keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Trampoliinilla saa lentää


Löysin tänään jo vihdoin kirjakaupasta Mitä, missä, milloin junior 2009, jossa on kahden sivun haastattelu tyttärestäni, mutta tässä kuva vain ensimmäisestä sivusta Hän kertoo, että trampoliinilla saa lentää. Tämä harrastus ei ole suinkaan sitä, että harrastuksissa vain hypitään ylös ja alas. Kun harjoittelee, pääsee yli peloistaan, mutta harrastus sopii toki vähän uhkarohkealle. Parasta on, että tuntuu kuin lentäisi. Voltitkin sujuvat ilmassa. Nyt tytär, kohta 15 vuotta täyttävä, etsii uutta urheiluseuraa pääkaupunkiseudulta, koska vanhasta seurasta valmentaja lähti ulkomaille.

Tässä on muutama videokuva kansainvälisesti tunnetuista hurjista tilanteista trampoliinilla, joten hallittua uhkarohkeutta ilmeisesti vaaditaan: http://www.youtube.com/watch?v=cWMbsgEf1uE

Mielestäni elämänasenne saa olla juuri sellainen, ettei ole liian arka ihmisenä, joka pälyilisi koko ajan olkansa yli peläten miten joku mahdollisesti tuomitsee nyt meikäläistä. Itsetunto ei tarkoita toisaalla myöskään pöyhkeyttä, mikä on usein merkki epäterveestä itsetunnosta narsisisen persoonallisuushäiriön muodossa, vaan pikemmin tervettä tilannehallintaa - myös ilmassa lentäessä trampoliiniltä hyppiessä. Minä olen ollut jossakin määrin tarpeettoman arka, ehkä myös yhä edelleen, mutta olen toki kasvanut itsekunnioituksessani – kiitos Jumalan antaman vapauden – rohkeammaksi ja vapautuneemmaksi. Nuorena miehenä olisin saavuttanut koviakin juoksutuloksia kilpailuissa, jos en olisi mitannut kuntoani Virénin ennätyksiin, vaan olisin tyytynyt kilpailemiseen tavanomaisena nuorena miehenä. Jo hyvin keski-ikäiseksi paisuneena vanhana miehenä sydänleikkauksen jälkeen en pidä mahdottomana itselleni alle 9 minuutin aikaa 3000 metrin juoksussa, jos vain harjoittelisi puoli vuotta säännöllisesti, sillä niin helppoa on yhä - harjoittelematta ja läskistyneenä - juosta 1000 m alle 3 minuutin. On totta, että olin liian vaativa itseäni kohtaan ja siksi monet asiat jäivät saavuttamatta. Usko Jeesukseen on rentouttanut minut tyytyväiseksi sellaisena kuin olen (jos nyt joskus on ihan aiheestakin nähtävä itsessä parantamisen tarvetta). Usko Jeesukseen on ollut juuri elämän ilon ja voiman lähde, niin kuin sanotaan suomeksi "evankeliumi", että se on "ilosanoma".

Tyttärellä näyttää olevan tuota rohkeutta enemmän kuin meikäläisellä tuossa iässä. Vesihypyistäkin ja ratsastuksesta hän on ollut kiinnostunut ihan harrastamiseen saakka. Ei ole pelkuri luonteeltaan. Hyvä niin!