maanantai 28. syyskuuta 2009

Papiston osallistuminen mielenosoituksiin

Espoon tuomiokapitulin tutkinta-asiamies Jorma Backin raportti antaisi aihetta tiukkaan moitteeseen jokaisen kirjoitetun lauseen tähden. Hänen ajatteluansa näyttää hallitsevan merkillinen kuvitelma, että papisto ml. kirkkoherra voisi välttää kaikkia ristiriitoja, vaikka järjettömäksi käynyt järki ja revanssihenki olisivat ottaneet vapauden levittää mm. venäläisiä ja Venäjän valtiota stigmatisoivaa vihapropagandaa, joihin liittyy myös voimassaolevia valtiosopimuksia rikkovia aluevaatimuksia. Miten on mahdollista, että papiston tulisi vaieta tuollaisen vihapropagandan ilmaantuessa? Miten on mahdollista, että Jorma Back liittyy ProKarelian agendaan valheellisilla väitteillään kääntäen asetelmat ylösalaisin, ikään kuin vihapropagandan vastustaminen olisikin itse asiassa ”vihan täyteistä” ”kohujulkisuutta”, joka poikkeaa Suomen tavanomaisesta historiantulkinnasta ja ulkopolitiikasta?

Oli kiehtovaa tehdä lyhyt katsaus muun papiston osallistumisiin mielenosoituksissa, puhumattakaan puoluetoimintaan!

15.2.2003 järjestettiin Kansainvälinen toimintapäivä Irakin sotaa vastaan. Tampereella ja Nokialla suunnittelu- ja puhevastuussa pastorin virkanimen kanssa olivat mm. Pertti Haapalainen ja Tampereen evl. seurakuntien yhteiskunnallisen työn pastori Ilkka Hjerppe.

Syksyllä 2007 Turun Mikaelin kirkon kirkkoherra Sakari Sarkimaa oli aktiivinen Iranin erään kurdin tähden järjestetyissä yhteiskunnallisissa protesteissa. Tilaisuuksia järjestettiin jopa kirkossa.

Jotkut muistavat yhä hyvin, miten vuonna 1997 Eduskunnan edessä parin tuhannen henkilön mielenosoituksessa myös Munkkiniemen kirkkoherra Juhani Ormio puhui hallituksen esitystä vastaan, jonka mukaan kauppojen aukioloa laajennettaisiin sunnuntaisin. Kirkkoherra ei selvästikään liittynyt Suomen hallituksen viralliseen politiikkaan, vaan otti kantaa julkisella paikalla sisäpoliittisiin kysymyksiin.

Parisuhdelaista järjestetyn äänestyksen aikana syyskuussa 2001 kokoontui eduskuntatalon portaille mielenosoittajia, jossa myös oli paikalla pastoreita, jotka eivät hävenneet virkaansa.

Ns. Pride-kulkueessa tai -mielenosoituksissa on nähty kirkon viranhaltijoita ns. Kirkon Yhteys-liikkeen innoittamana (23.-29.6.2008). Myös 22–28.6.2009 Helsingin Pride-viikkolla Kirkon viranhaltijoita näkyi Yhteys-liikkeen puitteissa sekä kulkueessa että infopöydän pitämisen tähden. Kesällä 2009 Pride-kulkue keräsi n. 3000 osallistujaa. Kulkue oli jopa kilometrin mittainen. Kulkueen kirkollinen osasto mm. "Yhteysliike yhdenvertaisuuden puolesta kirkossa" -kyltteineen näkyi Iltasanomien julkaisemassa videossa, josta kuva, jossa näkyy ainakin kaksi virkapukuista pappia (http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/1705058)


Pride-kulkueessa luterilaisen kirkon papeilla - ainakin osalla heistä - oli jopa pappistunnukset esillä. Oliko tuo Raamatun, kirkon uskon ja virantoimituksen mukaista toimintaa? Lukuisat luterilaiset viranhaltijat ovat olleet aktiivisia ja jopa esiintyneet kirkon viranhaltijoina näissä yhteiskunnallisissa tempauksissa, vaikka niitä ei voi kaiketi pitää virantoimitukseen kuuluvina asioina: pastorit Liisa Tuovinen, Heikki Leppä, Arja Pentti, Soili Juntumaa ja Jaana Partti sekä diakonissa Arja Tuunela.

Tuomiokapitulin tulee noudattaa yhdenvertaisuutta perustuslaillisten vapauksien ja oikeuksien tulkinnassa, kun se arvioi, millä perusteella Raamatun kieltämän homoseksuaalisen kanssakäymisen puolesta marssivat kirkon viranhaltijat olisivat käyttäytyneet mielenilmauksissaan kirkon uskon ja lain mukaisessa järjestyksessä, tai miksi yhteiskunnallisissa protesteissa Irakin sodan, kurdien kohtalon tai hallituksen kauppojen aukioloa koskevan lainsäädännön ym. tähden julkisissa mielenilmauksissa avoimesti kirkon viranhaltijoina esiintyneet papit eivät toimisi vastoin kirkollisen viranhaltijan käyttäytymisvaatimuksia, mutta sen sijaan venäläissyrjintää provosoivaa ProKarelian The Soviet Story –elokuvaa vastaan järjestettyä mielenosoitusta seurannut ja ideologisesti tukenut kirkkoherra olisi menetellyt sopimattomasti.

En ota kantaa sinänsä em. muihin viranhaltijoiden toimintaan julkisuudessa, vaan totean vain, ettei menettelyni ole mitenkään poikkeava Suomen kirkon viranhaltijoiden pitkässä traditiossa. Pikemmin leimallista on, että nyt pappi joutuu vaikeuksiin vain, koska hän ei hyväksy Venäjää vastaan viritettävää vihaohjelmaa. Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että The Soviet Story elokuva on koettu sekä Venäjällä että Baltian alueella venäläisten keskuudessa hyvin häpäisevänä. Propagandaelokuva ei käytä ainoastaan väärennyttyä aineistoa ikään kuin todellisina dokumentteina, vaan esimerkiksi filmin kohdassa 1 h 7 minuuttia häpäistään Venäjän nykyistä kansallishymniä, kun taustalla näytetään manipuloituja ruumisröykkiöitä. Olisiko se kohtuullista, että Suomen Maamme-laulun aikana näytettäisiin suomalaisten raiskaamien venäläisten naisten kuolleita ruumiita, joita varten riittäisi aineistoa omastakin takaa, mutta erityisesti poimittaisiin ympäri maailmaa pahimmat kuvat ihmisraadoista, joiden väitetään täten joutuneen Suomen nykyisen väestön uhreiksi?

Onko todella niin, että Venäjää ja venäläisiä saa syrjiä, haukkua ja leimata, mutta tuota syrjintää ei sovi edes papin arvostella, koska sellaista syrjintää pidetään kirkossamme ja yhteiskunnassamme sivistyneen asiantuntijuuden pyhänä tuntomerkkinä”