tiistai 20. lokakuuta 2009

Poliisia ei pidä pelätä

Johan Bäckmanin kutsuminen kuulusteluun Espoon poliisille Kokemäen poliisin pyynnön johdosta viritti muistikuviini koko joukon ikäviä kokemuksia kuulusteluista.

Minä en olisi epäiltynä niin avarapuheinen (en toki tiedä yksityiskohtia) kuin Bäckman ilmeisesti oli kuulusteluissa Espoon poliisilla. Toki en vähääkään luule, että Bäckmanilla olisi jotain salaisuuksia, joita pitäisi pelätä. Kolme tuntia on kuitenkin tarpeettoman pitkä aika kuulusteluihin.

Kokemuksesta oppineena ja katkerasti pettyneenä jättäisin poliisin tutkittavaksi sen omat työt: jos heillä ei ole tietoa, en antaisi heille mitään uutta tietoa! Poliisi ei toimita hautaan siunaamisia puolestani, enkä minä kirjoita heidän raporttejaan. Ymmärrän toki poliisin vilpitöntä tarvetta rikollisuuden torjunnassa. Sitähän en tietenkään vastusta, vaan pikemmin minusta on tullut tylyn lyhytsanainen tai liki mykkä, jos poliisi jotain kysyisi vastaavassa tilantessa, sillä meikäläisen tehtävä ei ole tehdä heidän työtänsä edes vastausten avulla. Tähän menettelyyni olisi psykologinen syy. Olen sekä kokemuksestani nähnyt että lukenut poliisitutkintaa käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta, että tutkijoita voi vaurioittaa valitettavasti surkea russofobinen fantasia tai muu fantasia pahimmissa tapauksissa, jolloin jokaista sanankäännettäni he osaisivat vääntää irtireväistynä todisteena tahtomaansa suuntaan. Siksi on parempi olla enemmän hiljaa kuin puhua monisanaisesti. Sen olen katkerasti nähnyt. Kaiken lisäksi he osaavat suoranaisesti väärentää todistusaineistoa eikä kantelujenkaan jälkeen väärennöksestä saa asianosaisia vastuuseen, koska kantelut lopetetaan poliisin omasta toimesta. Tietenkään minun velvollisuuteni ei olisi myöskään kertoa, kenet tunnen ja mistä tunnen tai miten pidän yhteyttä, sillä tutkikoon poliisi itse. Toki eri asia on kyseessä, jos on kyseessä oman perheen etu, jolloin voisin ehkä auttaa myönteisesti elämäämme. Jos ongelmaa sitten on vaikenemiseni jälkeen poliisilla, etsiköön itse tietonsa ja vieköön asiaa eteenpäin, jonka jälkeen voisin vastata myöhemmin tarpeen mukaan riittävän lyhyesti oman tahtoni mukaan. Taustojen selvittäminen on tarpeetonta "vakoilua", johon en antaisi tukea. Näyttää kuitenkin loppujen lopuksi hyvältä, miten Bäckman löysi yhteisymmärryksen Espoon poliisin kanssa, joka ei myöskään pitänyt tutkimuksen aihetta kovin vakavana (paitsi ehkä Kokemäen poliisi ja UM, jotka tarvitsevat näitä tietoja enemmän kuin Espoon poliisi).

Kuulusteluissa olisin erityisen huolellinen oikeudestani siihen, mitä Esitutkintalain 7 § ohjaa: ”Epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä”. Esitutkintalain 24 § tekisi minut hyvin herkkähipiäiseksi: ”Kuulusteltavaa on kohdeltava rauhallisesti ja asiallisesti. Tunnustuksen tai määrättyyn suuntaan käyvän lausuman saamiseksi kuulusteltavalta ei saa käyttää tietoisesti vääriä ilmoituksia, lupauksia tai uskotteluja erityisistä eduista, uuvuttamista, uhkausta, pakkoa taikka muita kuulusteltavan ratkaisuvapauteen, tahdonvoimaan, muistiin tai arvostelukykyyn vaikuttavia sopimattomia keinoja tai menettelytapoja”. Ei ole harvinaista, että poliisi antaa kuulusteluissa ymmärtää tietävänsä kaikenlaista hämärää, saaneensa paljastuksia yms, jotta kuulusteltava joutuisi hämilleen näiden sinänsä valheellisten "paljastusten" avulla. Epäilty ei ole velvollinen puhumaan mitään, jos ei niin itse tahdo. Vihamielisen tyhmä ei tietenkään pidä olla, vaan ainoastaan määrätietoinen ja selvä omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Suurin ongelma on, että asianomainen epäiltynä tai kuulusteltuna hätääntyy omassa sielussaan, jolloin terve järki unohtuu, pelossa yrittää keksiä kaikenlaista löperöä puhetta asioiden paljastamiseksi ym. Tule tietoiseksi itsestäsi ihmisenä, koe elämäsi turvalliseksi kaikissa tilanteissa: poliisitutkinnassa tarvitaan tervejärkisiä ihmisiä, ei hysteerikkoja.

Poliisin tavallinen konsti on saada urkittua enemmän tietoa siten, että tutkinnan jossakin vaiheessa poliisi asettaa kuulusteltavan todistajan rooliin, ehkä siirtää epäillyn roolista todistajaksi, jolloin Esitutkintalain 27 § vaikuttaa edellyttävän monisanaisuutta: ”Todistajan on totuudenmukaisesti ja mitään salaamatta ilmaistava, mitä hän tietää tutkittavasta asiasta”. Siitä huolimatta todistajana olisin ilmeisesti huonomuistinen, sillä parempi sanoa, ettei muista eikä tiedä, kuin alkaa jaaritella hataria, epätarkkoja ja kuvitteellisia mielikuvia. Mitä on myös itse ”tutkittava asia”, sitä tuskin ovat kaikenlaisten kehysten ja taustojen selvittämiset. Toki todistajana kuulusteltavan henkilön on syytä muistaa jättää matkakorvauslasku poliisin maksettavaksi! Jos sitä vastoin kuulusteluissa roolina on ”epäilty”, silloin ei ole mitään velvollisuutta avustaa poliisia tutkimusaineiston saamisessa.

Erityisen tarkkana pidän katkeran kokemukseni jälkeen, että kuulustelupöytäkirjan lukemiseen pitää käyttää runsaasti aikaa eikä sitä pidä suostua allekirjoittaa edes painostuksen jälkeenkään, jos siinä on edes pienikin väärä vivahde tai merkintä kuulustelujen sisällöstä. Joskus poliisi tekee tahallisen virheen ja korjaa "uuteen" pöytäkirjaan virheen kynämerkinnällä, minkä jälkeen pyytää allekirjoitusta, mutta ei pidä suostua siihenkään, koska silloin vaikutelmaksi jää jälkikäteen, että kuulusteltava itse korjasi allekirjoitushetkellä muistivirhettään, vaikka virhe tuli poliisin kädestä. Olen joutunut kovienkin painostusten kohteeksi, kun en halunnut hyväksyä pöytäkirjaa joskus vuosia sitten: valitettavasti ensimmäisellä kerralla annoin periksi poliisin ja asianajajan suostuttelulle, seuraavalla kerralla menin putkakoppiinkin enkä antanut periksi painostukselle. Ole tarkka jokaisesta sanasta, jonka allekirjoitat! Älä kuvittele, että hatarien mielikuvien ja omien päätelmien lavertelu edistää oikeudenmukaisuuden toteutumista ja tekisi sinusta ”poliisin ystävän”, vaan tarpeettomien omien kuvitelmien selittämisellä tutkintatilanteessa on saatettu useita syyttömiä ihmisiä vaikeuksiin.

Ps. en ole siis mitenkään osallinen näissä kuulusteluissa, vaan olen ainoastaan reunahuomautuksia tekevä blogi-kirjoittaja.