lauantai 30. toukokuuta 2009

Uudet ylioppilaat

Olin tänään Maunulan lukiossa, jossa oli lakkiaiset. Tällaiset hetket virittävät muistoja ja herkistää tunteita. Olen tyytyväinen, että esikoispojallani on elämä ihan mallikkaassa järjestyksessä. Yllättäen sai luokkansa stipendin. Jo ennen lakkiaisia hän oli varmistunut myös opiskelut syksystä alkaen Helsingin yliopistossa.

Tytär seuraa älyllä ja taidolla ilmeisemmin neljän vuoden kuluttua, kolmas lapsista lähtee vuoden kuluttua koulutielle mutta puhuu ja kirjoittaa jo sujuvasti kahta kieltä ja kolmattakin ymmärtää, ja neljäs syntyy elokuussa. Jotain siunausta olen saanut kaikesta huolimatta oman elämänikin iloksi, vaikka lukiolaispoikana ja sen jälkeen en ollut kovin varma siitä, että Jumala näin suuresti minuakin siunaisi. En toki ole koskaan sydämessäni itseäni vähätellyt, vaan olen uskonut, että ”pystyn, jos tahdon”. Maailma saattaa olla sitä vastoin joskus epäreilu.

Ihmisarvo ei ole suorituksissa

En suinkaan ajattele, että ihmisten arvoa mitattaisiin suoritusten perusteella, vaikka koulut ja oppilaitosten valintajärjestelmät voivat luoda sellaista vaikutelmaa. Valita täytyy. Se on reaaliteetti. Oikealle alalle ohjautumista varten tarvitaan kilpailua ja näin tapahtuvien valintojen luomaa ohjausta. Se kuulostaa tappion kärsineen mielessä julmalta, jopa itsetuntoa voi olla vaikea rakentaa toistuvien tappioiden ja pettymysten jälkeen. On kuitenkin lupa yrittää uudestaan ja uudestaan.

Koulu on vain osa nuoren elämän kokonaisuutta: myös perheoloissa ja ihmissuhteissa sekä harrastuksissa koetut tapahtumat voivat koskettaa omanarvontuntoa luonnollisten kasvukipujen ohessa. Minun näkemysteni mukaan ihminen ei ole orpo sieluton suorittaja: hän ei ole vain arvosanojen, opintopisteiden suorittaja tai suorituspisteitä automaattisesti toisille jakava robotti, jolla ei olisi henkeä, tunteita eikä sielua. Eri ihmiset pistävät painopisteen eri tavoilla nuoruutensa ja aikuisuutensa vuosina. Toiselle lukio on keskeistä, toinen viihtyy urheilun parissa jne. On sinänsä hyvä, että nuoresta alkaen ihmistä tuetaan rehtiin työntekoon ja rakkauteen. Muistaakseni Sigmund Freud sanoi, että terve ihminen tahtoo tehdä työtä ja rakastaa. Kaikki eivät voi löytää työtä eikä kaikki löydä rakastaan, minkä tähden terve ihminen voi kokea myös kipua sielussaan.

Avoimmuus elämälle ja muutokselle

Haluan korostaa, että nuori ihminen on arvokas ihminen, jonka on hyvä löytää oma arvonsa. Globalisoituneessa maailmassamme on tullut erittäin tärkeäksi oppia yhä uudestaan uuden oppimista. Se tarkoittaa avoimuutta muutokselle. Myönnän, että uudistuminen sisältää myös tuskaa, etenkin pettymysten jälkeen on vaikea nousta yhä uudestaan toiveikkaasti uuden oppimiseen. Ikääntynyt ihmnen saattaa jo ”realistisesti” laskelmoida, ettei uuden oppimisella voi rakentaa uutta ammattia.

Meidän aikamme muutokselle on ominaista:

1. Arvaamattomuus: voittajia ja häviäjiä on huomattavasti vaikeampi ennustaa nyt kuin menneisyydessä. Joitakin todennäköisyyksiä saattaa vallita, kuten kiivashenkiset ihmiset joutuva useammin konfliktehin kuin sovitteluhaluiset ja hiljaiset. Siitä huolimatta emme voi poistaa arvaamattomuutta. Ylipäätänsä pelkääminen on turhaa, kun pelolla ei voita mitään, sillä oleminen on yksinkertaisesti senkaltaista. Jeesuskin sanoi, ettei pidä murehtia huomisesta päivästä. Nykyään tuo on erityisen totta.

2. Äkillisyys. Työpaikka, jota pidettiin vielä kolme vuotta sitten täysin turvattuna, voidaan menettää. Meillä on joitakin työ- ja virkaehtosopimuksia, jotka rajoittavat työn menettämistä, mutta surkea reaaliteetti on, että kiero isäntä keksii häijyytensä hyväksi laistakin sopivat reiät sikamaiselle käytökselleen, jos niin tahtoo. Tunnetuimmat äkilliset muutokset liittyvät firman ja kuntatalouden talousvaikeuksiin. Niihin vedoten voi kovin leväperäisesti pistää myös työntekijöitä pois, vaikka itse tilanne ei todellisuudessa vaatisi sitä. Äkillisyyttä ilmentää myös ylipäätänsä elämän yllätykset, joita jokainen kohtaa. Onneksi yllätyksiä on myös myönteisiä.

3. Uudessa tilanteessamme kilpailu perustuu huomattavasti enemmän yksilöön kuin työpaikan nimeen ja maineeseen. Tuo seikka tekee maailmastamme julman. Nuoret ylioppilaat astuvat haastavaan maailmaan. Minulla on yhä sellainen ”lapsenusko”, että rehdisti, raittiisti ja ahkerasti työnsä tekevä ihminen kaikesta huolimatta selviää. Joskus selviytymistä varten tarvitaan vähän kekseliäisyyttä, mutta Jumala ei luonut meitä puupölkyiksi.

Jumalan luoma elämä

Minä olen ylpeä lasteni kyvystä oppia hyviä asioita, sellaisia kuin koulu edellyttää. En pidä keskeisenä, että he uuvuttavat itsensä jo koulussa, koska todelliset uraan liittyvät asiat tehdään vasta aikuisuudessa.

Eräs älykäs tyttö jutteli kanssani muutama kuukausi sitten ja hän kertoi, ettei koulu ole oikeastaan hänen tärkeyslistalla korkealla sijalla. Hän haluaa miehen, lapsia ja elää äitinä. Tänä päivänä ylistetään koulutusta, mutta silti olisi hyvä pitää arvossa elämän valintojen moninaisuus Luojan luomassa maailmassa. Yksi kulkee tätä tietä, toinen kokee hyväksi toisen.

Blogin lopussa on eräs video nuorten ja vanhempien huippuhetkestä toukokuulta 2009.

Poikani ottaa vastaan oman luokkansa stipendin.