maanantai 6. heinäkuuta 2009

Pari päivää Pietarissa

Aloin kulkea omalla autollani Pietariin vasta 1998. En ole kokenut mitään "Venäjä-herätystä". En ylipäätänsä pidä siitä, että jotakin aluetta, kansaa tai aatetta ihannoidaan ja romantisoidaan. Useimpien pitäisi tietää, miten kovasti olen kohdellut romantisoitua alkuseurakuntaakin. Toki vastavuoroisesti en hyväksy myöskään ylimääräistä pilkkaa, sillä sellaistakin saa kuulla myös kristinuskoa vastaan. Kritiikki sopii korvilleni, mutta aivan liian usein saa todista osaamattomia ja epärehtiä lyöntejä navan alapuolelle.

Venäjälle matkatessa osaan kokea paljon sellaista myönteistä ja arvokasta, jota liian useat suomalaiset eivät voi kokea omien negatiivisten asenteidensa vuoksi. Minullakin on monia kielteisiä arvioita sekä menneestä että nykyisestä talouden ja politiikan hoidosta. Venäjä ei ole minulle fantasia. En ylipäätänsä pidä romantisoimisesta. Joudun usein siihen rooliin Suomessa, että huomautan ärhäkkäästi osaamattomista ja epärehdistä lyönneistä navan alapuolelle. Jotkut iskevät koko ajan vain väärin ja petollisesti. Haluan muodostaa kokonaiskuvan. Sitä kokonaiskuvaa varten pitää korostaa voittopuolisesti hyvää ja onnistunutta naapuruutta, Suomen ja Venäjän mahdollisia yhteisiä strategisia hyötyjä sekä arvokasta pitkää historiaa.

Haluan myös ymmärtää Venäjää suurvalta-asemasta käsin, jolloin jokaista lausahdusta ei pidä lukea niin kuin piru Raamattua. Suurvallan täytyy hoitaa omia intressejä yhtäällä Euroopan Unionin, Yhdysvaltojen, Kiinan ja Intia sekä esimerkiksi Iranin suuntaan. Venäjän johdolle on kaikessa tuossa moninaisuudessa toki tärkeintä Venäjän ja sen kansan hyvä. Jos valtion poliitikot eivät ajan oman valtion etua, he eivät ole hyviä poliitikkoja. Siksi en pidä kummallisena, jos Venäjä joskus pistää painoa enemmän protektionismille kuin oman maansa ja rikkautensa ulkomaille hävyttömästi myyvät muiden maiden kapitalistit. Toisaalla ymmärrän, että protektionismi saattaa estää myös kehitystä ja kansainvälisiä suhteita. Tuollaisessa tilanteessa politiikka on erilaisten ratkaisujen välillä punnintaa. Niin sen pitääkin olla.

Vietän taas muutaman päivän Venäjällä, menen ja tulen omalla autollani. Blogini saa odottaa sunnuntaihin saakka kirjoituksiani. Tuota ennen tapaan myös tuomiokapitulin määräämän tutkinta-asiamiehen, joka yrittää kuumeisesti etsiä kai mitä pahaa olisin joskus elämässäni tehnyt pappisvirassa tai siviiliroolissa. Kaikkea sitä saa kestää, mutta otan elämän huumorilla - myös tuollaiset typerät tutkimukset.