maanantai 11. toukokuuta 2009

Kyynistä rohkeutta

Kyynisyyden käsite on menettänyt sen alkuvoimaisen merkityksensä, kun tuo sana on liitetty ihan jokaiseen masentuneeseen mielentilaan. Siitähän ei ole alkuperäisesti kyynisyydessä kyse. 1990-luvun alussa kyynikot tulivat minulle läheisiksi, koska aloitin väitöskirjatutkimukseni teon juuri kyynikoista. Nyt vuosi 2009 on hämmästyttävällä tavalla palauttanut mieleeni vanhat kyynikot, mutta myönteisessä merkityksessä.

Kyynikon häpeilemätön kritiikki


Kyynikko-sana määritelmänä, κυνικός, esiintyy ensimmäistä kertaa kyynisen aatevirtauksen seuraajia varten Menanderin lausahduksessa. Varron kirjoitus Menippuksesta (281) ja Ciceron jotkut kirjoitukset (pro Mur. 75; Tusc. I 104; V 92) sekä Horatiuksen eräs kirje (epist. I 17,18) tuntevat kyynisyyden aatevirtauksena. Dio Khrysostomoksen valossa kyynikot näyttävät olleen hyvin tunnettuja ensimmäisen vuosisadan Aleksandriassa (Or. 32). Demonaxin ja Peregrinuksen kerrotaan saaneen oppinsa Aleksandriassa Agathoboulukselta (Lukianos, Demonax 3; Lukianos, Toxaris 27). Mitä tuo cynicus habitus tarkoitti?

F.G. Downing on väittänyt Epiktetoksen kirjoitusten valossa, että kyynikoille olisi näkökulmana ollut koko ihmiskunta, kun kyynikko tapasi julkisilla paikoilla ihmisiä. Juuri tuo kosmopoliittisuus teki hänestä röyhkeän ainutlaatuisen sikäläiseen maailmaan nähden. Kosmopoliittisuus toi yhteentörmäyksiäkin. Downing liioittelee kuitenkin korostaessaan kyynikkojen erityislaatuisuutta. Tuon tutkijan tarve on rakentaa tuolla tapaa siltä kyynikkojen ja kristinuskon synnyn välille. Yhtäläisyyksiä on silti tarpeetonta kiistää. Demetriuksen tapauksesta näkee, ettei hän ollut mitenkään eristetty ainutkertaisuus, vaikka oli toki hyvin tunnettu hahmo Roomassa, jossa hyökkäsi aikansa ylellistä väestöä vastaan. Viesti piti ilmaista röyhkeän suoraan, jotta puhetta edes syntyi. Tuota menetelmää harjoittivat myös monet muut tahot. Marco Terentius Varron (s. 116 eKr, k. 27 eKr) teokset kyynikoista tekevät tiettäväksi, että kyynikkojen ja erityisesti menippiealainen satiiri proosan ja runouden yhdistelmänä oli tullut myös tunnetuksi. Tuota proosan, runouden ja dialogien tyyliä seurasivat Lucilius, Horatius ja Petronius. Kaiken kaikkiaan uskallan väittää, että vanhat kristityt ensimmäisellä vuosisadalla jKr. muistuttivat enemmän vanhoja kyynikoita kuin tämän päivän seurakuntapapistoa!

Kyynikot eivät säästelleet häpäiseviä sanojaan ja toimiaan, kun kohteeksi piti nostaa väärämielinen vallankäyttö, moraalinen teeskentely ja tyhjänpäiväinen alistaminen sovinnaisuuksille. Hienosteleva aristokraatti ja heitä seuraavat viisastelijat moitiskelivat, joskus jopa aiheesta, että kyynikot menivät kritiikissään omankin moraalin kannalta kyseenalaisiin törkeyksiin. Eräiden kyynikkojen tiedetään jopa mastruboineen julkisilla paikoilla (Teles 11 H). Filodemuksen papyrus tukeutuu toiseen lähteeseen tai huhuun, jonka varjolla hän kyseenalaistaa myös kyynikkojen oman moraalin lähtökohtaisesti. Sehän on tavallista, että näiden kyynikkojen toimet virittivät nopeasti hurjia huhuja, joiden avulla oli luonnollista leimata kyynikot moraalisesti aliarvoisiksi.

Kyynikkojen käytäntöä ohjasi luonnonmukainen moraali (luonto-laki -kontrasti niin kuin F. Heinemann [1945] jo osoitti osuvasti); itseriittoisuus (autarkeia) ja rohkeus, kun he asettivat minän tyranniaa vastaan. Arvovaltaisen kunnian (doksa) sijaan asetettiin totuudellisen röyhkeät toimet (ergon), pelkkiä puheita (logos) vastaan asetettiin teot (ergon); titteleitä ja ihmisen kantamaa ”kunniakasta” nimeä (nomos) vastaan pistettiin läpinäkyvästi teot (ergon). Yksinkertaisesti sanottuna tittelit eivät suojanneet enää tyrannia, kun kyynikko paljasti häpeällisyyden. Itse asiassa jo Aristoteles käyttää näitä vastakkainasetteluja, mutta kyynikot kehittivät niistä häpeilemättömän julkisen toimintaperiaatteen.

R. Höistad (1948), Cynic Hero and Cynic King (Studies in the Cynic Conception of Man), ja edellä mainittu Felix Heinemann(1945), Nomos und Physis, ovat selventäneet mainittuja käsitteitä. Itse käsittelin samaisia asioita tutkimusartikkelissani Suomen teologisen instituutin vuosikirjassa 1996: Lex Naturae, Regula Aurea ja Lapsenmielisten moraali (Iustitia 6, 1995, 66–98). Tällöin halusin korostaa, että varhaisten kristittyjen moraali oli kuitenkin erilainen kuin silloisten kyynikkojen. Tämä varmasti pitää paikkaansa, jos tarkastelee syntyhistorian näkökulmasta, mutta selviä rinnakkaisuuksia ja samankaltaisuuksia on havaittavissa röyhkeässä kriittisyydessä. L.E. Vaage on vetänyt 1980-luvun lopulla julkaisemattomassa väitöskirjassaan, mutta minun toki hyvin lukemassani, jopa varsin suoraviivaiset samaistukset Jeesuksen ja hänen seuraajiensa kodittomuudesta ja julistustoiminnasta kyynikkoihin. ”Hän oli yksinkertaisesti häpeilemätön”, Vaage määritteli Jeesuksen avulla opetettua roolimallia esimerkiksi tekstistä Luuk. 9:57–62. Kyynikkojen ja kristittyjen välisten suhteiden määrittämiseen liittyy pitkä tutkimushistoria ja moni-ilmeinen keskustelu. Olen selvittänyt tuota keskustelua muun muassa kolmessa artikkelissani: 2.3.2005 Varhaisen keisariajan dokumentit kyynikoista (12 sivua; http://personal.inet.fi/business/molari/Dokumentit.pdf); 5.8.2005 Vanha kirkko ja kyynikot (26 sivua; http://personal.inet.fi/business/molari/Vanha%20kirkko.pdf) ja 2.9.2005 Evankeliumien tutkijat ja kyynikot (53 sivua; http://personal.inet.fi/business/molari/Tutkimushistoria.pdf).

Oman aikamme retoriikan, väittelyn ja argumentaation näkökulmista katsottuna kyynikot paljastavat samankaltaisuuden varhaisten kristittyjen hullun rohkean julistuksen kanssa, mutta selvän erilaisuuden oman aikamme kansankirkolliseen hajuttomuuteen, mauttomuuteen ja sievistelevään teeskentelyyn verrattuna. Ennen sanottiin avoimesti kaduilla, kaupunkien porteilla ja toreilla näissä tietyissä piireissä, mutta nyt röyhkeys on kääntynyt ylösalaisin pelkäksi kiroiluksi neljien seinien sisälle salaisiin kabinetteihin, jotta tyrannin julkisuuskuva säilyisi söpönä. Kyynikot ja varhaiset kristityt voivat yhä edelleen opettaa meille yhdellä suulla: Jos rohkeus otetaan pois, otetaan pois myös vapaus sanoa julki ilmeiset ongelmat. Ilman vapautta sanoa rohkeasti ongelmista jäämme alistetuksi tyrannin valtaan.

Irja Tähisma

Eestiläinen juristi ja entinen kihlakunnansyyttäjä, nykyinen runoilija Irja Tähisma kertoo siitä, miten Virosta tuli pelon valtakunta ja miten viranomaiset kohtelevat ihmisiä, jotka uskaltavat kritisoida hallitusta. Hänen mukaansa Viro on kehittynyt siihen pisteeseen, että tarvitaan enää vain muutama askel Viron kehittymiseen totalitaariseksi valtakunnaksi. Tämän runon Tähisma kirjoitti heti kotiinsa tehdyn kotietsinnän jälkeen huhtikuussa 2009 (ks. ks. http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/2009/05/10/kun-suojelupoliisi-soittaa/, http://www.virumaateataja.ee/?id=112748 ja http://www.epl.ee/artikkel/466947 ja http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=326647&utm_source=category:all&utm_medium=rss&utm_campaign=articles). Lehtitietojen ja hänen itsensä mukaan kotietsintä liittyi Yövartio-liikkeen mahdollisiin kannattajiin tehtyihin etsintöihin.

Irja Tähismaan mukaan Viro tarvitsee juuri nyt puhdistusta. Runo on pyhitetty Viron sisäministerille (ja tämän vaikutusvaltaiselle vaimolle). Runo on kielellisesti niin rankkaa luettavaa, että sitä ei suositella lasten luettavaksi. Runo tuo ilmi sen puolen Viron tyrannimaisesta hallinnosta, josta on vaiettu liian järjestelmällisesti yhtä hyvin suomalaisissa ”ihmisoikeuspuheissa” kuin tasavaltamme poliittisessa eliitissä (presidentti, valtioneuvosto, eduskunta).

Puhdistus, kirjoittanut Irja Tähisma 2009. Tämä on kirjoitettu muistiin kuullun perusteella, joten siinä saattaa olla puutteita. Tässä vain katkelmia, sillä olen karsinut rankan lopun pois.

Viro on maa, jossa ennen nukkumaanmenoa täytyy
piilottaa tietokone, muistiot ja kirjeet
sillä aamulla ne voidaan pois ottaa.

Viro on maa, jossa ennen nukkumaanmenoa täytyy
kaksi kertaa tarkistaa onko ovi lukittu,
sillä aamulla joku voi seisoa eteisessä.

Viro on maa, jossa sinun kannattaa herätä aikaisin
ja olla mahdollisimman yhteistyöhaluinen.

Viro on maa, jossa yksityisyyden loukkaamattomuudelle on yksi poikkeus:
sinut ja kotisi voidaan aina tutkia.

Viro on maa, jossa runoista täytyy poistaa nimet ja maalauksista kasvot.

---


Raju loppu on kuultavissa esimerkiksi internetissä videolta, jossa hän lausuu runonsa.