torstai 17. joulukuuta 2009

Lähetys- ja avustustyön seurauksia ja syitä

Kirkon ja Ulkoministeriön johto vaikenee toiminnallisista ja taloudellisista epäkohdista

Erkki Pennasella on pitkä ammatillinen huippukokemus teollisuuden ja kaupan logistiikasta. Lähetystyön ja kehitysyhteistyön logistiikan parissa hän on toiminut yli 10 vuotta. Mies tahtoo toteuttaa työnäkynsä ja kutsumuksensa, että hyvässä tarkoituksessa kerätty avustus, olipa se rahaa tavaraa tai työntekijöitä, menee perille. Mutta liian usein rahasta menee vain osa perille, tavaroita kohtaa hävikki ja työntekijävalinta on epäonnistunut! Kirkon ja kehitystyön johto vaikenee epäkohdista, jotka ovat kuitenkin hyvin heidän tiedossaan. Toiminnallisten ja taloudellisten epäkohtien salaaminen näyttää olevan tärkeä asia kirkolle ja ministeriöille. Pennanen on painostettu allekirjoittamaan vaitiolosopimuksen. Seurakunnan vanhimmat, virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat esittäneet uhkailuja. Helsingin piispa on kirjoittanut tarkoitushakuiselta tuntuvan kolumnin Myrkynsylkijän kiusaus. Ihmisen leimaaminen on tavallisin tapa saada hänen tuomat näkökohdat ikään kuin mitättömiksi ja epäluotettaviksi. Valitettavasti sekin leimaaminen osataan kirkossa silloin kun on kyse vallasta ja taloudellisen edun säilyttämisestä!

”Asia ei anna aihetta toimenpiteisiin”?

Vuosien monipuolisen raportoinnin jälkeen Erkki Pennanen teki lopulta 4.6.2008 jopa Kirkkohallitukselle kantelun. Siinä kerrottiin seikkaperäisesti kirkon merkittävimpien organisaatioiden (Diakonissalaitos, Kaupunkilähetys, Kirkkopalvelut, Kirkon Lähetystyön keskus, Kirkon Mediat, Kirkon Ulkomaan Apu, Kotimaa-yhtiöt, Lähetysjärjestöt, Merimieskirkko, Seurakuntien Lapsityön keskus, seurakunnat tms.) avustus- ja kehitysyhteistyössä havaituista epäkohdista ja tarpeettoman suurista resursseista. Kokemusta Pennasilla oli yli 1000 työntekijän muuttojen osalta 70 maasta. Kehitysyhteistyön raha- ja tavaraprojektien osalta 40 maasta. Virastokollegio vastasi jo 26.6.2008, että ”kirkkohallituksella ei ole toimivaltaa käsitellä kirjelmää siltä osin kuin se kohdistuu edellä mainittuihin tahoihin”. Lopputoteamus oli, ”ettei asia anna aihetta enempiin toimenpiteisiin”. Kansanomaisesti sanottuna kirkon päättäjät tahtovat hiljaisuutta, jotta epäkohdista ei puhuttaisi, jotta vääryydet eivät tulisi näkyviin. Kirkkohallitus ei ollut halukas selvittämään, miten käyttävät toiminnallisia ja taloudellisia resurssejaan. Paikallisseurakunnan kirkkoherrana mainittu menettely tuntuu hyvin erikoiselta, koska joka vuosi kirkkohallitus kerää kuitenkin mitä ihmellisempiä tilastoja seurakunnan toiminnasta. Näiden tilastojen palauttaminen tuntuu joskus jopa elämää tärkeämmältä. Ehkä onkin niin, että tilastoja tarvitaan julkista tarinointia varten, markkinointipuheisiin, mutta ei toiminnallisten ja taloudellisten epäkohtien poistamiseen.

Salakuljetusta ja anastamista


Pennanen on seurannut ja saanut dokumentoitua, miten usean vuosikymmenen aikana suomalainen virallinen lähetysjärjestö harjoitti salakuljetusta ja yksityistä bisnestä lähettävien mummojen ja pappojen varoilla. Tiettyjen ”hovikuljettajien” avulla järjestettiin salakuljetusta ja lähetysjärjestön maksettavaksi tuli yksityisen bisnestoiminnan huolinta-, tullaus- ja kuljetuskustannuksia.

Lähetystyöntekijöiden ja kehitysyhteistyöntekijöiden muuttokuormien mukana ja niiden sijasta ovat kulkeneet myös salassa omat ja kavereiden tavarat – ja tottakai lähetystyön kustannuksella. Surullista on myös, että kierot ihmiset osaavat tehdä mersuihinsa salaovet, joiden turvin vietiin ja tuotiin tavaraa jopa tullin huomaamatta. Lähetysjärjestön johto ja hallitus eivät katsoneet aiheelliseksi puuttua salakuljetukseen, kun asia tuli ilmi raportoinnissa.

Logistiikan ammattilainen on todennut miten seurakuntayhtymien varastotiloihin on kerätty, jopa vuosikymmeniä seurakunnista poistettua, usein suomalaiselle käyttökelvotonta tavaraa. Kun varastot ovat täyttyneet, on vuokrattu ulkopuolisia, usein paikkakunnan kalleimpia varastotiloja ja logistiikkapalveluja. Asian tultua ilmi on tavarat hävitetty. Ei lähetyskentille, missä ne olisivat käyttökelpoisia ja minne niistä on jatkuva pyyntö. Tavarat hävitetään Suomessa maksullisesti vaikka lähettäminen avustuskentille olisi edullisin vaihtoehto. Virkamiehet ja luottamushenkilöt valitsevat mielellään tutun kaverinsa ”palvelujen” tarjoajaksi. Hintoja ei kysellä. Palvelija ei raportoi havainnoistaan.

On tullut ilmi, miten luterilaisen lähetysjärjestön jäsenet ja heidän paikalliset työtoverinsa ovat olleet osallisia avustuskuorman ja pienempien erien anastuksesta lähetyskentillä. Muille kirkoille, sairaaloille ja kouluille osoitetut tavarat on purettu omiin tiloihin. Asian selvityksissä suomalaiset kirkkoherrat ja lähetysjohtajat luottivat työntekijöidensä vakuutteluihin. Olihan moni näistä oma valinta, luottohenkilö, sukulainen. Eiväthän suomalaiset syyllisty petokseen ja korruptioon? Imago pitää säilyttää. Vaikka joutuisi valehtelemaan.

Miksi logistiikkaselvitykset (evaluoinnit) pelottavat?

Kirkon historiassa ei ole tehty ainuttakaan evaluointia. Ei omaa sisäistä eikä ulkopuolista, riippumatonta. Selityksillä on pärjätty. Kirkolle ja Ulkoministeriölle tarjottiin 90-luvun loppupuolella osallisuutta logistiikkaselvityksen tekemiseen. Nämä kieltäytyivät. Joukko toimijoita kuten, Länsi-Uudenmaan Uusyrityskeskus, Uuden Kasvun Yhdistys ry, Vihdin Työvoimatoimisto ja Vihdin seurakunta päättivät selvitysten tekemisestä. Selvitykset toteuttivat vv. 2000-2002 Länsi-Uudenmaan koulutusyhtymä Innofocus ja Palvelulinkki Oy. Ulkoministeriö, kirkko, lähetysjärjestöt ja seurakunnat eivät kuitenkaan halunneet osallistua selvityksen tekemiseen ja kustannuksiin. Monet em. organisaatiot eivät halunneet ottaa selvitystä vastaan, vaan tahtoivat vaieta ja vesittää tehdyt havainnot puutteista.
Kirkkohallituksessa pidettiin vuonna 2004 lähetyslogistiikan seminaari, jossa eräät kirkolliset tahot puhuivat varsin avoimesti korruption hyväksymisen puolesta! Seminaarin tapahtumista oli sovittu artikkelin tekemisestä Kotimaa-lehteen. Lehti ei julkaissut artikkelia. Palkkio toimittajalle maksettiin.

Ministeri Stenbäck on ollut yli sadasta vaikuttajasta ainoa, joka on puuttunut epäkohtiin. Hän sai vuonna 2004 Espoon seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa läpi aloitteen lähetysjärjestöjen talousraportoinnin uudistamisesta. Hyvä ajtus huono lopputulos. Kun valvontaa ja vastuuta ei ollut, syntyi vain vähäisiä (kosmeettisia) parannuksia. Logistinen tuloslaskelmakin jäi tekemättä.

Kehitysyhteistyön palvelukeskus uutisoi huhtikuussa 2004 oma-alotteisesti Sambian toimistossaan paljastuneesta noin 80 000 Euron kavalluksesta. Tällä perusteella voidaan pestä kädet ja sanoa, että nyt valvontaa ja raportointia on tehostettu. Kepa eli työn tukijat, ei syylliset, maksoi kavalletut rahat.

Erkki Pennasen aineisto väärinkäytöksistä on noin 1500 sivua

Mediakin on alkanut kiinnostua: TV1 MOTin ohjelma Sri Lankan Ruth-kodista ja toimittajien kyselyt UM:n kehitysyhteistyöosaston päälliköltä saivat tämän muistelemaan, että väärinkäytöksiä olisi ollut viime vuosina pari-kolme. Aamulehden toimittajan 2006 löytämät 13 rikostutkimuksessa olevaa avustusprojektia ja 2007 ilmenneet 12 väärinkäytöstä saivat aikaan tietojen saannin vaikeutumisen. Perusteluna lienee ollut UM:n sisäinen tutkinta. TV2 Meneekö apu perille-ohjelmassa 2009 osoitettiin useita kymmeniä vakavia avustustyössä todettuja epäkohtia. Nämäkin tiedot pyritään vaikenemaan kuoliaaksi.

Action Aidin ja ja tansanilaisen tutkivan journalistin tutkimuksista käy ilmi, että mm. Suomen monien Afrikan maiden avusta menee perille alle puolet. UM, kirkko, lähetys- ja avustusjärjestöt ovat ottaneet sloganikseen "ja apu menee perille". Likainen näyttää puhtaalta, kun sitä ei tutkita? Ja kun väärän tiedon antajana on kirkon ja valtionhallinnon edustaja.

Kristillistä rahanpesua. Joulu puhdistaa likaisenkin miehen?

Esiintymisen kirkon tiloissa kesäfestivaaleilla ja ainakin jouluna ilmeisesti uskotaan puhdistavan myös sellaiset miehet ja naiset, jotka ovat olleet osallisia vaalirahoitussotkuissa ja veroparatiisi-yhtiöissä keskeisillä sijoilla, ovat saaneet jopa kymmeniä tuomioita ja syytteitä korruptiosta tai voiteluista, ovat olleet osallisia pankkikriisin syntymiseen vuosikymmen sitten. Tällaiset henkilöt ovat järjestelleet yhteistyössä seurakuntien kanssa musiikkifestivaaleja, joulukonsertteja, rakentaneet kauppa- ja palvelukeskuksia. Seurakunnat ja lähetysjärjestöt ovat tukeneet näitä henkilöitä rahallisesti ja tarjomalla kirkon tiloja veloituksetta jopa vuosikymmeniä. Lähetysjohtajat, kirkkoherrat, virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat poseeranneet tällaisten henkilöiden kanssa julkisuudessa vakuutellen yhteistyön uskomattomuutta. Eikö olekin niin, että jouluna on jo ihan pimeää eikä silloin pidä muistaa pimeitä toiminnallisia, taloudellisia epäkohtia, joissa kirkko ja avustusjärjestöt ovat osallisia?

Kyse on miljoonien eurojen valvonnasta

Valtio myönsi 2006 kehitysyhteistyöhön 671 milj.euroa. (0,39 %/ BKTL). Tästä sai varsinainen kehitysyhteistyö 516 miljoonaa ja kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö 67 miljoonaa. Lisäksi valtio myönsi humanitääriseen apuun 53 miljoonaa. Kansalaisjärjestöt ovat hakemuksesta voineet saada valtiolta lisätukea myös tästä määrärahasta mm. humanitääriseen apuun sekä suunnittelu-, tuki-, tiedotus-, evaluointi- ja sisäinen tarkastus tarpeisiin.

Kirkon tuki (seurakuntien ja seurakuntalaisten kannatus) 2006 oli lähetys- ja kansainvälisen diakonian toimijoille 65 miljoonaa euroa. Tästä saivat Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu 70 %. Summaan ei sisälly esim. valtion kehitysyhteistyömäärärahat, EU-tuet, suomalaisten ja ulkomaisten lahjoittajien (seurakunnat, kirkot, yritykset, yhteisöt, yksityiset) suorat avustukset ulkomaisiin kohteisiin, järjestöjen sijoitus- ja muun toiminnan tulot, kansalaiskeräysten tuotto sekä lahjoitukset ja testamentit. Muiden kristillisten organisaatioiden yksilöidyt tukisummat eivät ole tiedossa.

Avustusjärjestöt saivat vuoden 2006 toimintaansa varten tukea (po. määrärahoja) eri rahoittajilta (valtiolta 120 Meur, kirkolta 65 Meur ja EU:lta arviolta 30 Meur) ainakin 190 – (220) miljoonaa euroa.

Avustustyössä (kansalaisjärjestöt) liikkuu siis vuositasolla 250 -300 miljoonaa euroa. Samojen toimijoiden ulkomaisilta organisaatioilta ulkomaisiin kohteisiin saamien avustusten määrää voidaan vain arvailla.

Valtion määräraha kehitysyhteistyöhön kaksinkertaistuu vuoteen 2011 mennessä, kun Suomen on nostettava kehitysapunsa 0,7 prosenttiin eli noin 1,3 miljardiin euroon (sopimushetken tilanne). On vaara, että mikäli ei nopeasti tehdä riippumattomia, ulkopuolisia evaluointi- ja tervehdyttämistoimenpiteitä, myös sen avun määrä, joka ei mene perille vähintään kaksinkertaistuu.

Katso myös Erkki Pennasen haastattelu
http://www.youtube.com/watch?v=5btWOh5sEag

Em. teksti perustuu Erkki Pennasen haastatteluun. Teksti on syntynyt yhteistyössä hänen kanssaan.