keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Vapauta meidät neuroosistamme

Savonlinnassa kuukausi sitten koin juoksulenkillä yllättävää kipua oikeassa pohjelihaksessa. Kipu ei tullut kuitenkaan revähdyksestä eikä ylirasituksesta. Kipu tuntui polttavana pisteenä pohkeessa, kunnes kipu lieveni siedettäväksi tai haihtui pois. Kipu häiritsi juoksua kovasti. Viikko sitten kipu yltyi mahdottomaksi. Jopa tavallinen kävely tuntui vaikealta. Edes lepäily ei vaikuttanut auttavan. Viikon verran olen ”levännyt” juoksemisesta, vaikka toki itse juoksukaan ei ollut mitään erityistä rasitusta. Kipulääkkeet ja –voitteet eivät mitenkään poistaneet kipua. Eilen seurakunnallisessa grilli-illassa Pohjassa linkutin jalallani, koska kävely oli todella kivuliasta. Iloitsin sadasta seurakuntalaisesta grilli-illassamme, mutta koin kärsimystä jalkani tähden. Ilokin jäi puolittaiseksi. Kotiin saavuttuani kello 22 tuntumassa paljastui, että oikea jalka oli jopa huomattavasti turvoksissa. Pidin jalkaa koholla, kun lepäilin. Myös yöllä yritin nukkua oikea jalka vähän koholla. Otin myös yhden ylimääräisen 100 mg disperiinin normaalin annostuksen lisäksi. Ystävät ja tutut otaksuivat, että akillesjänne olisi liikaa rasittunut. Oma lihastuntemukseni kertoi kuitenkin, etten ole fyysisesti lainkaan rasittunut. Sitä vastoin sekä polttava kipu että turvotus heijastavat jonkinlaista aineenvaihdunta- ja verenkiertohäiriötä jalassani. Tänään aamulla oli yllättävää kävellä. Nyt kipu oli poissa. Turvotusta ei ollut, vain vähän kuumotusta ja verenkierron tunnetta jalassa. Pitkäaikaisen kivun jälkeen mielikuvissa oli kuitenkin yhä pelko. Olin tottunut siihen, että pohje on kipeä. Kävelin tervehtyneellä jalalla ikään kuin siellä tuntuu taas kohta luultavasti kipu. Mutta ei tuntunut.

Irrationaalista pelkoa


Sigmund Freudin mukaan ahdistus (Angst, anxiety) voi olla realistista, moraalista (häpeä ja syyllisyys) tai neuroottista (irrationaalista). Freud ei sanonut vielä yhtä selvästi kuin Jacques Lacan sitä, että ihminen saattaa jopa takertua omaan irrationaaliseen pelkoonsa tavalla, jossa muistoista kasvaa neuroottinen kiintyminen omaan sairauteensa. Ihminen sitoo energiaa ongelmaansa niin paljon, ettei uskalla eikä halua vapautua ongelmastaan, vaan alkaa suojella sitä merkillisillä tavoilla. Freud kuvaili, miten ihminen suojautuu defenssien avulla: hän saattaa kiistää epämieluisan (epämieluisan torjunta; Verleugnung), repressiivisesti tukahduttaa (eli siirtää kokemuksen tahallisesti tiedostamattomaan), kieltää askeettisesti tarpeensa, eristää älyllisesti ahdistuksen aiheet, siirtää pyrkimykset toiseen kohteeseen, kääntää itseensä tunteet, siirtää projektiivisesti tunteet toiseen, antautua epäitsekkäästi, kääntää reaktionmuodostuksessa vastakohdaksi tunteet, siirtää introjektiivisesti toisen persoonallisuuspiirteet itseensä, palautua regressiivisesti aikaisempaan kehitysvaiheeseen tai purkaa sublimatiivisesti viettienergian toisen kohteen avulla. Ihmispsyykeen arkipäiväinen luonne selittää mielestäni paljon siitä suomalaisesta ja virolaisesta tyhmyydestä, jonka vaalimiseen on satunnaisesti jopa rakastuttu ja jonka puolustelemiseen valjastetaan paljon älyllisiä voimavaroja, vaikka itse menettely on täysin irrationaalista.

Alexander Stubbin uusin möläys

Suomen ulkoministeri Alexander Stubb päästi taas tänään älyttömän möläyksen suustaan, kun moitti Saksaa ja Venäjää kahdenvälisestä kaasuputkihankkeesta. Stubbin mukaan energiahuollosta pitäisi sopia yleiseurooppalaisesti EU:ssa. Stubb on valmis myymään kansallisen päätösvallan ja toimintakyvyn EU:n foorumille irrationaalisen pelon tähden, jota hän kokee Venäjää vastaan. Usein vaikuttaa siltä, että Stubb on jopa kiintynyt tuohon sairaaseen kipuunsa voimakkaasti: juoksevana ministerinä Stubb nilkuttaa yhä ikään kuin kipeää jalkaansa, vaikka kipu on tosiasiassa otettu pois jo vuosikymmeniä sitten. Stubbin rakastuminen omaan neuroosiinsa selittää hänen älyttömän Venäjä-politiikkansa ja möläyksensä, joiden seurauksena hän loukkaa Suomen ulkoministerinä poikkeuksellisen tylysti ja suoranaisesti Saksaa ja Venäjää. Tällainen ihminen ei kykene enää aitoon kulttuuriseen kanssakäymiseen toisten ihmisten kanssa tosiasiallisesta elämäntilanteesta käsin.

Psykoanalyytikko Jacques Lacan osoitti, miten neuroosin kliinistä kuvaa hallitsee epäily. Lacan korosti (III 87; Jacques Lacan 1955–1956. The Seminar of Jacques Lacan: Book III. Toimittanut J-A. Miller, kääntänyt R. Grigg, New York London: W.W. Norton & Company), että neurootikolle on varmuus harvinaista. (Lacan, Jacques 1976. Yale University, Kanzer Seminar 24.11.1975. Scilicet 6 (7): 7-31; Lacan, Jacques 1977b: 204-206, Ecrits: A Selection. Käännös A. Sheridan. Tavistock Publications, Routledge: London – New York. Reprinted 2002, 2003, 2004, 2006 (kolme kertaa), 2007, 2008). Sanomattakin on selvää, että Stubb on täysin epäileväinen Venäjästä. Hän tunnustaa jatkuvansa epäilynsä myös avoimesti. Niin hän teki tänään taas kerran radiohaastattelussa. Muistettakoon, että anorektikon ja neurootikon suhde on hyvin likeinen. Neuroosina on asianomaisen minuuden luuloteltu ykseys, jähmeys joka tukkii muutoksen mahdollisuudet. Tämä selittää sen, miksi neurootikko ei halua vapautua neuroosistaan, vaikka parhaassa tapauksessa "esittää" hoitamisen ja selittämisen tarvetta. Hyvin usein neurootikko intellektuaalisesti rationalisoi neuroosinsa oikeutuksen.

Paranoidia vai neuroosi?

Paul Baker kirjoitti vuonna 2004 dramaattisesti, että Isossa-Britanniassa koettu paniikki maahanmuuttajia kohtaan aiheutti hallitsemattoman neuroosin (uncontrolled neurosis), joka turmeli varsinaisen keskustelun. Tällä tavalla syntyi kollektiivinen hermoromahdus (collective nervous breakdown. (Baker, Paul 2001. Moral Panic and Alternative Identity Construction in Usenet. JCMC 7 (1), October 2001.) Soveltaen voisi rukoilla, että suomalaiset eivät vajoaisi ulkoministerin viitoittamaa tietä hallitsemattomaan neuroosiin ja kollektiiviseen hermoromahdukseen, vaan jo vihdoin vapautuisivat tuosta sairaasta rakkaudesta, jolla vaalitaan omaan sairautta – russofobiaa, sekä sitä vaalitaan lukuisissa aiheen mukaisissa tutkimuslaitoksissa, seminaareissa, sanomalehdissä ja puolueohjelmissa.

En usko, että suomalaisia vaivaisi yleisesti russoparanoidisuus, vainoharhaisuus Venäjää ja venäläisiä vastaan. Toki sellaisiakin tyyppejä esiintyy. Pääsääntöisesti olemme institutionalisoineet, politisoineet ja rakentaneet ansioluettelomme oman neuroosimme avulla, minkä tähden neuroosista luopuminen on vaatii rohkeutta. Se vaatii enemmän rohkeutta kuin meikäläiselle lenkille lähtö kipeän pohkeen jälkeen.