tavalla terveen ihmisen kirje kuin tavalliset postit, joista saan lukea hyökkäyksiä meikäläistä vastaan. En enää liity kovin tiukasti freudilaiseen kirjoittamisnäkemykseen, koska tietokoneella leikattu ja liimattu teksti ei ole samalla tavalla kuva ihmisen mielestä kuin kynällä kirjoitettu vapaa kirje. Siitä huolimatta en unohtaisi täysin, mitä Sigmund Freudin psykopatologinen ohjelma selvitti: tekstin eheyden ja kirjoittajan identiteetin välistä suhdetta. Tästä ohjelmasta tuli leimaa-antava piirre myös Jacques Lacanin pyrkimyksille yhdistää psykoanalyysi ja jälkistrukturalismi. Freudin teos arkielämän psykopatologiasta on klassikko. Mainitussa teoksessa vedetään suoraviivaiset yhteydet sanojen unohtamisesta ja kielellisistä virheistä puhujan tai kirjoittajan sisäiseen harmoniaan. ”Kirjoituksen selkeä ja yksiselitteinen tyyli osoittaa meille, että tässä kirjoittaja on harmoniassa itsensä kanssa”, kirjoitti Freud (Freud 1901: 113–114). Saamani ystävällinen kirje ei saa ainakaan moitteita tuosta näkökulmasta, kun taas anonyymit herjauskirjoitukset ovat olleet enemmän ilmausta psyykkisistä ongelmista kuin ymmärryksestä.

AKS:n jatke

Mitä on Pro Karelia? Se on jatke Akateemisen Karjala-Seuralle, joka oli sotaseura. AKS halusi luoda Suur-Suomen. Hakkapeliitta 7/1938 kirjoitti osuvasti, että Suomi hyökkäsi kymmenisen kertaa Venäjää/Neuvostoliittoa vastaan vuosina 1918-1922 valloittaakseen itärajan takaisia alueita, joita ei edes Tarton rauha luvannut Suomelle. Hyökkäykset jatkuivat siis myös Tarton rauhan jälkeen! Maaliskuun puolessa välissä 1918 lähti kolmetuhatta aseistettua suomalaista Vienan valloitukseen. Vuonna 1928 AKS keräsi jopa Suur-Suomi rahastoa. Hitler tarjosi AKS:lle lisää innostusta suuruuden hulluuden toteuttamiseen.

Piispalliset luurangot kaapissa


Ongelmallisinta on tässä se, että kirkollamme on AKS:n luurankoja kaapissa, mutta luurangoista ei ole tehty tiliä. En tarkoita vain arkkipiispa Erkki Kailan tunnettua julkilausumaa sodan johdosta Helsingin Sanomissa 29.9.1941, vaan lukuisia muitakin tapauksia. Kyllä kirkonkin pitäisi herätä näkemään, mitä tapahtuu todella. Pappeja oli kyydityshommissa aina IKL:n mustimpiin tyyppeihin saakka. Piispa Aleksei Lehtonen pyhitti Suomen Sosiaalidemokraatti (18.2.1940) –lehdessä natsilaisuuden ja Neuvostoliitto demonisoitiin.

Itse piispa Erkki Kansanaho (AKS:n ainaisjäsen n:o 1575) kertoi 28.11.1991 (Aamulehti), että AKS syntyi reaktiona ”Tarton häpeärauhalle”, mutta nyt ”olen kehoittanut nuoria perustamaan Pro Carelia –yhdistyksen”, jota piispa piti AKS:n jatkona. ”Olen vastannut nuorille, ettei AKS voi palata entisessä muodossaan. Tarvittaisiin uusi nimike ja myös ohjelma olisi harkittava uudelleen. Olen kehottanut nuoria perustamaan ProCarelia-yhdistyksen. . .. En ole tavannut AKS:läisten joukossa takinkääntäjiä. Tuskin kukaan voi väittää minunkaan luopuneen näkemyksistäni

Miksi presidentti Tarja Halonen ei puutu?

Pro Karelian tyypit kulkevat tällä hetkellä ympäri Suomea ja Baltiaa selittämässä, miten ryssä olisi riistännyt, rosvonnut ja vaatinut aluepalautuksia. He tekevät sanalla sanoen sotakiihotusta, johon tasavallan presidentin pitäisi puuttua. He tekevät vihapropagandaa, kun yhdistävät latvialaisen The Soviet Story –propagandafilmin esittämiinsä aluevaatimuksiin, vaatimuksiin Pariisin rauhansopimuksen ja voimassaolevien valtiosopimusten purkamisesta, vaatimuksiin sotasyyllisyystuomioiden kumoamisesta sekä vaatimuksiin Karjalan venäläisväestön kansalaisoikeuksien poistamisesta. Pro Karelia vaikenee valheellisuutensa tähden kokonaan siitä alkuperäisaineistosta, jota Dagens Nyheter, Chicago Daily News, Uusi Suomi, Arbetarblader, Times, Itsenäinen Suomi, Nuijasoturi, Helsingin Sanomat, Tulenkantajat, Hakkapeliitta, Deutsche Zeitung in Ostland, Tampereen Sanomat ja monet muut tarjoavat. Pian ilmestyvässä Venäjä-kirjassani on tuotu tuo alkuperäinen historiallinen aineisto esille. Antaa aikalaistodistajien puhua itse omilla sanoillaan!

Englannin ulkoministeriön julkilausuma 12.5.1944 kertoo karusti Suomen silloisesta politiikasta: ”Suomi on antanut maansa palvelemaan Saksaa ja tuottamaan tuhoa omalle kansalle. Se antaa huomattavaa apua Saksan sotakoneiston lujittamiseen. Kun se ei lakkaa sotimasta, niin seuraukset omalle kansalle käyvät yhä tuhoisammaksi ja rauhanehdot ankarammiksi”.

Mieleeni tulee myös Ulkopoliittisen valiokunnan puheenjohtaja Voionmaan kirjoittama avoin tunnustus 30.6.1941, että Suomen sota Neuvostoliittoa vastaan ”tapahtuu puolustussodan verhon takana, mutta jo nyt on selvää, että kyseessä on hyökkäyssota”.

Iltalehti julisti pääkirjoituksessaan 9.9.1941 riemu-uutista Pietarin saarrosta:”Pietari voidaan pakottaa antautumaan jo nälällä”. Iltasanomat olivat syyskuussa 1941 täynnä hehkutusta Pietarin ”kuolemankarnevaaleista”. Suomen sotilaspoliitisen johdon tavoitteina olivat rajojen siirtäminen Vienanmerelle, Ääniselle, Syvärile ja Nevalle sekä – kirkon paatoksellisilla saarnoilla motivoituna – Neuvostoliiton sosialistisen järjestelmän tuhoaminen, neuvostovaltion hävittäminen ja sen kansan orjuuttaminen.

Luullaanko Suomessa todella, että Venäjä ja liittolaiset sallisivat Suomen vallata itselleen laajoja uusia alueita. Suomi vedettiin sotaan Hitlerin rinnalla, kun Suur-Suomi-hullut halusivat tehdä Suur-Suomen. Valloituspolitiikan kohtalokas tie on tullut meille kovin kalliiksi. Suomella oli vaihtoehto
Arbetarbladet 13.9.1944

Sanottakoon taas kerran, että ProKarelia ajaan sotasyyllistuomioiden kumoamista ja rikollisten maineen palautusta.

En ole yksin kritiikissäni

En ole toki yksin kritiikissäni. Mieleeni tulee Helsingin yliopiston sosiologian professori Risto Alapuron kirjoitus Helsingin Sanomien Vieraskynässä 24.10.1998. Siinä Alapuro käsittelee sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä tavalla, joka olisi nyt ajankohtaista, kun ProKarelia syöttää päinvastaista propagandaa. Alapuro kertoo myös yliopistomaailmaa hallinneesta Akateemisesta Karjala-Seurasta: heillä oli 1930-luvulla ”vallalla suomalainen versio fascististyyppiestä ajattelusta”. Alapuro huomauttaa, että AKS:n perintö säteili sittemmin jopa yliopistoihimme ja kirkkomme piispakuntaan: 1960-luvun jälkipuolen yhdeksästä piispasta seitsemän oli kuulunut AKS:aan.

Valtio-opin professori Tuija Parvikko kirjoitti osuvasti 9/2004 Aikalainen-lehdessä (s. 2):
Me suomalaiset ”jääräpäisesti haluamme pitää kiinni virallisen historiankirjoituksen kulloinkin tarjoilemasta Suomen historiasta. Toistaiseksi siinä historissaei ole esiintynyt vastuullista poliittista johtoa, joka olisi esimerkiksi tiennyt, että Suomen armeijan ylläpitämillä keskitysleireillä vallatussa Karjalassa näännytettiin systemaattisesti nälkään venäläistä väestöä erittäin natsilaisin menetelmin. Ei siinä liioin ole esiintynyt sellaista sotilasjohtoa, joka olisi ymmärtänyt, mitä ollaan tekemässä, kun ylitetään vanha raja ja lähdetään menemään Neuvostoliiton sisäosiin. Milloinkahan näistä asioista pystyisi avaamaan keskustelun saamatta niskaansa vainoharhaisen liioittelijan tai kommunistin mainetta? Muistettavaa kyllä riittäisi, jos vain löytyisi iihen halukkaita”.

Kohta kirja on valmis julkisuuteen

Tänään olen lukenut ja kääntänyt taas monta sivua parikymmentäsivuisesta venäjänkielisestä tutkimustiivistelmästä, jonka Federaation ulkoministeriön diplomaattiakatemian kansainvälisten suhteitten professori A.V. Manoilo on kirjoittanut Yhdysvaltojen järjestämistä psykologisista operaatioista,kun Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetiaa ja Abhasiaa vastaan (ПСИХОЛОГИЧЕСКИЕ ОПЕРАЦИИ США В ВОЙНЕ ГРУЗИИ ПРОТИВ ЮЖНОЙ ОСЕТИИ И АБХАЗИИ). Tiivistelmä on vuoden 2008 lopulla valmistuneeseta mittavasta tutkimuksesta, jonka professori oli tehnyt. Haluan kääntää tämän tutkimustiivistelmän suomeksi osaksi kohta ilmestyvää kirjoittamaani Venäjä-kirjaa myös sen tähden, että Suomen Venäjä-strategiassa ja –mielikuvissa Georgian toimet kummittelevat häiriintynyttä osaa. En ole löytänyt toistaiseksi mistään muualta yhtä loistavaa analyysia Georgian tapahtumista. Professori antoi artikkelin käyttöön suostumuksensa, sillä artikkeli tulee tällä tavalla osaksi vakavaa keskustelua mm. Suomessa. Toki minua kiinnostaa kääntää tämä venäläisen diplomaattikunnan lukemistoon kuuluva tutkimustiivistelmä myös narsismini tähden: sen ensimmäisessä alaviitteessä on meikäläisen nimi!