perjantai 20. marraskuuta 2009

Tänään kuultiin Édith Piafin lauluja Pohjassa

Édith Giovanna Gassion (19. joulukuuta 1915 Pariisi – 11. lokakuuta 1963 Cannes) oli Ranskan rakastetuimpia laulajattaria ja yksi maailman tunnetuimmista chanson-tulkitsijoista. Tänään Pohjan seurakuntatalolla kuulimme kanttori Päivi Lindströmin laulamana Édith Piafin lauluja. Kerroin myös lyhyen johdannon Piafin elämänhistoriasta. Mielestäni Pyhä Kolmiyhteinen Jumala saarnaa sekä oikealla että vasemmalla kädellään. Siksi sopii kuunnella tarkasti sekä Raamatun sanaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta että herkistyä esimerkiksi tällä tavalla elämän kohtaloihin. Ihmisen kohtaloiden kuuleminen – riippumatta tämän ihmisen aatteellisesti oikeellisuudesta ja elämän maineesta – herättää myötätuntoa, herkistää ihmisyyden mysteerin pohtimiseen, virittää oman identiteetin arviointiin ja romuttaa tarpeettomasta ylimielisyydestä. Édith Piafin kohtalo ei jätä tunteettomaksi niin kuin ei hänen laulunsakaan.

Hän oli hyvin pienikokoinen ja sai siksi lempinimen La Môme Piaf – "pikku varpunen". Hänen pituudestaan on toki erilaisia tietoja: 137 cm tai 142 cm. Hän syntyi nimellä Edith Giovanna Gassion (Bellevillessä, Pariisissa). Edithin äiti oli synnyttäessään iältään vain 17 vuotta vanha: Annetta Giovanna Maillard (1895-1945) oli isänsä puolesta ranskalaisitalialainen ja äitinsä puolesta marokkolainen. Edithin äiti oli katulaulaja eikä hän huolehtinut syntyneestä lapsestaan. Äidin laulajanimi oli Line Marsan. Isä oli akrobaatti Louis-Alphonse Gassion (1881-1944), mutta isä meni sotaan heti Edithin syntymän jälkeen ja tuli takaisin vasta yli 2 vuoden jälkeen. Tällöin hän löysi lapsensa likaisena, hoitamattomana alkoholistien, lapsen äidinäidin Emma (Aïcha) Said Ben Mohammedin (1876-1930) luota. Isä – myöskin kovasti alkoholiin menevä - otti lapsen ja vei oman äitinsä luo. Edith vietti tämän jälkeen vuosia isänsä äidin luona. Tämä isoäiti johti bordellia Normandiassa. Ilotytöt huolehtivat Edithistä tämän lapsuudessaan.

Liekö onni vai onnettomuus lapsuuden elinympäristön tähden, että ikävuosien 3–7 välillä Piaf oli sokea sarveiskalvotulehduksen seurauksena. Kertomusten mukaan Edith sai näkönsä takaisin, kun ilotytöt auttoivat hänet pyhiinvaellukselle Pyhän Thérèse de Lisieuxin nunnaluostariin (Sainte Thérèse de Lisieux). 8–14 ikävuosien välillä hän oli kalju, tai ainakin pahasti kaljuuntui. Nyt nuori tyttö Edith lauloi ja kerjäsi kadulla, jossa hän usein myös nukkui satunnaisesti.

Hän liittyi vuonna 1929 isänsä katuakrobaattien joukkoon. Sittemmin hän otti huoneen Grand Hôtel de Clermont -hotellista ja alkoi tehdä omaa uraa katulaulajana Pigallessa ja Pariisin esikaupungeissa. 16-vuotiaana hän rakastui Louis Dupontiin, ja Edith synnytti lapsen, tytön nimeltä Marcelle. Marcelle kuoli kuitenkin aivokalvontulehdus jo 2 vuoden iässä. Edithin sanotaan laiminlyöneen tyttärensä hoitamista samalla tavalla kuin hänen äitinsä oli laiminlyönyt myös häntä itseään. Samanaikaisesti Edithin läheinen tyttöystävä Nadia teki itsemurhan, koska pelkäsi joutuvansa bordelliin.

Vuonna 1935 Piaf löydettiin Pigalle alueella Pariisin yökerhoon, jonka omistaja oli Louis Leplée. Yökerhon omistajalta on myös peräisin Edithin lempinimi: La Môme Piaf. Leplee murhattiin 6. huhtikuuta 1936 ja Edith joutui epäilyksi murhasta, mutta hänet vapautettiin epäilyistä. Murhan olivat suorittaneet gangsterit, joilla oli aiemmat läheiset suhteet Edith Piafiin. Vuodelta 1936 on Piafin levyttämä laulu 'L'Etranger' ja laulu katujen prostituoiduista Momes de La Cloche.

Saksalaismiehityksen aikana Pariisissa toisen maailmansodan aikana vuonna 1944 Edith Piaf lauloi korkea-arvoisille saksalaisille kerholla ja sai maanmiestensä silmissä epäilyttävän maineen. Tältä ajalta on Piafin eräs tunnetuimmista lauluista La Vie En Rose (ja samasta laulusta toinen tallenne). Nykyisin Piafin toimintaan ei suhtauduta yhtä vihamielisesti. Hän auttoi varmasti ainakin yhden juutalaisen säveltäjän Michel Emerin turviin natsien teloituksista.

Piafin suurin rakkaus syttyi kesällä 1948 nyrkkeilijän, keskisarjan maailmanmestarin Marcel Cerdanin kanssa. Tämän rakkauden innoittamana syntyi myös ”Hymni rakkaudelle” (L'Hymne à l'amour) vuonna 1949. Valitettavasti suuri rakkaus päättyi jo pian lento-onnettomuuteen 28. lokakuuta 1949, kun lentokone törmäsi vuoren rinteeseen. Marcel valmistautui Ranskassa nyrkkeilläkseen uusintaottelun maailmanmestaruudesta Jake LaMottaa vastaan, mutta Piafin kutsumana uskaltaui lähteä lentokoneella Pariisista New Yorkiin. Piaf konsertoi New Yorkissa ja odotti Ceradanin tapaamista. He eivät enää kohdanneet. Suuren rakkautensa traagisen kuoleman jälkeen Edith käytti runsaasti alkoholi, ja vähän ajan kuluttua Edith oli itse onnettomuudessa. Piaf joutui 1951 auto-onnettomuuteen, käsivarsi murtui ja kaksi kylkiluuta. Hän käytti onnettomuuden aiheuttamiin kipuihin morfiinia, josta hän tuli riippuvaiseksi. Edith alkoi esiintyä alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaisena. Edith kirjoitti myöhemmin, että ”näinä aikoina on ollut minussa eräänlainen voittamaton tarve tuhota itseäni. Ja sitten, kun olin vajonnut jo pohjan syvyyksiin, kun kaikki luulivat minut menetetyksi, yhtäkkiä halusin löytää itseni uudestaan, aloin kiivetä rinnettä uudelleen."

Vuonna 1952 Edith avioitui pianisti Jacques Pillsin kanssa, mutta erosi jo 1956. Vuodesta 1953 Edith oli katkaisuhoidossa. Vuonna 1962 Edith kauhistutti ranskalaisen yhteiskunnan, kun avioitui vielä Théo Sarapoon kanssa, kreikkalaisen näyttelijälaulajan kanssa, joka oli jo 21 vuotta nuorempi kuin tämä 47 vuotta vanha, vanheneva ja heikkenevä Edith. Sairaalloinen Edith lauloi vuonna 1962: Non, je ne regrette rien. Sairaudestaan huolimatta Edith esiintyi loppuun saakka. Hän perusteli:”Minulle laulu on keino paeta”. Ehkä myös rakkauden etsiminen oli Edithin tapa paeta olemisen tuskaa, vaikka tätä seikkaa hän itse kuvaile elämänsä monista miehistä (näistä mainituista ja muista).

Maksasyöpää sairastava Piaf laulaa vuonna 1963 La Foule. Tämä avioliitto Sarapoon kanssa ei tuonut onnea moneksi kuukaudeksi, sillä 10. lokakuuta 1963 Edith kuoli maksasyöpään Ranskan Rivieralla. Hänen ruumiinsa tuotiin Pariisiin. Pariisin katolinen arkkipiispa kielsi Piafilta oikeuden messuun Notre Damen katedraalissa laulajattaren elämäntapaan vedoten, hänen hautajaissaattueensa veti satojatuhansia surijoita Pariisin kaduille. Hautajaisseremoniaan osallistui yli 40 000 ihailijaa. Hallitsemattoman väen paljouden jälkeen lopulta katollinen pappi toimitti siunauksen. Piafin hautajaiset olivat ainoa tapahtuma toisen maailmansodan jälkeen, joka pysäytti koko Pariisin liikenteen.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha