lauantai 17. lokakuuta 2009

Avoimen yhteiskunnan uhkatekijät ja demokratian itsepuolustus

Savonlinnassa Talvisalon yläasteella ja lukiossa sain suurimman vaikutukseni poliittiseen ja historialliseen ajatteluuni esitelmästä, jonka tein Sir Karl Popperista ja hänen teoksestaan ”Avoin yhteiskunta ja sen viholliset”. Karl Popper (28.7.1902-17.9.1994) eli vielä siihen aikaan, kun pidin tuon esitelmäni ja luin seikkaperäisesti hänen teoksensa. Vielä teologisessa tiedekunnassakin viittasin joskus luennoilla Popperiin, kun pohdimme Martti Lindqvistin johdolla aatefilosofioita ml. kommunismia.

Erityisesti Popperin käsitys historisismin kritiikistä on ihan tarpeellinen, kun arvioi kristillistä apokalyptistä historiakuvaa, marxilaista maailmanselitystä, ”olemuksellisia” kuvauksia Venäjän valtion perusluonteesta tai ”miehitysmyyttiä”. Historisismi pyrkii historiallisiin ennustuksiin etsimällä "rytmejä", "kuvioita", "lakeja", "trendejä" ja "välttämättömyyksiä" historian kehityksestä. Erityisesti nämä ”löydöt” ovat puolustuspuheita harvainvaltaisille diskriminaatiota tukeville yhteiskuntanäkemyksille. Popper viittasi historisismin alullepanijana Platoniin, jota hän kritisoi ankarasti teoksessaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset, joka ilmestyi sopivasti vuonna 1945. Popper kohdisti tiukan kritiikin kommunistista utopiaa vastaan, toki myös natsismia vastaan, mutta hänen argumentaationsa on myös yleisemmin opittavaa oman aikamme pyrkimyksissä puolustella harvainvaltaa tilanteissa, joissa historiaa mytologisoidaan ja vääristellään.

Popper näkee historisismin pohjavireeksi aina totalitarismin ja autoritarismin. Sitä vastoin avoin yhteiskunta perustuu läpinäkyvälle demokratialle, joka on avoin muutoksille ja perustuu ihmisoikeuksille. Ihmiset ovat tasa-arvoisia riippumatta syntyperästä, rodusta, varallisuudesta, oppineisuudesta tai ”historiallisesta välttämättömyydestä”. Totalitarismi tukeutuu kollektivismiin, utopistiseen lähestymistapaan, jolloin yksilö luopuu yksilön oikeudesta, häntä tarkastellaan kokonaisuuden edusta käsin.

Platonin ihannevaltio on kuin ihmisruumis, jonka sielut ovat erilaisia: toiset tuottavia, jotkut suojelevia ja parhaat hallitsevia. Heidän hyveensä ovat itsehillintä, rohkeus ja viisaus, mutta tietysti kullakin lajinsa mukaan: tuottavaan työhön sopivien tyhmien ei sovi olla rohkeita näkemystensä ilmaitsemisessa, vaan vain itseään hillitseviä. Siis nämä ihmiset, jotka ovat tuottavaan työhön asetettuja ja kohtalonomaisesti syntyneitä, eivät sovi myöskään ottaa osaa hallitsemista koskeviin seikkoihin. Kunkin pitää tietää "sopiva" käytös syntyperänsä ja asemansa mukaisesti. Oikeus on siis sama asia kuin myöntyminen oman roolinsa mukaiseen asemaan, joka itse kullekin on annettu hänen sielunsa oletetun laadun mukaan. Platonin valtio oli täydellisen järjen hallitsema valtio ja juuri sen tähden totalitarismin esikuva: Platonin mukaan filosofien oli noustava kuninkaiksi tai kuninkaiden ryhdyttävä filosofeiksi. Tyhmille ei annettu oikeutta hallitsemiseen, tuskin edes omien ongelmiensa ja näkemiensä epäkohtien julkiseen esittämiseen, vaan kunkin oli alistuttava oman sielunsa mukaiseen rooliin. ”Viisaudeksi” tuli tyytyminen omaan kohtalonomaiseen asemaansa nurkumatta ja jättää päätöksenteon vaatimukset muiden ratkaistaviksi.

Surullista, että avoimen yhteiskunnan vastaiset trendit ovat ilmeisiä oman aikamme keskusteluissa. Tuskin on yhtään sellaista päivää, etteivät nimimerkit ja anonyymit kirjoittajat suuren akateemisen oppineisuutensa ja ansiolistansa perusteella vaadi minua hiljaiseksi, koska olen pelkkä vaatimaton kyläpappi. Tuskin on montakaan päivää, ettei dosentti Bäckmania kehoteta hiljaiseksi Viron historiasta, koska Bäckman ei saisi muka lukea historian dokumentteja, sillä hänhän on sosiologi. Tyypillistä tuossa menettelyssä on, että "totalitarismin" puolustajat eivät käsittele niitä tosielämään liittyviä väitteitä ja dokumenttejä, joita muka oppimattomat sielunsa aseman tähden sopimattomat ihmiset esittävät, vaan vetoavat vain siihen, että nämä eivät toimi asemansa mukaisessa roolissa!

Ylipäätänsä platoninen totalitaristinen ajattelutapa itse kullekin annetusta sopivasta käytöksestä väitetyn sielullisen erilaisuuden mukaisesti on hyvin tyypillinen epädemokraattinen piirre rajoittaa ihmisoikeuksien toteutumista. Venäjän historian väärentämistä vastustava komissio on syntynyt pyrkimyksenä estää ja paljastaa historisismin surulliset menetelmät, joiden avulla ihmisoikeuksien toteutumista estetään omana aikanamme: eräs tyypillisin menetelmä yksilön sortamiselle on hänen ”kollektivisointinsa” historiallisen myytin avulla osaksi ikään kuin jo hänelle historiallisella välttämättömyydellä annettua alistettua osaa. Pidän tällä tavalla tarkasteltuna Venäjän historian väärentämistä vastustavaa komissiota demokratian, ihmisoikeuksien ja vapaan yhteiskunnan itsepuolustuksena.