keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Eilen ystävä soitti ja kysyi: Pelottaako?

Eilen ystävä soitti ja kysyi: Pelottaako?

Luin tänään Raamatusta myrskytarinan, joka on hyvin opettava. Raamatun evankeliumit kertovat monta myrskytarinaa. Markuksen evankeliumin 4. luvussa opetuslapset huutavat: ”Opettaja, etkö välitä siitä, että me hukumme?”. Jeesus nukkui veneen perässä, vaikka oli kova myrskytuuli (Mark. 4:35-41). Tämäkin kertomus on itsessään innoittanut jo ensimmäistä ”kristillistä” sukupolvea ja teksti on värittynyt moniin eri suuntiin. Opetuslapset koko joukkona huutaa hukkumisen pelkoa kovassa myrskyssä, mutta Jeesus vain nukkuu veneen perässä. Kristityt lainasivat kertomusihanteen antiikin kirjallisuudesta: seurakunta kokonaisuudessaan tuntui joutuvan hukkumisen partaalle, Jeesus ei touhunut tehokkaana, vaan nukkui. Tosiasiassa Jeesus tyynnytti myrskyn helposti, kun hän heräsi. Eipä ihme, että Jeesus moitti opetuslasten epäuskoa.

Matteuksen evankeliumin 14. luvussa kerrotaan Pietarin jo ihastuneen suuriin voimiinsa ja kävelevän vetten päällä, mutta hänkin alkoi heti vajota, kun tuli myrsky. Pietari joutui huutamaan ”Herra, pelasta minut!” (Matt. 14:29-31).

Raamatun kirjoittajat eivät ensimmäisinä keksineet vene- ja myrsky- vertauksia kuvauksiksi sille myrskylle, jota yksittäinen ihminen, kokonainen yhteisö ja yhteisön johtaja joutuvat kokemaan. Raamatussa on näiden tarinoiden avulla haluttu tähdentää, että näiden on tunnustettava oman viallisuus, hukkumisensa myrskyssä. Itsensä Pietarin - alkuseurakunnassa apostoleista arvostetuimman - oli huudettava: ”Herra, pelasta minut!

Myrsky- ja venetarinat ovat yleisiä kirjallisuudessa. Odysseys pääsee kotiinsa vasta ”myrskyjä koettuaan” (Saarikosken käännöksen mukaan) tai ”haaksirikon koettuaan”. Perille pääseminen kotiin tapahtuu tuossakin vasta myrskyn ja haaksirikon jälkeen.

Aikaios eli 620-570 eKr. Hän loi kirjallisuuteen valtiolaiva-allegorian. Hänen kuvauksessaan laiva oli tuuliajolla, myrskyn ruhjoma. Sittemmin sama vertaus on esiintynyt laajasti kirjalisuudessa.

Shakespeare kirjoitti vimeiseksi näytelmäkseen romanttisen tai komedisen näytelmän Myrsky. Siinä herttua Prosperus joutui kovan myrskyn ja ystävien petollisuuden tähden autiolle saarelle, mutta taikuuden avulla pääsi takaisin korkeaan asemansa. Prosperus antoi kuitenkin anteeksi pettureille. Vaasan teatterissa on keväällä katsottu Shakespearen näytelmää. Myrsky ei ole vain ilmaston kovaa koettelemusta ihmistä vastaan, vaan se on myös myrsky, jonka ihminen kokee sielussaan ja mielessään. Prosperus selvisi molemmista myrskyistään ja antoi pettureille anteeksi.

Mannerheim otsikoi 1930-luvulla muistelmansa sanoila ”Kilpaa myrskyn kanssa”. Mannerheim oli pidättyväinen oman elämänsä myrskyjen kuvaamisessa, joita oli kuitenkin aina hänen nuoruutensa kovista vuosista alkaen. Kansakunnan kohtalot olivat myrskyjä. Niissä kohtaloissa oli kamppailtava myrskyissä, jotta laiva ei uppoaisi.

Evankeliumin käsitys seurakunnasta ei ole romanttinen valhekuva, vaan myrskykuva, jossa sekä seurakunta yhteisönä että sen johto joutuvat tunnustamaan epätietoisuutensa ja voimattomuutensa selviytymisestä. Yksittäisinä kristittyinä monet ovat joutuneet kokemaan tuon pelastuksen, jonka Jeesus antaa hukkumistaan säikähtävälle. Muistan hyvin, miten loistavasti Eero Huovinen selitti 80-luvulla evankeliumien myrskykertomusta: silloin ei enää luettu vain muistelmia menneiden vuosituhansien Galilean järven myrskystä, vaan jokainen kuuli tempaistiin mukaan niihin myrskyihin.

Instituutiona Suomen evankelisluterilainen kirkko on yhä voinut turvautua omaan laskelmointiin ja uskotteluun, koska myrskyä ei ole ollut, on ollut vain lievää tuulenhenkäystä myöten ja vastaan. Seurakuntien tulisi elää kuitenkin siinä etunojassa, että apostolien seurakunta selvisi myrskystä turvautuen Jeesukseen Kristukseen ja uskollisuudessa hänelle. Minulla on kuitenkin yli 20 vuoden pappiskokemus enkä voi olla tämänkään jälkeen varma, että evankelisluterilaisen kirkon hallintoa olisi vielä ihan riittävästi koeteltu taivaallisella ja helvetellisellä myrskyllä, jotta todelista hätähuutoa olisi tarvinnut vielä lausua Pelastajan puoleen. Yksittäiset kristityt tietävät, että tuo hätähuuto Pelastajan puoleen ei ole suinkaan aina (toivottavasti ei ole!) voitonvarmaa uskonnollisen ehdottomuuden näyttelemistä ja seremoniallista juhlintaa, vaan koemme sen epätietoisen toivottoman hetken, kun näkyy vain vaarallinen myrsky ja nukkuva Jeesus. Tuollaisia hetkiä varten ovat syntyneet evankeliumien kertomukset, jotta pahoina hetkinä emme tyytyisi vain omiin silmiimme ja epätoivoisiin tuntemuksiimme.

Puhun mielelläni ”pyhästä huolettomuudesta”, jolla tarkoitan Pyhään Raamattuun perustuvaa luottamusta hyvään Jeesukseen, joka nukuttuaan myrskyssä voi kaikesta huolimatta tyynnyttää myrskyn ja voi nostaa veteen vajoavan Pietarin turvaan. Kristillisessä uskossa toivo tukeutuu Raamatun Jeesukseen hyvänä ja armollisena, vaikka ulkoiset puitteet eivät antaisi perusteita toivomiselle. Kristillinen usko ja toivo luovat myös jossakin määrässä hullun rohkeuden ja pelottomuuden, vaikka samanaikaisesti kristitty on samalla tavalla pelokas ja neuvoton kuin kuka tahansa muukin. Rohkeus ja pelko vaikuttavat samanaikaisesti: pelko on aitoa osallisuutta ihmisyyteen, rohkeus on vastakohtaista ihmisyyden mukaisille tunteille ja luottamusta Jeesukseen kaikesta huolimatta.

Tällä kertaa en koe henkilökohtaisesti mitään myrskyä, ehkä vain pientä tuulen henkäystä kasvoja päin. Kovassa auringon paisteessa pieni tuulen henkäys tuottaa vain nautintoa. Muistikuvissani pikkupoikana kalassa vanhempieni kanssa Loikansaaren edustalla tai muualla Savonlinnan tuntumassa kävi satunnaisesti kovempi tuuli päin kasvoja, mutta silti kalastaminen oli nautittavaa. 90-luvun alussa ja 2000-luvun alussa sain tuntea myös kovemmat myrskyt - siis ne oikeat myrskyt - ja säilytin työ- ja opiskelutarmoni kaikesta huolimatta. 2000-luvun alussa tein muutamassa vuodessa 180 opintoviikkoa korkeakouluopintoja sivutoimen ohessa, vaikka myrskyn uskoteltiin olevan jo täysin vaarallinen pienelle merenkävijälle. 90-luvun alussa en lamaantunut kuoleman ennustusten jälkeen Meilahden teho-osastolle, vaan nousin sydänleikkauksen jälkeen ja jo vuoden kuluttua juoksin maratonin. Psykologit osaavat sanoa, että ihmisen kestävyys kärsimyksissä syntyy kolmesta tai neljästä asiasta. Minulla ovat nuo kaikki tekijät vahvoja. Ensiksi vahvuuden luo perusturvallisuuden ja minäkuvan syntyminen lapsuudessa ja nuoruudessa. Vanhempani osallistuivat poikkeuksellisen positiivisesti elämääni ja harrastuksiini lapsuudessani: se loi hyvän perustan kaikkia tulevia "koettelemuksia" varten. Toiseksi vahvuus syntyy onnistuneista kokemuksista, joita on aiemmin koettu vaikeuksissa. Molemmat edelliset "kovat" kokemukset ja muutkin ovat aina kääntyneet voitoksi, joten nykyistä en osaa ottaa edes vakavasti, vaikka periaatteellisista syistä se täytyy käsitellä avoimesti, vakavasti ja julkisesti. Kolmanneksi vaikeuksissa on tärkeää, että läheiset ihmissuhteet ja oma perhe tukevat ja rakastavat. Minä elän tällä hetkellä kodissani nautittavaa hetkeä, meillä on hauskaa. Lisäksi ystäväni Suomessa ja Venäjällä ovat erityisen hienoja ihmisiä. Siksi kysynkin ihmettelijöiltä, mistä tässä voisi ylipäätänsä huolehtia, vaikka hulluimmat suomalaiset nationalistit olisivat minua jo karkottamassa Suomesta?! En pidä myöskään vähäpätöisenä sitä moraalista tukea, jota olen saanut venäläisen historiantutkimuksen, politiikan, television ja sanomalehtien avulla tapauksissani. Niin välittyy luonnollinen varmuus, ettei ole yksin ja hylätty. Olenkin sanonut, että Kiitos Luojalle Venäjän historian komissiosta: nationalistien ja uusnatsien sortamat yksilöt voivat nyt tuntea moraalisen oikeutuksensa oikeudenmukaisuuden vaatimuksilleen. Neljäs vahvuustekijä vaikeuksien kestämisessä on uskon ja vakaumuksen malli: kristillinen usko antaa vahvuuden ja arvokkuuden elämälle. Sitä onnea eivät voi jotkut anonyymit tai nimelliset koiranleuat ottaa pois.

Vastasin eilen ystävälleni, joka kysyi huolestuneena: "Tällä hetkellä en osaa olla huolestunut". Tuomiokapitulia en osaa murehtia. Herra Jeesus on Hän, joka johtaa elämää! Monet ystävistäni ja tutuistani ovat todella kysyneet, miten minä pelkään kapitulissa olevaa selvitystä. Olen kai ollut kaikenlaisissa myrskyissä ja lukenut Raamattuni, jotta uskallan olla avoin tulevaisuudelle. Tiedän, että itse Pietarin piti huutaa: ”Herra, pelasta minut”. Sitä huutoa Pietari ei esittänyt Jaakobille eikä Paavalille, vaan itse Herra Jeesukselle. Tuollaisessa huudossa ja erityisesti Herrassa Jeesuksessa on minun toivoni kaikkien mahdollisten myrskyjen ja haaksirikkojen aikana ja niiden jälkeen. Luoja voi aina avata uusia mielenkiintoisia ovia sinne, joita en ennen koskaan osannut edes ajatella. Turha on huolestua tuulen henkäyksestä, vaikka se kävisi vastoin kasvoja.

Ps. kävin tänään melkoisessa myrskytuulessa juoksu- ja kävelylenkillä. Oli tarkoitus vain kävellä akilliksen ja pohkeen vanhan kipeyden tähden, mutta en lopulta malttanut. Sitten juoksin muutamia ylämäkiä tarpeettomasti. Tasamaajuoksu ei ärsyttänyt, kun juoksi hiljaa, mutta ylämäet tekivät jalan taas kipeäksi. Kotona pohje oli hiukan turvoksissa. Luultavasti jalka on jo terve huomisaamuna.