perjantai 24. heinäkuuta 2009

Kaikenvärinen terrorismi on pahaa

Jerrold M. Post, George Washington yliopiston psykiatrian professori poliittisen psykologian ja kansainvälisten suhteitten laitokselta laati jälleen kerran koskettavan teoksen ”The Mind of the Terrorist” (2007). Sain luettua teoksen jo vihdoin viime yönä, koska yöllä en saanut nukuttua ikävän flunssan, kuumeilun ja nuhan, tähden. Teoksen saatesanat puhuttelivat:

Kolmelle ihanalle tyttärelleni, Cindy, Marrie ja Kirsten: antakoon terrorismin varjon, joka varjostaa meidän elämäämme, kirkastaa paremman ymmärryksen siitä, miten epäinhimillinen ihminen on toista ihmistä vastaan”.

9/11 tapahtuminen jälkeen virisi kovia kysymyksiä: Miksi he vihaavat meitä niin? Mikä olisi seuraava kohde? 20.9.2001 George W. Bush julisti ankarasti: ”Joko olet meidän kansamme, tai olet terroristien kanssa”. Luultavasti J.M. Post on paras henkilö kaikista selvittämään terroristin mielenliikkeitä. Minun on helppo liittyä Postin teoksen näkemyksiin. Se sattuu myös hämmästyttävän yksiin meikäläisen omien näkökulmien kanssa, kun katselen maailman menoa läheltä ja kaukaa.

Kollektiivinen identiteetti

Myös CIA:ssa psykiatriseen profilointiin erikoistuneen keskuksen perustajana ja johtajana toiminut J.M. Post muistuttaa, että terrorismin historia on valitettavasti yhtä pitkä on ihmiskunnnan historia. Modernin ajan terrorismi ajoitetaan yleensä 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alkuun. Hän määrittelee nykyajan terrorismin ”eräänlaiseksi käytökseksi, strategiksi, jonka jotkut ryhmät ovat omaksuneet hyvinkin erilaisia päämääriä ja kannattajia varten”. Post liittyy usean muun terroristitutkijan hämmästyttävään väitteeseen, jonka mukaan ”useat meistä, jotka ovat tutkineet terroristipsykologiaa, ovat päätyneet näkemykseen, jonka mukaan useimmat terroristit ovat ’normaaleja’ siinä mielessä, etteivä he kärsi psykoottisia toimintahäiriöistä” (s 3). McCauley ja Segal tekivät havainnoikseen, että ”parhaiten dokumentoitu piirre on negatiivinen: terroristit eivät osoita mitään erityistä psykopatologiaa”. Post viittaa Madridissa vuonna 2005 pidettyyn kansainväliseen seminaariin terrorismista, turvallisuudesta ja demokratiasta Madridin rautatieaseman pommin vuotispäivänä. Komitea päätyi loppulauselmaan, jonka mukaan ”yksilöpsykologian asolla selitykset ovat riittämättömiä, kun yritetään ymmärtää, miksi ihmiset lähtevät mukaan terrorismiin. Epänormaaliuden ja psykopatologian käsitteet ovat käyttökelvottomia terrorismin ymmärtämisessä”. Sitä vastoin – Post – kertoo, että he tekivät päätelmäksi: ”ryhmä-, organisaatio- ja sosiaalipsykologia, erityisesti korostaessa kollektiivista identiteettiä, tarjoaa rakentavimman tarkastelunäkökulman ymmärtää terroristipsykologiaa ja -käytöstä”. Edelleen Post muistuttaa, että tietyissä ryhmissä, erityisesti kansallisseparatistisssa terroristiryhmissä, kollektiivinen identiteetti saattaa rakentua jo äärimmäisen varhain: lapsuudesta alkaen ”viha on kasvanut luihin” (”hatred is bred in the bone”). Terroristit ovat tällöin alistaneet oman yksilöllisen identiteettinsä kollektiiviselle identiteetille, jolloin ensisijaisen tärkeää on, että identiteetti palvelee ryhmää, organisaatiota tai verkostoa. Johtajan merkitys voi olla ratkaiseva, kun vieraantunut, turhautunut yksilö asettuu koherenttiin organisaatioon. Johtaja tarjoaa merkityksen antavan sanoman, jossa annetaan uskonnollinen, poliittinen tai ideologinen oikeutus monikirjavalle seuraajajoukolle.

Jerrold M. Post käsittelee pääasiassa samoja tapauksia, joihin hän on tehnyt jo aiemmin viittauksia muissa tunnetuissa teoksissaan. Minua kiinnostavat toki kaikki viittaukset, joita hän tekee myös Al-Quidan yhteyksiin Tšetšenian terroristeihin. Uusinta aihekokonaisuutta Postin teksteissä oli hänen seikkaperäiset esityksensä vasemmistoterroristeista. Nationalistiset separatistiterroristit käyttivät 1960-1970 –luvuilla usein marxilais-leniniläistä retoriikkaa ja osoittivat sympatiaa vähemmistön kärsimiä talousvaikeuksia kohtaan. Heidän varsinainen tavoitteensa oli kuitenkin rakentaa erillisvaltio ja saavuttaa sosiaalinen ja taloudellinen oikeus. Uusvasemmisto (New Left) vaati idealistisesti sosiaalista oikeutta. Frantz Fanonin teos The Wretched of the Earth (1961) on Uusvasemmiston ”Raamattu". Siinä puhutaan väkivallan vapauttavasta vaikutuksesta; teoksen voi lukea myös nettiversiona. Venäläinen vallankumouksellinen Pjotr Kropotkin (Пётр Алексеевич Кропоткин ) argumentoi sen puolesta että demonstraatiot ovat välttämättömiä, jotta väkijoukkojen tietoisuus heräisi. Tässä tarkoituksessa anarkistisessa ideologiassa päädyttin myös aseisiin ja pommeihin.

Pjotr Kropotkin

Ruhtinaan, anarkistin Kropotkinin elämästä paljastuu useita kiinnostavia – myös Suomeen kiinteästi liittyviä - seikkoja, jos sitä tarkastelee hiukan Postin kirjan ulkopuoleltakin.

Mies syntyi 9.12.1842 ja kuoli 8.2.1921. Ilmari Lehmusvaara suomensi Kropotkinin teoksen Anarkistin muistelmat. Helsinkissä Ex Libris julkaisi teoksen vuonna 1973. Kropotkin oli myös merkittävä maantieteilijä ja geologia, joka teki tutkimusmatkansa jopa Suomeen. Suomessa hänen sieluunsa tuli syvä haava, kun hän havaitsi suomalaisen talonpojan suuren työtaakan. Jatkossa hän tahtoisi tehdä vain sellaista tutkimusta, jonka tulokset hyödyttäisivät kansan kurjimpiakin. Samanaikaiseti hän koki Venäjän toivottoman muutoskyvyttömänä yhteiskuntana. Uudenlaisen yhteiskunnan ratkaisuja hän alkoi etsiä Kansainvälisen työväenliiton eli Internationaalin avulla. Kropotkinista kehittyi sosialismin kautta anarkisti (ks. Juha Koskinen, Ruhtinas Pjotr Kropotkin tutkimusmatkalla Suomessa 1871). Äskettäin on ilmestynyt myös Suomessa Savukeidas-kustantamon avulla Kropotkinin teos ”Kapinahenki. Kirjoituksia anarkismista”. Juha Kulmala on suomentanut ja toimittanut tämän kirjoituskokoelman. Kirjan saatesanat ovat pelottava yritys siirtää anarkismia oman aikamme ratkaisumalliksi:
Kun maailmanlaajuinen markkinatalous esittelee holtittomuutensa tuloksia; kun parlamentaarinen valtiojärjestelmä osoittautuu kykenemättömäksi estämään ihmisen tuhoisaa vaikutusta ympäröivään luontoon ja koko planeettaan; kun ihmisten välinen epätasa-arvo kasvaa yhä räikeämmäksi; kun perinteinen marxilainen vasemmisto on jäänyt änkyttämään neuvostojärjestelmän raunioiden ääreen — juuri nyt on mahdollista, itse asiassa välttämätöntä alkaa etsiä uudenlaisia ratkaisuja koko yhteiskunnan, kaikkien yhteiskuntien, perusteelliseksi uudistamiseksi” (http://www.savukeidas.com/kropotkin). Kropotkin käytti sanaa ”anarkistinen kommunismi”.

Vaarallinen Uusvasemmisto


Terrorismi ja väkivalta vääntyvät propagandaksi ja kommunikaatioksi Uusvasemmistossa, jos ja kun sen johtajat epätoivoisesti yrittävät herättää suurten massojen huomiota, mutta lailliset protestit ovat jääneet tehottomiksi ja riittämättömiksi – massojen reaktioita varten tarvitaan koko ajan yhä rajumpia mielenilmauksia ja lopulta suoranaista laittomuutta. Juuri tuollainen narsismilta vaikuttava mielenrakenne huolestuttaa myös meikäläistä aivan kaikissa aatteellisissa poliittisissa ja uskonnollisissa liikkeissä. Postin teos on mielenkiintoinen asiantuntijan tekemä katsaus mainittuun ilmiöön historiallisten tapausten valossa. Hänen olisi toki toivonut käsittelevän enemmän psykiatrian ja sosiaalipsykologian avulla mahdollista suhdetta, joka voisi olla uusvasemmistolaisten julkisuushakuisten demonstraatioiden ja identiteetin rakentumisen välillä. Post tekee kylläkin henkilöhistoriallisia katsauksia muutamiin johtajiin, mutta niiden anti jää hyvin niukaksi juuri mainitusta näkökulmasta katsottuna. Post ei suinkaan jätä lukijaansa aivan tyhjäksi tässäkään asiassa.

Post esittelee Dennish Pluchinskyn tutkimusten valossa tehdyt 13 periaatetta, jonka mukaisesti taistelevat kommunistiorganisaatiot (FCO) määrittelevät ideologiansa marxilaisleniniläisyytenä. Pluchinky on tehnyt virallista tahoa (the State Department Bureau of Diplomatic Security’s Offi ce of Intelligence and Threat Analysis) varten seikkaperäisen katsauksen Uusvasemmiston terrorismin piirteistä. Nykyään hän toimii myös luennoitsijana CIA:n tarpeita varten yliopistoissa (the Kent School, the National Foreign Aff airs Training Center, the U.S. Secret Service Training Center, ja the Joint Military Intelligence Training Center). Tämä tutkija havaitsi seuraavat 13 vaarallista periaateetta Uusvasemmiston ideologian ytimestä:

(1) Maailmaa arvioidaan dialektisen materialismin lävitse, historian analyysia hallitsee marxilaisleniniläinen näkökulma.
(2) Kapitalismia pidetään proletariaatin kaikkien ongelmien syynä.
(3) Kapitalismi voidaan voittaa vain voimakeinoin.
(4) Proletariaatti ei nykyään ole riittävän vallankumoustietoinen, jotta voisi tuhota kapitalistisen järjestelmän.
(5) Perinteiset kommunistiset puolueet ovat menettäneet oikeutensa esiintyä proletariaatin puolesta.
(6) Taistelevat kommunistiset järjestelmät täytyvät turvautua vallankumoukselliseen toimintaan, jonka perinteiset kommunistiset puolueet ovat menettäneet ohjelmastaan.
(7) Selviytyäksemme nykyisestä kriisistä kaptitalismin täytyy turvautua teollisuuden ”uudelleenjärjestelyihin”:
(8) Imperialismi on myös kriisissä.
(9) Länsi-Eurooppa palvelee imperialistisena keskuksena, se on imperialististen valtioiden ketju, jonka Yhdysvallat on rakentanut.
(10) Kapitalismilla on piilevät fasistiset tendensit, imperialistinen valtio täytyy alistaa proletariaatin valtaan (the latent fascist tendencies of the capitalist, imperialist state must be exposed to the proletariat).
(11) Vallankumouksellinen taistelu imperialismia vastaan on pitkä ja vaatii myös pitkää aseellista taistelua.
(12) Vallankumouksellinen taistelu muodostuu kahdessa tasossa. Ensinnäkin propagandan taso, johon kuuluu vallankumouksellinen strategia, taistleva kommunistinen järjestelmä ja aseellisen taistelun aloittaminen. Toisessa ja viimeissa tasossa on vallankumouksellinen sisällissota.
(13) Taistelevan kommunistisen puolueen syntyminen.

Naamarina kollektiivisen voiman demonstraatio

Jerrold M. Post, terrorismin huippuasiantuntija CIA:sta ja George Washington yliopistosta, kertoo tuossa pari vuotta vanhassa teoksessaan eurooppalaisista ja amerikkalaisista useista taistelevista kommunistisista organisaatioista, ml. the Weather Underground. ”Säämiesten” (Weathermen) manifestissa ilmaistaan marxilaisleniniläisellä kielellä päämääräksi ”Yhdysvaltojen imperialismin tuhoamin ja luokattoman maailman saavuttaminen: maailman kommunismi”. Post tekee myös seikkaperäisen katsauksen saksalaiseen Uusvasemmistoon (Baader-Meinhof Gang) ja moniin muihin tapauksiin. Ulrike Meinhof ilmaisi Uusvasemmistolle tyypillisen ”puolustuspuheen” tai ”provokaatiopuheen” laittomia tekoja varten: ”Jos heität kivellä, se on rikos. Jos tuhat kiveä heitetään, se on politiikkaa. Jos sytytät auton tuleen, se on rikos. Jos tuhat autoa sytytetään tuleen, se on politiikkaa”. Tuon kaltaisia joukkovoiman ilmauksia ja provokaatioita on aina syytä säikähtää.

Post pistää merkille, että terroristit tulevat pääasiassa ylemmästä keskiluokasta, heidän koulutustasonsa yli keskimääräisen. Kun terroristit ovat liittyneet näihin Uusvasemmiston ryhmin, vain 35 %:lla oli kuitenkin kokoaikainen työ. Monella terroristilla voi olla taustalla rikkoutuneet perhe- ja kotisuhteet, erityisesti epäonnistunut suhde isään. Toisaalla Franco Ferracutin tutkimuksen valossa mitkään demografiset olot eivät erota näitä nuoria, joista tulee terroristeja, muista nuorista, jotka päätyvät päihteisiin tai nuorisojengeihin. Pikemmin ratkaisevaa on se, millaiset ystävät on tullut valittua. Uusvasemmistolaiseen järjestelmään osallistuminen johtaa massiiviseen eristäytymiseen maailmasta. Bommi Bauman kirjoittaa, että ”He menettävät henkilökohtaisen identiteettinsä ja tämä korvautuu kollektiivisen voiman demonstraatioilla. Nämä mielenilmaukset ovat vain naamaria heidän oman egonsa heikkoudelle. Ryhmässä tapahtuu self-indoktrinaatio, jonka lopputuloksena on todellisuustajun täydellinen katoaminen sekä poliittisen ja sosiaalisen ympäristön täydellinen väärinarviointi”. Myös Uusvasemmistolaisen terrorismiin kääntyvän järjestelmän johtajuus on autoritäärinen, jonka mukaisesti ei siedetä ”ryhmän konsensuksen” kyseenalaistamista.

Uusvasemmisto huonosti perillä Neuvostoliitosta

Postin mukaan Uusvasemmiston toinen ja kolmas sukupolvi ovat jo vähemmän harmoniassa perustajasukupolven päämäärien kanssa, ideologinen yhdenmukaisuus vähenee. Tyypillinen ilmiö on kuitenkin siinä, että Uusvasemmiston radikaaleilta aktivisteilta puuttuu henkilökohtainen kontakti niihin ihmisiin, jotka ovat eläneet kommunismissa. Tämän vuoksi marxilaisleniläinen Uusvasemmisto on taipuvainen idealisoimaan niiden elämän oloja, jotka varsinaisesti elivät marxilaisleniniläisessä maailmassa. Berliinin muurin kaatuminen on toki muuttanut Saksassa vasemmistoterroristien asenteita, kun silmien on vihdoin täytynyt avautua; ks. myös teos Robin Blackburn, After the Fall - The Failure of Communism and the Failure of Socialism, johon Post ei kuitenkaan viittaa. Valitettavasti Post viittaa hyvin niukasti, ehkä tuskin lainkaan, 2000-luvun maailmassa yhä Neuvostoliittoa romantisoiviin, mutta jo pieniksi marginalisoituneisiin marxilaisleniniläisiin puolestapuhujiin, joita on kuitenkin eri puolilla maailmaa. Milla tavalla nämä toistavat ja muokkaavat New Left -tapoja uudempia, yhä epätoivoisempia vallankumouksellisia pyrkimyksiä varten?

Postin viimeinenkin huomautus ilahdutti minua. Olenhan tunnetusti sanonut kaikille Neuvostoliiton ja kommunismin ihailijoille, että tervetuloa teelle luokseni. Meillä ei romantisoida Neuvostoliiton olemassaoloa, ei murehdita Neuvostoliiton sortumista eikä koeta pahaa mieltä Venäjän nykyisen demokraattisen ja markkinatalousjärjestelmän syntymisestä kommunismin sijaan. Meillä saattaa ehkä romanttinen idealisti kuulla, miten järkyttävät jonot olivat 1980-luvun puolivälissä tavalliseen Universam-kauppaan, jos piti toivoa saavansa edes leipää kaupasta.