torstai 3. syyskuuta 2009

Ikääntyminen ja syntymäpäivät

Seurakunnassamme on vietetty ikäihmisten syntymäpäiviä. Kutsuimme tällä kertaa elo-, syys- ja lokakuussa merkkipäiviään viettävät kirkon järjestämään juhlaan. Tarjolla oli kakkua ja muuta hyvää. Kanttorin kanssa olimme järjestäneet ohjelman. Syntymäpäiville kutsuttiin 70-, 75-, 80- vuotta tai enemmän täyttävät seurakunnan jäsenet. Syntymäpäiväsankarit saivat syntymäpäivälahjaksi ruusun, Bianco Blu –lasinpuhaltajan tekemän upean enkelin tai kauniin kirjan, jossa oli kauniit kuvat ja hyviä mietelmiä. Paikalle sai luonnollisesti saapua ystävän tai useamman kanssa. Tilaisuus oli kaunis. Paikalla oli todella paljon juhlijoita. Moni totesikin jälkikäteen, että kirkko on heille harvinainen paikka, jossa saavat nähdä vanhoja tuttujaan. Kerroin, että hyvä mieli valtasi myös itse pastorin, kun sai nähdä hymyileviä eläkeläisiä tyylikkäästi pukeutuneena. Helppo oli kokea yhdessä hyvää mieltä. Ymmärrän kristillisen uskon siten, että mielen saisi täyttää kiitos Jumalalle elämästä ja kaikesta. Tällaiset hetket ovat tärkeitä, jotta yksinäisyys, masentuneisuus tai merkityksettömyys eivät täytä ajatuksia. Kirkon pitää luoda elämän iloa ja arvoa.

Toki me käymme seurakunnassa myös kodeissa syntymäpäiväjuhlilla, jos meitä sinne pyydetään. Emme kuitenkaan halua aiheuttaa mitään erityistä stressiä saapumisestamme, vaan järjestämme juhlat syntymäpäiväsankareille. Kaikki eivät näet tahdo järjestää isoja kutsuja kotiinsa.

Tilaisuudessa luin muutaman ikääntymistä käsittelevän runon. Kanttori lauloi tai laulatti runojen välissä. Ritva Oksasen ajatuksista olin koostanut ensimmäisen mietelmäsikermän, joka selvästi kosketti juhlijoita myönteisesti.

Älä päästä itseäsi tietyn ikäiseksi,
älä tietyssä asemassa olevaksi,
niin olet vapaa aurinkoisena kesäpäivänä istumaan tavaratalon rappuselle syömään tötteröjäätelöä.
Vanhuus alkaa vasta, kun ihminen menettää mielenkiintonsa ympäröivään maailmaan, eikä halua enää mitään uusia virikkeitä. Silloin hän on luovuttanut. Raamatussa on kaunis ilmaisu: hän kuoli elämästä kyllänsä saaneena.

Keitä me olemme? Vanhuksia? Varttuneita? Ikääntyneitä? Senioreja? Fossiileja? Mummeleita ja papparaisia? Kalkkiksia? Vanhoja käpyjä? Harmaita panttereita? Ainakin riittää nimikkeitä! Valitkaa niistä itsellenne sopivin.



Matti J. Kurosen
mietelmistä syntyi toinen runollinen teksti. Sen jälkeen muutama juhlija sanoi iloisesti, että siinä oli viisautta.

Jos et ole nuori, olet vanha.
Voit vain valita sen, oletko
aikuisnuori, nuorekas vanhus, hyvin säilynyt varhaisaikuinen tai kypsään ikään ehtinyt tyttö.
Arvioi puutarhasi kukkien mukaan,
putoavia lehtiä älköön kirjatko kukaan.
Mittaa päiväsi kultaiset hetket
unohda kokonaan pilviset retket.
Laske yösi tähtitaivaat
turhaan uniasi varjoilla vaivaat.
Täytä elämäsi hymyllä
miksi pilata sitä kyynelillä.
Iloitse jokaisesta syntymäpäivästä
älä välitä vuosista,
vaan ikäsi laske ystävistä.



Kerroin kokemuksiani eräistä kauempana asuvista eläkeläisistä (nimeä en kertonut), miten heille isovanhempina lapsenlapset tuottavat ilon ja surun kyyneleitä, miten lapsenlapset ovat tärkeitä. Sen jälkeen Anneli Nikulaisen tuore runo ”Vanhus ja viulu” (22.8.2009) taisi tehdä hienon vaikutuksen useampaan juhlan sankariin. Olen vakuuttunut siitä, että tämä runo jatkaa olemassaoloaan, vaikka se on vasta ihan tuore ja tuntematon monille.

Sormet hapuilivat
viulun kaulaa
jousi katkennut särähtäen soi

vielä tahtoi hän
rakkaudesta laulaa
vaikka loisti jo illankoi

oli mielessä kesäiset illat
ja elokuun kuutamot
takana poltetut sillat
ja kuumat suutelot

leuka painui viulua vasten
kyynel poskelle vierien
oli aika
jo lastenlasten
kuulla soittoa viulujen

vanhus heille
nyt soittonsa soittaa
viulun jousi särähtäen.



Tuntemattoman runoilijan
ajatukset vuosien laskemisesta kirvoitti jopa suosionosoitukset. Siinä on osattu hauskasti kertoa ihmiselle vakavasta asiasta: ikääntymisestä.

Ainoa ajanjakso elämässämme
jolloin pidämme vanhenemisesta,
on silloin kun olemme lapsia.
Jos olet vähemmän kuin 10-vuotias,
olet niin innoissasi vanhenemisesta
että ajattelet ikääsi murtolukuina.
"Kuinka vanha olet?"
"Olen neljä ja puoli!"
(Et ikinä tule olemaan
kolmekymmentäkuusi ja puoli.)
Olet neljä ja puoli ja ihan kohta viisi!
Siinä on koko jutun juoni.

Teini-ikäisenä sinua ei pidättele enää mikään.
Hypit seuraavaan mahdolliseen numeroon,
tai jopa parin numeron ylitse.
"Kuinka vanha olet?"
"Ihan juuri 16!"
(Voisit sanoa 13 mutta ihan kohta olet 16!)
Ja sitten tulee elämäsi paras päivä...
Tulet 21 vuoden ikään.
Jopa sen sanominen on kuin pieni seremonia:
TULET 21 VUODEN IKÄISEKSI.
JESSSS!!!

Mutta sitten täytät 30.
Oho, mitä oikein tapahtui?
Ihan kuin olisit hapanta maitoa!
(Hän täytti ja meidän piti heittää hänet pois.)
Enää ei ole hauskaa. Olet vain hapan möykky.
Mikä on vinossa? Mikä on muuttunut?

TULET 21-vuotiaaksi, TÄYTÄT 30 vuotta,
ja sitten LÄHESTYT neljääkymmentä.
(Ohhoh! Painahan jarrua, kaikki on luisumassa käsistä!)
Ennen kuin huomaatkaan, SAAVUTAT 50 ja kaikki
mistä ikinä unelmoit, on mennyttä.
Mutta odotas!!!
Sinä SELVIYDYT kuusikymppiseksi.
Etpä olisi uskonut!

Sinä siis TULET 21-vuotiaaksi, TÄYTÄT 30,
LÄHESTYT neljääkymmentä, SAAVUTAT 50
ja SELVIYDYT kuusikymppiseksi.
Olet saavuttanut jo sellaisen vauhdin,
että TÖMÄHDÄT seitsemäänkymmeneen!
Sen jälkeen elämä onkin jo päivä kerrallaan -meinikiä.
Tömähdät jopa keskiviikkoon!
Pääset kahdeksalle kymmenellesi ja
jokainen päivä on täydellinen ympyrä:
TÖMÄHDÄT lounasaikaan,
päivä TÄYTTÄÄ 16:30,
SAAVUTAT nukkumaanmenoajan.
Eikä se siihen pääty.

Yhdeksänkymppisenä alat kulkea takaperin;
"Olin IHAN JUURI 92."
Sitten tapahtuu outoja.
Jos sinusta joskus tulee satavuotias,
tulet uudelleen lapseksi.
"Olen 100 ja puoli!"

Tulkoon sinusta terve 100 ja puolivuotias!