maanantai 19. lokakuuta 2009

Merikasarmin ruletti

Olen matkustanut ehkä alle sata kertaa pääasiassa omalla autollani perheeni kanssa Venäjälle. Kovin monta kertaa venäläinen vaimoni on matkustanut poikani – Suomen kansalaisen – kanssa Venäjälle myös ilman minua. Näitä matkakertoja lienee useita kymmeniä. Toki pojallani on myös Venäjän kansalaisuus, joten matkustaminen on vaivatonta. En ole koskaan kuvitellutkaan, että lasten äiti pyytäisi erityistä lupaa tai suostumustani, kun hän matkustaa Venäjälle poikani kanssa. Se on vain tavallinen tapa matkustaa, vaikka toki olen huoltaja yhdenveroisesti. Tällainen luonnollinen käytäntö on muodostunut oudoksi ja rikollisuuden tuntomerkiksi, kun Rimma Salonen matkusti Anton-poikansa kanssa Venäjälle, vaikka Anton eli siinä vaiheessa pääsääntöisesti äitinsä kanssa! Monet Venäjään liittyvät asiat alkava näyttää epäilyttäviltä ja jopa rikollisilta, kun niitä katselee häiriintyneessä mielenlaadussa. Tuskin tuota spekulaatiota olisi viritetty, jos äiti olisi matkustanut Tukholmaan, Tallinnaan tai ehkä Turkkiin. Itse asiassa hän matkustikin aiemmin vastaavalla tavalla!

Kun Igor-poika sai Venäjän kansalaisuuden Suomessa ollessaan, päätimme siirtää nämä tiedot myös Venäjällä papereihin ja rekistereihin. Siinä tuli vastaan tavallinen moitittu venäläinen byrokratia: paperit kiersivät Siv-toimiston, Ovirin ja miliisin välillä useita kertoja, nämä vaihtoivat ja täydensivät leimojaan kunnes asia tuli valmiiksi useamman viikon jälkeen. Muistan, ettei edes yksi kuukausi riittänyt, koska vain vastaanottoajalla saattoi kysyä neuvoa, joten seuraavalla vastaanottoajalla saattoi toimittaa paperit taas eteenpäin jne. Toki monimutkaisuutta tuotti siinä vaiheessa lisää tarve uuteen passiin vanhan sijasta. Kokemuksestani käsin en pidä lainkaan kummallisena, että Rimma ei saanut Anton-pojan Venäjän kansalaisuuden ”hyväksyntää” ilman kömmähdyksiä ja mutkia venäläisessä byrokratiassa: pikemmin hänen ongelmat olivat odotettavissa eikä vähiten asiaan koskevan suomalaisen viranomaishäirinnän tähden. Loppujen lopuksi oikeus sai päätöksen, jonka jälkeen suomalaisten pulinat on syytä jättää pois.

Ylihuomenna keskiviikkona alkaa aamulla nuorimman poikamme kansalaisuuteen liittyvät viranomaismenettelyt, kun tapaamme viranomaisen Venäjän suurlähetystössä Tehtaankadulla. Aika järjestyi tällä kertaa erinomaisesti ja suurlähetystö osoitti ainakin upeaa palvelua! Jos meillä on kaikki asianmukaiset asiapaperit ja käännökset, kansalaisuushakemus etenee oman aikataulunsa mukaan. Se vie ehkä kuukauden tai vähän enemmän. Jos hyvin sattuu, joulukuussa voimme siirtyä Suomen ja Venäjän kansalaisen pikkupojan rekisteröinnissä seuraavaan vaiheeseen: tällöin on vuorossa asiaa koskevat rekisteröinnit Pietarissa, sillä poika ei tule konsulaatin rekisteriin, vaan Pietarin paikalliseen rekisteriin.

Tutut monimutkaisuudet ja vakiintuneet käytännöt eivät kummaksuta itseäni, mutta niiden avulla voidaan valitettavasti herättää itsekästä ja poliittista hysteriää mediassa ja suomalaisessa käräjäoikeudessa, koska toimittajat, valtaosa suomalaisista ja käräjäoikeuden tuomarit ovat täysin tompeloita Venäjän käytäntöjen tuntemisessa. Silloin on liian helppo tehdä luonnollisesta epäilyttävää. Edmund Husserl kohdisti kriittiset argumentinsa sellaista ”luonnollista asennetta” vastaan, jonka mukaisesti on liian tavanomaista tulkita, havaita ja tuomita arkista maailmaamme, mutta säilyttää ymmärtämättömyys kaikkea toisenlaista vastaan. ”Luonnolliseen asenteeseen” ei kuulu omien havaintojemme ja ennakkolähtökohtiemme kyseenalaistaminen: jäämme silloin pienen kulttuuripiirimme vangiksi tulkitsijoina. Erityisesti monikulttuuristuneessa ja monikansallistuneessa maailmassa yhteentörmäykset ovat väistämättömiä, pahimmassa tapauksessa ”luonnollisen asenteen” mukaan toiminta tulee häikäilemättömäksi ja diskriminoivaksi toisen ihmisen ”luonnollista asennetta” vastaan, kun tämä elää toisenlaisen kulttuurin perillisenä! Peter L. Berger ja Thomas Luckmann eivät turhaan kirjoittaneet sosiaalisesta konstruktivismista: yksilöt tulkitsevat kovin kiihkeästi maailmaa tiettyjen omassa kulttuurissaan vallassa olevien strategioiden avulla. Valitettavasti unohdamme, että emme saisi kuvitella lintukotoa enää todellisuuden koko kuvaksi ja koko maalman rakenteeksi. Nykyään pitäisi pikemmin välttää institutionaalispoliittista yhteisöllistä pakkoa ihmisen identiteetin määrittelyssä, vaan yksilöille on jätettävä omia mahdollisuuksia ja vastuuta omasta identiteetistään. Niin pitäisi olla Suomessakin.

Pidän järkyttävänä näyttönä pahantahtoisuudesta ja tompelomaisesta viranomaismenettelystä uusinta käännettä, jossa dosentti Johan Bäckman kutsuttiin poliisikuulusteluihin, jotka ovat olleet myös painostavat DNA- ja muiden vastaavien rikollisiin kohdistettavien identifioimismenetelmien tähden. Syynä oli hänen toimeliaisuutensa Rimma Salosen tukijana. Myös Interfax on uutisoinut tapahtumasta: Полиция Финляндии три часа допрашивала представителя Риммы Салонен. Toivottavasti virkavalta ymmärtää säilyttää Suomessa terveen maalaisjärkensä ja esitutkintalain mukaisen hengen kuulusteluissa, jotta eivät toimenpiteidensä avulla entisestään turmele Suomen mainetta Venäjällä. Jo ulkoministeriömme on toiminut epärehellisesti tiedotteissaan, mikä on vaurioittanut Suomen mainetta. Yksilöiden väliset perheriidat tulisi kyetä käsittelemään vastuullisesti, mutta valitettavasti Suomessa avattiin ovi epäasialliselle valtiollisten suhteitten kannalta kyseenalaiselle toiminnalle, kun ulkoministeriö on käynyt puolustelemaan Simo Pietiläisen menettelyä, antanut vääriä tietoja Anton-pojan kansallisuudesta eikä ole saattanut asiasta rikkomuksen tekijöitä vastuuseen. Valitettavasti on vaikea siirtyä ajassa takaisin siihen hetkeen, jolloin valtiomme edustajat eivät olleet sekaantuneet asiaan sopimattomalla tavalla. Venäjän toiminta on ollut siihen nähden hämmästyttävän maltillinen ja noudattanut hyviä kansainvälisiä periaatteita.

Minulla ei ole pienenä ihmisenä hyvää ratkaisua nykyiseen tilanteeseen. Tuskin käräjäoikeuden annettu tuomio ja uudet kuulustelut kuitenkaan luovat edellytyksiä paremmalle ratkaisulle sen enempää ihmisyksilöiden kuin valtioiden kannalta.