lauantai 18. heinäkuuta 2009

Syntiset ja pyhät kansalaiset: Menkää ulos ja ulkoilkaa!

Melkein kuukauden pidin lenkkeilystä vapaata, paitsi muutamana päivänä juoksin vauhdikkaan lenkin. Silmäni eivät kestäneet vanhoja piilolaseja ja silmälaseissa urheilu ei luonnistu. Keskiviikkona sain uudet piilolasit ja pääsin heti juoksulenkille. Valitettavasti vasemmassa pohjelihaksessa on jotain vialla. Se ei voi olla revähtymä, koska mitään senkaltaista en ole kokenut. Juostessa kipu yltyy kohtuuttomaksi. Lopulta myös vapaa-aikana pohje on kivulias. Kaikesta huolimatta kävin aamulla Savonlinnan Pitkäniemessä lenkillä esikoispoikani kanssa. Juoksimme 5 kilometriä.
video

Esikoispoika menee varusmiespalvelukseen puolen vuoden kuluttuja. Kipu oli taas valtaisa. Pitkäniemen juoksulenkki on melkoista ”vuorikiipeilyä”, joten ylämäet juoksin enemmän oikealla jalalla ja vasen vain seurasi mukana. Illalla olisin mennyt uudestaan samalla lenkille, mutta kivun kanssa en tahdo tässä vaiheessa leikkiä. Ehkä särkytabletti voisi auttaa jännityksen laukeamisessa. Parempi on, että annan pohkeen parantua ja huomenna juoksen kaksi lenkkiä. Savonlinna palautti kuitenkin meikäläisen taas terveen elämän piiriin, johon kuuluu keskeisenä osana liikunta. Jos en olisi liian varattu töiden ja muiden velvollisuuksien tähden, liikunta saisi kuulua joka päivä keskeisenä osana elämääni. Silloin tarpeeton rasvakin palaisi vatsasta pois. Sitä paitsi sydämeni toimii huomattavasti paremmin, jos rasitan sitä riittävästi: 20 vuotta sitten koin onnettomuuden, jolloin mätäbakteeri pääsi niskasta mätäruvesta verenkiertoon ja tuhosi hiippalävän (piispallinen ura päättyi jo siinä hiipan tuhoutumiseen). Tämän jälkeen liikunta on vähitellen hiipunut, koska enää en voi elätellä kilpailullisia tavoitteita. Onneksi ikääntyminen herätti jo vihdoin ymmärrykseen, ettei liikunnan tarkoitus ole ensisijaisesti kilpailu ja voittaminen.

Mietin lenkillä, että saattaisin minä yhä edelleen fyysisten vaatimusten puolesta selvitä varusmiespalveluksesta siinä missä nuoret pojatkin/miehet. Henkinen kantti on ihan toinen asia… Vaikea uskoa, että varusmiespalvelus olisi monelle suomalaiselle nuorelle miehelle fyysisesti liian raskas. Onko fyysinen rasitus todella keskeytyksen syy? Ovatko syynä ehkä kotioloissa olevat huolet? Onko syynä ehkä nuorten miesten kärsimättömyys kestää epämiellyttäviä oloja, joissa nautinto ja viihdyttäminen eivät seuraa välittömästi pienen rasituksen jälkeen? Sellaisia mietin, kun juoksin 19 vuotta vanhan pojan kanssa. Kyselyihin annetut vastaukset eivät ole välttämättä koko totuus keskeyttämisistä. Jos 20 vuotta vanha terve nuori mies ei juokse cooper-testissä 3000 metriä tai enemmän, hän on joko pizzasukupolven, pelikoneiden ja nettisurfailun uhri tai hänen poikkeuksellisen jättimäinen koko estää tuollaisen liikunnallisen suorituksen (enkä tarkoita tässä vatsan ympärystä).

Kaksi juoksulenkkiä päivässä on kokemukseni mukaan huomattavan hyvä lenkkeilyrytmi, jos tahtoo nostaa kuntoa tehokkaasti. Viranhoidon yhteydessä tuollainen lenkkeily ei ole kuitenkaan mahdollista ongelmitta. Nuorena miehenä työ ei ollut este aamulenkille, mutta silloin heräsin juoksulenkille jo kello 5. Nykyään nukun hyvin. Rapakuntoisen keski-ikäisen miehen on korkea aika tehostaa fyysisen kuntonsa ylläpitämistä. ”Hengen ihmisenä” keskittyminen pelkkään ”sieluun” olisi paha erehdys, sillä tuollainen vääristymä muistuttaisi jonkinlaista gnostilaista harhaa, jossa pahan luojajumalan – demiurgin – uskottiin tehneet ruumiin sielua vastaan pahaksi kahleeksi.

Olen vakuuttunut, että jos fyysisesti kunto on kohtuullinen ja liikunnan harjoittaminen sopivan säännöllistä, myös pää toimii terveemmin. Kohtuullinen liikunta suojelee väärältä ideologiselta fanaattisuudelta, koska liikkuvan ihmisen täytyy tunnustaa omat rajansa ja ihmisyytensä. Tuolle yhteydelle on myös biologiset perusteensa! En suosita fyysistä ylikuormittamista, joka toistuvana katabolisena ilmiönä voi johtaa tarpeettomaan synkkyyteen tai kärttyneisyyteen.

Useat blogini lukijat ovat ennättäneet moittia minua, mikä lienee yhteydessä siihen, että tänä aikana myös fyysinen kuntoni ennätti pahasti rappeutua. Ehkäpä sen vuoksi sainkin suoranaisia syytöksiä "päättömistä ajatuksistani"! Vuoden kuluessa odotan laihtuvani 15 kiloa (177 cm mutta painoa tällä hetkellä jo 80 kg). Antifasistisen kirkkoherran lihoamista ei voi vierittää edes venäläisen vaimoni syyksi, sillä vaimo kaitsee pikemmin terveellisen ruoan hyväksi kuin antaa suosionosoituksia voileipä-tavoilleni. Sitten vuoden kuluttua saatan osallistua jo johonkin kuntohölkkään pelkäämättä että häviäisin jollekin ulkoministerille, joka on ehkä kuitenkin siinä vaiheessa jo pelkkä ex-ministeri kaikenlaisten kidnappaussotkujen ja muiden kummallisuuksien tähden.

Juoksulenkin jälkeen kaivoin esille nuoruuteni rautapainot, joita sain nostella 70- ja 80 -luvuilla käsivarsieni vahvistamiseksi. Hyvää se tekee yhä vanhalle miehellekin, vaikka lasten painot eivät ihan riitä maksimaalisen voiman kehittämiseen.
video

Vanhempieni ja lasteni kanssa lähdimme Loikansaareen saalistamaan kaloja. Luonnollisesti antifasistisen kirkkoherran lapset saavat upeat kalasaaliit. Niin tälläkin kertaa!

video

Jo edesmenneen mummin ja ukin paikka – isäni lapsuuden koti – on siellä.

Loikansaareen meno tapahtuu luonnonkaunista tietä pitkin.

Nykyään pääsee autolla jo aivan rantaan. Toisin oli neljä vuosikymmentä sitten.


Tyttären kanssa kävin etsimässä ratsastustunteja, mutta niitä ei löytynyt. Viikko sitten hän oli ratsastusleirillä, voitti jopa leirinsä eräät estekisat. Viikon kuluttua tytär on taas uudestaan Savonlinnassa ja totta kai esteleirillä, mutta itse olen Tammisaaressa rippileirillä.

Ps. olisi mielenkiintoista tehdä russofoobikoille - siis SAFKA:n määrittelyn mukaan eikä asianomaisten itsearvion perusteella - kuntokartoitus, jossa kävisi ilmi, missä määrin nämä ihmiset ovat ylipäätänsä tietoisia omasta kehollisuudestaan. Suosittelen russofoobikoille ja kaikenlaisille aatteellisille haaveilijoille reipasta 10 kilometrin juoksulenkkiä mäkisessä metsämaastossa: silloin ulkoisten fobioiden ja utopioiden sijaan verenkierto vilkastuu omassa kehossa ja tietoisuus omasta olemassaolosta paranee. Fanaattisuutta on varottava yhtä hyvin liikunnassa kuin aatteellisuudessa uskonnon tai politiikan hyväksi.