keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Kaunis kortti


Sain tänään kauniin kortin työpaikalleni Pohjan kirkkoherranvirastoon. Siinä olivat nämä sanat.

”Sielunhoidon kauneus on siinä, että ihminen voi kokea edes hetken ajan, että hänet otetaan huomioon” (kirkkoherra M. Pitkänen).
Kiitos erittäin lämminhenkisestä konfirmaatiosta 9.8.09. Toivon koko sydämestäni, että Sinua ei eroteta pappisvirasta. Teet työtäsi sydämellä ja toivon sinulle voimia jatkaa. Kaikkea hyvää toivoen…


Tällainen kortti tuntui hyvältä!!! Totta kai minun täytyy miettiä myös pahinta mahdollista päätöstä, jolloin menettäisin jopa virkani. Anonyymit ja nimimerkit voivat rohkeasti toivotella sellaista pahaa minulle sekä vaurioittaa samalla seurakunnassani toimintaedellytyksiä, koska paha maine vaikuttaa. Toisaalla en murehdi tappiotani liikaa, jos se paljastaa suomalaisten uusnationalistien häikäilemättömyyden. Sitten voimme olla varmoja, etteivät he ainakaan ole ihmisten perusoikeuksien ja -vapauksien puolella.

En tiedä, mitä tekisin, jos menettäisin ammattini. Ehkä sellaisen ilmoituksen jälkeen olisi kiire myydä auto ja yrittää maksaa velkoja pois, jotta työttömänä voi olla velattomassa tilanteesa. Sen jälkeen eläisin luonnollisesti sosiaaliviraston avulla. Työttömyyskorvaushan olisi minulle minimaalinen, koska en kuulu ammattilittoon. Yhtäällä olisi hyvä olla köyhä, mutta vapaa. Juoksisin harjoituslenkkini 2-3 kertaa päivässä ja ensi kesänä voittaisin joitakin maraton kisoja, ehkäpä jopa alle 2.30 ajalla (?). Internetissä ja muutenkin voisin olla aktiivinen. Tuskin minulla olisi suuriakaan työnsaantiedellytyksiä useaan vuoteen, jos lainkaan enää ennen eläkeikää. Eihän pappi juuri muuta ansiotyötä saa, jos virkansa menettää.

En tiedä, miten käsittelisin vihan sellaisessa tilanteessa ilman, että viha purkautuisi kirkollista instituutiota ja ProKareliaa vastaan. Olisi parasta olla provosoitumatta vihaan, vaikka vihastuttaisi. Parempi olisi olla toimelias kuin katkera. Luultavammin toimisin juuri samalla tavalla kuin tähän saakka olen toiminut eikä minulla olisi mitään erityisempää vihaa. ”Häpeän” viran menetyksestä kestäisin hyvin, koska häpeily ei auttaisi mitään. Yrittäisin jalostaa vapautumisen perheeni ja itseni hyväksi . Ilman toimeentuloakin voi elää. Sen havaitsin vuosina 2002-2004. Silloin toimeentuloni oli jopa huomattavasti pienempi kuin nyt olisi pahassa tapauksessa. Silloin opiskelin ja sain vain opiskelijarahan enkä yhtää mitään muuta. Vapaana työttömänä voisin kirjoittaa ilmaisia juttuja harrastukseni hyväksi sanomalehteen.

Televisiotoimittaja kysyi tänään, mitä tekisin tuollaisessa tilanteessa. En muista tarkasti mitä vastasin yllättävään kysymykseen televisiokameran edessä, mutta kerroin jotain sellaista, että nukkuisin yön yli ennen kuin päättäisin mitä tehdä. Taistelisin kuitenkin virkani puolesta eikä tuomiokapitulille sellainen ratkaisu tulisi keveäksi. Käytännön toimista on turha spekuloida, vaikka vihassa kuvittelee ihan mitä tahansa. Olen sanonut jopa, että tuomiokapituli saisi nähdä mielenosoitukset. Sekin on mahdollista, mutta mietin pikemmin, mitä sellainen auttaisi. Kirjoittaisin artikkeleita yhä enemmän venäläistä lukijakuntaa varten ja tekisin arvioita suomalaisesta poliittisesta kehityksestä. Tyhjä aika pitäisi kai täyttää tällaisella harrastuksella sikäli kuin ei juoksentele kuntopoluilla. Tänään kävin aamulla kello 7 juoksulenkillä ja lyhyt vain 7 kilometrin lenkki tuntui taas paremmalta kuin edellisinä päivinä.

Jos kapituli päätyy huomautuslinjalle, joka merkitsee siis kompromissia ProKarelian ja minun välillä, olisin pettynyt. Kunnioitukseni kapitulia kohtaan ei vahvistuisi eikä toimintatapani muuttuisi mitenkään. Se ei ratkaisisi tilannetta mitään, vaan siirtäisi ongelman taas uudestaan kohdattavaksi vähän ajan kuluttua. Totta kai olisin huomautuksen jälkeen huolellisempi, millaisten anonyymien ja nimimerkkien antaisin provosoida minua tyhmiin väittelyihin, koska minä kannan vastuuta mutta nimimerkit eivät. Sitä vastoin en ole edelleenkään yhtään pahoillani, että useat kansalaisjärjestöt järjestivät maaliskuussa 2009 mielenosoituksen Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kirjan julkistamista vastaan. Imbi Paju kuvailee melko pöyristyttävällä tavalla, että 1941-1944 natsit tappoivat Viron juutalaisia ”sivistyneesti” ja Heino Noor pitää natsien harjoittamia rankaisutoimia ”Inhimillisinä”! Natsihistorian kaunistaminen tehdään tuossa kirjassa venäläisvihamielisyyden puolustukseksi tarkoitushakuisesti. Myös The Soviet Story elokuva ansaitsi mielenosoituksen, olihan teos tehty, jotta voitonpäivä tulkittaisiin ”massamurhaajien voiton juhlana”. Vihamielisyys on ilmaistu elokuvateknisten keinojen avulla siten, että nykyinen Venäjä ja venäläiset leimataan massamurhaajiksi. Elokuvassa täsmälleen kohdassa 60 minuuttia näytetään nykyistä Punaista toria ja samanaikaisesti ruumiskasoja, seitsemän minuuttia myöhemmin katsojan annetaan kuulla Venäjän Federaation kansallishymni, mutta näytetään ruumisröykkiöitä. Ruumisröykkiöt siirretään siis elokuvan leikkausten avulla vihaksi nyyistä Venäjää ja Baltian alueella asuvaa venäläisväestöä vastaan. Goffmanilta lainaamani lempikäsite on ”stigmatisoiminen”: nyt nämä venäläiset on stigmatisoitu –leimattu –massamurhaajiksi, vaikka he eivät edes eläneet 1940-luvulla! Kuvaavaa on, miten Mart Laar nimitti halveksien Maksim Revaa valloittajaksi ja miehittäjäksi, kun 23.8.2009 Viron museossa käsiteltiin elokuvaa.

Tosiasiassa pitäisi puhua vakavasti siitä, etä Amnesty International katsoi 30 % väestöstä eli 420 000 ihmistä Virossa joutuneen syrjinnän uhreiksi. Marjo Lauristin katsoi, että yli 50 % venäläisväestöstä kokee syrjintää työnhaussa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 11.7.2008 asian johdosta jopa tuomion. YK:n kidutuksen vastainen komissio moitti, että Virossa venäläisväestöä kohdellaan liian väkivaltaiseksi pidätysten yhteydessä. Rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen neuvoa-antava komitea kiinnitti huomiota venäläisväestön ja muukalaispassiväen alisteisuuteen Virossa. Kesällä 2009 EU esitti virallisen vaatimuksen Virolle, jotta EU:n rodullista tasa-arvoa edellyttävä direktiivi pitäisi pian pistää täytäntöön. Virossa on ongelmia vähemmistön kohtelussa, vaikka Veikko Saksi on taas äskettäin sanonut, ettei näe mitään ongelmaa Tallinnassa, jos muka venäjänkieli kuuluu joka paikassa. Kysyisinkin, missä Tallinnassa näkyy kauppojen ikkunoissa, julkisissa laitoksissa ja muualla venäjänkielisiä ilmoituksia ja mainoksia. En löytänyt sellaisia, kun tein kaupunkikierroksen Tallinnassa, vaikka Tallinnassa ihmiset todella puhuvat kaikkialla venäjää! Saksin hyvä tuttu Henn Pölluaas on jopa pikkupuolueensa Viron kansallinen herääminen puitteissa vaatinut, että Virossa pitäisi antaa etusija alkuperäisväestölle. Hän moittii tiukasti monikulttuurisuutta, toki moitteet eivät pysähdy vain Viroon, vaan hän leimaa myös Tarja Halosen ja Mauno Koiviston suomettuneiksi. Minun on vaikea tuntea häpeää siitä, että en hyväksy edellä mainittujen tahojen harjoittamaa suvaitsemattomuuden, venäläisvihamielisyyden puolesta harjoitettua PR-kampanjaa. Äskettäin Saksi vertasi Viron venäläistä vähemmistöä liki salaiseen armeijaan uhkatekijänä. Kirkon on mielestäni reilua ja oikein korottaa äänensä rasismia, syrjintää ja suvaitsemattomuutta vastaan. Myös antifasistien on oikein aktivoitua ihmisoikeuksien puolustamisessa, mutta tällöin on toki varottava, että viesti ei väänny vastakohdakseen edes vastapuolen ilkukurisissa tulkinnoissa.

En siis todellakaan tiedä, mikä on elämäni 2 tai 10 vuoden kuluttua, elänkö, teenkö työtä ja missä teen työtä. Olen aistinut keskustelujen vuoksi ilmapiirin kuitenkin sellaiseksi, että olen avoin harkintaan ja ehkä johtopäätösten tekemiseen, jos löydän riittävän toimeentulon muistakin töistä. Olen ollut yli 20 vuotta pappi, mutta ehkä sitä oppisi jotain muutakin elämässä, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Monta kertaa olen saanut ihmetellä, että Jumala voi johdattaa ihmeellisesti ja siunaten jopa vastakohtiensa kautta, viedessään alas ja varmalta näyttävään tuhoon Hän luo kuitenkin uutta. Sen vuoksi olen pikemmin utelias uskossa ja toivossa kuin epätoivoinen ja pelokas.

Ps. sain tänään myös kaksi muuta todella mieltäni myönteisesti lämmittävää viestiä, mutta niiden sisältö saa jäädä jännittäväksi salaisuudeksi toistaiseksi. Mukavaa on, jos ei tarvitse olla yksin. Siksi pitäisin tärkeänä, että jos joku muu joutuu nationalistien vainon kohteeksi, hän ottaisi yhteyttä esimerkiksi minuun sen sijaan että hänet vaiennettaisiin hiljaiseksi.