perjantai 9. lokakuuta 2009

Onneksi olkoon 2000-luvun paras valtiomies!

Minun on moitittu ihailevan Teitä valtiomiehenä aivan liian kanssa ikään kuin tarvitsisin ylistetyn kultillisen hahmon. Se ei pidä paikkaansa, että kunnioitukseni olisi uskonnollista palvontaa, vaan koen tuollaiset moitteet loukkaaviksi. Tiedän valitettavasti, että tätäkin onnittelua kovin monet paheksuvat Suomessa, jossa tavaksi on tullut jo aina haukkua Venäjän kulloistakin poliittista johtoa.

Katsoin Pietarissa uudenvuoden vastaanottoa televisiosta, kun valta vaihtui Jeltsiniltä Teille. Se hetki oli merkittävä käänne Venäjän kehityksessä parempaan. Omasta puolestani onnittelen Teidän syntymäpäivänänne myös Venäjää, että se sai vuosituhannen vaihteessa Vladimir Putinin kaltaisen miehen presidentiksi. Ensin osoititte suurelle yleisölle neuvokkuutenne pääministerinä, mihin asemaan olette nyt palanneet ja kunnioittaneet täten perustuslakia. Olen lukenut, että 5. elokuuta 1999 Jeltsin oli ehkä kysynyt ensi kertaa, mitä ajattelitte pääministerin tehtävästä. Tuossa vaiheessa ette ehkä ilmoittaneet vielä varmuutta valmiudestanne tehtävään. Päätös syntyi kuitenkin jo pian.

Teidän suosionne alkoi nopeasti kehittyä kansan parissa, kun arveltiin tulevaa presidenttiä. Elokuussa 1999 saitte gallup-mittauksissa vain 2 %:n, syyskuun lopulla jo 15 %:n, lokakuun lopulla 20 %:n ja marraskuun 1999 lopulla jo 40 %:n kannatuksen. Joulukuussa suosio saavutti jo 50 %. Sellainen suosio oli aivan uutta Venäjällä. Jeltsin ei puhunut vuosina 1993-1995 kertaakaan mahdollisesta seuraajastaan presidentin tehtävässä. Suosikkeja olivat siihen aikaan Sergei Šahrai, Vladimir Šumeiko ja Oleg Soskovets. Vuonna 1996 Jeltsin vihjaisi hyvästä ehdokkaasta, mutta ei maininnut Aleksandr Lebedevin nimeä. Marraskuussa 1996 Jeltsinille tehtiin vaikea operaatio, jolloin pääministeri Viktor Tšernomyrdin sai toimia presidentin
valtuuksin 17 tunnin ajan. Vuoden 1997 aikana seuraajaspekulaatio yltyi. Esillä olivat mm. Jevgeni Primakov, Nikolai Aksenenko, Boris Berezovski ja Vladimir Gusinski. 14. joulukuuta 1999 Jeltsin otti asian seuraajastaan esille keskustelussa Teidän kanssamme. Ette tuossa tilanteessa heti suostunut. Kello 9 aamuvarhain 29. joulukuuta Jeltsin palasi uudestaan aiheeseen. Edellispäivänä Jeltsin oli valmistellut perinteisen uudenvuoden puheensa. Pian tämän jälkeen Jeltsin ilmoitti päätöksestään Aleksandr Vološinille ja Valentin Jumaševille. Vähän myöhemmin Jeltsin kutsui tyttärensä Tatjanan kuultavaksi ja kertoi päätöksestään. Vasta 31. joulukuuta varhain aamulla Boris Nikolajevits Jeltsin kertoi päätöksestään vaimolleen. Jeltsinin päätöksen jälkeen patriarkka Aleksei II siunasi Teidät – ja siunaus näyttää viitoittaneen myös koko Venäjän Federaatiota menestykseen 2000-luvulla. Kremlissä tapahtui juhlallinen siunaaminen myöhemmin toukokuussa 2000.

Jeltsin ei ollut uudenvuoden jälkeen kuitenkaan ”ex-presidentti” eikä ”entinen presidentti”, vaan ”Venäjän ensimmäinen presidentti”. Katselin Pietarissa sitä mainittua televisiopuhetta. Muistan hyvin, miten siihen aikaan suomalaiset foobikot olivat lukeneet iltapäivälehdistä, että Venäjällä voisivat ydinpommit räjähdellä. Nämä varottivat minuakin matkaamasta Pietariin. Sain nähdä Venäjän presidentin vaihdoksen. Tämä merkitsi suurta muutosta Venäjän Federaation kehitykselle. Onneksi en pelännyt!

Vladimir Putin – te kirjoititte ensimmäiseksi ukaasin, joka antoi Boris Jeltsinille ja hänen perheelleen koskemattomuuden ja suojelun. Tammikuisen Israelin matkansa jälkeen Jeltsin tuli Moskovaan aviovaimonsa ja tyttärensä kanssa. He menivät teatteriin. Jeltsin pelkäsi reaktioita, mutta ihmiset taputtivat tyytyväisenä Jeltsin siirtymistä syrjään. Ymmärsin täysin venäläisen teatteriyleisön reaktioita. Myös sukulaiseni onnittelivat, että Jeltsin ymmärsi väistyä sivuun. Kansa ymmärsi, että se oli saanut hyvän presidentin,toimintakykyisen ja älykkään.

Vuoden 2000 presidenttivaaleissa voititte vaalit selvästi. Kävin katsomassa äänestystä Venäjän suurlähetystössä Helsingissä, koska vaimoni äänesti siellä Teitä. Venäläiset ystäväni äänestivät poikkeuksetta teitä. Saitte vaaleissa ensimmäisellä kierroksella jo 53 % äänistä. Joissakin ensireaktioissa toki ivailtiin, että olisitte vain ”puhdas paperi”, johon V. Berezovski ja A. Tšubais kirjoittavat tekstit. Eräs venäläinen toimittaja väitti, että tulitte valituksi presidentiksi vain, koska armeija avasi portin sitä varten. Mielikuvani on ollut Teidän toimistane alusta alkaen myönteinen - eikä ole tarvinnut pettyä.

Vladimir Vladimirovits Putin (Владимир Владимирович Путин), tietojeni mukaan synnyitte 7.lokakuuta 1952 – joten tänään on Teidän syntymäpäivänne, juhlapäivä! Synnyitte Leningradissa työläisperheeseen. Isä Vladimir Spiridonovits Putin (s. 1911 Pietarissa) työskenteli tehtaalla, jossa rakennettiin teräsvaunuja. Äiti Maria Ivanovna työskenteli sekä talonmiehenä että kadunlakaisijana. Olitte perheen kolmas lapsi. Kaksi edellistä kuoli jo vauvana. Isänne osallistui Suureen isänmaalliseen sotaan. Isänne veli ja mumminne menehtyivät sodassa. Vanhin veljenne kuoli myös jo lapsena tuona kurjana aikana suomalaisten ja saksalaisten näännyttäessä Leningradin väkeä nälkäkuolemaan. Luin äskettäin kirjeenne puolalaisille ja ihastelin syvää elämänviisautta, jota osoititte kirjeessänne: rauhantahtoa, halua rakentaa ja välttää revanssihenkeä. Annan sille paljon arvoa, kun kuitenkin biografia kertoo, ettei perheenne ole aina päässyt helpolla.

Luin kirjan, joka kertoi, että ensimmäinen opettajanne oli Tamara Pavlovna Tšižova, joka oli tavallinen, pehmeä ja ystävällinen opettaja. Viidenneltä luokalta kahdeksannelle saitte opetusta Vera Dmitrievna Gurevitsilta, joka oli erityisesti saksan kielen opetuksessa etevä. Opettaja on muistanut myös sittemmin pojan hyvän muistin. Vuonna 1969 sambo tuli yhä enemmän teidän - Volodjan - harrastukseksi. Nuoruusvuotena luitte myös elämällenne tärkeästi vaikuttaneen kirjan ja katsoitte elokuvan. Se kertoi vakoilusta: Kilpi ja miekka (Щит и меч). Tällöin saitte innoituksen joskus etsiytyä myös KGB:n palvelukseen, jos vain olisi mahdollista. Kävitte jopa katselemassa Leningradissa KGB:n akatemian ovea ja sai tuolloin keskustella alan vaatimuksista. Koulu numero 281 päättyi keväällä 1970, minkä jälkeen pääsitte kovasti kilpailtuun oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Sinne pääsi yksi neljästäkymmenestä hakijasta. Olen surullinen siitä, että taustanne vakoilussa on joskus tulkittu aivan ymmärtämättömästi. The Soviet Story –elokuva tekee tuolla perusteella karkean assosiaation Stalinin hirmuhallinnosta nykyisen Venäjän valtiolliseen toimintaan ja johtamiseen! Samanlaisia herjoja saa lukea myös Suomessa – valitettavasti! Teistä kertova biografia tulee puhuu siitä, että todella kävitte sittemmin KGB:n akatemian, Juri Antropov-akatemian vuonna 1985, ja työskentelitte DDR:ssä Dresdenissä vakoilutehtävissä vuodet 1985–1990. Huippupolitiikkoja on toki muitakin, joilla on työkokemusta vakoilu- ja turvallisuusorganisaatioissa, vaikka ei toki aivan vastaavaa: Jevgeni Primakov, Sergei Stepažin, Juri Antropov, George Bush vanhempi (1976–1977) jne. Jopa venäjällä on kirjoitettu pelkokuvia ”stalinistisen modernin version saapumisesta” teidän KGB-FSB –taustanne tähden. Erityisen vihanomaisia ovat olleet vaaleissa hävinneiden osapuolten edustajat: kommunistien tähden Gennadi Zjuganov ja Jablakon nimissä Boris Višnevski!

En tahtoisi pelätä ihmistä, en myöskään teitä, mainitun ammatillisen pätevyyden johdosta, vaan ajattelen pikemmin siten, että modernin yhteiskunnan suojelupoliisi tai salainen poliisi on kuitenkin kovasti aivan eri asia kuin stalinistisella kaudella järjestelmät. Ehkä pelkokuvat olisivat vielä voineet jotenkin olla totta joskus 1960–1970 –luvuilla, mutta nyt niillä ei ole reaalista objektia. Tuollaista väärää samaistusta eivät tee vain Venäjää vihaavat propagandistit, vaan eräät muutkin kirjoittajat, jotka eivät ymmärrä KGB:n sisältävän monia tavanomaisia palvelutehtäviä, välttämättömiä demokraattiselle valtiolle: rajavartiolaitos, terrorismin vastainen taistelu, tiettyjen kansallisesti tärkeiden paikkojen ja tapahtumien suojelu jne. Vasta äskettäin Suomen televisiokin loi villin tarinan siitä, että Rimma Salonen oli saanut kirjeen FSB:ltä, kun Rimma oli ensin kysynyt tietoja lapseensa mahdollisesti kohdistuvan kidnappausuhkan tähden (mikä sitten valitttavasti tapahtuikin suomalaisen diplomaatin käsittämättömän toimen johdosta). Ymmärrän hyvin, että toimitte vakoilussa, mutta ette missään ”kurinpitojärjestelmässä” totalitaristisen hallituksen hyväksi. Itse asiassa, jos ymmärrän jonkin verran Neuvostoliitossa syntyneitä venäläisiä, moni arvioi pikemmin siten että vakoilu on alansa eliittiä. Vakoilijalta vaaditaan kykyä työskennellä itsenäisesti. Henkilö ei saa olla kuitenkaan eristäytyvä. Pelkkä älykkyys ei riitä, vaan hänen on oltava erityisen luotettava. Turhamaisuus ja kuuluisuuden tavoittelu eivät sovi vakoilijalle. Vakoilija arvioi ja analysoi nopeasti informaatiota sekä reagoi älykkäästi tilanteisiin. Työskentelitte15 vuotta KGB:ssä. Erikoistuite ihmissuhteisiin. Ulkomaalaisten kanssa luodut suhteet olivat eräs osa työkuvaa: turistit, opiskelijat ja liikemiehet.

Kun palasitteVenäjälle, maa oli nyt kovan muutoksen kourissa. Anatoli Aleksandrovitš Sobtšak (Анатолий Александрович Собчак) tuli tutuksi yliopiston tähden. Sobtšak tuli tärkeäksi tueksi myös urakehitykselle, kun Sobtšak oli Leningradin kaupunginneuvoston puheenjohtaja ja sittemmin Pietarin pormestari. Jos ymmärrän oikein järjestelmiä, te olitte toinen Pietarin apulaispormestareista. Sobtšakia vastaan nostettiin sittemmin valtava parjaus- ja syytekampanja. Tuota vihaa johtivat Jablako-puolueesta pietarilainen Boris Višnevski (Борис Лазаревич Вишневский) ja Izvestija-lehden moskovalainen toimittaja Igor Korolkov. Višnevski on osoittautunut myös sittemmin varsinaiseksi piruksi pyrkimyksissään hajottaa Venäjän demokraattista järjestelmää. Tuota päämäärää varten mies osallistuu kansainvälisen PEN-järjestön toimintaan ja ihmisoikeustoimintaan (International Society for Human Rights), joiden avulla hän voi tarinoida mielikuvituksellisia tietoja Venäjän kauheista oloista. Eipä yllätys, että Mihail Hodorkovski on julkisesti ilmoittanut tyytyväisyyttä Višnevskin julkaisuihin. Boris on ensimmäiseltä koulutukseltaan IT-ihminen, mutta hän sai vuonna 2002 suoritettua myös kuntien hallintoa varten akateemisen loppututkinnon. Višnevski on tullut tunnetuksi lehtimiehenä mm. Novaja Gazetan avulla – sen venäläisen lehden, joka valitettavasti taitaa oll ainut Suomessa luettu venäläinen lehti! Keväällä 2009 Višnevski on käräjöinyt Pietarin pormestari Valentina Matvienkoa vastaan. Kaikesta riidan halustaan huolimatta hän on saavuttanut myös tunnustuspalkintoja ja arvokkaita luottamustehtäviä. Näissä vaikeuksissa Anatoli Sobtšak, kaiken lisäksi fyysisesti pahasti sairastunut mies, lähti Pariisiin. Hän palasi Venäjälle vasta sen jälkeen, kun teistä – Vladimir Putin - oli tullut FSB:n johtajaksi ja valtionsyyttäjä Juri Skuratov (Юрий Ильич Скуратов) oli pidätetty virantoimituksesta. Pietarin vuosilta lähipiiriinne työyhteisössä ja ystäväpiirissä kuuluvat mm. German Gref, Mihail Manevits, Dimitri Kozak, Dmitri Medvedev, Igor Setšin, Nikolai Patrušev, Sergei Ivanov, Viktor Tšerkesov, Sergei Mironov, Ilja Klebanov, Vladimir Kožin, Aleksandr Bespalov, Viktor Ivanov, Aleksandr Grigorjev, Grigori Poltavtšenko, Ilja Južanov, Leonid Reiman. Sobtšakin oman arvion mukaan ”Putin osoittautui demokraattiseksi, päätöksentekokykyiseksi ja miehekkääksi” näissä huippuviroissa Pietarin kaupungin hallinnossa. Venäjän politiikkaa ja taloutta tarkasti seuranneena suomalaisena voin täysin yhtyä Sobtšakin arvioon vielä senkin ajan johdosta, mitä olette tehneet pääministerinä, presidenttinä ja uudestaan pääministerinä.

Olette viettäneet tänään syntymäpäivää ja kiinnittäneet tärkeään asiaan huomiota: venäläisen kirjallisuuden pysyvään arvoon, jonka vahvuutta pitäisi lisätä sen sijaan että nuori väki olisi koko ajan nenä tietokoneella ja internetissä. Kirjallisuuden pahin vihollinen taitaa olla tietokone: internetissä hyvät tekstit ovat kovin harvassa, mutta silti nuorista alkaen käytämme aikamme internetissä. Minulla on vahva tunne siitä, että kirjallisesti sivistymätöntä ja lukematonta kansaa voidaan johtaa moninaisiin historiallisiin vääristymiin ja kiivasmielisyyteen. Arvostan kovasti sitä, että olette puhuneet kirjallisuuden ja lukemisen merkittävyydestä syntymäpäivänänne. Internet ja netin ala-arvoiset nimettömät kirjoittajat eivät voi korvata kirjallisuutta, ja vielä vähemmän klassista venäläistä kirjallisuutta.