maanantai 25. toukokuuta 2009

Venäläistä jalkapalloa Helsingissä

Igor-poikani saa elää venäläistä kulttuuria Suomessa, koska isä ja äiti antavat halveksimatta arvoa venäläisyydelle suomalaisuuden rinnalla. Tunnen maahanmuuttajia, jotka vaihtavat puheensa ankeaksi suomeksi, jos näkevät suomalaisten astuvan puistossa lähituntumalle. He ovat sisäistäneet suomalaisen venäläisvastaisen halveksunnan ja vihan. Minun tavoitteeni on opettaa, että poikani voi olla ylpeä venäläisyydestään, mutta hänen ei tarvitse luopua suomalaisuudestaan, kun hän on venäläinen.

Tänään noudin poikani päiväkodista, ostimme pienen välipalan ja lähdimme jalkapalloharjoituksiin Myllypuroon. Venäjänkielinen jalkapalloseura on monien muiden venäläisharrastusten ohella tärkeä pikkupojalle, jotta hän saa tuntea venäläisyyden kuuluvan elettävään elämään. Jalkapalloharjoituksissa on venäjänkieli komentokieli.

Haastattelin vuosi sitten helsinkiläisen Spartak- jalkapalloseuran puheenjohtajaa Kazymov Amonia. Hän ei tahtoisi, että suomalaiset kokevat kateellisuutta: “Venäläiset eivät vie jotain pois. Uimahallivuoroja ei ole valloitettu, vaan saatu säännönmukaisen anomuksen perusteella. Lapset ovat sitä paitsi usein puoliksi suomalaisia ja puoliksi venäläisiä”. Amon muistuttaa, ettei suomalaista osaa kustakin pojasta voi erottaa eri kentälle kuin pojan venäläistä osaa. “Ja kaikki seuran lisenssimaksut ja tulot menevät Suomen budjetin hyväksi. Ei ole syytä vihamielisyyteen”.

Jalkapalloa harjoitellaan erityisesti Myllypuron urheilupuistossa. Yhdistys sai syyskuussa 2000 nimekseen Urheilu ja kulttuuriyhdistys Spartak ry. Seura on Suomen Palloliiton jäsen. Vuodesta 2000 seuraa on johtanut Kazymov Amon. Spartakin toimintaan osallistuvat pelaajat ovat hyvin monikulttuurisia, maahanmuuttajien lapsia: pelaajien perhetaustat voivat olla esimerkiksi Valko-Venäjältä, Venäjältä, Ukrainasta, Afganistanista, Bulgariasta, Georgiasta, Tadzhikistanista, Latviasta, Moldaviasta, Kazakstanista, Mongoliasta, Virosta tai Suomesta. Amon tulee Tadzhikistanista.

Tänään oli paikalle saapunut 16 pientä poikaa. Kazymov Amon on jalkapalloon intohimoisesti omistautunut mies, joukkueen valmentaja. Hän heittäytyy samalla innolla jalkapalloon, olivatpa pelikaverit viisi vuotta vanhoja nappuloita kuin täysverisiä aikuisia jalkapalloilijoita. Valmentajana hänen puhetapansa on varsin vaativa ja kova, minkä tähden pojat kasvavat kestäviksi myös kentällä ja kentän ulkopuolella. Jalkapallo kasvattaa mielen lujuutta. Tarpeeton pehmoilu ei auta sen enempää jalkapallokentällä kuin muussa elämässä. Alussa suomalaiset korvani olivat ihmeissään, mutta nyt olen tottunut valmentajan kasvattaviin vaatimuksiin. Olen havainnut, että osaavalle valmentajalle lapset ovat myös yksilöitä. Vaatimusten ja käskyjen rinnalla on myös empatia ja myötätunto sekä kiitos. Suuri haaste on jo saada neljä, viisi ja kuusi vuotta vanhat pojat ymmärtämään käskyjä.

Neuvostoliitossa Amon valmistui urheiluyliopistosta ja työskenteli mm. urheiluministeriössä. Tämän jälkeen hän siirtyi Tadzhikistanista Tarttoon lääketieteelliseen yliopistoon ja valmistui sydänlääkäriksi. Amon toimi kardiologina poliklinikalla ja ambulanssissa, mutta Suomeen saavuttuaan hän ei saanut harjoittaa lääkärin tehtäviä, koska suomen taito ei ollut riittävä. Nyt sydänlääkäri palasi ensimmäisen diplominsa pariin ja omistautui poikien jalkapalloharrastukseen. Amon koki neuvostoajan myönteisemmin kuin nykyään uskalletaan avoimesti puhua. Ainakin Amon sai tällöin tehdä, mitä osasi ilman erityisiin ihmissuhderakennelmiin perustuvia etuisuuksia. “Vain opiskeli, teki työtä ja työtä ja yritti tehdä parhaansa”.

Kun Amon tuli Suomeen, hänestä tuli nolla, vain tavallinen eikä kukaan tarvinnut hänen diplomejaan. kukaan ei välittänyt. Siinä tilanteessa Amon rakensi jalkapallokerhon suurella halulla, ilman suomenkielen taitoa. Haluaisin, että Suomessa asuvat venäläiset olisivat riittävän ylpeitä omasta venäläisyydestään, jotta siirtäisivät venäläisyyden myös lapsilleen. Jalkapalloharrastus on hyvä kasvuympäristö pojille, joiden tulee selvitä myös suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa liian moni yrittää kampittaa ja töniä kumoon. “Jos ihminen haluaa tehdä, hän voi”, kardiologi-valmentaja tiivistää elämänsä mottoa ja saavutusta.
video