maanantai 13. heinäkuuta 2009

Kiinalaista luumuviiniä ei ole

Kävimme venäläisten ystäviemme kanssa Helsinki-kierroksella. Ostimme matkan Tukholmaan ja hotellivarauksen sinne. Ystävät yrittivät etsiä myös etelän matkaa, mutta Suomesta on aivan mahdotonta löytää äkkilähtöä niin nopeasti. Sitä paitsi valikoimakin on kovin niukkaa. Turkki ja Kypros eivät tyydyttäneet heidän makuaan. Ehkä Tukholmassa onni on myönteisempi ja lentomatka etelään onnistuu.
Kovan etsinnän ja ankaran vesisateen uuvuttamina menimme Kalevankadulle kiinalaiseen ravintolaan, joka tunnetaan hyvästä syystä yhtenä parhaista kiinalaisista ravintolaista Helsingissä. Venäläiset ystävät olivat yllättyneitä, että kiinalaisesta ravintolasta ei voinut tilata kiinalaista luumuviiniä. Luumua ei sinänsä kasvateta Kiinassa, mutta siellä on vanhastaan valmistettu tuota viiniä, joka tunnetaan hyvin myös Venäjällä.

Ravintoloitsijan mukaan heillä oli sellaista tarjolla vielä kymmenen vuotta sitten, mutta kysyntä jäi aivan olemattomaksi, koska monet pitävät Suomessa vain ranskalaisesta viinistä. Ystäväni olivat ihmeissään, että yhä uudelleen he saavat kuulla ”ei oota”. Kerroin, että se on suomalainen tyypillinen ongelma. Suomessa on niin pieni populaatio, että kuluttajamarkkinat eivät riitä erikoistuotteille, edes sellaisille jotka ovat luonnollisia Pietarissa ja Moskovassa. Ystävät kertoivat, että Pietarissa ei ole mikään ongelma saada kiinalaista viiniä, koska Venäjän suhteet Kiinaan ovat kansalaistenkin välityksellä läheisemmät. Kaiken lisäksi väkimäärä sallii tarjonnan monipuolistumisen Venäjällä.

Tein keskustelujemme jälkeen yhteenvedon, että Helsinki alkaa näyttää monen keskiluokkaisen pietarilaisen tai moskovalaisen silmissä kuin Neuvostoliitto 25-30 –vuotta sitten, joten Helsingissä voi kokea neuvostoliittolaista retrohenkeä, ”ei oota”. Venäjällä tuon kokeminen on tullut mahdottomaksi. Ehkä Helsingin matkailumarkkinoille olisi eduksi, että sitä muutettaisiin aktiivisesti retrohenkisesti ”ei ole” –kaupungiksi. Siinä rinnalla kulkisi hyvin venäläisen historian korostaminen, koska ilman venäläistä aikakautta Helsinki ei olisi yhtään mitään.

Toki olen surullinen Helsingin ja Suomen tulevaisuuden kannalta. Toistaiseksi Helsinki on voinut menestyä kohtuullisesti matkailuvirtojen kohdemaana, taloudellinen taantuma on pikemmin vahvistanut venäläisten Suomi-matkailua kuin vähentänyt. Miten käy nousukauden aikana? Suomi on nopeasti koettu, mutta mitä sen jälken? Riittääkö Suomen läheisyys ja elämänmenomme suunnaton hitaus venäläisille keskiluokkalaisille ihmisille, jotta he tekisivät matkojaan pikkuruiseen Suomeen, josta ei enää löydy salmiakkia ja laktritsaa lukuunottamatta mitään sellaista, mitä ei Venäjällä olisi vaivatta saatavissa? Suomen uhkana on jäädä kansakuntien välisessä kilpailussa pelkäksi läpikulkupaikaksi. Toivottavasti niin ei käy, mutta ravintoloiden, matkailupalvelujen ja kulutustavarakauppojen tarjonta ei pienen suomalaisen populaation tähden mitenkään riitä tyydyttämään venäläistä keskiluokkaista ihmistä, joka katselee myönteisesti italialaista ja ranskalaista muotoilua sekä kotimaansa kulutustuotteiden suunnatonta monipuolisuutta.

Yksi seikka on kuitenkin salmiakin ja laktritsan lisäksi sellaista Helsingissä, minkä tähden pietarilaiset ystäväni tulevat mielellään tänne. Täällä on levykauppa, josta löytyy vanhoja levyjä. Eräskin levy maksoi 700 euroa. Totta kai tuo levy piti ostaa kokoelmaan, sekä lukuisa muu liki samanhintainen levy. Toki Tukholmassa on vielä paremmat markkinat. Neuvostoliitossa ei voinut kuunnella kapitalistimusiikkia, joten levyjen keräilijät tekevät nyt matkojaan Suomeen, Ruotsiin ja muihin valtioihin.