keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Pyhä lepo

Jumala ei määrännyt lepopäivää laiskojen paksumahojen ja kapakoissa sikahumalassa lojuvien ihmisten elämäntavan puolustukseksi. Iso Katekismus on tohtori Martti Lutherin hienoimpia kirjoituksia (Der Grosse Katechismus 1529 WA 30,1,125-238. Tunnustuskirjat s. 327-423). Luther ei säästele sanojansa, kun kuvailee Kymmenen käskyn merkitystä ja kolmatta käskyä lepopäivästä. Olen viettänyt tänään lepopäivääni, jo kolmatta tällä viikolla!

Laiskat paksumahat ja röyhkeät pyhimykset

Luther pyytää Kateksimuksessa heti alkulauseissa, että ”laiskat paksumahat ja röyhkeät pyhimykset” ottaisivat vastaan Jumalan tähden neuvoja ja uskoisivat, ”etteivät he totta totisesti ole niin korkeasti oppineita tohtoreita kuin itse antavat ymmärtää. Heidän ei pidä koskaan ajatella, että he osaavat nämä kappaleet perin pohjin tai edes tuntevat ne kaikin osin riittävästi, vaikka heistä näyttäisi, että he osaavat ne liiankin hyvin”.

Luther vertaa ylimielisiä pyhiä, jotka eivät viitsi opetella katekismusta rikkiviisauden myrkkysaasteen levittäjiin. ”Mihin sitten syyllistyvät tuollaiset tympääntyneet, ylimieliset pyhät, jotka eivät tahdo tai viitsi joka päivä lukea ja opetella katekismusta? Siihen, että he kuvittelevat olevansa paljon oppineempia kuin itse Jumala kaikkine pyhine enkeleineen, profeettoineen ja apostoleineen ja kaikkine kristittyineen. heidän tulisi joka päivä harjoitella katekismusta ja sitä aina opiskella sekä varustautua mahdollisimman huolellisesti ja ahkerasti tuollaisen itsevarmuuden ja rikkiviisauden myrkkysaastetta vastaan”.

Kolmas käsky, ”Pyhitä lepopäivä” oli meikäläiselle tänään tärkeä käsky, sillä olin lehtijuttujen kirjoittamisen ja valvotun yön, joidenkin kirkollisten työtehtävien sekä lapsiperheen hoitamisen tähden väsynyt jo aamulla herätessäni. Yleensä aamu kertoo, onko kaikki hyvin. Aamulla sopisi herätä iloisin mielin, mutta tänään oli haluton mieli tehdä mitään erikoisempaa ”velvollisuuksien” hyväksi. Niin päätin kuunnella Luojan luomaa kehoa ja viettää lepopäivä reilusti leväten – vaimon hyvällä suosituksella. Hoidin toki joitakin pikkuasioita aamulla, nautiskelin jopa solariumilla. Itapäivällä hoidimme koko perheenä Itäkeskuksessa pikkuasioita ja huonolla menestyksellä yritimme maksaa laskua, sillä Nordean uusi ja epäonnistunut maksuautomaatti simahti kesken kaiken ja söi vaimoni kortin. Kortti piti kuolettaa, kun toiminto jäi auki näkyville, mutta mikään toiminto ei automaatissa enää toiminut.

Päivällä nukuin parin tunnin päiväunet. Sanoin itselleni: on lupa olla väsynyt, on lupa olla ihan laiska. Tiedän, että lepäämisestä voi alkaa uusi energia ja luovuus. Väkinäinen tekeminen väsyneenä tukahduttaa kaiken tuloksellisuuden. Enempi hengellinen puuhastelu ei jouduta Jumalan valtakuntaa, vaan levollinen kutsumuksen hoitaminen voi tuottaa paremman tuloksen. Niin tänä iltapäiväksi sain päiväunien ja sopivan laiskuuden avulla iloa jopa siihen, että taas kohta juoksulenkki odottaa…

Lojuvat sikahumalassa kapakoissa

Luther kirjoittaa, että nimitys "lepopäivä" vastaa hebreankielistä sanaa "sabbat", joka tarkoittaa lepäämistä ja jouten olemista. Kolmannen käskyn ensimmäinen merkitys tuli ilmeiseksi juutalaisilla, sillä heidän oli määrä ”pidättyä karkeasta työstä ja levätä, jotta ihmiset ja eläimet saisivat virkistyä eikä alituinen työnteko veisi heidän voimiaan”. Olen nukkuessani vastannut tästä osasta käskyä tyydyttävästi tänä päivänä. Lutherin tulkinta juutalaisesta lepopäivän tulkinnasta on yksipuolinen, jopa vähän antisemitistinen. On totta, että farisealaisessa juutalaisuudessa on ollut perinnäissääntöjä siitä, mitä ei saa tehdä sapatin levossa. Edes farisealaisuus ei suinkaan tyhjentänyt koko käskyn merkitystä lepäämiseen, vaan ymmärsi pyhittämisen liittyvän lepopäivään, vaikka Luther vakuuttaa päinvastoin. Pyhittämistä on myös se, että ihminen uskoo Luojan tekevän työtänsä, kun ihminen ei sapattina rehki elämänsä ja olemassaolonsa puolesta. Luther ei kuitenkaan nähnyt juutalaisessa uskossa tätä positivista puolta ja luomisuskon sisältöä, kun selitti Katekismksessa kolmatta käskyä.

Luther jatkaa käskyn toiseen merkitykseen, sen syvälliseen varsinaiseen tarkoitukseen, kun hän kysyy, mitä sitten on pyhänä pitäminen? Lutherin mukaan pyhänä pitäminen ei ole muuta kuin ”että puhutaan pyhiä sanoja, tehdään pyhiä tekoja ja eletään pyhää elämää”. Luther ei ole suinkaan mikään taikauskoinen maagikko, vaikka elääkin keskiaikaa. Hän sanoo suoraan, ettei se päivä mitään pyhittämistä kaipaa, sillä se on sinänsä pyhäksi luotu. Tähtäyspisteenä on itse ihminen: ”Jumala haluaa kuitenkin, että sinä pitäisit sen pyhänä. Meidän kristittyjen on tosiaankin alituisesti vietettävä tällaista lepopäivää, harrastettava pelkästään pyhiä asioista eli askarreltava päivittäin Jumalan sanan parissa, päästettävä se sydämeen ja suuhun. - - - Tämän käskyn painopiste ei ole lepäämisessä, vaan pyhittämisessä”.

Käskyn selityksen loppupuolella tohtori Martti Luther päästää auki sanaisen aarrearkkunsa, kun hän sivaltaa ankarasti niitä vastaan, jotka viettävät lepopäivänsä kevytmielisesti sen sijaan että pyhittäisivät sen. Minäkin olen joskus kysynyt, mitä pahaa on siinä, että Venäjän ortodoksinen kirkko tahtoo ”pyhittää” venäläisen kansan, kun monet suomalaiset pitävät tuota pahana ihanteena. Onko se parempi, että jäämme tyytyväisenä siihen, että seurakuntalaiset lojuvat läpipäissään kapakoissa? Omaksi puolustukseksi kysyin piispalta ja hänen asessoriltaan tuomiokapitulissa, onko se todellakin pahaa, että kirkkoherra vapaapäivänä tapaa Suomen ja Venäjän poliitikkoja, kulttuuri-ihmisiä ja talousihmisiä palavereissa, haastatteluissa ja konferensseissa, kun tunnetusti eräät pastorit viettävät vapaapäivänsä oluen ja viinin enemmän tai vähemmän tuottamassa sekavassa olotilassa. Sen lisäksi on mainittava, että en suinkaan noiden tapaamisten johdosta jätä itse lepopäivän pyhittämistäkään.

Tohtori Luther kirjoittaa, että kolmatta käskyä eivät riko pelkästään ne, ”jotka karkeasti väärinkäyttävät lepopäivää ja häpäisevät sen, nuo, jotka ahneudessaan ja kevytmielisyydessään laiminlyövät Jumalan sanan kuuntelemisen tai lojuvat kapakoissa sikahumalassa”. Lutherin mukaan on ”nuhdeltava myös sellaisia velttohenkiä, jotka saarnan tai pari kuultuaan kyllästyvät ja tympääntyvät, koska muka osaavat jo itse kaiken eivätkä enää opettajaa tarvitse”. Hänen mukaansa mainittu velttous on luettava ”kuolemansyntien joukkoon nimellä akedia eli laiskuus ja kyllästyminen. Se on vihattava, myrkyllinen vitsaus, jolla Perkele lumoaa ja pettää monien sydämen karatakseen yllättäen kimppuumme ja riistääkseen meiltä salaa Jumalan sanan”.

Illan tullen olen lepopäivänä hiukan elpynyt. Eilen ostin antikvariaatista kolme kirjaa, joita lueskelen iltamyöhällä, vaikka tuskin saan niitä vielä luettua: Juhani Suomi, Talvisodan tausta – Neuvostolitto Suomen ulkopolitiikassa 1937-1939; Juhani Suomi, Kohtalona yksinäisyys – Risto Rytin tie Suomen politikan johtoon; Martti Turtola, Risto Ryti – Elämä isänmaan puolesta. Ehkä myös katselen hiukan sitä pyhittämisen puolta eli luen alkukielellä ensi sunnuntain saarnatekstin: Matt. 11:25-30. Kirkkovuoden aiheena on kiitollisuus. Saarnan miettiminen on paras aloittaa tekstin lukemisella viikon aikana, minkä jälkeen rukoilla, nukkua yöt hyvin ja odottaa Jumalan vastausta, ja elää päivät kutsumuksensa mukaisesti siten, että silmät ovat avoinna mahdollisille yhtymäkohdille Pyhään Raamattuun, teksti alkaa ”elää”, parhaassa tapauksessa Jumalan sanasta jopa innostuu. Se on sitä elämän ja ajankäytön ”pyhittämistä” Jumalan sanan avulla.