maanantai 30. marraskuuta 2009

Juha Molari ja Abdullah Tammi tiedotustilaisuudessa 30.11.2009

Juha Molari ja Abdullah Tammi tiedotustilaisuudessa 30.11.2009. Katso Abdullah Tammen haastattelu tiedotustilaisuuden kokemuksista, haastattelu tehty 1.12.2009 Keravalla: http://www.youtube.com/watch?v=FuPn7OPYXlY

Iltalehti 1.12.2009 kertoi asiasta:




Katso lyhyt video tilaisuudesta:
http://www.youtube.com/watch?v=NC3bIOoU3cc
Lue myös silminnäkijän raportti tiedotustilaisuudesta.

Helsinkiläinen IT-työläinen, kristillisdemokraatti Santeri Kyrohonka havaitsi Abdullah Tammen puheenvuoron ja kirjoitti arvostavasti asian vakavuudesta.


Halusimme korostaa sekä toimittajien että uskonnollisten vaikuttajien ja vanhempien vastuuta, jotta emme tukisi millään tavoin radikalisoitumista olipa terrorismi minkä tahansa merkkistä. Islam ei hyväksy terrorismia, vaan terroristit tahraavat islamin. Venäjällä asuu enemmän muslimeja kuin koko Suomessa on väkeä. Muslimit ja ortodoksit ovat voineet elää sovinnossa vuosisadat. Valitettavasti äärimmäishenkisyyteen sortuneet henkilöt, hyvin pitkälle Venäjän rajojen ulkopuolelta tulleet, ovat alkaneet luoda vastakkainasettelua. Valitettavasti myöskään uutisointi ei ole aina Suomessa kovin tarkkaa tapahtumista. Kristinusko ei hyväksy terrorismia, vaikka sellaistakin on esiintynyt.

Valitettavasti radikalisoituneet nuoret saattavat löytää harhaisen kuvan oikeudesta taistella terroristina, minkä lisäksi he omaksuvat Suomessa liian helposti Venäjä-vihamielisyyden. Yksityiskohtaisia tietojakin on kasvavista radikaaleista soluista sekä huonoon käyttöö menevistä rahavirroista. Esivalta ja turvallisuuspalvelut eivät ole tässä yhteydessä uhka, vaan kaksi suurinta uhkaa näyttävät valitettavasti olevan yhtäällä ideologinen "puhdasoppisuutta" korostava fanatismi, jolloin muut ovat vähempi arvoisia, ja toisaalla suomalainen Venäjä-viha, joka näkyy viattomien ihmisuhrien ihmisarvon inflaationa mainittujen henkilöiden puheessa. Tällöin levitetään terroriteoista pahatapaisia syytöksiä Venäjän hallintoa vastaan, jopa terroristeja romantisoidaan ikään kuin vapaustaistelijoiksi, mutta ei juurikaan perehdytä oikeudenkäyntiaineistoon ja keskustella todistusaineiston kanssa.

Olikin havaittavissa tiedotustilaisuudessa, että pari naista olisivat tahtoneet mahdollisesti määritellä terroristit sen sijaan vapaustaistelijoiksi. Abdullah Tammi ja minä emme voineet hyväksyä viattomien ihmisten tappamista: se ei ole vapaustaistelua, vaan julmaa terrorismia. Korostin myös näiden terroristien kansainvälisiä yhteyksiä ja yhteyksiä Al-Qaidaan ja Osama bin Ladeniin niin kuin alaa koskevat akateemiset amerikkalaiset ja venäläiset tutkimukset ovat tuoneet ilmi sekä mukaan ottamani oikeudenkäyntipöytäkirja kertoi yksiselitteisesti. Valitettavasti kovin monet terroristit ovat saaneet piileskellä Georgian (Gruusian) alueella.

Terrorismista puhuminen ei ole islam-fobiaa tai maahanmuuttaja-fobiaa, vaan oikea näkemyksen tuomista esille ja kansalaisvastuullisuutta, jotta pahaa ei tapahtuisi meidän ja muiden keskuudessa.


Ps. olen ensi viikon itsenäisyyspäivästä alkaen Pietarissa enkä juurikaan internetin ääressä. Olen Pietarissa lähinnä perheasioissa. Lisäksi yritän löytää oikeudenkäyntipöytäkirjoja lukuisista terroristioikeudenkäynneistä. Olen ollut yhteydessä viranomaisiin, mutta en ole saanut vielä vastausta asiasta. Olisi tärkeä syventää asiaa koskevaa suomalaista kirjoittelua konkreettisiin asioihin, kun tähän saakka terroristeja on kuvailtu liian usein suomalaisessa keskustelussa romanttisesti vapaustaistelijoina ja ihmisten kärsimykset kuolleiden läheisten tähden ovat jääneet ilman myötätuntoa keskuudessamme.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Punatukkainen terroristi ei pääse taivaaseen

Terroristi on aivan liian lähellä jokaista kasvattajaa, uskonnollista johtajaa ja toimittajaa, vaikka nämä eivät aina itse ymmärrä vastuutaan. Maanantain tiedotustilaisuutemme Suomessa ja Suomesta käsin tapahtuvien toimintojen kytkennöistä Venäjää järkyttäviin terroritekoihin onkin sen vuoksi mitä ajankohtaisin ja tärkein.

Joskus terroristit ovat kuvitelleet toimivansa ”Suuremman valtuutuksen” (nimet vaihtelevat) avulla, kun ovat tehneet julmat terroritekonsa. Terroristeja on tullut useista eri uskonnollisista suuntauksista. Terroristeja on tullut myös niin oikealta kuin vasemmalta poliittista kenttää. Puhutaan myös valtioterrorismista, kun valtiolliset viranomaiset toimittavat hirmutekoja siviiliväestöä vastaan taistelussaan ”hyvän” ja ”demokratian” puolesta: Afganistanissa kuolleet lukuisat siviilit USA:n taisteluissa talebaneita vastaan ovat sikäläisten kokemuksessa maahan tunkeutuneiden, amerikkalaisen sotilaskoneiston terroritekojen seurausta. Voimakeinojen käytön huono perustelu hämärtää joissakin epäonnekkaissa tapauksissa terroristijärjestöjen toiminnan ja sotilasviranomaisten toimien erot.

Nevski Express No. 166 -junaonnettomuus 27.marraskuuta 2009 kello 21:34 Moskovan ja Pietarin välisellä radalla Tverin ja Novgorodin alueella oli taas hirvittävä terroriteko. Kuolleita on lukuisia, sairaalahoitoon joutuneiden luettelo on julkaistu monessa sanomalehdessä. Nimien julkaiseminen on hyvä toki hätääntyneille omaisille, sillä tuhannet ihmiset matkustavat tuota väliä junalla. Nimet ovat hyvä myös psykologisesti, sillä ne kertovat, että uhrit ovat ihmisiä, nuoria ja vanhempia. Terrorismi kiistää ihmisen ihmisyyden, se on loukkaus Luojan luomistyötä vastan. Boris Gryzlov (Борис Грызлов) kiteytti terroristien epäonnistuneen tavoitteen: ”On syytä uskoa, että kyseessä oli terroriteko. Jos näin on, se on vastenmielinen rikos. Se koskettaa viattomia ihmisiä. Terroristit yrittävät pelotella meita. Se ei toimi.Venäjä tietä omakohtaisesti, mitä terrorismi on. Meidän lainvalvontaviranomaisemme jatkavat taisteluja terroristeja vastaan Dagestanissa, Ingušiassa, Tšetšeniassa ja koko Pohjois-Kaukasiassa. Olen varma, että syyllisiä rangaistaan”.

Emme voi olla kuitenkaan vielä niin varma kuin Gryzlovin tunnereaktion perusteella voisi olettaa, että tuore terroriteko tulisi samasta taustasta kuin vain kaksi vuotta aiemmin. 13.8.2007 kello 21:38 Nevski Express –juna koki myös kovan terroriteon. Lokakuussa 2007 pidätettiin ja syytteeseen joutuivat tuosta terroriteosta Ingušiasta tulevat Salambek Dzahkiev ja Maksharip Khidr. Oikeutta on käyty silloisesta terroriteosta aivan tähän saakka: syyttäjä katsoi syytelyillä olevan yhteyksiä Tšetšenian militantteihin, mutta puolustuksen mukaan syytökset ovat vain ”aihetodisteita”.

Nyt uusimmasta terroriteosta vastuun on ottanut militantti oikeistolaisryhmä Combat 18. Combat ei vaikuta aidolta venäläiseltä nationalistiryhmältä senkään tähden, että ryhmän nimi ei ole kyrillisillä kirjaimilla ilmaistu. Sen niminen ryhmä tunnetaan brittiläisenä uusnatsiorganisaationa. Numero 18 juontaa juurensa Adolf Hitlerin nimikirjainten järjestysluvuista aakkosissa. Ryhmä on erityisen väkivaltainen vasemmistolaisia ja siirtolaisia vastaan. Saksan Bundesamt für Verfassungsschutz'n mukaan Combat 18:lla olisi jaostoja Yhdysvalloissa, Ranskassa, Ruotsissa ja Saksassa. Olisiko nyt tuollainen uusnatsiorganisaatio ilmoittautunut toimivaksi myös Venäjälle? Venäjällä tunnetaan C18:a kohtaan ihailua ainakin pelaajien maailmassa. Combat 18 –ilmoitus ei ole kuitenkaan vakuuttanut kaikkia tässä vaiheessa. Hätäisimmät tuomitsevat, ettei sellaista olisi edes olemassa Venäjällä. Combat 18 ja Nevski Express –uutisointiin on rakennettu joka tapauksessa internetissä myös eräs toinen pommi: eräs aihetta käsittelevä sivusto aloittaa välittömästi ladata virusta tai muuta haittaohjelmistoa tietokoneelle, mikäli erehtyy mainitulle sivustolle tutkimaan aiheesta uutisia (otsikot ovat englanniksi). Lataus jopa väittää, ettei virusta voi enää poistaa koneesta.

Tässä vaiheessa syyllistä ei siis tiedetä varmuudella terroritekoon: epäilty henkilö on voitu hahmottaa 40 vuotta vanhaksi tanakaksi punatukkaiseksi mieheksi (”одному из предполагаемых подозреваемых примерно за 40 лет, он коренастого телосложения и рыжеволосый”). Omassa hullussa ilmoituksessaan ”oikeistolainen nationalistiryhmä ” ilmoitti mm. mielenkiintoansa ”Inkerin alueen miehitystä” kohtaan: Салют, товарищи по борьбе! Наше заявление будет лишь обозначением нашей боевой независимой ячейки combat18 ( далее С18) в городе на Неве. Мы абстрагируемся от официального центра в Москве ( Кровь и Честь/С18 Москва) и будем вести независимые боевые действия на захваченной территории Ингерманландии. Terrorismin ja ääriliikkeiden tutkimiseen erikoistuneen Sova-keskuksen (« Сова») apulaisjohtaja Galina Kozhevnikova (Галина Кожевникова) on myöntänyt tuollaisen C18 –ryhmän olemassaolon ja toiminnan Venäjällä. Jos C18-ryhmällä on kansainvälisiä suhteita, voi toki spekuloida myös niitä muita Venäjä-vastaisia tavoitteita terroriteolle kuin vain äärioikeistolaiset viestit. FSB:n johtajan Alexander Bortnikovin mukaan räjähteen suuruus oli 7 kg TNT. Venäjälle on lähetetty suruvalitteluja ympäri maailmaa, mm. Yhdysvalloista Barack Obama ja Suomesta Tarja Halonen.

Tuoreimpien tietojen valossa C18-ryhmän itseilmoitus ei vaikuta todellakaan luotettavalta, vaan valitettavasti tämäkin terroriteko liittyy tshetsheeniterrorismiin, joka surullista kyllä yhä edelleen saa Suomessa jopa jonkinlaista romantisoitunutta tukea - ja vähän muutakin tukea... Pahalta terroristi-iskussa tuntuu suomalaisena miehenä se, että suomalaisten ylläpitämä jihadistien ja uusnatsien web-keskus ylistää terroritekoa sankaritekona, joita alkaisi pian tapahtua kaikkialla Venäjällä siviili-ihmisiä vastaan!

Väitöskirjaani Q-evankeliumi ja psykohistoria (2009) varten tutustuin Pohjois-Atlantin liiton julkaisusarjassa – NATO Science for Peace and Security Series – julkaistuihin lukuisiin tutkimuksiin, joissa selvitettiin äärimmäishenkisten ryhmien ja lahkojen psykodynamiikkaa. Turkin Ankarassa toimiva Natoon terrorismin vastainen tutkimuskeskus, Center of Excellence – Defence Against Terrorism, toimitti mm. vuonna 2008 lahkojen ja ryhmien psykodynamiikkaa arvioivan monitieteellisen tutkimuksen. Itse artikkelit perustuvat pääasiassa lokakuussa 2007 Makedonian Skopjessa NATO:n harjoitusleirillä pidettyihin esitelmiin. Alkan ja Özdemir kiinnittävät huomiota ryhmädynamiikkaan. Äärimmäishenkinen ryhmä riistää pois individualismin. Yksilöt voidaan uhrata organisaation korkeimman hyvän puolesta. Sütalan käsittelee äärilahkon ymmärtämiseksi motivaatioteorioita. Miksi ihmisestä tulee terroristi? Tuskin punatukkaisuus riittää syyksi! Sütalanin mukaan yksilötason selitykset ovat törmänneet moniin ongelmiin, mutta sen sijaan ryhmätason selitykset ovat perusteltuja. Sütalan viittaa CIA:n tutkijaan Jerrold Postiin. Yksilö on ehkä joutunut liikkeeseen syystä tai toisesta, mutta tässä ryhmässä hän määrittää sosiaalisen asemansa ryhmän hyväksynnän avulla. Ryhmän identiteetti määrittää ääriryhmälle tyypillisen ryhmäajattelun (group thinking) ja eristäytymisen yhteiskunnasta. Silloin kun henkilö valitsee ryhmässä ehkä anarkistiset, yhteiskunnallisesta vastuusta irrottautuvat toimintatavat tarjolla olevan ideologian tai uskonnon nimissä, on syytä varoituskellojen soida. Tällainen henkilö voi muodostua vaaralliseksi terrorisoivaksi työvälineeksi, laittomien tekojen suorittajaksi, jotka eivät ole mitenkään hyväksyttäviä demokraattisessa oikeusvaltiossa, jossa ihmisarvot ja elämä tulisivat olla kunniassa. Jos ryhmästä, puolueesta tai uskonnosta puuttuu oikeus sisäiseen erimielisyyteen, keskusteluun ja avoimuuteen yhtä hyvin sisäistä rehellisyyttä kuin ulkoisia suhteita kohtaan, on vaarana jäsenten de-individualistuminen, yksilön ihmisyyden riistäminen ryhmäajattelua varten. Terve yhteisö uskaltaa näyttää ihmisen kasvot julkisuuteenkin.

Massachusetin yliopiston psykologian professori Ervin Staub on tuonut ilmi 2000-luvulla tutkimuksissaan sodan ja vihan ilmiöitä sekä holokaustin ja sotien traumoja. Hänen mukaansa ”de-individualisoituminen” tapahtuu, kun ryhmän päämäärien mukaisesti yksilöllisen persoonan tilalle asetetaan korvaava identiteetti (”compensatory identity”). Korvaava identiteetti saattaa kulkea - niin kuin usein tekee – kauniiden nimien mukaisesti ”Jumalan lapsi”, ”uudestisyntynyt”, ”tosi uskovainen”, ”asialle omistautunut”, ”vakaumuksellinen” kaikenlaista itsekriittistä pohdiskelua vastaan, jollaiset piirteet leimautuvat liberaaleiksi, maallistuneiksi, epäpyhiksi. Sen jälkeen väkivaltaisten tekojen suorittamiseen kynnys alenee, ihmistä ei tarkastella enää yksilönä, vaan vihollisryhmän osana.

Pariisilaisen kansainvälisten suhteitten tutkimuskeskuksen (Centre d'études et de Recherches Internationales, CERI) johtaja, politiikan tutkimuksen professori Jacques Semelin on selvittänyt tutkimuksissaan kansanmurhia. Hänen mukaansa ääriryhmien johtajat esittävät uskomuksen, että he olisivat “historian uhreja”, ”kilpailevien voimien kurittamia” ja ”määrätty kohtaloon”, joka saattaa sisältää myös taistelua. Semelinin mukaan johtajat saavat mahdollisuuden kehittää deluusion mukaisia fantasioita aidon kriisin aikana, kun heillä on jo kuulijoita. Huolet tekevät näistä johtajista ”identiteettiyrittäjiä” (”identity entrepreneurs”). Semelin turvautuu määrittelyissään italialaiseen psykologiin Franco Fornaniin, joka rakentaa mallinsa Melanie Kleinin psykoanalyysiin. Heidän mukaansa vainoharhaisuuden alkuperä piillee lapsuuden kokemuksissa, joissa kehittyivät luokittelut hyvään ja huonoon sekä ystävään ja viholliseen. Soveltaen voidaan surmatekoon ryhtynyttä terroristi arvioida deluusion kehittäneeksi fantasiastaan eläväksi ihmiseksi, joka mitä ilmeisemmin perustelee historiallisella kohtalolla oikeutensa taisteluun – tosiasiassa viattomien ihmisten surmaamiseen.

Rohkenen sanoa, että Islamilaisen puolueen johtajan Abdullah Tammen ja minun järjestämä lehdistötilaisuus terrorismin rekrytoinnista, koulutuksesta ja rahoituksesta on tämän uudenkin terroriteon valossa merkittävä uudenlainen katsaus kotimaisiin oloihimme, jotka ovat jääneet liian monelta pelkkien sinisilmäisten uskomusten varaan. Haluamme puhua myös tärkeästä vastuusta, joka uskonnollisilla ja poliittisilla johtajilla, kasvattajilla ja lehdistöllä on avoimmuuden ja rauhan puolesta anarkismia ja terrorismia vastaan.

torstai 26. marraskuuta 2009

Syyttäjä teki lopun turhalle tutkimuspyynnölle



Syyttäjä teki lopun turhalle tutkimuspyynnölle, jonka oli huhtikuussa 2009 jättänyt eräs asianajaja (Pro-Karelia aktivisti) luterilaisen seurakunnan kirkkoherraa Juha Molaria vastaan. Tämä oli jo toinen tappio aivan lyhyeen aikaan, jonka ProKarelia kärsi oikeuslaitoksessa: edellinen oli suurempi kansainvälispoliittisesti, kun valtaushanke NordStream-kaasuputken häiritsemiseksi ei onnistunut.

Asianajaja kirjoitti vääriä tietoja, joissa väitti Juha Molarin pukeutuneen papin vaatteisiin ja ilmaisseen sopimattomia asianajajaa vastaan. Tämä asianajaja itse oli tuolla kerta menossa katsomaan elokuvaa "The Soviet Story" ja keskustelemaan hyvitys- ja korvausvaatimuksista Karjalan palauttamiseksi Suomelle. Samaan aikaan hän lähetti samat väärät syytökset myös Espoon tuomiokapitulille. "Pro-Karelian" päätoimittaja Veikko Saksi välitti välittömästi tiedon alkaneesta tutkimuksesta Internetissä Pro-Karelian kotisivuilla (26.04.2009). Kirkko oli aktiivinen ja lähetti verkkosivuilleen heti seuraavana päivänä (27.04.2009) tiedon, että kirkkoherra Juha Molari on joutunut tutkintaan ”sopimattoman käytöksen johdosta” ikään kuin Molarin käytös olisi ollut todella sellainen kuin ProKarelian aktivistit esittivät väitteissään. Monet suomalaiset reagoivat nopeasti ja kirjoittivat anonyymeinä jopa toistasataa loukkauskirjoitusta internettiin kirkkoherraa vastaan, kutsuen häntä jo ”entiseksi kirkkoherraksi”! Lopulta Molari julkaisi em. kantelut lyhentämättömänä blogissaan elokuussa 2009.

Todellisuudessa poliisi ei koskaan aloittanut rikostutkintaa eikä edes keskustellut tapahtumien kulusta kirkkoherran kanssa, vaan Tampereen poliisista tutkinnanjohtaja Ossi Kaario ilmoitti 7.9.2009 syyttäjälle, että he eivät näe syytä aloittaa esitutkintaa. Pirkanmaan syyttäjävirastosta kihlakunnansyyttäjä Heidi Ukskoski määräsi 20.11.2009, että esitutkintaa ei edes toimiteta. Tänään 26.11.2009 sain syyttäjän päätöksen kirjeitse.

Ikävä kyllä, kirkko ei ole vielä vastannut yhtä selvästi "EI" Pro-Karjalan vaatimuksille.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

Прокурор закончил бесколезное дознание



Прокурор закончил бесколезное дознание по делу, которое в Апреле 2009 возбудил один (юрист) из активистов ”Про-Карелии” против настоятеля лютеранской церкви Юха Молари.
Юрист написал ложные факты отом, что Юха Молари был одет в одежду священника и, якобы, плохо выражался в адрес этого юриста. Данный юрист сам в это время направлялся на просмотр фильма ”The Soviet Story” и дискуссию о требованиях реваншистов о возврате Карелии Финляндии. В тот же момент те же самые ложные обвинения он отправил в духовный суд в Эспоо. Лидер ”Про- Карелии” Веикко Сакси поместил информацию о заведённом на настоятеля деле в интернете (26.04.2009). Церковь также приняла в этом активное участие – разместила на своих сайтах (27.04.2009), что против настоятеля Юхи Молари заведено дело из-за его ”неприличного поведения”, не удосужившись даже проверить факты, а приняв слова активиста ”Про-Карелии” на веру. Многие Финские пользователи интернета сразу отреагировали на это и анонимно написали более сотни оскорблений в адрес настоятеля, называя его уже ”бывшим настоятелем”! Наконец Молари опубликовал эти жалобы без сокращений в блоге в Августе 2009 года.

На самом деле полиция никогда не заводила дела и не допрашивала настоятеля. Старший следователь полиции Тампере Осси Каарио 07.09.2009 года известил прокурора о том, что они не будут заводить дела. Прокурор Хеиди Укскоски приняла решение 20.11.2009, что они не будут производить дознания по вопросам, которые возбудила ”Про-Карелия”. Сегодня 26.11.2009 священник получил решение прокурора в письме.

К сожалению, церковь до сих пор не ответила ”НЕТ” требованиям ”Про-Карели”.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Jari Sarasvuo on oikeassa

Kari Uotia saisi kai onnitella, koska hän on taistellut taas uudestaan paikan elämässä ja tässä maailmassa. Taistelut eivät kuitenkaan päättyneet, vaan niistä tuli osa persoonallisuutta. Merkillisellä tavalla taisteluihin kiintyy myös silloin, kun niillä ei enää rakenneta, sillä taisteluihin on sidottu paljon sielullista energiaa. Kari Uoti on ottanut kohteekseen Jari Sarasvuon ja Trainer’s Housen (TH) taloudellisen aseman. Hän kirjoittaa toistuvasti lopun merkkejä Sarasvuon toiminnasta.

Osaan tilinpäätöstietoja ja ymmärrän hyvin käsitteet, joita Kari Uoti käyttää – tai en oikeastaan ymmärrä hyvällä sitä tapaa, jolla Uoti kirjoittaa. Yrityksen taloudellisen aseman arviointi ei ole salatiedettä. Tuskin edes Sarasvuo kiistää, että globaali talouslama kohtelee kovasti yhtä hyvin satamia kuin valmennus- ja konsultointiyrityksiä. Se ei ole mitenkään yllätys ainakaan minulle. Mutta Sarasvuota vastaan räksyttäminen on mielestäni jotain hyvin patologista, hyvin demonista ja hyvin suomalaiskansallista. Kyse on mielenkiintoisesta tarpeesta ”toivoa”, että voisi sanoa: Kyllä minä tiesin, että Sarasvuo sukeltaa alas!

Kuvaavaa on, että Uoti soimaa Sarasvuota ja yritystä liikearvosta, aineettomista oikeuksista ja tuotemerkistä! Uoti kutsuu blogissaan 24.11.2009 höpinäksi Trainer’s Housen kirjanpitoa. Totta kai kirjanpiton aineettomaan omaisuuteen liittyy spekulatiivisuutta, josta on hyvä keskustella kriittisesti toisin kuin on pääsääntöisesti menetelty, mutta jokaisen pitäisi jo nykypäivänä tietää, miten paljon työtä vaaditaan jo pelkästään maineen rakentamisessa ja tunnettavuuden tekemisessä. Tämän lisäksi on luettava kaikki aineettomat oikeudet, joita yritys saattaa omistaa. Toki nähtäväksi jää, onko aineettomien omaisuuksien todellinen arvo 17 miljoonaa euroa, mutta maineen ja aineettoman omaisuuden kyynisesti nihiloiva Uoti vaikuttaa laskevan arvoa ainoastaan sille, miten monta euron kolikkoa on materiaalisesti pinottavissa hänen silmiensä eteen. Väitänkin siis, että surullisen tunnettu kyyninen maineen nihilointi syntyy tällä kertaa pikemmin henkilökohtaisen tragedian luoman laskuopin avulla kuin oikeustieteen tohtorin taidokkaasta tilinpäätöslukutaidosta. Sarasvuon ja Trainer’s Housen menettely aineettomien omaisuuksien kirjaamisessa vastaa täysin yleistä käytäntöä ja laillista kirjanpitoa.

Mistä tuo tarve kyynisyyteen syntyy?

Kari Uoti kirjoittaa jopa 21.11.2009 Jari Sarasvuon konkursista, mikä tuskin tarkoittaa sen enempää taloudellistä kuin henkistäkään konkurssia. Mielestäni Jari Sarasvuo on osannut kohdistaa sanansa juuri siihen ongelmaan, joka on suomalaiselle mielenlaadulle pyhästi varjeltu kotitekoinen demoni.

Äskettäin Sarasvuo ärsytti toimittajat - lähinnä kai Iltasanomien - vääntämään totuutta epätarkaksi, kun Sarasvuo oivalsi rohkaista lamaan lannistuneita suomalaisia innostavin kyltein. Sarasvuo oli havainnut – niin kuin hän kirjoittaa blogissaan, että me ihmiset ”pelkäämme niin monia asioita turhaan ja lamaannumme pelkojemme vankina. Moni meistä kantaa kaunaa siitä samasta asiasta, josta hyvinvoiva ihminen osaa kiittää. Me katkeroidumme haasteistamme, ihmisistä elämässämme, opettavista kokemuksista, mahdollisuuksistamme. Läheskään aina ei riitä, että tekee parhaansa. Miettikää kanssakulkijat, millaiseen yöhön meitä kutsutaan kaiken aikaa. Ei suostuta”.

Olen samaa mieltä Jari Sarasvuon kanssa, itse asiassa varsin monessa asiassa tässä mainittujen ohessa. Liian usein näen ihmisiä, jotka kuihtuvat käsiin. Sitten joskus tunnen iloa, kun näen kukoistavan ihmisen, jonka rajat ovat vielä kaukana. Hän ei vain suostu henkiseen vankeuteen ennen aikaisesti. Tahtoa saa olla, kun taistelee pahinta vihollista vastaan: omaa itseä vastaan.

Minä olen toistanut usein ranskalainen Michel Foucaultin vuonna 1975 esittämää kuuluisaa vankila-vertausta, kun olen selittänyt ihmisen käpertymistä surkeuteen. Foucaultin mukaan moderni vankila on koko nykyaikaisen kurinpitoyhteiskunnan symboli. Vapausrangaistus kohdistuu itse asiassa sieluun, ihmisen tahtoon. Vankeudessa opitaan kurin ylläpitäminen, tahdottomuus. Vangit eivät näe valvojaa eivätkä tiedä, onko valvoja paikalla vai ei. Näkymätön valvonta ikään kuin siirtyy vankeihin. Vallan mekanismiksi syntyy, että vanki itse valvoo itseään. Vangittu sisäistää tajuntaansa itsekurin välttämättömyyden. Koko yhteiskunta kurinalaistuu. Vallasta tulee kätkettyä valtaa, mikrovaltaa, jonka harjoittaminen ei näy. Yhteiskunta on muodollisesti vapaa ja yksilöllinen, ainakin paperilla, mutta tosiasiallisesti tahdoton, vangittu. Ihmiset ovat siis vapaasti ja yksilöllisesti alistuneita.

Ranskalainen psykoanalyytikko Jacques Lacan täydensi Foucaultin vankilakuvaa nautinnolla. Kauheus ei ole vain oppimisessa alistuneeksi ja tahdottomaksi, vaan siinä, että vangin intohimoksi muodostuu epärehellinen tietämättömyys. Oma näkymätön vankeutemme on näin ollen vain oire. Vankeus ei luo pelkästään itsekuria, vaan vankila tarjoaa vangitulle myös nautinnon. Mielestäni tämä seikka selvittää hyvin, miksi vankeudessa opittuna vihastumme kovin helposti Jari Sarasvuota vastaan. Hän on liian paljastava.

Meillä on sielumme ja kulttuurimme sairauden tähden erinäisiä oireita. Suojelemme ja varjelemme näitä oireita, koska saamme oireista nautinnon. Mieli ei ole vankeudesta vapaa emmekä uskalla uskoa. On järkyttävää, että lamaantuneisuus, regressiivisyys, depressiivisyys ja pessimismi ovat sellaisia oireita, joihin monetrakastuvat ja alkavat suojella niitä moninaisin selityksin, riitein ja kultillisin menoin. Suomessa eletään itsetunnon tuhoamiseen pyrkivässä lannistuskulttuurissa yhä edelleen, joten emme välttämättä edes oivalla sitä, mikä on ongelma. Siinäkin analyysissä Jari Sarasvuo oli oikeassa, kun hän arvioi suomalaista kulttuuria eräässä kirjoituksessaan muutama vuosi sitten. Hänen mukaansa kulttuurissamme luopuminen on – valitettavasti – liian hyväksyttävää. Itse asiassa epäonnistumista toivotetaan jopa henkilölle, joka uskaltaa ilmaista iloa onnistumisesta! Itse asiassa onnistumisesta ilonsa kertoneelle ihmiselle ei anneta enää oikeutta virheisiin ja inhimillisyyteen, vaan jokaisesta kielteisestä seikasta tahdotaan kohottaa tuomio, jos suinkin mahdollista. Sama ihmettely on kohdistettava myös siihen tirkistelevään juoruiluun, jota lehtimiehet harrastavat lupaa kysymättä Sarasvuon yksityiselämästä. Mielestäni ilmiössä on kyse yhdestä ja samasta: pitäisi löytää todiste, että Sarasvuon voi tiputtaa alas menestyksen kultaiselta istuimelta, vaikka itse asiassa tuollaisen fantasian demoni on erityisesti toimittajien oman kateuden ja epätoivon heijastumaa. He taistelevat omaa usko-kriisiään vastaan, kun urkkivat Sarasvuon yksityisyyttä ja toivovat hänen kapsahtamista. Pienetkin kohtalon luunapit koetaan viestiksi, ettei kannata enää yrittää. Siinä on meidän vankilamme, josta pitäisi hyvin nopeasti vapautua. Kansanperinteemme ilmaisee vankeutemme sananlaskuissa: "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa; Kel onni on, se onnen kätkeköön".

Sarasvuo käyttää ilmaisua ”usko-kriisi”. Usko-kriisi ilmenee siinä, kun emme uskalla heittäytyä muutokseen, intohimoon, uusiin asioihin, edessä oleviin ihmeisiin, vaan tyydymme lamaantuneeseen tarpeeseen suojella vallitsevaa vankeuttamme kaikelta häiriöltä. Lamaantunut mieliala koskettaa yksittäistä ihmistä oman elämänsä hallinnassa - se on tyytymistä niukkuuteen, surkeuteen, kohtuullisuuteen; lamaantunut mieliala koskettaa monia yrityksiä ja yhteisöjä; se koskettaa laajasti kansallista mielenlaatua.

En tietenkään halua enkä voi glorifioida ihmistä sellaiseen asemaan, joka hänelle ei kuulu, mutta joka tapauksessa toivon ja rukoilen Jari Sarasvuolle menestystä ja siunausta, jotta hän kestäisi nuo ulkoiset kateelliset, demoneihinsa rakastuneet pikkuviholliset alkaen suomalaisista toimittajista ja joistakin kyynisistä tohtoreista.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

lauantai 21. marraskuuta 2009

Как Чеченские террористы получают помощь в Финляндии: вербовка, финансирование, образование ...

Пресс-конференция:
Понедельник, 30/11/2009, 13 часов
"Как Чеченские террористы получают помощь в Финляндии: вербовка, финансирование, образование ..."
Офис Исламской политической партии
Eerikinkatu 35,
Хельсинки
Для дополнительной информации:
Лидер Исламской партии Абдуллах Тамми GSM +358 44 577 8266
Настоятель лютеранской церкви Юха Молари GSM +358 44 322 2661

Press conference:
Monday, 30/11/2009, at 13.
"How are Chechen terrorists receiving support in Finland: the recruitment, financing, education ..."
Office of the Islamic political party
Eerikinkatu 35
Helsinki
For more information:
Leader of the Islamic Party, Abdullah Tammi GSM +358 44 577 8266
Pastor of the Lutheran Church Juha Molari GSM +358 44 322 2661

Tiedotustilaisuus:
maanantai 30.11.2009, klo 13.
Miten tšetšeeni-terroristit saavat apua Suomessa: rekrytointi, rahoitus, koulutus…
Islamilaisen puolueen toimisto
Eerikinkatu 35,
Helsinki
Lisätietoja:
Islamilaisen puolueen puheenjohtaja, Abdullah Tammi, GSM +358 44 577 8266
Kirkkoherra Juha Molari, GSM +358 44 322 2661

KATSO HAASTATTELU!
http://www.youtube.com/watch?v=b7ePvlbxRvA

TAUSTATIETOJA

Suomessa kerrottu tieto tšetšeeni-terroristeista on ollut vaarallisen erheellistä ja Venäjä-vihamielistä. Kovin monissa kirjoissa ja kirjoituksissa jopa suomalaiset oppineet ovat antaneet ymmärtää, että koko alueen ongelmat olisivat Venäjän sisäsyntyisiä eikä ulkopuolisilla toimijoilla olisi osuutta. Venäjän propagandaa olisi se, että terroristeilla sanotaan olevan yhteyksiä ulkomaisiin palkkasotureihin ja al-Qaidaan. Oikeudenkäyntiaineisto ja kuulustelupuheenvuorot ja todisteet vahvistavat kuitenkin Venäjän kuvauksen terroristien yhteyksistä. Nyt 30.11.2009 voimme kuulla myös islamilaisen yhteisön elämään läheisesti tuntevan vaikuttajan puheenvuoron siitä, miten kunnon muslimit näkevät tilanteen väärämielisyyden ja vaarallisuuden eivätkä voi hyväksyä sitä vihatoimintaa, joka mustaa muslimien uskoa. Samalla kuulemme siitä, missä, ketä ja miten rekrytoidaan terroristiseen toimintaan.

7. elokuu 1999 taistelijoiden joukko L. Basajevin johdolla hyökkäsi Tšetšenian tasavallan alueella Dagestanissa. Viimeistään tuolloin tuli ilmi yhteydet ulkomaisiin terroristijärjestöihin. Nämä yhteydet on kuitenkin sivuutettu täysin suomalaisessa mediassa, jolloin propagandistisesti syntyy kuva isovenäläisestä vihasta vähemmistökansoja vastaan. Terroristit olivat aloittaneet hirmutekojen sarjan. 4.9.1999 Tšetšenian terroristit räjäyttivät pommin Dagestanin tasavallassa Buinaksken (Буйнакске) kaupungissa virkamiesten viisikerroksisessa asuintalossa ja tappoivat 64 ihmistä. Alueen väestö on ollut myös sekä aiemmin että sittemmin terrori-iskujen kohteina (esim. 2003, 2004 ja 2005). Vähän myöhemmin jo samassa kuussa terroristit tekivät hyökkäykset Guryanovan ja Kashirskojen moottoritiellä Moskovassa ja Volgodonskessa. Nämä johtivat satojen siviilien kuolema Venäjällä. 8.9.1999 klo 23:59 terroristit räjäyttivät yhdeksänkerroksisen asuintalon Moskovassa Gurjanovan kadulla no. 19 (на улице Гурьянова). Pommimiesten autokuski (Mercedes Benz, rekisterinumero ZIL-5301) jäi tuntemattomaksi. Surmansa sai yli 106 ihmistä ja 215 loukkaantui. Tuo terroriteko avasi viimeistään uuden pelon ja laajamittaisen terrorismin aikakauden. Tätä surupäivää on muistettu sittemmin. Moskovalaiset sukulaiset ja ystävät ovat tuoneet paikalle kukkia, kynttilöitä ja lasten leluja. Historiaan ovat jääneet eräänkin pelastukseen osallistuneen äidin sanat. Äiti yritti verisin kynsin auttaa, mutta itki:
Siellä on minun tyttäreeni. Minä kaivan hänet esiin. Jos hän kuolee, miksi minä olen täällä. Miksi he pelastivat minut?

4-16. syyskuuta 1999 terroritekojen sarjassa kuoli kaikkiaan 307 ihmistä ja yli 1700 ihmistä loukkaantui. Gurjanovan asuintalon vastainen terroriteko on yhteydessä useiden muiden tekojen joukkoon. Terrori-iskussa oli mukana arabipalkkasoturi Samir Saleh Abdullah Al-Suwailem, Ibn Al-Khattab. Hän kuoli kuitenkin 20.3.2002, joidenkin epäilyjen mukaan Venäjän erikoispalvelujen teon seurauksena. Al-Khattab oli aktiivinen jo Saudi-Arabien taistossa Neuvostoliittoa vastaan Afganistanissa. Miehellä on tuolta ajalta läheiset suhteet Osama bin Ladeniin! Tšetšeeni-terroristien suhteet Al-Qaidaan eivät ole venäläistä propagandaan, vaan syntyvät aluelle ulkopuolelta tulevien mm. arabipalkkasoturien avulla. Jo vuonna 1992 Al-Khattab tutustui Shamil Basajeviin, tšetšeeni-terroristien johtajaan. Hän sai kuolemansa jälkeen 12.1.2004 tuomion Moskovan kaupungin tuomioistuimessa, tuomarina toimi M.A. Komarova. Myös Gruusiassa piileskelevä Adam Dekkushev sai tuomion, samoin Krimšamhalov.

Adam Dekkushev oli vuonna 1997 opiskellut Tšetšeniassa Kavkaz-leirillä ja tällöin tutustunut al-Khattabiin. Khattabin johdolla hän oli erityisesti Serzhen-Yurtin kylässä harjoitellut räjähteitten käyttöä. Dekkushev myönsi itsekin terroriteon, mutta vetosi siihen, että terroristit olisivat pakottaneet hänet tekoon. 8.7.2004 Korkein Oikeus vahvisti tuomion.

Rahoitukseen osallistui myös Al-Khattabin kanssa Abi-Umar Kaukasuksessa toimivan ”islamilaisen” instituutin välityksellä. Myös Krimšamhalov ja muut terroristit saivat räjähdeainekoulutuksen samaisella leirillä. Kolme muuta terroristia olivat Ravil Ahmjarov (Равиль Ахмяров), Denis Saitakov (Денис Сайтаков) ja Zaur Batzajev (Заур Батчаев). Saitakovin tiedetään kuolleen Tšetšeniassa käveltyään miinaan. Azimez Gozijajev (Ачимез Гочияев), Jusuf Krimšamhalov (Юсуф Крымшамхалов) ja Hakim Абаев (Хаким Абаев) ovat olleet yhteydessä terrori-iskun toimittajiin. FSB:n terrorismin ja ääriliikkeiden torjunnan pääosastolta pääsyyttäjä Gennadi Solojev on moittinut, että Georgian (Gruusia) viranomaiset tietävät terroristien piileskelevän maan alueella Pankisin solassa.

Vuonna 2006 terroristien saama rahoitus ja yhteydet jordanialaiseen Abu Havs al-Urduniin saatiin lopetettua. Tämä henkilö oli rakentanut suhteita al-Qaidaan jo vuodesta 1995. Tarkoituksena oli Pohjois-Kaukasian terroristien toiminnan taloussuhteiden ja logistiikan kytkeminen kansainväliseen terrorismiin ja ääriliikkeisiin. Abu sai ansaitun rangaistuksensa. Aleksandr Vasilevits Bortnikov (Александр Васильевич БОРТНИКОВ) on joulukuussa 2008 kertonut vakavia tietoja siitä, miten al-Qaidan terroristit yrittävät taas kerran vahvistaa asemiansa Kaukasian alueella. Nämä tahtovat kaikella tavalla luoda Venäjän vastaista pelon ilmapiiriä. Hän on myös analysoinut elokuun 2008 sodan yhteyksiä. Venäjällä on monialaisia tarpeita vahvistaa etelä-Ossetian alueella turvallisuutta.

Usein jää tietämättömäksi, että nuo em. hirvittävät ilmiöt eivät ole vain kaukana satojen kilometrien päässä Suomen rajojen ulkopuolella, vaan Suomessa tapahtuu toimia, joita kunnon muslimi ei voi hyväksyä: rektytointia, rahoitusta ja koulutusta...

perjantai 20. marraskuuta 2009

Ortodoksipappi Daniel Sisoev kuoli uskonsa tähden Moskovassa

Tällaista uskonsotaa en hyväksy. Muslimit ja kristityt ovat voineet vuosisadat elää Venäjällä rinnakkain. Valitettavasti hulluja toimintatapoja on kaikissa aatesuunnissa ja uskonnoissa. Pyhän Tuomaksen kirkon ortodoksipappi Daniel Sisoev tai Sisojev tai Sysojev tai Sysoev (Даниил Сысоев) sai surmansa uskonsa tähden Moskovassa (venäjänkielen translitterointi ei ole itsestään selvä tapaus). On pelko, että tällainen murha provosoi kostotoimia ja vihamielisyyttä niin kuin sen murhan tarkoitus lienee ollutkin alunperin. Tuskin murha ilmentää muslimiyhteisön toimintatapaa yleisesti, mutta sielläkin on nyt ääri-ihmisiä, joille vihamieliset asenteet Venäjän ortodokseja vastaan sopivat oikein hyvin tavoitteisiin. Muslimiyhteisön korkein mufti on ilmaissut suruvalittelunsa tapahtuman johdosta eikä luonnollisestikaan hyväksy tuollaista murhaajan käytöstä, olipa murhaaja muslimi tai ei. Liekö samat ryhmät kuin Kaukasuksen terroristeissa, jotka eivät sielläkään nauti muslimiyhteisön yleistä hyväksyntää? Tätä epäluuloa vahvistaa epäilyt murhaajan ei-slaavilaisuudesta sekä tieto pappi Danielin aktiivisesta kritiikistä Venäjälle "maahantuotuja" "islamilaisia" ääri-ilmiöitä vastaan kuin myös se, että hänen kirkkoonsa äskettäin kääntyneiden joukossa oli useita tšetšeenejä ex-muslimeja. Tšetšeenian anarkiaa ajavilla tahoilla voi olla väärällä tavalla kiivailevia suhteita ääriaineksiin ja juuri heitä Danielin kuolema saattaisi miellyttää: enemmän anarkiaa ja vihaa, sitä suurempi ilo noille roistoille, joita oikeat muslimitkin halveksivat. Vai oliko kyseessä nationalisti-raggari, joka nauttii vihan virittämisestä ortodoksien ja muslimien välille? Joka tapauksessa väkivalta on erimielisyyksien ja loukkausten selvittämisessä väärä keino (ps. sanon tämän myös oman nahkani tähden, koska olen joskus saanut uhkauksia [en toki lähimmän kuukauden aikana]).

Pappi Daniel Sysoev teloitettiin uskonsa tähden. Hänen avustajansa Vladimir Strelbitski (Владимир Стрельбицкий) sai myös ampumahaavan. Tragedia tapahtui Moskovassa Nagatinon alueella (Москворечье Нагатино) temppelissä, kun ei-slaavilainen muslimi ampui seurakunnan kirkkoherraa ja tätä avustajaa eilen illalla kello 23:10-23:20. Daniel-pappi kuoli kuitenkin sairaalassa leikkauspöydällä kello 0:15 tänään. Haavoittunut oli aamulla kriittisessä tilassa, mutta tila on pysynyt vakaana. Tämä on juuri sellaista anarkismia ja vihaa, jota Venäjän poliittinen johto ei haluaisi, mutta jota tietyt vihamieliset voimat järjestävät Venäjällä toistamiseen. Syyttäjävirastosta Vladimir Markin on antanut tiedoksi, että todennäköisin syy murhaan on ”uskonnollinen viha”. Surmaajat olivat naamioituneita. Naamioitu mies meni kirkkoon, kun oli aiemmin soittanut ja kysynyt isä Danielin osallistumista tilaisuuteen; sisällä murhaaja ampui molempia pappeja, Danielia päähän ja rintaan pistoolilla, ja Vladimiria vatsaan. Interfax on selostanut tapahtumia seikkaperäisesti. Myös Komsomolskaja Pravda («Комсомольская правда») on julkaissut paljon video- ja kuva-aineistoa sekä haastatteluja tapahtuman johdosta.

Isä Daniel on saanut toistuvasti tappouhkauksia. Nimimerkki ”Islamin puolustaja” ilmoitti äskettäin, että hän tappaa pastorin. Tämä nimimerkki ei tietenkään kerro varmaa tietoa murhaajan uskonnosta, vaikka on hyvin mahdollinen vihje. Tämä oli jo ainakin neljästoista uhkaus islamin kannattajien taholta pastoria vastaan. Uhkauksessa 9. lokakuuta 2009 muslimiksi itsensä esittänyt henkilö uhkasi tappaa, jos pastori kertoo mielipiteensä islamista. 26. huhtikuuta vietettiin Tuomaksen kirkolla juhlaa, mutta pappi sai uhkauksia sähköpostitse, että nämä leikkaisivat hänen päänsä irti ja antaisivat sisälmysten valua ulos. Daniel jo ennakoi joissakin kirjoituksissaan kuolemaansa uskon tähden.

Isä Daniel oli hyvin tunnettu ortodoksisen kirkon piirissä. Myös useat venäläiset tiesivät hänen kiistoista muslimien kanssa, koska pastori vastusti jyrkästi lahkoja, jota ovat tulvineet Venäjälle viime vuosien aikana. Yleisen käsityksen mukaan murha oli islamilaisten radikaalien lahkolaisten kosto. Murha ei ollut ainakaan muslimien valtavirran mukainen toimenpide.

Isä Daniel oli vielä nuori pappi, syntynyt 12.1.1974 Moskovassa. Hänen isänsä on myös pappi: Aleksei Sisoev. Äiti Anna Midhatovna Amirova toimii opettajana. Daniel valmistui ylioppilaaksi vasta vuonna 1991, minkä jälkeen lähti Moskovan teologiseen seminaariin. Tammikuussa 1995 mies meni naimisiin ja avioparille syntyi sittemmin samana vuonna tytär Justin. Tutkimustyönsä opintoja varten Daniel suoritti Adventeista. Elokuusta 1996 hän johti raamattulähetystyötä ja keskusteluja, joita oli suunnattu erityisesti lahkojen ja okkultismin piirissä vaikuttavien ihmisiä varten. Papiksi Daniel vihittiin vasta vuonna 2001. Avioparille syntyi toinen tytär: Dorofei.

En pidä lainkaan vääränä tai pahana, vaan täysin sekä kristillisen identiteetin mukaisena toimintana että oikeusvaltiossa reiluna toimintana, että pastori Daniel on arvostellut muslimeja näiden uskonnäkemysten tähden. Yhtä hyvin muslimit saavat sanallisesti arvostella kristittyjä näiden uskonnäkemysten tähden niin kuin myös tapahtuu. Daniel kirjoitti hyvin avoimesti sen kriittisen kokemuksen, jonka Koraanin lukija voi tehdä: ”Jos kosket kirjallisuuden näkökulmasta Koraania, jokainen lukija näkee teoksen hyvin tylsäksi, taipumuksen toistoon ja usein poikkeuksiin loogisuudesta, jossa lauseet eivät seuraa edellistä”. Hän viittaa myös skeptisiin arabeihin, jotka ovat havainneet, miten Abu al-Amaxin (750-825) ym. runot ovat täydellisempiä kuin Koraanin suurat. Ar-Rawanduz (k. 906) väitti, että saarnaaja Ibn al-Saifin kirjoituksista löytyy paljon elegantimpaa proosaa kuin Koraanista. Daniel huomautti myös, että alkuperäiskappaleet Koraanista ovat kadonneet. Kaiken kaikkiaan monin eri esimerkein Daniel romutti uskontokeskustelussa muslimien kiivaat väitteet siitä, että Koraani on erehtymätöntä Allahin sanaa. Tällaista ja muuta vastaavaa kriittistä onnistunutta ja vähemmän onnistunutta keskustelua tulee voida käydä uskontojen ideologisista väitteistä, koska ideologia on aina myös vallan ja mission väline. Sinänsä Daniel ei menettele asiattomasti, vaan hyvin harkitusti esittää uskontokritiikkiä.

Tavanomainen tervehenkinen muslimi vastaa ehkä uskonnollista identiteettiään uhkaavaan kritiikkiin rukoustensa avulla ja sanallisesti, mutta ei kuitenkaan ryhdy väkivaltaiseksi. Abdullah Tammen kanssa koen erittäin helpoksi keskustella elämästä ja maailmasta rauhanomaisesti, vaikka hän on muslimi ja minä kristitty; valitettavasti jotkut suomalaiset luterilaiset kiivailijat eivät kykene "samasta uskosta" huolimatta samanlaiseen rauhanomaisuuteen, vaan uhkailevat jopa väkivallalla. Kyse on myös muusta kuin pelkästä uskonnosta! Kyse on myös ihmisen sielullisista ongelmista ja yhteisön dynamiikasta, jonka puitteissa uskonto saa tietyn tulkinnallisen puitteen. Venäjänkielisellä islam-sivustolla Khalid Khamidullina vastaakin isä Danielin kritiikkiin ja ”islam-fobiaan”, vaikka hänen näkemyksistään voidaan olla laillisesti monta eri mieltä. Khalit Khamidullina vei myös Daniel Sisoevin tapauksen oikeuteen tammikuussa 2009. Informaatioanalyyttinen keskus "Sova" (Информационно-аналитического центра «Сова») on kertonut jo paljon ennen tätä yöllistä tragediaa, että Sisoeviin on kohdistettu epäilyjä, joiden mukaan pastorin lausunnot olisivat liian kärkeviä ja muslimeja loukkaavia.

Väkivaltaan tarttuminen on valitettavasti kiivailijoiden ja joskus mieleltään sairaiden näkemys siitä, mitä on jihad. Valitettavasti Koraanista löytyy myös kovin helposti väkivaltaisuutta varten tukevia lausahduksia, joita yksittäinen kiivailija saattaa käyttää väärämielisen ja laittoman toiminnan sisäisenä perusteluna. Raamattu ei juuri salli väkivaltaisia murhatoimia, kun ymmärtää Uuden testamentin syntyneen Vanhan testamentin jälkeen, mutta valitettavasti kristikunnan historia on käyttänyt myös Raamattua väkivaltaisten toimintatapojen puolustuksena. Törkeänä esimerkkinä voi muistaa vaikka Martti Lutherin teosta Juutalaisista ja heidän valheistaan tai monia suomalaisia sotilaspappeja Hitlerin aseveljinä.

Isä Daniel otti kantaa toki myös muihin asioihin, koska hän oli saanut koulutuksensa ääri-ilmiöiden tutkimusta varten, oli tämän alan teologian tohtori. Daniel lausui myös skinheadeja ja nationalisteja vastaan tiukasti: ”Teidän on ymmärrettävä, että nationalismi on syntiä. Nationalismi tunteena yhden kansankunnan paremmuudesta toisen rinnalla ei voi olla normaali ja kristillisen uskon terve ilmiö. Kristityt uskovat --- että Jeesuksessa Kristuksessa ’ei ole kreikkalaista eikä juutalaista’. Näin ollen pyrkimys elvyttää ja edistää nationalismia, merkitsee irtaantumista todellisesta kristinuskosta”. Hän arvosteli myös ”ortodokseja raggareita”, jotka kansallismielisesti vetävät Venäjän ortodoksista kirkkoa irti Kristuksen ruumiista. ”Kirkon näkökulmasta ortodoksi raggari, joka pitää itseään ortodoksina, ei ole ortodoksi. - - Ihmisten jako veren mukaan on harhaoppia, koska siinä hylätään koko ihmiskunnan yhtenäisyys, joka syntyy Aadamissa”.

Patriarkka Kirill on pyytänyt pidättäytymään harkitsemattomista kostotoimista pappi Danielin surman johdosta.

Katso RIA NOVOSTI:n video!

Tänään kuultiin Édith Piafin lauluja Pohjassa

Édith Giovanna Gassion (19. joulukuuta 1915 Pariisi – 11. lokakuuta 1963 Cannes) oli Ranskan rakastetuimpia laulajattaria ja yksi maailman tunnetuimmista chanson-tulkitsijoista. Tänään Pohjan seurakuntatalolla kuulimme kanttori Päivi Lindströmin laulamana Édith Piafin lauluja. Kerroin myös lyhyen johdannon Piafin elämänhistoriasta. Mielestäni Pyhä Kolmiyhteinen Jumala saarnaa sekä oikealla että vasemmalla kädellään. Siksi sopii kuunnella tarkasti sekä Raamatun sanaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta että herkistyä esimerkiksi tällä tavalla elämän kohtaloihin. Ihmisen kohtaloiden kuuleminen – riippumatta tämän ihmisen aatteellisesti oikeellisuudesta ja elämän maineesta – herättää myötätuntoa, herkistää ihmisyyden mysteerin pohtimiseen, virittää oman identiteetin arviointiin ja romuttaa tarpeettomasta ylimielisyydestä. Édith Piafin kohtalo ei jätä tunteettomaksi niin kuin ei hänen laulunsakaan.

Hän oli hyvin pienikokoinen ja sai siksi lempinimen La Môme Piaf – "pikku varpunen". Hänen pituudestaan on toki erilaisia tietoja: 137 cm tai 142 cm. Hän syntyi nimellä Edith Giovanna Gassion (Bellevillessä, Pariisissa). Edithin äiti oli synnyttäessään iältään vain 17 vuotta vanha: Annetta Giovanna Maillard (1895-1945) oli isänsä puolesta ranskalaisitalialainen ja äitinsä puolesta marokkolainen. Edithin äiti oli katulaulaja eikä hän huolehtinut syntyneestä lapsestaan. Äidin laulajanimi oli Line Marsan. Isä oli akrobaatti Louis-Alphonse Gassion (1881-1944), mutta isä meni sotaan heti Edithin syntymän jälkeen ja tuli takaisin vasta yli 2 vuoden jälkeen. Tällöin hän löysi lapsensa likaisena, hoitamattomana alkoholistien, lapsen äidinäidin Emma (Aïcha) Said Ben Mohammedin (1876-1930) luota. Isä – myöskin kovasti alkoholiin menevä - otti lapsen ja vei oman äitinsä luo. Edith vietti tämän jälkeen vuosia isänsä äidin luona. Tämä isoäiti johti bordellia Normandiassa. Ilotytöt huolehtivat Edithistä tämän lapsuudessaan.

Liekö onni vai onnettomuus lapsuuden elinympäristön tähden, että ikävuosien 3–7 välillä Piaf oli sokea sarveiskalvotulehduksen seurauksena. Kertomusten mukaan Edith sai näkönsä takaisin, kun ilotytöt auttoivat hänet pyhiinvaellukselle Pyhän Thérèse de Lisieuxin nunnaluostariin (Sainte Thérèse de Lisieux). 8–14 ikävuosien välillä hän oli kalju, tai ainakin pahasti kaljuuntui. Nyt nuori tyttö Edith lauloi ja kerjäsi kadulla, jossa hän usein myös nukkui satunnaisesti.

Hän liittyi vuonna 1929 isänsä katuakrobaattien joukkoon. Sittemmin hän otti huoneen Grand Hôtel de Clermont -hotellista ja alkoi tehdä omaa uraa katulaulajana Pigallessa ja Pariisin esikaupungeissa. 16-vuotiaana hän rakastui Louis Dupontiin, ja Edith synnytti lapsen, tytön nimeltä Marcelle. Marcelle kuoli kuitenkin aivokalvontulehdus jo 2 vuoden iässä. Edithin sanotaan laiminlyöneen tyttärensä hoitamista samalla tavalla kuin hänen äitinsä oli laiminlyönyt myös häntä itseään. Samanaikaisesti Edithin läheinen tyttöystävä Nadia teki itsemurhan, koska pelkäsi joutuvansa bordelliin.

Vuonna 1935 Piaf löydettiin Pigalle alueella Pariisin yökerhoon, jonka omistaja oli Louis Leplée. Yökerhon omistajalta on myös peräisin Edithin lempinimi: La Môme Piaf. Leplee murhattiin 6. huhtikuuta 1936 ja Edith joutui epäilyksi murhasta, mutta hänet vapautettiin epäilyistä. Murhan olivat suorittaneet gangsterit, joilla oli aiemmat läheiset suhteet Edith Piafiin. Vuodelta 1936 on Piafin levyttämä laulu 'L'Etranger' ja laulu katujen prostituoiduista Momes de La Cloche.

Saksalaismiehityksen aikana Pariisissa toisen maailmansodan aikana vuonna 1944 Edith Piaf lauloi korkea-arvoisille saksalaisille kerholla ja sai maanmiestensä silmissä epäilyttävän maineen. Tältä ajalta on Piafin eräs tunnetuimmista lauluista La Vie En Rose (ja samasta laulusta toinen tallenne). Nykyisin Piafin toimintaan ei suhtauduta yhtä vihamielisesti. Hän auttoi varmasti ainakin yhden juutalaisen säveltäjän Michel Emerin turviin natsien teloituksista.

Piafin suurin rakkaus syttyi kesällä 1948 nyrkkeilijän, keskisarjan maailmanmestarin Marcel Cerdanin kanssa. Tämän rakkauden innoittamana syntyi myös ”Hymni rakkaudelle” (L'Hymne à l'amour) vuonna 1949. Valitettavasti suuri rakkaus päättyi jo pian lento-onnettomuuteen 28. lokakuuta 1949, kun lentokone törmäsi vuoren rinteeseen. Marcel valmistautui Ranskassa nyrkkeilläkseen uusintaottelun maailmanmestaruudesta Jake LaMottaa vastaan, mutta Piafin kutsumana uskaltaui lähteä lentokoneella Pariisista New Yorkiin. Piaf konsertoi New Yorkissa ja odotti Ceradanin tapaamista. He eivät enää kohdanneet. Suuren rakkautensa traagisen kuoleman jälkeen Edith käytti runsaasti alkoholi, ja vähän ajan kuluttua Edith oli itse onnettomuudessa. Piaf joutui 1951 auto-onnettomuuteen, käsivarsi murtui ja kaksi kylkiluuta. Hän käytti onnettomuuden aiheuttamiin kipuihin morfiinia, josta hän tuli riippuvaiseksi. Edith alkoi esiintyä alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaisena. Edith kirjoitti myöhemmin, että ”näinä aikoina on ollut minussa eräänlainen voittamaton tarve tuhota itseäni. Ja sitten, kun olin vajonnut jo pohjan syvyyksiin, kun kaikki luulivat minut menetetyksi, yhtäkkiä halusin löytää itseni uudestaan, aloin kiivetä rinnettä uudelleen."

Vuonna 1952 Edith avioitui pianisti Jacques Pillsin kanssa, mutta erosi jo 1956. Vuodesta 1953 Edith oli katkaisuhoidossa. Vuonna 1962 Edith kauhistutti ranskalaisen yhteiskunnan, kun avioitui vielä Théo Sarapoon kanssa, kreikkalaisen näyttelijälaulajan kanssa, joka oli jo 21 vuotta nuorempi kuin tämä 47 vuotta vanha, vanheneva ja heikkenevä Edith. Sairaalloinen Edith lauloi vuonna 1962: Non, je ne regrette rien. Sairaudestaan huolimatta Edith esiintyi loppuun saakka. Hän perusteli:”Minulle laulu on keino paeta”. Ehkä myös rakkauden etsiminen oli Edithin tapa paeta olemisen tuskaa, vaikka tätä seikkaa hän itse kuvaile elämänsä monista miehistä (näistä mainituista ja muista).

Maksasyöpää sairastava Piaf laulaa vuonna 1963 La Foule. Tämä avioliitto Sarapoon kanssa ei tuonut onnea moneksi kuukaudeksi, sillä 10. lokakuuta 1963 Edith kuoli maksasyöpään Ranskan Rivieralla. Hänen ruumiinsa tuotiin Pariisiin. Pariisin katolinen arkkipiispa kielsi Piafilta oikeuden messuun Notre Damen katedraalissa laulajattaren elämäntapaan vedoten, hänen hautajaissaattueensa veti satojatuhansia surijoita Pariisin kaduille. Hautajaisseremoniaan osallistui yli 40 000 ihailijaa. Hallitsemattoman väen paljouden jälkeen lopulta katollinen pappi toimitti siunauksen. Piafin hautajaiset olivat ainoa tapahtuma toisen maailmansodan jälkeen, joka pysäytti koko Pariisin liikenteen.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

tiistai 17. marraskuuta 2009

Anarkisti-antifasisti Ivan Hutorskoi


Maanantai-iltana 16.11.2009 antifasisti Ivan Hutorskoi (Иван Хуторской, alias Ваня Костолом, "luun murskaaja") ammuttiin kuoliaaksi Moskovassa Habarovskoin kadun varrella kerrostalokodissaan. Häntä ammuttiin kahdesti kaulaan. Ivan oli aktivisti fasismin vastaisessa anarkistisessa vasemmistoliikkeessä. Olin luvannut, että selvitykseni venäläisestä äärivasemmistosta valmistuisi jo maanantaille 16.11.2009, mutta venäläinen äärivasemmisto valloitti niin paljon mieltäni, että aineistoa on kertynyt jo toista tuhatta (!) sivua, joten pikkuselvitys kasvoikin isommaksi hankkeeksi eikä valmistu ihan lähiaikoina. Valitettavasti eilinen murha oli odottavissa sen aineiston valossa, jota olin kerännyt venäläisistä anarkisteista ja antifasisteista.

Moskovan kaduista tehdään verinen areena

Eilen murhatun 26 vuotta vanhan miehen tiedot olivat julkaistu internetissä etukäteen natsien sivustolla niin kuin rabkor.ru kertoo. Ivanin kaverit kertoivat medialle tiistaina, että murhan taustalla on varmasti natsiorganisaatio. Ivan Hutorskoi oli yksi antifasistisen liikkeen aktivisteista. Murhaa ei voi mitenkään puolustaa, mutta myöskään hänen antifa-järjestö ei ansaitse suosionosoituksia antifasistisesta nimestään huolimatta. Tämä antifasistin murha oli jo kuudes Moskovassa lyhyellä ajalla. Moskovan kadut ovat valitettavasti antifasistien ja fasistien tähden muodostumassa areenaksi, jossa natsit ja antifasistit taistelevat verisesti keskenään. Vuonna 2005 Venäjällä 461 henkilöä joutui uhriksi, joista 47 menehtyi, kun ääriliikkeet törmäsivät toisiinsa väkivaltaisesti. Hyvin karua luettavaa onkin ollut tutkimuskeskus “Sovan” raportit ääriryhmien konflikteista Venäjällä (esim. Информационно-аналитический центр «Сова» 22.05.2007 11:17 Radical nationalism in Russia and efforts to counteract it in 2006). Informaatio-analyyttisen keskuksen "SOVA" apulaisjohtaja Galina Kozhevnikova totesi hyvin kaunistelemattomasti aivan tuoreeltaan Hutorskoin kuoleman jälkeen, kun viittasi vasemmistolaisen liikkeen sotilaalliseen siipeen: Эта функция возложена на боевое крыло левых движений (http://www.svpressa.ru/society/article/17059/).

Murhattu Ivan Hutorskoi kuului ryhmään, äärivasemmistolaiseen anarkistiryhmään ”anarkistiset punapäät”, joka toimii yhtä lailla rikollisesti kuin murhaajakin, he toimivat ”sotilaallisesti”, olivat valmiit myös vakaviin rikoksiin. Tutkimuskeskus ”Sovan” asiantuntija muistutti heti murhan jälkeen haastattelussa, että anarkistisessa liikkeessä nämä antifasistit uskottelivat keskenään, ettei valtio taistelisi fasisteja vastaan ja siksi antifasistien oli itse toimittava. Jossain määrin antifasistien huoli on toki perusteltu mm. Izhevskin kaupungissa, jossa lainvalvontaviranomaisten suhdetta uusnatseihin on epäilty tarpeettoman läheiseksi. Kaiken kaikkiaan lainvalvontaviranomaisissa on kuitenkin äärioikeistoon myönteisesti suhtautuvia hyvin vähän. Ongelma on siinä, että Antifa-ryhmät eivät toimi yhteistyössä poliisin kanssa. Siihen on varmasti syynsä niin anarkistisessa kommunistisessa suhtautumisessa kapitalismiin kääntynyttä valtiota vastaan kuin myös pelossa omien nimiensä ja osoitteittensa julkistamista vastaan.

FSB varoitti anarkistisista punapäistä

Kenraaliluutnantti, Moskovan ja Moskovan alueen FSB:n johtaja VN Zaharov (Захаров В.Н) varoitti lehdessä "Право и безопасность" (numero 2-3) jo elokuussa 2002 Venäjän sisäisistä ja ulkoisista uhkista. Suuriksi epävakautta aiheuttaviksi tekijöiksi hän mainitsi erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden, korruption, erilaiset ääriliikkeet ja lahkot sekä terrorismin. Liittovaltion turvallisuuspalvelun strateginen tehtävä on varmista kansallinen turvallisuus. Tuossa kriittisessä turvallisuusarviossaan Zaharov viittasi juuri antifasistisiin anarkistisiin punapäihin (Красные и Анархо Скинхэды, R.A.S.H; www.Redskins.ru), joiden jäsen Ivan Hutorskoi oli.

Tappavat toisiansa ideologisen vihollisuuden nimissä

Ivan Hutorskoi joutui jo vuonna 2005 kolmesti väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Tällöin natsi-skinheadit vahingoittivat häntä partakoneella, ruuvitaltalla ja veitsellä. Vähän ennen maanantain surmaa Hutorskoin nimi ja osoite julkistettiin siis äärioikeistolaisella sivustolla. Murhaajaa on arvuuteltu uusnatsiryhmistä, kuten liikkeistä ”venäläinen tapa” ("Русский образ") tai ”slaavilainen unioni” ("Славянский союз"). Anarkistiset punapäät ovat jo ennättäneet uhata, että ellei poliisi löydä surmaajaa, on pelättävissä murhan synnyttävän näiden äärivasemmistolaisten militanttien antifa-ryhmien toimittaman koston. Usein surmaaja ja surmattu eivät tunne toisiaan edes nimeltä, vaan he tappavat toisiansa ideologisen vihollisuuden nimissä.

R.A.S.H.

Punaiset ja anarkistiset skinheadit (R.A.S.H) määrittävät itsensä antifasisteiksi, anarkisteiksi, ei-autoritaarisiksi kommunisteiksi, jotka tunnetaan myös ekologiasta ja katutappeluista. Punaisten ja anarkististen skinheadien logo ilmaisee vapautta, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. Heidän lehtensä on Venäjällä "Линия Фронта", ”Rajalinja”. He kertovat olevansa ”raggareita”, yleensä vähän alle tai yli 20 vuoden ikäisiä nuorukaisia.

Punaisten skinheadien liike perustettiin itse asiassa Yhdysvalloissa, ei suinkaan Venäjällä: 1.1.1993 New Yorkissa vasemmistolaispiireissä, jonka jälkeen se levisi nopeasti Ottawaan, Minneapolikseen, Chicagoon, Cincinnatiin ja Montrealiin. Punaisilla skinheadeilla on verkostot myös mm. Kolumbiassa, Italiassa, Saksassa jne. (http://ru.wikipedia.org/wiki/RASH; suomeksi lyhyemmin http://fi.wikipedia.org/wiki/Red_and_Anarchist_Skinheads).

Novaja Gazeta on yleisesti ottaen hyvin surkea sanomalehti, Venäjän hallitusta tyrmäävästi halventava sanomalehti jollaisen toiminta on mahdollista Venäjällä sananvapauden ja ilmaisuvapauden tähden, mutta vuonna 2008 he julkaisivat poikkeuksellisesti onnistuneen tiivistelmän venäläisistä anarkistiryhmistä. http://www.novayagazeta.ru/data/2008/21/02.html

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Venäläinen radikaali vasemmisto



KUVA: Talvi Kontulassa marraskuussa 2009

Teen tällä hetkellä perusteellista kriittistä selvitystä venäläisestä radikaalista vasemmistosta ("Левые радикалы") ja äärivasemmistosta (крайний левый). Minä pidän äärivasemmistoa ja heidän tapaansa romantisoida kommunismia tai yrityksiä etsiä ratkaisua anarkismista, surullisena sielullisena ongelmana. Itse olen kristitty luterilainen mies, joka lukee Raamatun luomiskertomuksesta, että miehelle annettiin tehtäväksi otsa hiessä hankkia elanto perheelle, viljellä ja varjella maata. Em. Raamatun etiikka ei tue eskapismia eikä anarkismia, jollaisia harhautuneita ajatuksia provosoi antiikin aikoina silloinen syrjäytymistä tukeva epäreilu yhteiskunta, vaan vastuullisuutta, yhteistoimintaa ja reaalista maallista elämää. Kuvaavaa, että Martti Luther laittoi kristillisen lähimmäisrakkauden toteutumisen oikeaksi paikaksi avioliiton, perheen ja työnteon, kun aiemmin eskapismi oli toteutunut luostareissa. Max Weber teki aivan oikeat johtopäätökset, kun kirjoitti tutkimuksen "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki". En kiistä Weberin tulkinnan ongelmia, mutta korostan myös tärkeää havaintoa, jota ei pidä sivuuttaa: Weber löysi yhteyden protestanttisesta kutsumuksesta ja lähimmäisrakkauden uudesta tulkinnasta länsimaissa toteutuneeseen taloudelliseen toimeliaisuuteen ja yrittäjyyteen. Itse korostaisin hiukan myös juutalaisen oppineisuuden näkemystä tämän järkevän yhteiskuntaetiikan taustana. Maimonides opetti oikein: lähimmäistä pitää rakastaa siten että tämä lähimmäinen oppii huolehtimaan itsestään. Näistä edellä mainituista lähtökohdista ei synny anarkistista äärivasemmistoa, vaan työläisyyttä, jossa rehellisesti ja ahkerasti ansaitaan elanto itselle ja lähimmäisille.

Käsittelen kohta - sunnuntaina tai maanantaina - valmistuvassa kirjoituksessa 8-9 pientä ja suurempaa äärivasemmistolaista ryhmää, joista monet olivat toteuttamassa laitonta mielenosoitusta 7.11.2009 Moskovassa. Heidän teemansa oli "meidän modernisaatiomme - sosialismi".

Marraskuun 7 päivänä 2009 venäläinen äärivasemmisto jälleen kerran vaati Moskovassa laittomassa mielenosoituksessaan Medvedevin ja Putinin eroa. Radikaali vasemmisto lauloi tunnuksenaan: "Meidän isänmaamme - CCCP". Tunnusomaista radikaalille vasemmistolle on, etteivät he kutsu Pietaria Pietariksi, vaan yhä Leningradiksi. Oppia haetaan Marxlta, Engelsiltä, Leniniltä, Stalinilta, Mao Tse-Tungilta, Ernesto Che Guevaralta, Carlos Morigellalta ja Richard Kosolapovilta ym. Sergei Udaltsov on radikaalin vasemmiston venäläinen koordinaattori, ja nyt ilmeisemmin pidätettynä. Hän aika nuori oikeustiedettä opiskellut mies, vuonna 1977 syntynyt, joka oli vasta nuori teinipoika, kun Neuvostoliitto hajosi ja hänen oli etsittävä paikkansa 90-luvun sekavissa oloissa Venäjällä. Sen jälkeen hän on haaveillut takaisin "lapsuuden uskoa". Hän johtaa "Punaisten nuorten avangard" (AKM) nimistä ryhmää, jolla on lukuisia aluetoimistoja, oman kertomansa mukaan 4000-6000 nuorta ja nuorta aikuista toiminnassaan sekä monipuoliset kansainväliset suhteet jopa Suomea myöten. Pahimmat ryhmät radikaalista vasemmistosta ovat maanalaisia, jopa terroritekoihin syyllistyneitä ryhmiä. Esimerkiksi "uusi vallankumouksellinen vaihtoehto" on tehnyt pommi-iskuja FSB:n tiloja vastaan.

Näen venäläisen äärivasemmiston anarkistisuudessa eskapismia, todellisuuspakoisuutta. Tämä todellisuudesta vieraantuminen johtaa kuvitelmiin, joiden tähden ei hyväksytä nykyistä Venäjää, romantisoidaan Neuvostoliittoa, pahimmassa tapauksessa jopa Leniniä ja Stalinia tavalla joka ei ole mitenkään enää kohtuullista, mutta uskonnolliseen mystiikkaan taipuvaisissa tahoissa pako tapahtuu yksinkertaisesti arkisesta työstä ja velvollisuuksista. Tällaisen romahtisoidun häivähdyksen saa anarkistisen äärivasemmiston uskonnollisesta ja venäläismielisestä mystiikasta, kun lukee esimerkiksi ökyrikkaan aatelissuvun jälkeläisen, vasemmistolaiseen ja metafyysiseen idealismiin höynähtäneen N.A. Berdjajevin artikkelit "Venäjän kohtalo" (Н.А.Бердяев "Судьба России", 1914-1917), "Venäläisen kansan psykologia. Venäjän sielu" ("Психология русского народа. Душа России"), "Venäläinen idea" (“Русская идея”), "Venäläisen kommunismin alku ja merkitys" ("Истоки и смысл русского коммунизма”); ks. erityisesti ФИЛОСОФИЯ НЕРАВЕНСТВА (ПИСЬМО ДЕСЯТОЕ ОБ АНАРХИЗМЕ) ja wikisitaatit. Raamatun paras neuvo olisi sitä vastoin, että miehen pitää ansaita elanto perheelleen otsa hiessä, mikä oli oman isäni neuvo meikäläiselle. Vasemmistolainen eskapismi ei ole siis ratkaisu. Se synnyttää elättejä, joita aina joku elättää, vähän samaan tapaan kuin vanha luostarilaitos, joka harvoin selvisi omilla ansioillaan, vaan tuli mahdolliseksi vain muiden työtätekevien ihmisten hyväntahtoisuudesta. Berdjajevin mainituissa artikkeleissa äärivasemmiston uskonnollinen mystiikka syntyy Tolstoin ja Dostojevskin avulla. Fanaattinen harhautuneisuus todellisuuden rehellisestä tunnustamisesta ja kansallisuskonnollinen mystiikka näkyvät ko. äärivasemmistolaisen anarkismin oppi-isän seuraavista liioitteluista:

"Venäjä - eniten epävaltiollinen, kaikkein anarkistisin valtio maailmassa. Ja Venäjän kansa - kaikkein epäpoliittisin maailman kansoista; he eivät koskaan tunne, miten pitäisi järjestää omaa maatansa. Kaikki aito venäläisyys - kansalliset kirjailijat, ajattelijat, toimittajat - on ollut epävaltiollista, eräänlaisia anarkisteja. Anarkismi on ilmiö Venäjän hengestä, erityisesti anarkismi liittyy meidän äärivasemmistoomme ja myös meidän äärioikeistoomme" (Россия - самая безгосударственная, самая анархическая страна в мире. И русский народ - самый аполитический народ, никогда не умевший устраивать свою землю. Все подлинно русские, национальные наши писатели, мыслители, публицисты - все были безгосударственниками, своеобразными анархистами. Анархизм - явление русского духа, он по-разному был присущ и нашим крайним левым, и нашим крайним правым.) (N.A. Berdjajev).

"Venäjän ihmiset eivät halua vain vapautta valtiosta, vaan erityisesti vapautta maallisista huolista" (Русский народ как будто бы хочет не столько свободного государства, свободы в государстве, сколько свободы от государства, свободы от забот о земном устройстве.)(N.A. Berdjajev).

On aivan selvää, ettei kukaan vastuullinen suomalainen mies tai nainen voi lausahtaa ottavansa oppinsa venäläisestä radikaalista vasemmistosta, venäläisessä radikaalissa vasemmistossa ei ole suomalaisille mitään esikuvallista ja ihailun aihetta, - paitsi valitettavasti ehkä sellaisessa tapauksessa, jos ei tunne lainkaan venäläisen radikaalin vasemmiston 8-9 suurinta ryhmittymää ja niiden toimintaa. Näissä ryhmissä ei ole mitään sellaista ihailun aihetta, että voisin tukea heitä tai heidän suomalaisia kannattajiaan. Kun tulen Suomeen sunnuntaina, kerron arvioni seikkaperäisemmin johtopäätösten kera.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Тайние замыслы духвнаго капитула

Юридический уполномоченный Парламента Финляндии изучает виновновны ли духовный капитул и их судебный юрист в дискриминации, т.к. они завели дело на лютеранского настоятеля и рассматривают пригоден ли он продолжать свою работу священника, потому что они считают, что его отношение к России слишком положительно и не критично.

Духовный капитул Эспоо дал свой безвкусный ответ юридическому уполномоченному и объявил свой ответ секретным. В этом ответе нечестно и неправильно интерпритируют события.

Настоятель Юха Молари получил это информацию сегодня.

Suomen eduskunnan oikeusasiamies tutkii Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin menettelyä (asia 2009-00393), onko tuomiokapituli ja tutkinta-asiamies syyllistyneet lain vastaiseen diskriminaatioon, kun se käsittelee kirkkoherra Juha Molarin sopivuutta sillä perusteella, onko hänen suhteensä Venäjään “liian läheinen” ja “liian kritiikitön”. Kirkkoherraa syytetään Venäjän ihannoinnista, niin kuin Turun Sanomat osuvasti kirjoitti 26.9.2009.

Espoon Tuomiokapituli antoi tympeän vastauksensa oikeusasiamiehelle 27.10.2009 ja tahtoo julistaa oman vastauksensa salaiseksi. Vastaus on merkillisen epärehellinen ja vääristelevä. Salaisuutta on luonnollista vaatia, jos oma toiminta on epärehellistä ja vääristelevää.

Salaiseksi julistaminen paljastaa paljon tuomiokapitulin toimenpiteistä, jotka eivät kestä läpinäkyvyyttä. Tuomiokapituli vetoaa Suomen lakiin (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta § 24; 21.5.1999/621), jonka mukaan viranomainen voisi julistaa salaiseksi, jos keskeneräisen asian tietojen julkisuus aiheuttaa ongelmia asianosaiselle (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621). Tuomiokapituli kääntää siis lain ylösalaisin ja vaatii salaisuutta, vaikka se suojelee omaa epärehellisyyttään. Toinen syy salaisuudelle voisi olla lain mukaan, että julkisuus vaikeuttaa asian selvittämistä. Tuomiokapituli ei kerro millään tavalla, miten asian selvittäminen helpottuisi salaisen vastauksen avulla. Tuomiokapituli haluaa siis jyrkästi poiketa mainitun lain ensimmäisestä periaatteesta, julkisuusperiaatteesta.

Kirkkoherra Juha Molari sai tänään tämän tuomiokapitulin laatiman vastauksen.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Ennen Venäjän matkaa

Lähden huomenna Venäjälle. Päätin mennä kaikesta huolimatta Pietariin omalla autolla, koska perhe pääsee samalla mukaan. Pari viikkoa on ollut kovasti kiireitä. Ennätin kuin ennätin ennen matkaa tehdä myös kolme artikkelia Venäjän kauppatie –lehteä varten.

Ensimmäisessä artikkelissa kerron, miten Venäjä tahtoo välttää illuusion, joka syntyy kovin helposti talouteen raakaöljyn hinnan noususta. Venäjä haluaa välttää illuusion. Kerroin siitä, miten Venäjän presidentti Vladimir Putin lausui jo ennen talouslamaa helmikuussa 2008 Venäjän kehitysstrategian 2020 (Strategija razvitija Rossija 2020). Tällöin hän varotti tyytymästä hyvänolon illuusioon: ”Mutta ... emme voi pysähtyä ja levätä, mitä on jo tehty, mitä on saavutettu. Mielestäni meidän on puolueettomasti ja realistisesti arvioitava tilannetta ja tehtävä itsekriittiset arviot lähestymistapaamme varten” (Putin). Syksyllä 2009 Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin artikkeli ”Venäjä, eteenpäin” (Rossija vpered, 10.9.2009) haastoi Venäjää uudistumaan ja vapautumaan alkeellisesta raaka-ainetaloudesta. Kulutuskysynnän elpymisestä on heikkoja signaaleja ja oppineita arvoita. Spiegel-lehden haastattelussa marraskuussa 2009 Medvedev varotti kuitenkin nousunäkymien innostuksessa siitä, että raaka-aineiden vienti muistuttaa kovasti huumeriippuvuutta: lisää, lisää, lisää. Pohdin myös vähän Venäjän korkotasoa ja keskuspankin toimia spekulatiivisuuden uhkan torjunnassa.

Toisessa artikkelissa selvitin Suomessa toimivia venäläisyrityksiä sikäli kuin Jari Jumpponen, Markku Ikävalko ja Boris Karandassov olivat analysoineet asiaa Pohjoisen ulottuvuuden tutkimuskeskuksen tutkimuksessa ”Venäläisvetoinen yrittäjyys Suomessa” (Lappeenrannan tekninen yliopisto, Northern Dimession Research Centre, Pub. 55, 2009). Venäläisvetoinen yrittäjyys Suomessa. Surullista oli lukea tutkimuksesta, että venäläisvetoiset yritykset kohtasivat Suomessa vaikeuksia asioidessaan maahanmuuttoviranomaisten ja rahoittajien kanssa. Näillä yrittäjillä oli vaikeuksia saada jopa työ- ja oleskelulupia omasta yrityksestään huolimatta. Ulkomaalaisviraston hitaat käsittelyajat vaurioittivat yritystoimintaa.

Kolmannessa artikkelissa käsittelin Venäjän vakuutusmarkkinoiden haasteita ja tulevaisuuden näkymiä. Esittelin artikkelissani varsin tuoreen tutkimuksen: Dmitri Filatov, Sinikka Parviainen ja Päivi Karhunen olivat tutkineet Venäjän vakuutusmarkkinoiden kehitystä yleisesti ja erityisesti Pietarin kehitystä lokakuussa 2009 valmistuneessa selvitksessään The St. Petersburg Insurance Market: Current Challenges and Future Opportunities (Working papers 473; Helsingin Kauppakorkeakoulu – Center for Markets in Transition, CEMAT, lokakuu 2009). Finanssikriisi oli koskettanut ankarasti venäläisiä vakuutusyrityksiä, mutta kaikesta huolimatta tutkijat päättivät analyysin myönteisesti: ”Meidän vastaajamme olivat melko optimistisia vakuutusmarkkinoiden tulevaisuudesta ja olivat luottavaisia omaan kykyynsä nähdä vakuutusmarkkinat kriisissä ja kriisin ohessa” (s. 118).

Nyt olen valmis matkustaakseni Venäjälle.

torstai 5. marraskuuta 2009

Onneksi olkoon Suomen hallitus NordStream –päätöksestä

Tänään Suomen valtioneuvosto on tehnyt vastuullisen päätöksen, joka parantaa Suomen imagoa yhtä hyvin läntisessä Euroopassa kuin Venäjälläkin. Suomen hallituksen ja eduskunnan tuottamissa strategisissa tutkimuksissa oli toki tehty kriittisiä kysymysmerkkejä Venäjän ja EU:n energiakanssakäymistä vastaan muutaman viime vuoden aikana. Tosiasiat kuitenkin nyt puhuivat enemmän. Tuskin on epäselvää, että hallituspuolueista Keskusta on ollut myötämielisin veturi tätä vastuullista päätöstä varten. Kokoomuksesta on sitä vastoin kuultu kovinkin arvovaltaisia huolestuneita ilmauksia. Nämäkin toimivat vihamielisesti lähinnä sisäpoliittista peliä varten, jossa Venäjästä huolestuminen tuottaa ääniä, mutta käytännössä Venäjä-suhteiden hoidossa Kokoomuskin antaa järjen palata päähän ja reaalipolitiikan puhua. Olisi ollut kiinnostava tietää, miten Vihreät nielivät päätöksen, koska heillä on tunnettua kovakin Venäjä-vastainen parjaaminen. Luultavasti Vihreät joutuivat tyytymään osaansa, vaikka heidän ”paras” julkkiksensa Heidi Hautala on todellinen venäläisvihamielisyyden mannekiini. Hän sopisi toimissaan ilmeisemmin jopa ProKarelian outoon porukkaan, joka yrittäneekin nyt monimutkaisten oikeuskeinojen avulla häiritä yleiseurooppalaista kaasuputkihanketta Venäjä-yhteyden tähden.
Mauri Pekkarinen lausui Suomen hallituksesta 5. marraskuuta 2009 tyylikkäästi, että kaasuputken toteutuminen on Suomen edun mukaista. Minun on iloa tunnustaa suomalaisena, että hallitus tekee vastuullisia päätöksiä eurooppalaisen yhteistyön, energiavarmuuden ja ympäristön hyväksi. Hallituksemme kulkee tyylikkäästi eri linjoilla kuin vihamieliset populistipolitiikkomme tai nationalistiset ääriryhmämme.
Mikäli ajattelemme oppositiopuolueitamme, luultavasti demareissa ja vasemmistoliitossa olisi myös runsaasti kannatusta kaasuputkipäätöksen puolesta. Kristillisdemokraatteja ei osaa oikein arvuuttaa kaikenlaisten ilmestyskirjamaisten fantasioiden tähden, jotka saattavat pahassa tapauksessa villitä heitä taas kerran. Lähinnä perussuomalaiset edustajat olivat olleet ilmeisiä jääräpäitä, koska kokoomuslaiset joutuivat kesyttämään luontonsa hallitusvastuunsa ja terveen järjen tähden.

Ks. taustoista: http://antifasistit.blogspot.com/2009/10/nord-stream-mehr-als-eine-gasleitung.html

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Ei saa veljeillä liikaa

Arto Tuominen kirjoittaa varsin tuoreessa Tiedonantaja-lehdessä (nro 40/ 30.10.2009):

"Mitä opimme tästä: Venäläisten kanssa ei passaa veljeillä sen paremmin Ruotsissa kuin Suomessakaan, missä Pohjan kirkkoherraa Juha Molaria kammetaan ulos virastaan liiallisen Venäjän-matkailun vuoksi".

Tätä oppia sopii miettiä tarkemmin. Mitä opetus kertoo meistä ihmisinä, ennakkoluuloistamme, alistamisen halustamme?

tiistai 3. marraskuuta 2009

Vapaapäivät olivat menestys!

Minulla on ollut hyvin antoisat kaksi vapaapäivää. Eilen ostin autooni talvea varten vanteet ja nastarenkaat. Liikkeessä pistettiin renkaat jo nyt alle, koska kiireiden tähden ei aina välttämättä löydy aikaa, jos lunta tulee yöllä tien päälle. Huomenna keskiviikkona pitää lähteä töihin jo kello 6 kotoa, joten tien päällä voi olla aamuvarhain jäätäkin. Vapaapäivänä en toki pappisviran luonteen tähden voi olla täysin ilman papillisia velvollisuuksia, sillä puhelimessa oli keskusteltava useitakin kertoja, vastasin myös "kirkollisiin" tekstiviesteihin ja tapasin eräitä omaisia lauantain hautajaisia varten. En tykkää siitä periaatteesta, että kännykkä olisi kiinni vapaapäivinä. Minusta on helpompi kohdata tilanne juuri silloin kun se on ajankohtainen kuin että keräisin kaikki työt vain työpäiviin, jotka olisivat tuossa tapauksessa liian kiireellisiä.

Kävimme tänään noutamassa myönteisen päätöksen kuopuksen Venäjän kansalaisuudesta. Se on nyt dokumenteissa ja passeissa, joten Suomen ulkoministeriökään ei voi kiistää sitä. Päätös tuli hämmästyttävän ripeästi. Yleensäkin voin olla vain tyytyväinen Venäjän suurlähetystön toimintaan Helsingissä. Emme ole kuitenkaan matkustamassa Venäjälle perheenä lähiaikoina, joten sinänsä kansalaisuusmerkinnällä ei ollut kiirettä.

Sain tänään valmiiksi varsin seikkaperäisesti dokumentoidun venäjänkielisen artikkelini "РЕПУТАЦИЯ РОССИИ В ФИНЛЯНДИИ И В ПРИБАЛТИКЕ". Word-tietojenkäsittely ohjelma kertoo merkkien määräksi noin 31 000. Lisäksi artikkelissa on kuva-aineistoa eräistä ajankohtaisista tapahtumista. Nyt yritän etsiä Venäjältä sopivaa foorumia analyyttistä keskustelua varten. Analyyttinen keskustelu ei tarkoita samaa kuin Raamatusta tuttu sana, että heittää helmiä sikojen liattavaksi. Siksi päätin ensin levittää kotimaisen keskustelun dokumentoidun analyysin Venäjälle, kunnes vasta myöhemmin teen sen avoimeksi myös kotisivujeni ja ehkä ehkä blogini lukijoille.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Я не ищу политического убежища

Я не ищу политического убежища в России (см.: сенсация). Я знаю, какие права у меня есть в Финляндии.

Мой интерес – разговаривать с образованными русскими людьми, чтобы расширить своё создание, т.к. в Финляндии все думают о России однобоко, у людей ограниченное мировоззрение.

Мне нравится моя семейная жизнь в Финляндии, у меня уважаемое рабочее место, и хорошая зарплата (лучше, чем у моей жены). Я не спешу бросать свою профессию и уезжать из Финляндии.

У меня такой характер – я всегда готов к новым ситуациям, встрече с новыми людьми и новым занятиям (также в России).