sunnuntai 31. tammikuuta 2010

”Suurten säveltäjien helmiä”


Kuva: Juha Molari Musiikkikomediateatterissa Pietarissa 2010

Sain Pietarissa nautiskella, niin kuin luonteeseeni sopii erittäin hyvin. Sain myös käydä musiikkikomediateatterissa ja katsoa lasten Teremok-näytelmän. Teen juttua näistä kiehtovista laulajattarista, jotka esiintyvät tuossa näytelmässä. Karhun tunsin etukäteen jo oikein hyvin.

Kuva: Lasten musiikkidraaman "Teremok" esiintyjiä Pietarissa

Kun karhu vaihtaa asua, hänestä paljastuu upea laulajar, Olga Girnis, joka on saanut paljon kehuja taidoistaan: ks. Mark Windsorin arvostelu Radyr Chain -lehdessä (2001, sivu 7).

Kuva: Metrosopraano Olga Girnis

Pohjan suomalainen seurakunta, Raaseporin alueen väestö ja paljon laajempikin kuulijakunta saa jo pian kuulla suurten säveltäjien helmiä kirkossamme.

”Suurten säveltäjien helmiä”
Pohjan Pyhän Marian kirkko
lauantaina 27.2.2010 klo 16


Ohjelma 10 €, tuotto Yhteisvastuukeräyksen hyväksi, jossa ulkomaisena kohteena on Haiti.

Pianisti Karina Koprinen on syntynyt vuonna 1974 Pietarissa.

Karina on opiskellut Rimski- Korsakovin musiikkiopistossa (1990-1994) ja Rimski-Korsakovin konservatoriossa (1994-1999). Lisäksi hän on ollut mukana useilla mestarikursseilla Venäjällä ja osallistunut kansanvälisiin kilpailuihin. Mm. Karina Koprinen saavutti finaalipaikan Norjassa Grieg-kilpailussa v.2003 ja sai diplomin. Karina Koprinen työskentelee vapaana taiteilijana. Olga Girniksen kanssa Koprinen on esiintynyt monilla kansanvälisillä estradeilla, kirkoissa ja museoissa.

Mezzosopraano Olga Girnis on valmistinut Pietarin Humanistisesta yliopistosta, pääaineena musiikkikasvatus, opettajana kuuluisa säveltäjä Oleg Hromusin. Girnis on esiintynyt Mariinskin teatterin kuorossa, ohjelmistona mm. Evgeni Onegin, Tšaikovskin Patarouva, Mozartin Figaron häät, Wagnerin Parsifal, Verdin Otello. Vuonna 1999 esiintyi Mikkelin oopperafestivaaleilla Donizettin oopperassa Lucia di Lammermoor. Girnis on esiintynyt Moskovan Filharmoniassa Suurella teatterilla. Girnis on laulanut myös suomalaisessa kuorossa ”Kotimaa” etnisillä festivaaleilla. Keväällä 2009 hän otti osaa kansainvälisille festivaaleille Vaasassa ja esiintyi eri kirkoissa Suomessa, myös Pohjan Pyhän Marian kirkossa. Työskentelee tällä hetkellä Pietarissa Musiikkikomediateatterissa, jossa ohjelmistossa mm. Kalmanin operetti Mister X ja Lehárin operetti Iloinen leski. Lisäksi komediateatterissa hän esittää karhua lasten musiikkidraamassa ”Teremok”.

Lisätietoa ohjelmistosta:
http://pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/69

Katso kotisivuni:
http://personal.inet.fi/business/molari/

lauantai 30. tammikuuta 2010

Kypäräpääpappien luurangot ja jätökset

Leningradin piiritystä käsittelevä kirjani valmistuu vähitellen. Intoiluni tutkimustyön hyväksi osoittautui eilen kamalan kalliiksi. Olin Pietarissa ymmärtämättömästi kerännyt aineistoa myös tietokoneellani tätä aihetta varten mobiilin internet-liittymän avulla. Eilen tuli lasku: 1400 euroa! Yön jälkeen katsoin päiväystä ja tajusin, että pian on odotettavissa samanlainen uusi lasku. Tutkimukseni tuli kieltämättä kalliiksi köyhälle papille.

Pyhällä ristiretkellä raiskattiin venäläisiä naisia


Jo aiemmin olen kirjoittanut järkytyksestä, miten ”valkoinen” Suomi toteutti luterilaisten pappien suurella avustuksella väkivaltaisen ideologisen puhdistuksen Suomessa sisällissodan jälkeen. Olen myös kirjoittanut piispa Erkki Kansanahosta – AKS:n ainaisjäsenestä.

Aineistoani lukiessani olen nyt yhä uudestaan törmännyt kypäräpääpappeihin. Olen kauhistellut, miten suurella innolla nämä odottivat ”ryssän” kuolemaa. Ei kai tuo ole oikeasti luterilaisen kirkon oikeaksi isänmaallisuudeksi koettu eetos? Miten sokeasti nämä olivat isänmaallisia! Uuden testamentin kirjoitusten valossa näkökulmana pitäisi olla pikemmin kaikkien ihmisten luotuisuus ja Kristuksessa koettava ykseys. Isänmaallisuus ei edusta kristillisen uskon omaa eetosta. Siksi olisi aivan perusteltu kristillinen syy ankarasti moittia epäkristillistä väärennöstä, jota tavataan jopa kirkoissamme.

Jenni Kirves kirjoittaa aivan oikein: "Propagandistien tehtävänä oli kaunistella sodan rumaa totuutta. Suomalaisten käymä taistelu haluttiin esittää tiedotusvälineissä ristiretkenä, jonka päämäärät olivat yleviä ja keinot moraalisesti oikeaoppisia” (Kirves, ´Päivittäinen myrkkyannoksemme’ – sensuuria ja propagandaa jatkosodassa, s. 25 [Sari Näre & Jenni Kirves, toim. Ruma sota – Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia, 2008). Mannerheimin miekantuppipäiväkäskyn valamassa innossa ja heimoaatteen hengessä III/KTR2 patteriston pastori Martti Sinko kirjoitti sotapäiväkirjaansa 29.6.1941: ”Mieliala on erittäin toivehikas ja voitonvarma. Saksan sotatiedonannot menestyksistä vaikuttavat luonnollisesti tähän erittäin myönteisesti” (Kirves 2008: 31). Sodassa koettu valloitusinto oli niin suuri, että jopa pappi koki kärsimättömyyttä, kun valloitus ei edennyt riittävällä vauhdilla! Sotilaspastori Martti Sinko kirjoitti päiväkirjassaan 8.7.1941: ”Muutamat alkavat jo vähän ikävystyä odottamiseen, ovatpa jotkut lähteneet omavaltaislle lomallekin. Puhutelussa huomautin retkemme suuresta tarkoituksesta ja sen onnellisista seurauksista vuosisatojen taa tuleville sukupolville. Uhrautukaamme siis jokainen nurkumatta” (Kirves 2008:33). Papit hoitivat venäläisiä mitätöivää propagandaa ja valoivat taisteluhenkeä heimoaatteen ja aseveljeyden hengessä.

Pyhäksi ristiretkeksi markkinoidun jatkosodan aikana miehitetyssä Petroskoissa suomalaissotilaat tyydyttivät väkivaltaisesti seksuaalisia halujaan paikallisiin naisiin, venäläisvihollisiin, mistä seurauksena 45 % lapsista syntyi aviottomana isän ollessa suomalaissotilas. Miehitetylle alueelle Petroskoihin syntyi suomalaissotilaita varten iso bordelli. Saksalaisilla oli rintamabordelleja pesulajunissa. Veikko Pystynen kertoo itsekin nähneensä, miten Punaisen Ristin koppiauto toimi naima-autona, jossa miehiä oli jonossa, kullakin vuorojärjestykset (Näre 2008:364). Julkisen propagandan mukaan pyhää ristiretkeä tekevät suomalaiset sotilaat tosiasiassa raiskasivat vihollisnaisen ruumiitakin (ks. Näre 2008: 366).

Fasististen aseveljien häpäisemä venäläisnaisen ruumis Kivennavalla 30.8.1941 (teoksesta Näre & Kirves 2008: 367)

Valtaosa Itä-Karjalan suomalaisten miehittämän alueen sovintotuomareiden käsittelemistä asioista koskikin jo pian aviottomina syntyneiden lasten elatusta. Nämä vahinkolapset joutuivat kärsimään sukupuolimoraalin valvonnan tähden. Erityisesti rikosvangeiksi joutuneilta äideiltä vietiin lapset väkivaltaisesti, jotta äidin ja lapsen välille ei syntyisi kiintymyssuhdetta. Sari Näre kirjoittaa hurjasta tilanteesta: ”Sota-aikana lapsia rangaistiin ja häpäistin aviottomana syntymisestään myös vankilaelämän ulkopuolella. Urho Heinonen kertoo, kuinka hänet sotalesken sunnuntailapsena kastettiin hartaustilaisuuden väliajalla keittiössä, minkä jälkeen pappi lähetti äidin lapsesa kanssa kotiin. Kastekirjaan pappi merkitsi ’avioton’” (Näre 2008:363, ’ Kuin viimeistä päivää’ – sota-ajan sukupuolikulttuuri ja seksuaalinen väkivalta). Touko Laaksonen – alias Tom of Finland – on kertonut homoseksuaalisesta veljeilystä SS-asetovereiden kanssa (Näre 2008: 372). Korsuperinteessä on paljonkin kertomuksia päällystön homoseksuaalisuudesta.

Mannerheim Suomen äideille

Sotamarsalkka Mannerheimin Suomen äideille jatkosodassa antama päiväkäsky 10.5.1942 on yhä edelleen liki kaikkien Suomen kirkkojen seinillä, sen epäkristillisestä vääristelystä huolimatta. Sari Näre on analysoinut tuota päiväkäskyä osuvasti: ”Sotilaallisen lähetyskäskyn asettaminen kirkkoon luo kansan puolustustehtävälle uhriuttavan merkityksen: äidit uhraavat rakkaat poikansa kansallisen yhteyden alttarille. - - - Sota merkitsee väistämättä sukupolviasetelmaa, jossa vanhemmat joutuvat lähettämäälapsensa kuolemanvaaraan. - - -Ville Kivimäen ja Tuomas Teporan mukaan äidillä näyttää Suomessa olleen erityinen rooli sotilaiden uhraamisessa verrattuna muihin toista maailmansotaa käyneisiin kansakuntiin. - - - Talvisodan lopussa 14. maaliskuuta 1940 antamassaan päiväkäskyssä myös Mannerheim viittaa tähän integroivan uhrin merkitykseen. - - - Militarismi tuo väistämättä mukanaan yksilöllisiä tarpeita polkevan kollektiivisen eetoksen. Sotaa edeltäneen ajan hengessä kuolemasta tuli melkeimpä kutsumus. 1930-luvun sodan odotuksen ilmapiirissä tuon kutsumuksen saattoi tahtomattaankin omaksua. Myös Katri Vala kauhistelee nuorten uhraamisen eetosta ja naisten valjastamista nuorten uhraamiseen: ’Se, että nainen on valmis uhrautumaan elämän vuoksi, on käännetty uhrivalmiudeksi kuoleman vuoksi’. - - - Itä-Karjalan valloituksessa Kristuksen armeija pyrki vapauttamaan pyhän maan ylösnousemukseen, ja kuoleminen sen puolesta merkitsi ikään kuin vapahtumista” (Sari Näre: ’ Päin ryssää’ – lapset ja nuoret sukupolviväkivallan uhreina. Ylipäällikön päiväkäsky, 2008).

Papeilta uskollisuusvala Hitlerille

Erityisen kiinnostavaa on ollut havaita kovin monien luterilaisten pappismiesten voimakkaat intohimot puolustaa IKL:n olemassaoloa, kun Urho Kekkonen esitti lakkautumissuunnitelman puoluetta vastaan. Luin myös mielenkiintoisen jutun, jonka rovasti Olavi Peltola kirjoitti: ”Miten antikristilliset vomat voivat vallata kirkon?”. Rovasti Peltola referoi tuttua vanhaa ”tenttikirjaa”, Eino Murtorinteen teosta Risti hakaristin varjossa (Vaasa 1972). Murtorinne (1972:23) kuvaili teoksessaan, miten kansallissosialismin ensimmäisestä suurvoitosta 1930 alkaen papit asettuivat kannattamaa liikettä. Papit odottivat sen tuovan isänmaalle ja kirkolle uuden tulevaisuuden ja hyvityksen katkeralle rauhalle. Puolue organisoi myös Saksan kristittyjen uskonliikettä (Glaudensbewegund Deutsche Christen), joka taisteli marxilaisuutta ja katolista Keskusta-puoluetta vastaan. Rodulla ja kansallisuudella oli merkitystä Jumalan säätämässä eämänjärjetyksessä. Kun Hitler oli nimitetty valtakunnankansleriksi 30.1.1933, saksalaiset ja suomalaiset teologit näkivät voiton merkittäväksi marxilaisen ateismin vaaraa vastaan (Murtorinne 1972:23-26). Hitler vaati valtiopäivän avajaispuheessa 23.3.1933 kristittyjä itsensä uhraamiseen. Joissakin kansainvälisissä kirkollisissa piireissä arvosteltiin fasistista kehitystä, mutta Saksan kirkon johtajat pitivät syytöksiä fasistisesta kehityksestä vääränä propagandana. He lähettivät myös tuollaisia ylistäviä kirjeitä mm. Amerikkaan (Murtorinne 1972: 28-29). Murtorinne kuvaa myös, miten kritiikittömästi suomalaiset merkittävät papit suhtautuivat Hitleriin ja fasismiin (1972:29). Saksan valtakunnan piispaksi valittiin Ludvig Muller, joka jo ohjelmapuheessa totesi, että evankeliumin julistajien tulee olla Saksassa vereltään saksalaisia (1972:58). Göttingeniläinen professoriryhmä teki mielenrauhoittamiseksi vierailun syys-lokakuussa 1933 Ruotsiin; Hirsch ja Stange jatkoivat myös Tanskaan ja Suomeen. Helsingissä pappismies Hirsch piti yleisölle esitelmän, jossa hän puolusti Hitleriä ja sen ”arjalaista” kirkkoa. Hänen mukaansa jutalaisvainot ovat vain propagandaa (Murtorinne 1972:63). Saksan valtakunnan piispa Ludvig Muller kielsi 4.1.1934 papistoa viraltapanon uhalla puuttumasta puheissaan ja kirjoituksissaan kirkkopoliittiseen kiistaan. Hän erottikin papistoa virastaan, kun joidenkin katsottiin toimineen sopimattoman kriittisesti fasistista kehitystä vastaan. Kirkollisen opposition edustajat olivat myös Hitlerin vihollisia. Tuntuu pelottavasti tutulta, jos ja kun 2000-luvun luterilaisissa kirkoissa suljetaan silmät mm. ihmisoikeusjärjestöjen moittimalta diskriminaatiolta ja leimaamiselta, jonka uhreiksi joutuvat tällä hetkellä SS-mainettaan uudestaan nostavalla Baltian alueella venäläisväestö ja heihin myönteisesti suhtautuvat virolaiset, liettualaiset ja latvialaiset. Jopa suomalaisilta suljetaan Viron rajat, jos kritiikki tuolla harjoitettua politiikkaa vastaan osoittautuu riittävän vaikuttavaksi ja julkiseksi.

Pohjoismaisissa yhteyksissä ihmeteltiin suomalaisten pappien myönteistä asenoitumista kansallissosialismiin. Saksalaisten pappien kokous Oslossa totesikin, että Suomen kirkko on teologisesti täysin riippuvainen Saksasta (Murtorinne 1972:100). Helmikuussa 1934 piispa Muller julisti, että hän ei lepää ennen kuin saarnastuoleissa ja kirkon penkeissä on vain kansallissosialisteja. Pappeja erotettiin, vietin keskitysleireihin ja jumalanpalveluksia hajotettiin. Piispa vaati papeilta uskollisuusvalaa Hitlerille (Murtorinne 1972: 135). Samanaikaisesti Suomessa Herättäjä-lehti ja Olavi Kares ylisti, että Saksan kansa on jälleen löytänyt uskonnon (Herättäjä 22.3.1934).

Rovasti Peltola muistutti piispa Kalevi Toiviaisen kriittisestä havainnosta: "Kirkon kokemusten tulisi kuitenkin varoittaa sitä kritiikittömästi mukautumasta ajan tendensseihin, vaikka nämä näyttävätkin dynaamisilta ja pääsevän valtaan. Kun ns. saksalaiset kristityt tulkitsivat Kolmannen valtakunnan Pyhä Hengen uudeksi vuodatukseksi, niin tämä on kauhistuttava esimerkki Kristuksen opetuslasten kallista nimeä kantavista, joilla ei ollut uskosta käsin sanottavaa ja jotka sen vuoksi nimittivät inhimillisen jumalalliseksi". "Jos kirkko sanoo vain sen, minkä kaikki muutkin jo sanovat, sen sanomaa tuskin tarvitaan" (Kalevi Toiviainen, Ajan haasteet ja kirkon julistus, TA 1973).

Virkkunen, Kares, Päivänsalo, Simojoki, Alanen, Ala-Kulju, Gyllenberg, Puukko, Lauha, Leinonen, Tapaninen…

Luin Jyrki Vesikansan teosta Sinivalkoiseen Suomeen (Uuden Suomen ja sen edeltäjien historia 1 – 1847-1939) ja törmäsin taas yhä uudestaan Paavo Eemil Virkkuseen, entiseen Snellmaniin, joka oli sekä pappi että poliitikko. Virkkunen oli hyvin näkyvä 1920- ja 1930-luvun kokoomuspolitiikkona, vuosina 1932-1933 hän tuli tunnetuksi puolueen puheenjohtajana kanssakäymisestään mm. IKL:n kanssa.

Virkkusen johdolla solmittiin jopa IKL:n kanssa vuoden 1933 vaaliliitto. Vaalimainonta ei ollut kovin ”papillista”, jos oikeasti kristillisenä voi pitää luterilaisessa kirkossa rauhaa ja keskinäistä kunnioitusta naapurivaltioiden kesken. Virkkunen toimi Ilmajoen kirkkoherrana 1918-1925 ja Helsingissä 1926-1951. Virkkunen toimi aktiivisesti jatkosodan aikana fasistien järjestämän, Saksan luterilaisen kirkon Luther-akatemiassa. Virkkunen oli todella Kokoomuksen kypäräpäinen pappi. Luther-akatemia oli tärkein fasistisen kirkollisen propagandan kasvatuskeskus.

IKL:n ja Kokoomuksen vaaliliitto v. 1933 pastori Virkkusen johdolla

Nakkilassa syntynyt ja Lapualla kuollut Kaarlo Rietrikki Kares (K. R. Kares) on ollut myös kirkkoherra ja lääninrovasti, joka palkittiin jopa rovastin arvolla. Kares valittiin asessoriksi Porvoon tuomiokapitulissa 1922-1924 ja Tun arkkihiippakunnassa 1927-1933. Hän toimi pappeudesta huolimatta toimittajana, Suomalaisen puolueen, Kokoomuksen ja IKL:n kansanedustajana. Kares oli yksi Lapuan liikkeen perustajit. Kirkollinen urakehitys kertoo, että kypäräpäisyys näytti sopivan merkillisellä tavalla suomalaiseen luterilaiseen kirkollisuuteen! Vuodet 1933-1942 – siis kuolemaansa saakka – Kares oli eduskunnassa IKL:n listoilla. Eduskunnassa hän toimi kokoomuksen listoilta myös vuonna 1922, ja aiemmin Suomalaisesta puolueesta.

B.H. (Bror Hannes) Päivänsalo (1875-1933) oli Helsingin kaupunkilähetyksen johtaja, kansanedustaja ja pappi. Totta kai mies kehitti kaikenlaista kirkon diakoniatyön hyväksi, mutta pappeus ja diakonia eivät auttaneet häntäkään, kun keväällä 1933 hän toi ihastuneet uutiset Saksasta,miten Saksa oli Hitlerin avulla päässyirti marxilaisuuden kahleista. Uskonliikkeen jäsenet olisivat hänen mukaansa nytkäsittänet elämänsä Kristuksen sotapalvelukseksi ja ryhtyneet taisteluun epäkristillista humanismia ja kansainvälisyyttä vastaan (Murtorinne 1972:29).

Lauri Elias Simojoki (aik. Simeliu) (1899-25.1.1940 Impilahti) tunnetaan myös kansallismielisenä pappina, jopa Sinimustat-järjestön puheenjohtajana, IKL:n kansanedustajana ja Akatemisen Karjala-Seuran perustajajäsenenä. Pappismies osallistui Aunuksen retkeen, Karjalan ”vapaustaisteluun” (1921) ja suomalaisten vasemmistolaisten kyydityksiin. Simojoki moitti myös Mannerheimia Vienan kansalle antaman lupauksen (Miekkavala) pettämisestä. Suur-Suomi oli hänen poliittisen toimintansa johtotähti. Pastori Simojoki ja Elmo Kaila laativat Akateemisen Karja-Seuran lippuvalan: ”Lippumme alla ja lipullemme minä vannon kaiken sen nimessä, mikä minulle on pyhää ja kallista, uhraavani työni ja elämäni isänmaalleni, Suomen kansallisen herättämisen, Karjalan ja Inkerin, Suuren Suomen puolesta. Sillä niinkuin minä uskon yhteen suureen Jumalaan, niin minä uskon yhteen suureen Suureen Suomeen ja sen suureen tulevaisuuteen”. Simojoen puheissa samaistui Suomen vapaus ylösnousemukseksi, ”Suomen ylösnousemus vaati uhrikseen kristuksenomaisen veriuhrin, nuorten poikein veren” (Sari Näre 2008:89). Papin poika, AKS:n isähahmo Elmo Kaila kirjoitti keväällä 1920 ryssävihassa uuden tulkinnan raamatullisiin sanoihin:
Se intohimo, inhimillisistä intohimoista voimakkain ja väkevin, se joka siirtää vuoristojakin, jos rakkaus siirtää vuoria, se on: viha! Sitä viljelkäämme, sitä vaalikaamme, siitä ammentakaamme toivottomuuden hetkinä voimaa.

Oikeistolaiset katsoivat puolustavansa isänmaata, henkisiä arvoja ja kristillistä maailmankatsomusta. Jaakko Antila kirjoittaa 2006 osuvasti: ”Rajanveto Venäjään saavutti ääripisteensä oikeistoradikalismin huippuvuosina 1920- ja 1930-luvuilla. Silloin tietyt piirit rinnastivat avoimesti Jumalan rakkauden ja ”ryssän vihan””.

Yrjö Jaakko Edvin Alanen
oli merkittävä pappismies ja teologisen ”sivistyneistön” edustaja, joka näki fasistien toteuttamat antisemitistisiksi väitetyt toimenpiteet vain Saksan kansan ”oikeutetuiksi reaktioiksi juutalaishegemoniaa ja juutalaisten siveellistä turmelusta vastaan”. Reino Ala-Kulju (1898-1983) palkittiin ”kirkollista” ansioistaan rovastin arvolla, mutta erityisen hyvin hänet tunnetaan kansanedustajana ensin IKL:n listalta 1933-1938 ja IKL:n kieltämisen jälkeen Kokoomukseta 1952-1953 ja 1959-1965. Hän on toiminut myös presidentin valitsijamiehenä. Ala-Kulju oli IKL:n pääsihteeri 1932-1936 ja AKS:n varapuheenjohtaja.

Turkulaisen teologian professorin Rafael Gyllenbergin kreikankielen ja UT:n oppiaineisto oli vielä käytössä Helsingin yliopistossa, kun opiskelin teologiaa 1980-luvulla. Hänen kommentaarinsa saattavat olla yhä edelleen tenttivaatimuksina. Niissähän ei kyseenalaisteta juutalaiskritiikkiä, jota esiintyy myös UT:ssa: tekstejä ei lueta tässä suhteessa ideologiakriittisesti ja analyyttisesti, vaan sovitetaan täysin Gyllenbergin oppimaan natsistiseen henkeen, joka vallitsi Luther-akatemiassa. Elokuussa 1938 Rafael Gyllenberg meni Saksaan natsistiseen Luther-Akatemiaan, jossa sitemmin Gyllenberg eräänä päivänä saarnasi ja piti fasistien rakkauden virittäneen rukouksen: "Herra - siunaa Saksan kansaa ja sen Johtajaa! Herra, Sinä olet varjellut Saksaa sen jälleenrakentamisessa ja Adolf Hitleriä hänen poliittisessa taistelussaan ja haluat antaa sille armosi. Amen.” Gyllenberg ylisti Saksan valtakunnankansleria. Hänestä tuli sopiva kirkonmies, joka sai tehdä päätöksiä, ketkä pääsivät Luther-akatemian opintoihin. Antti Puukko sai opinto-oikeuden Luther-akatemiassa: professori Puukon johdolla Aarre Lauha – Luther-akatemian opiskelija – valmisti opinnäytetyönsä siitä, miten Raamatusta löytyy ennustus pohjoisesta herrakansasta (Annales Academiae Scientiarum Fennicae, B XLIX,2 Aarre Lauha: "Zaphon. Der Norden und die Nordvölker im Alten Testament." Helsinki 1943). Aarre Lauha toimi Helsingin hiippakunnan piispana 1964-1972. Hän toimi tätä ennen mm. Kotimaa-lehden päätoimittajana 1958-1964 ja Helsingin yliopistolla professorina. Piispa Lauha kuoli 3.5.1988.

Lapsille piti opettaa kirkon pyhäkoulussa ”oikeita” mielikuvia rististä: muistaa Golgataa ja julmaa murhaa, jonka juutalaiset tekivät. Suomalainen Pyhäkoululehti neuvoi tähän tapaan pääsiäisen alla 1944, jotta lapsille piti puhua juutalaisuhkasta. TV1 näytti maanantaina 7.9.1999 klo 20 toimittaja Olli Ainolan tekemän puhuttelevan dokumentin suomalaisesta kirkollisesta ”kypäräpappi”-traditiosta: ”Isä, poika ja paha henki. Osa I - Suomen kirkkoisät Hitlerin pyhäkoulussa ”.

Olen kuullut vaikka kuinka paljon Hannes-vitsejä, joilla viitataan Hannes-piispan värikkäisiin ilmauksiin. Kaarlo Johannes (Hannes) Leinonen (1916-1986) oli Oulun hiippakunnan piispa 1965-1978. Koulutukseltaan hän oli teologian tohtori. Ennen piispan uraa Leinonen toimi Tornion rovastikunnan lääninrovastina. Oulun lyseosta valmistuttuaan hän aloitti teologian opinnot Helsingissä. 1930-luvulla nuorena miehenä hän osallistui Akateemisen Karjala-Seuran toimintaan. Erityisesti tuossa yhteydessä hän tuli tunnetuksi ankarista kielipoliittista näkemyksistään. Jatkosodassa Hannes haavoittui vakavasti, mutta jatkoi asevelipapin virassa, Tuusulan sotavammasairaalassa, Kuusamossa, Pellossa ja Kemissä, kunnes hänet valittiin Ylitornion kirkkoherraksi 1953 ja Oulun piispaksi 1965. Liki jokaisessa puheessa Hannes Leinonen muisti mainita isänmaallisuuden tärkeimpänä maallisena arvonaan. Leinonen sai myös mm. Suomen valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan komentajamerkin sekä 4. lk Vapaudenristin.

Leonard Pietari Tapaninen (Pekka Tapaninen, L. P. Tapaninen) (1893-24.2.1982 Espoo) toimi ennen Hannes Leinosta Oulun hiippakunnan piispana, vuodet 1963-1965. Tapaninen oli myös tiukan ”isänmaallinen” mies, IKL:n kansanedustajakin 1933-1935. Ylitornion ja Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran virkojen jälkeen hänet valittiin piispaksi. Tapaninen toimi pappisviran ohessa Ylitornion kunnanvaltuuston varapuheenjohtajana. Presidentin valitsijamiehenä hän oli vuosien 1931, 1937, 1940 ja 1943 vaaleissa. Tapaninen ilmoitti avoimesti sympatiat Mäntsälän kapinaa kohtaan. Tapanisen hautapaikka on Espoossa. Yksi Tapanisen uran käännekohdista oli vuosi 1933. Hän oli yksi niistä neljästä papista, jotka valittiin kansanedustajiksi isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) listoilta. Kun Oulun hiippakunnan nykyinen piispa Samuel Salmi puhui Ylitornion kristillisen opiston 80-vuotisjuhlassa 25.10.2003, piispalla oli vain kaunista sanottavaa L.P. Tapanisesta, ikään kuin IKL-kiihkoilussa ei olisi ollut mitään hävettävää. Ihmettelen, etteikö tuota hehkutusta olisi voinut jättää unohduksiin mainitun häpeällisen taustan tähden, mutta ilmeisemmin on kirkollinen tapa, ettei isänmaallisuuden hyväksi voi olla ylilyöntejä! ”Tornionlaakson keskelle kohosi tämän kauniin rakkaan kirkon viereen, silloin tässä tosin oli paikalla toisennäköinen kirkko, kohosi opisto. Sen syntyaikoihin vaikutti täällä myös saman ristin kantaja joka itselläni nyt on kaulassa täällä katkeamattomana ketjuna L P Tapaninen, tuolloin 30-vuotias pappismies, täynnä intoa, täynnä näkyjä tulevaisuudesta, täynnä kysymyksiä siitä, miten vastataan tässä yhteiskunnassa tuleviin haasteisiin. Historia ei voi koskaan tai harvoin tulla määritetyksi vain yhden ihmisen kautta, mutta on varmaan juhlivan opiston keskellä pidettävä mielessä, että juuri L P Tapanisen nimeen kätkeytyy mitä olennaisimmin Ylitornion kristillisen kansanopiston synty ja sen historia. Kun aikanaan nuorena pappina tulin tuon opiston rehtorin virkaa hoitamaan sain myös kohdata opiston perustajan L P Tapanisen. En voinut olla näkemättä sitä ylpeyttä, jota hän tunsi siitä että oli olemassa jokivarren tytär, niin kuin hän sanoi ja tunsin silloin myös saaneeni hänen kauttaan siunauksen siihen tehtävään, joka eteeni avautui opiston uudessa vaiheessa, jota silloin elettiin”(piispa Samuel Salmi, Ylitornion kristillisen opiston 80-vuotisjuhla, 25.10.2003).

Urho Kekkonen katsoi demokratian itsepuolustuksen mukaiseksi oikeudeksi lopettaa ”IKL:n tapaisten yhdistysten toiminta” (Juhani Suomi, Urho Kekkonen 1936-1944 Myrrysmies, 1986: 101). Myös Akateeminen Karjala-Seura lakkautetiin myöhemmin, jonka puitteissa Kekkonen olikin tutustunut näiden eräiden pappismiehien vähemmän kristillisiin visioihin. Kekkonenhan erosi itse AKS:sta jo varsin varhain. Kekkosen aloitteesta sisäasiainministeriön 22.11.1938 tekemällä päätöksellä kiellettiin IKL:n sekä kaikkien sen itsenäisten haaraosastojenja jäsenyhdistysten toiminta. Lauttakylässä paikallisen jäsenyhdistyksen johtoon kulunut pastori tarttui toki vielä aseeseen, koska halusi vastustaa viranomaisia. Lakkautetun IKL:n kansanedustajat ja myöhemmin lakkautetun AKS:n jäsenet ovat edenneet hyvin korkeisiin virkoihin kirkossa. Urho Kekkonen kiinnitti erityisesti arvostelevaa huomiota pappien intoiluun ”isänmaallisen” politiikan nimissä: ”Kuta enemmän ikl:n vihankylvö voittaa kannatusta papistomme parissa ja kuta runsaammin pappimme ryhtyvät viljelemään poliittista toimintaa ikl:n kellokaspappien hengessä, sitä voimakkaammaksi kasvaa vaatimus, jonka sisältönä on hengenmiesten ja politiikan erottaminen toisistaan. Lisäksi on huomattava, että jos uskonto tehdään politiikasta riippuvaiseksi, kuten Saksassa on tehty, on se, joka siinä häviää, ehdottomasti uskonto" (Urho Kekkonen, Papit politiikassa Maakansa 26.6.1936). IKL:ssä ja Akateemisessa Karjalaseurassa puuhastelleet papit palkittiin korkeilla kirkollisilla viroilla. 60-luvulla näillä "ansioilla" varustettuja oli suurin osa piispoistamme, mutta luurangot ja jätökset uhkaavat yhä uudelleen, jos uskallus ja tahto häviää sanoutua irti perinteemme mukaisesta nationalismin ja kristinuskon välisestä synkretistisestä väärennöksestä.

Katso kotisivuni:
http://personal.inet.fi/business/molari/

Kiitos tuesta!

Angelika Alander otti kantaa:



Евангелическо-лютеранский собор Святого Михаила. Санкт-Петербург, Средний проспект В.О., дом 18Б



Информационный центр финно-угорских народов



Радио Си



«Российский союз налогоплательщиков» («НАРОДНЫЕ ДЕНЬГИ»)



InLove.RU


biznesvideo.ru


СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Katso kotisivuni:
http://personal.inet.fi/business/molari/

torstai 28. tammikuuta 2010

Kiitos kirjeestä, rakas Mia!



Katso kotisivuni:
http://personal.inet.fi/business/molari/

Espoon tuomiokapituli elää herroiksi Virossa veronmaksajien rahoilla

Espoon tuomiokapituli herrastelee Virossa veronmaksajien rahoilla

Lasku on vähintään 25 000 – 30 000 €, kun samanaikaisesti eletään kirkoissa paastonaikaa ja kansa kiristää vyötä laman heikentämänä.

Espoon tuomiokapituli herrastelee parissa päivässä 1000 nälkäisen ihmisen ruoka-avustuslaput.

Olen muutamaan kertaan vastaavissa tilanteissa kasvotusten ihmetellyt herrastelun tarpeellisuutta, kun paikallisseurakunnat eivät voi edes itse määritellä laskua, joka tulee heidän maksettavakseen kapitulin kutsuessa kirkkoherrat ja kapitulin väen ”koulutukseen”. Nyt teen tämän häpeilemättömän näkyvästi, sillä ihmiset elävät nyt yhä kurjistuneemmassa taloustilanteessa. Myöskään kirkko ei voi kiitellä herrojensa, koska kirkkoon kuuluminen on yhä vähäisempää Suomessa asuvan väestön keskuudessa.

Paastonaika ja laman kurjistamat köyhät eivät ahdista Espoon tuomiokapitulia, joka määrää kirkkoherransa ja tuomiokapitulin väen 8-10.3. Tallinnaan ”koulutukseen”. Koulutuksen sisältö on sitä tavallista kirkollista ajanviettoa, jonka perusteella saa järjestää mukavia hetkiä, mutta sisällön puolesta koulutuksen olisi voinut toteuttaa täysin hyvin kalliissa tuomiokapitulin rakennuksessa Espoossakin.

Matka tehdään upealla laivalla, jossa odottaa herrastelijoita tukeva buffet. Perillä on majoitus hyvää tasoa tietysti henkilökohtaisissa huoneissa, eikä ravinnostakaan ole puutetta hotellissakaan (Radisson BLU Hotel Tallinn). Paluu olisi Helsinkiin keskiviikkona 10.3. klo 19:30. Tämä koulutuskutsu on sähköpostin perusteella mennyt 37 kirkkoherralle tai tuomiokapitulin henkilölle. Sain itsekin kutsun, mutta olen varannut mainitun viikon jo etukäteen vuosilomaviikoksi. Sitä paitsi moraaliini ei sopisi kirkon varoilla matkustaa tällä tavalla – ei ainakaan paastonaikana!

Kirkollisten varojen käytössä on sekin rajoite, että kirkko ei ole tulosta tekevä yritys, joka ansaitsisi teoillaan yrittäjän omat palkat ja huvit, vaan herrat matkustavat nyt ihmisiltä otetuilla kirkollisveroilla.

Hotellin tietojen valossa kunkin herran majoitus maksaa hotellissa arviolta minimissään 400 euroa, laivamatkan buffetit molempiin suuntiin yhteensä 52 €, laivamatkat vähintään 30 €, ulkomaanpäiväraha kahdesta yöstä yhteensä 106 euroa, lisäksi virkapaikan ja sataman välinen matka yleisen kilometrikorvauksen mukaan keskimäärin hiippakunnan väelle noin 100 €. Jo ilman mitään erityisohjelmaa, jollaisia ovat tavallisesti vierailut erilaisissa isänmaallisissa kohteissa, kustannukset ovat lama-ajan suomalaiselle kirkolle paastonaikana noin 25 000 – 30 000 €. Tässä on tuskin kaikki kustannukset! Diakoniatyössä on tapana kirjoittaa ruoka-avustuslappuja, jonka turvin nälkäinen ihminen saa käydä kaupasta ostamassa ruokaa perheensä hätään. Tavallinen ruoka-avustuslappu on 30 €. Nyt tuomiokapituli tahtoo kestittää herrojansa näiden parin päivän aikana 800-1000 nälkäisen ihmisen ruoka-avustuksen verran. Se tapahtuu paastonajasta riippumatta.

Olen joskus kuullut rumaa ihmettelyä espoolaisista seurakunnallisista rahankäyttötavoista. Vaalirahoitussotkuissa ja kauppakeskusmonopolien tärkeimmät järjestelijät ovat saaneet hyvin kotipaikkansa Espoon seurakunnissa. Muutamat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Nova Groupin kanssa Espoon seurakunnilla ei ole moraalisia vaikeuksia solmia yhteistyösopimuksia. Se sopii espoolaiseen yhteiskuntavastuullisuuteen ja läpinäkyvyyteen? Seurakunnan yhteistyössä toteutetuissa rakennushankkeissa on myös ollut mukana mm. Nova Groupista jopa sellaisia henkilöitä, jotka ovat saaneet tuomioita useista rikoksista. Vaalirahoitussotkun väkeäkin on ollut mukana. Jopa joulukonserttien järjestäjinä ovat saaneet espoolaista seurakunnallista mainetta eräät vaalirahoitussotkun pääkihot ja veroparatiisiyhtiöiden omistajat. Espoossa omatunto ei luonnollisesti ahdista, kun herrat elävät herroiksi 1000 nälkäisen ihmisen ruoka-avustusten verran Tallinnassa, joka ei ole Espoon hiippakunnan toimialuetta.

Katso kotisivuni:
http://personal.inet.fi/business/molari/

tiistai 26. tammikuuta 2010

Leningradin piiritys

Pojan kanssa istuimme Singer-kahvilassa Dom Knigi –kirjakaupan toisessa kerroksessa. Päätimme juoda lämpimät teet ennen kuin lähdemme ulos pakkaseen. – 20 Celsiusta tuntuu myös Pietarissa kylmältä. Tilasimme myös monipuolisesta valikoimasta blinit – venäläiset letut moninaisin erilaisin lisukkein. Poika katseli kahvilan ikkunasta Nevski Prospektille. Ikkunasta aukeni kaunis näkymä vastapäätä aukeavaan temppeliin ja Griboedovan kanavalle, jonka varressa on myös vanha yliopistoni. Sieltä on monia hyviä muistoja. Pieni poikani oli onnellinen saatuaan kirjakaupasta kaksi uutta venäläistä kirjaa. Hän on lukenut ja kirjoittanut jo sujuvasti vuoden päivät, vaikka koulu alkaa vasta ensi syksyllä. Luonnollisesti poika menee suomalaisvenäläiseen kouluun Helsingissä. Onneksi poika on tullut kielitaidossaan äitiinsä, koska isän kohtalona on olla Suomen tyhmin kohta ex-pappi. Hetken kuluttua poikani totesi silmät avoimena minulle, ettei Pietarissa näy juoppoja alituisesti kadulla eikä kapakka ole kapakan vieressä kadulla. Saatoin myöntää, että katukuvassa on ero, kun katselee avoimin lapsen silmin Pietaria ja Helsinkiä. Poikani vieroksuu kovasti juoppoja, olivatpa nämä juopot suomalaisia, venäläisiä tai muita. Nyt oli hyvä istua kauniissa kahvilassa, kun katukuvassa eivät juopot örveltäneet.

Minäkin olin tyytyväinen, koska sain nyt koottua valmiiksi kirjallisuuteni Leningradin piiritystä käsittelevään kirjaani. Kirjani valmistuu suunnitelmien mukaan kesään 2010 mennessä. Tänään kirjallisuuteni täydentyi kolmella teoksella: Дэвид Гланц, Блокада Ленинграда 1941-1944 (teos on käännös englantilaisesta teoksesta David Glantz, Leningrad city under siege 1941-1944 [2007]). Davidin teos on varsin maltillinen suomalaisten kuvauksessa, mm. ei juuri havaitse suomalaisen militaarisen johdon fasistisia intohimoja. Hänen antamansa luvut kertovat kyllä vakavalla tavalla fasistisen liittouman julmuudesta: sotilaita kuoli piirityksen seurauksena 1 7 55 898; ja siviiliväkeä piirityksen ja evakuoinnin aikana 1 000 000. Toinen teos on mielenkiintoinen ja järkyttävä kertomus lapsen näkökulmasta. Kirjoittajan isä ja äiti olivat sodassa ns. ”talvisodassa” - ja tämän jälkeen myös puolustustehtävissä, kun fasistinen sotilasjohto yritti tuhota Leningradia. Tämän teoksen lukeminen oli mielenkiintoinen kokemus, kun katsotaan lapsen kokemusta rajan toiselta puolelta saksalaissuomalaisten joukkojen hyökätessä hänen kotiansa ja vanhempiaan vastaan. Олег Шмелев, Память блокадного мальчишки (2008). Kolmas teos oli Хассо Г. Стахов, Трагедиия на Небе 1941-1944 [2009] (käännös teoksesta Hasso G. Stachow, Tragödie an der Newa 1941-1944 [2001]). Mielenkiintoisena pistin merkille, että Leningradin piiritystä käsittelevät teokset olivat valtaosin ulkomaalaisten kirjoittamia, jotka oli käännetty venäjäksi. Venäläinen historiakirjallisuus on luoteeltaan avoin kansainväliselle tutkimukselle jopa siinä määrin, että venäläisen ”oman äänen” kuuleminen näiden tapahtumien muistamisesta muodostuu mahdottomaksi, vaikka etsisi kirjallisuutta alansa parhaasta venäläisestä kirjakaupasta. Tämä avoimuus on mielenkiintoinen kokemus suomalaiselle miehelle, joka on tottunut oman kulttuurinsa pieniin, suljettuihin piireihin, kun luodaan talvisodan myyttiä, erillissotamyyttiä tms.

Saimme juotua teet ja syötyä letut. Olin tyytyväinen, etteivät fasistit saaneet koskaan saapua Leningradiin. Lähdin poikani kanssa metrolla kotiin. Pakkanen ei tuntunut sittenkään liian pahalta. Sydän oli lämmin hyvistä kokemuksista. Pojalle en kertonut kuitenkaan kaikkea sitä järkyttävää, jota Leningradin piirityksestä olisi voinut paljastua. Eihän se sovi kertoa, että liian monet suomalaiset – erityisesti valtiollinen johto – koki suurta sadistista tyydytystä, kun Leningradissa kuoli tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Pientä ihmistä ei pidä järkyttää eläimellisten ihmisten hirmutöillä, joita nämä olivat tehneet tätä suurkaupunkia vastaan vasta isoisien aikana, kun nyt saa kuitenkin syödä letut ja juoda teen rauhassa hyvässä kauniissa kahvilassa.

Katso kotisivuni:
http://personal.inet.fi/business/molari/

maanantai 25. tammikuuta 2010

Akatemia



Terveisiä todella viehättävästä akatemiasta, johon olen saanut tutustua silloin tällöin. Akatemiassa opiskelee valtavasti myös nuoria ihmisiä valtiollisia tehtäviä varten. Oli todella upea kokemus jo astua akatemian ovesta sisälle tarkistusta ja ala-aulaa varten: todella viehättävää oli nähdä nuoria elämästä innostuneita opiskelijoita akatemian ala-aulassa. Myös pitemmälle edenneet saavat jatkaa tutkimustehtäviänsä. Tunnusomaista oli erittäin hienot käytöstavat itse kullakin henkilöllä, joita tapasin akatemiassa. Akatemiassa alkaa myös ulkomaalaisille suunnattu koulutusohjelma.

Pietarin akatemia on arvossaan paras valtiollisten akatemioiden vertailussa. Minun kiinnostukseni ovat akatemian suhteen ekonomian piirissä. Tästä teemasta syntyy myös kansanomainen lehtijuttu suomeksi. Huhtikuussa osallistun myös finanssikriisiä ja johtamista käsittelevään kansainväliseen konferenssiin akatemiassa. Esitän siellä joitakin tutkimus- ja numerotietoja suomalaisen ja skandinaavisen keskisuuren yritystoiminnan kokemasta finanssikriisistä lähinnä Venäjä-kaupan ja kriisistä pois johtamisen näkökulmasta. Meikäläisen persoona on ollut sillä tavalla merkillinen niin kauan kuin omaa itseäni osaan hyvin muistaa, että erilaisten asioiden tutkiminen tuottaa suunnatonta mielihyvää. Nimenomaan haluan tuntea heikosti tunnettua paremmin, heittäydyn asioiden selvittämiseen tietämättä lopputulosta, uuden oppiminen ja kokeminen antaa elämän iloa.

Katso kotisivuni:
http://personal.inet.fi/business/molari/

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

En ole kirkon risti

Savon Sanomat julkaisivat tänään ystävällisesti tässä olevan korjaukseni, jonka kirjoitin sanomalehden aiemman pääkirjoituksen johdosta. Kiitos sanomalehdelle asianmukaisesta menettelystä vastineen julkaisemisessa.


En ole kirkon risti



Savon Sanomat otti kantaa kirkkoherran viranhoitooni pääkirjoituksessa14.1.2010 otsikolla ”Kirkolla on ristinsä”. Häpeällisyydestäni huolimatta tyydyn vastoin pääkirjoitusta siihen, että en ole kirkkomme risti, ei myöskään Josef Stalin, vaan Jeesus Kristus ja hänen täydellinen sijaisuhrinsa Golgatalla. Valitettavasti en lukenut viikkoon Savon Sanomien kirjoitusta: olin tämän ajan Venäjällä, tapasin mm. Venäjän anti-kriisikomitean johtoa finanssipolitiikan teemoissa. Pyydän korjausta: En ole stalinisti!



Miten pääkirjoittaja voi väittää, että osoittaisin kunnioitusta ”ateistisen Neuvostoliiton kerrallisen diktaattorin Josef Stalinin verisille vainoille”. Siihen tapaan sain arvostelua ProKarelian aktivistilta Kari Silvennoiselta kantelukirjelmässä. Olen moittinut esitelmässäni ProKarelian näyttämää The Soviet Story –elokuvaa, jossa Stalinin hirmuteot, vääristelyt historiasta ja Venäjän nykyinen johto samaistetaan keskenään. Mielestäni se on ”vihapropagandaa” - tuota kritiikkiä tuomiokapitulin ja Savon Sanomien pääkirjoittajan mukaan en saisi esittää siviilissä. Mutta kritiikkini ei ole stalinismia! Saarnoissani en puhu Venäjästä – ja olen kutsunut kapitulin sellaista väitettä ”valheeksi”, minkä kapituli on laittanut tiedotteessaan muotoon, jonka mukaan moittisin seurakuntaneuvostoa valehtelusta!



Kunnioitan suomalaisen sotasyyllisyystuomioistuimen vanhaa päätöstä, jonka arvovaltaisuuden Korkein Oikeus tunnusti viimeksi vuoden 2008 lopulla, kun Silvennoinen yritti hakemuksella kumota tuomiot. Miksi voimassaolevan suomalaisen oikeuden ja valtiosopimusten tunnustaminen voisi olla suomalaisessa instituutiossa virasta erottamisen peruste tai edes kurintoimenpiteen peruste?



En ole ryhtynyt ”Venäjän valtion asiamieheksi”, vaikka pääkirjoittaja väittää niin, vaan elän suomalaisena miehenä niin, että omatuntoni säilyy puhtaana ja voin rakastaa itäistä lähimmäistämme ilman vihapropagandaa. Tämä tapahtuu Suomen hyvinvoinnin parhaaksi.



Juha Molari
TT, BBA, kirkkoherra


Katso kotisivuni:
http://personal.inet.fi/business/molari/

Onko saarna hengellinen, yhteiskunnallinen vai poliittinen?

Minun saarnoihini liitetty mainesana "Venäjä" on epäilemättä valheellinen, mutta sinänsä monimutkaisempi on kysymys siitä, missä määrin saarnat ovat ja pitävät olla "hengellisiä", "yhteiskunnallisia" tai "poliittisia". Kysymys muodostuu sitä monimutkaisemmaksi, jos on paneutunut vähän perusteellisemmin raamatuntutkimukseen. Raamatun akateeminen tutkimus voi helposti osoittaa, itse asiassa arkisen järjenkin mahdollisen havainnon, että profeetat, Jeesus ja apostolit ovat vuorovaikutuksessa oman aikansa ihmisten, alistettujen ja vallankäyttäjien kanssa. Tämän vuorovaikutuksen häivyttäminen voi tehdä saarnoista ehkä "hengellisiä" siinä muodossa, joka liittyy tavanomaiseen uskomukseen sanasta "hengellinen", mutta tällöin saarna on tuskin uskollinen kuvaus profeettojen, Jeesuksen ja apostolien toiminnan sisällöstä.

Tällaiset tulivat mieleeni tänään, kun valmistin saarnaa 3.loppiaisen jälkeisen sunnuntain kirkkoa varten, jossa aiheena on toki "Jeesus herättää uskon". Itse tekstit puhuvat sitä vastoin aika suoranaisesti diskriminaatio- ja apartheid- politiikkaa vastaan. Apostoli Paavalin roomalaiskirjen lyhyt kohta ei toki tuo mainittua asettelua selvästi esille, vaikka päätyy myöhemmin samoihin johtopäätöksiin. Myös sain tänään mielenkiintoisen piispa Erik Wikströmin haastattelun vuodelta 1985. Siinä piispa pitää välttämättömänä, että kirkon uskoon kuuluu yhteiskunnallispoliittinen ulottuvuus.


Tässä on sunnuntaipäivän saarnani: 3. sunnuntai loppiaisesta – Jeesus herättää uskon - 5. Moos. 10: 17–21, Room. 1: 16–17, Matt. 8: 5–13 – 24.1.2010 klo 12 Pohjan Pyhän Marian kirkko Raasepori.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Talouslaman heikentämä Eurooppa kovilla globaalissa kilpailussa

Kuin vesilintu lahdella käy alle veden pinnan ja huuhdottuaan sulkansa taas nostaa puhtaan rinnan, niin puhdistuu myös henkemme sanassa kirkkahassa ja liikkuvansa tuntee se olossaan oikeassa” (virsi 183:6). Pari vuotta sitten viestinnän opettaja informaatioteknologian opintojeni yhteydessä luonnehti meikäläistä sellaiseksi ihmiseksi, joka aina nousee, vaikka kuinka yrittäisi lyödä alas. Tuollainen ihmeellinen vireys ja toiveikkuus on todellakin valloittanut mieltäni erityisesti viime viikot. Luultavasti lapsuudessa saatu vanhempien kunnioitus ja tuki, elämässä aiemmin voitetut kolhut ja kristillinen usko elävään Jumalaan luovat persoonaa sellaiseksi, ettei elämä pelota, vaikka kukkarosta loppuisi viimeiset sentit ammatin päättymisen tähden ja kaikki sanomalehdet kirjoittaisivat pahaa ”riitaa haastavasta stalinistipapista”. Olen toki saanut lukea suomalaisista lehdistä ja kirkon venäjänkielisestä tiedotteesta noita pahoja loukkauksia. Nämä virittävät ärtymystä, mutta eivät hukuta minua pinnan alle: olen voinut huuhtoa sulkani, nostaa uljaasti puhtaan rinnan ja ryhtyä uusiin haasteisiin. Tämä ei suinkaan tarkoita, että lehdissä kirjoitetut asiattomuudet olisivat luvallisia.

Kirjoitin äskettäin kolme lyhyttä artikkelia Venäjän taloudesta. Nämä artikkelit ovat juuri julkaisu. Niin leviää vähemmän vihamielinen suomalainen näkemys Venäjästä tuhansille suomalaisille yrityksille, jotka käyvät Venäjä-kauppaa, tuhansille matkustajille messukeskuksissa, raja-asemilla ja konsulaateissa jne. Palstamillimetrit ovat rajalliset, joten isoja kysymyksiä piti ahtaa lyhyeen. Tämä tapahtui jopa samanaikaisesti kovien tuomiokapitulin järjestämien kiireiden aikana, kun annoin toisaalla omaan kohtaloon liittyviä haastatteluja. Toki kiireet jättävät jälkensä.

Kirjoitin talouslaman heikentämästä Euroopasta, joka on kovilla globaalissa kilpailussa. Tässä jutussa viittasin hienoon tapahtumaan, kun 28. joulukuuta 2009 pääministeri Vladimir Putin avasi Nadhodkan ja Vladivostokin lähettyvillä Kozminon strategisen terminaalin, joka on ollut yksi suurimmista hankkeista nykyajan Venäjällä. Pääministeri kutsui Kozminon avajaistilaisuutta ”suureksi uuden vuoden lahjaksi Venäjälle”. Erityisesti Putin korosti strategista avautumista uusille markkinoille, kasvaville Itä-Aasian markkinoille. Venäjän Kaukoidän ja Baikalin alueen kehitykselle syntyy myös uusia mahdollisuuksia. Artikkelissani muistin myös suomalaisten ja virolaisten nationalistien sekä muiden höyrypäiden pelottelua Venäjän ja Euroopan yhteisellä NordStream –kaasuputkella. En kuitenkaan tohtinut pohtia sitä, että olisiko nuo kaasut kasaantuneet mainituissa tahoissa pään höyryiksi, kun niitä ei ole meillä muutoin luonnossa? Päätin artikkelin kauniisti kasvattavaan saarnaan: ”Suomessa ja Virossa ovat jotkut nationalistiset ryhmät kauhistelleet NordStream –kaasuputkea sen synnyttämien poliittisten rakenteiden vuoksi. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet nämä varsinaiset jättimäiset yhteistyöhankkeet Venäjän, Japanin, Kiinan ja Korean kanssa. Ehkä eurooppalaisten pitäisi enemmän murehtia pikemmin jäämistä marginaaliin maailman talouksien kasvussa kuin pelätä yhteistyötä ja kumppanuutta?” (Venäjän kauppatie 1/2010, s. 4).

Kirjoitin myös artikkelin Venäläiset Suomessa. ”Jälleen uudestaan nuo niin ihmeelliset venäläiset turistit olivat kauhukuvissamme syksyn 2009 alkaessa. Talouslaman uskottiin tuhoavan venäläiset uudenvuoden turismin ja alkavan vuoden 2010 viisumikysynnän. Kävi kuitenkin niin, että Pietarin konsulttiin tuli enemmän viisumihakemuksia kuin koskaan ennen sen historiassa!” Valitettavasti jutussa on seuravassa kappaleessa vuosiluvut väärin: ennätykset kirjoitettiin vuonna 2009. Viittasin myösvuonna 2005 tehtyyn kauppakorkeakoulun tutkimukseen ja määrittelin sen avulla menestyksemme salaisuuden. ”Suomen onni oli tutkimuksen valossa se, että eteläisistä matkareiteistä kiinnostavimmat Viron ja Puolan reitit koettiin hyvin hankaliksi. Rajamuodollisuudetkaan eivät toimineet siellä toivotulla tavalla. Suomessa herätti tyytyväisyyttä myös turvallisuus, luotettavuus, ystävällisyys ja luonto. Eteläisen matkareitin tämänhetkisten vaikeuksien ei pidä hämärtää tutkijoiden kehitystarvetta: Venäjän erityisosaamista saa kehittää edelleen, vaikka matkailun kehitys on ollut suotuisaa. Tutkimuksessa lausumaton kiitos suurista matkailumääristä kuluu eittämättä myös Suomen pääkonsulaatille Pietarissa, joka on toiminut tehokkaasti Suomen Venäjä-kilpailuedun hyväksi.

Kolmas artikkelini kysyy Venäjän talouden tilannetta: Venäjän talous – jännittävä,vauhdikas karhun tarina? Huomautan artikkelissa useiden asiantuntijalausuntojen avulla, että ”Talousennusteet ovat totta kai myös mielikuvia. Mielikuvat Venäjän kehityshaasteista ja –näkymistä ovat moni-ilmeiset. Yksimielisyys näyttää vallitsevan, että uudistuminen on tärkeä ajanmukainen tehtävä, vaikka Venäjän talous on kääntynyt kasvuun.” Artikkelissa tuon esille Kansainvälisen valuuttarahaston (International Monetary Fund, IMF), Venäjän valtiovarainministeri Aleksei Kudrinin, luottoluokituslaitos Standard and Poor’sin, Venäjän Federaation presidentin Dmitri Medvedevin, CNN:n uutisista Maxim Tkatšenkon ja Venäjän pääministeri Vladimir Putinin arviot tilanteesta.

Mitä opimme tästä Venäjä-propagandasta? Yleisemmin saamme oppia oikeutemme toimeliaisuuteen, vaikka meitä yritettäisiin masentaa ja alistaa hiljaiksi ja mitättömiksi. Elämäni johtoajatuksia on ollut kaikkina aikoina viime vuosikymmenien kovissa kokemuksissa, että säilytän toimeliaisuuden, vaikka en tuntisi nykyisessä hetkessä ulospääsyä, ratkaisua enkä ongelmien tarkoitusta. Ei ole aiheellista etsiä ensin ”suurta tarkoitusta”, vaan on parempi tehdä hyviä asioita ja odottaa, josko joskus myöhemmin kovien kokemusten merkittävyyskin avautuu omalle ymmärrykselle. Missään tapauksessa ei ole aiheellista suostua masennetuksi, alistetuksi, hiljaiseksi ja mitättömäksi. Silloin tyrannia olisi saanut vallan ja Luojan luoman elämän rikkaus olisi sammutettu. Kuten kerroin, olen nyt valmistautunut näitä pikkuartkkeleita vakavampaan kohtaamiseen finanssipolitiikan ja antikriisiohjelman puitteissa. Niitä uutisia kerrotaan sitten viikon tai parin päästä entistä iloisemmin mielin, kun nykyiset ongelmat ovat haihtuneet unholaan.

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Юха Молари: Пресс-Портрет (yandex)

Русская народная линия: Финские полицейские избили сторонника России, 31.10.2015



Русская народная линия: Йохан Бекман: Задержание пророссийского блоггера Юха Молари – политический заказ, 29.10.2015 http://ruskline.ru/news_rl/2015/10/29/johan_bekman_zaderzhanie_prorossijskogo_bloggera_yuha_molari_politicheskij_zakaz/



Balt news/ Сергей Середенко. «Политкорректор» с Сергеем Середенко: скандалы, аресты, преследования, 31.10.2015 http://baltnews.ee/authors/20151031/1014213674.html







«Комсомольская правда»  19.12.2013: Редакцию антироссийского сайта «Кавказ-центр» выставят в Финляндии на улицу



Komsomolskaja Pravda: Venäläisvihamielisen verkkosivuston ”Kavkaz-Center” toimitus häädettiin Suomessa kadulle.

Helsinkiläinen järjestö oli velkaa yli 102 400 euroa vuokrista ja sähköistä.

Venäjä-vastainen sivusto ”Kavkaz-Center”, jota Moskova on toistuvasti vaatinut suljettavaksi, on suomalaisen tuomioistuimen päätöksellä häädetty toimistotiloistaan. Häädön syy on melko banaali: ”Kavkaz-Centerin” vuokra- ja sähkölaskujen velat. Organisaation velka ylitti 100 000 euroa. Maksamattomia sähkölaskuja oli yli 2400 euroa.

”Kavkaz-Centerin” tarkemman tilinpäätöksen kuuden kuukauden ajalta vuodelta 2013 on julkaissut blogissaan entinen luterilainen kirkkoherra Juha Molari, joka on aktiivisesti kritisoinut ”Kavkaz-Centerin” toimintaa. Juha Molari katsoo, että sivusto on ”terroristien äänitorvi”. Arvostellessaan ”Kavkaz-Centeriä”, hän sai kärsiä Suomessa – vuonna 2011 hänet pidätettiin virantoimituksesta.

Sivuston päätoimittaja Mikael Storsjö vakuuttaa, että vuokria ei makseta, koska vuokranmaksu ”vaikuttaa haitallisesti hänen yrityksensä taloudelliseen asemaan”.

Muistakaamme, että vuonna 2012 kesäkuussa Vantaan tuomioistuin tuomitsi Mikael Storsjön syylliseksi laittomaan maahantulon järjestämiseen tšetšeeneille. ”Kavkaz-Centerin” päätoimittaja sai neljän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen, muistuttaa tietoportaali fontanka.ru viitaten venäläisiin tiedotusvälineisiin.

Радио Балтика 19.12.2013: Суд Хельсинки выселил  редакцию сайта «Кавказ-центр».


Postimees 19.12.2013. Финский суд выселил «Кавказ-центр» за долги




Руспрес 19.12.2013: «Кавказ-центр» без определенного места жительства




Компромат 19.12.2013: Главред сайта Стурше не платил за аренду офиса: это могло бы "негативно сказаться на финансовом положении его бизнеса". Финский суд выселил "Кавказ-центр" за долги




«Русский Обозреватель» 19.12.2013. Финский суд выселил "Кавказ-центр" за долги



LENTA 19.12.2013. Финский суд выселил «Кавказ-центр» за долги



 


The Voice of Russia, Artyom Kobzev 26.4.2013. Boston shockware reaches Kavkaz Center

The Voice of Russia, Artyom Kobzev 26.4.2013.
Boston shockware reaches Kavkaz Center




Venäjän hallituksen virallinen lehti Rossiiskaja Gazeta ("Российскаягазета") 24.4.2013: Kavkaz-Centerista tuli paheksuttu ja Suomi pelkää, että USA antaa maan kansainvälisen terrorismin rahoittajien luetteloon

"Кавказ-центр" стал чужим. В Финляндии боятся, что США включат страну в списокгосударств, поддерживающих международный терроризм.


Lähde: Venäjän hallituksen virallinen lehti Rossiiskaja Gazeta (Российская газета)


Kavkaz-Centerista tuli paheksuttu. Suomessa pelätään, että Yhdysvallat antavat maan kansainvälisen terrorismin rahoittajien maitten luetteloon.
Suomen viranomaisten suhde tšetšeeniterroristien Kavkaz-Center –sivustoon on nopeasti muuttumassa.

Tähän saakka virallinen Helsinki on puolustanut ja jopa tukenut militanttien ”äänitorvea”, mutta nyt on aloitettu toimia sivuston sulkemiseksi. Muutama päivä sitten Suomen poliisi kääntyi tunnetun ihmisoikeuspuolustajan Juha Molarin puoleen, jotta tämä luovuttaa viranomaisille kaikki asiakirjat, jotka vahvistavat Kavkaz-Centerin laittoman toiminnan Suomessa.

”Olin yllättynyt. Kaksi vuotta sitten lähetin poliisille toistasataa sivua asiakirjoja, joissa oli tiedot terrori-sivustosta. Poliisi onnistui kadottamaan asiakirjat ja unohtamaan vaatimukseni. Terrori-isku Bostonissa palautti poliisin muiston”, - sanoi RG:lle Molari, joka on Suomessa aktiivisesti vastustanut Kavkaz-Centerin pyrkimyksiä.

Samaan aikaan sanomalehdet, jotka ovat lähellä Suomen viranomaisia, ovat julkaisseet useita artikkeleita, jotka avoimesti herättävät kysymyksen terroristien sivuston sulkemiseksi. ”Tsetseeniuutisia ja propandaa levittävää Kavkaz-sivustoa on Suomessakin yritetty sulkea, mutta sananvapauden nimissä se on saanut jatkaa. Saa nähdä, saako vielä jatkaa, jos Venäjän lisäksi sen sulkemista ryhtyy vaatimaan myös Yhdysvallat”- sanomalehti Iltalehti.  Samassa hengessä kirjoittaa ”Helsingin Sanomat”, joka varmasti osoittaa, millainen mieliala nyt vallitsee Suomen valtion käytävillä.

”Meidän poliitikkomme pelkäävät, mitä amerikkalainen media paljastaa Bostonin terroristiksi epäiltyjen yhteyksistä Doku Umaroviin ja Kavkaz-Centeriin. Meidän lainvalvontavirkamiehemme pelkäävät, että tämä sivusto voi liittää Suomen kansainvälistä terrorismia tukevien maiden joukkoon” – Molari sanoi. Hän pahoittelee sitä, että itse Bostonin terrori-isku ei säikytä, vaan amerikkalaisen median julkaisut pelottavat suomalaisia poliitikkoja.

”Se on haitallista Suomen imagolle ja vaarantaa yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa”, sanoi ihmisoikeusaktivisti.

On selvää, että suomalaiset ovat vaikeassa asemassa. Vuosien mittaan he ovat demonstratiivisesti jättäneet ottamatta huomioon Moskovan väitteet Kavkaz-Centerin yhteyksistä kansainväliseen terrorismiin. Lisäksi Suomi on väittänyt, että maassa toimiva Kavkaz-Center on ruumiillistuma Suomen luonnollisesta sananvapaudesta ja demokratiasta.
Ehkä nyt Helsingin on pakko keksiä jostain uskottava tekosyy sulkea terrorismiin liittyvä sivusto. Ennen kuin päädytään tähän askeleeseen, ei saa kuitenkaan sallia, että russofobia juurtuisi suomalaiseen establismentiin. Mutta tällä kertaa russofobia on Suomen hyväksymää kujeilua julmuuksilla. 

Kommentti

Janus Putkonen, Verkkomedian päätoimittaja

"Tähän asti terroristien radikaali verkkosivusto Kavkaz-Center on sijainnut Suomessa poliittisessa ja jopa valtiollisessa erityisessä suojeluksessa. Luulen, että pian sivusto lopetetaan. Yhdysvaltain terrori-iskun monien uhrien takia tuskin kukaan uskaltaa kutsua Kavkaz-Centeriä ihmisoikeusjärjestöksi. On huomattava, että tämä sivusto olisi pitänyt sulkea monia vuosia sitten. Meidän hallituksemme ei kuitenkaan halua tunnustaa  ilmeisiä asioita: Tšetšenian militanttien ja niiden ulkomaisten rikoskumppaneiden liittymistä kansainnväliseen terrorismiin."  
    

Newsbalt 24.4.2013. Американцы заставляют финнов закрыть «Кавказ-центр»


Lähde: Newsbalt


Усадьба Урсы 24.4.2013: Американцы заставляют финнов закрыть «Кавказ-центр»




Сегодня.ру Свидетельствоо регистрации СМИ  


Порталрусской общины Эстонии


Lähde: Федералный еженедельник Российские Вести (15.11.2012): Отличная площадка для диалога между российскими ифинскими СМИ. точка зрения.  




AlkuperäislähdeПортал Русской Общины Эстонии (Baltija.eu; Портал «Балтия») 15.11.2012, Безработный диссидент - это потерянный для финского общества человек




Rossiiskaja Gazeta


Курс – Поитика: Навальный раскрыл стратегию Путина на предстоящих выборах (06.01.2012 13:10)




«Комсомольская правда» (Komsomolskaja Pravda 17.5.2012), Алексей МАВЛИЕВ:
История Антона Салонен, вывезенного из России в багажнике, станет фильмом.


«Голос России» (17.5.2012): В Финляндии снимут фильм о трагедии семьи Салонен


Фонд русский мир (17.5.2012) ПРО ТРАГЕДИЮ СЕМЬИ САЛОНЕН СНИМУТ ФИЛЬМ


Артур Приймак: "Кавказ-Центр" в законе (Georgia Times 12.05.2012)








Valeri Sergeevich Seleznev duuma 1.11.2011 Politforum (20.3.2012)


Федеральный еженедельник Российские Вести; Rossiiskie Vesti: Rossiiskie Vesti.(Федеральный еженедельник Российские Вести; 16 - 22 февраля № (5) 2079)








NEWSLAND: У Навального и чеченских террористов - один хозяин


Седмица.Ru: В Финляндии не стали выдвигать обвинения против Юхи Молари, критиковавшего власть за антироссийские выступления


FONTANKA: Финский обозреватель Russia Today: у Навального, «Голоса» и чеченских террористов - один хозяин



Artur Priymak (Артур Приймак), Pravda 16.11.2011: Финский пастор обратился в православие



Interfax 16.11.2011: Русская православная церковь - по-настоящему христианская




YLE NOVOSTI: Священник избежал обвинений в оскорблении чести и достоинства

Бывшему настоятелю финскоязычного прихода Похъя Юха Молари не будет предъявлено обвинений в оскорблении чести министра развития Хейди Хауталы (Зеленые). По мнению обвинителя, в ходе политических дебатов можно применять и жесткие выражения.




echomsk.spb Эхо Петербурга 03.07.2012
Финского священника не будут преследовать за пророссийские высказывания



ИНТЕРФАКС 04 июля 2012 года, 10:32
В Финляндии не стали выдвигать обвинения против Юхи Молари, критиковавшего власть за антироссийские выступления



Комсомольская правда: Бывший настоятель финского прихода обвинил министра развития в антироссийской риторике.
Хейди Хаутала считает, что статьи Юха Молари осложняют ее международную деятельность.


Православие



Интернет-компания «Сампо.ру» 18 Ноября 2011

Юха Молари перешел в Православие


Финский пастор Юха Молари принял православие


Финский священник, выступавший против "Кавказ-Центра", принял православие (Интерфакс 07 ноября 2011 года)
Interfax 7.11.2011


Interfax 08 November 2011, 15:50. Finnish pastor Juha Molari converts to Orthodox faith


Ortodoxia în lume (Marţi, 8 Noiembrie, 2011): Cunoscutul pastor luteran Juha Molari a trecut la ortodoxie.


Русский обозреватель в ср, 16/11/2011 Финский пастор обратился в православие




Ortodoxia md


Mystagogy


The Orthodox Church


Baznica.Info


Воцерковление политики. Журнал Кирилла Фролова


Благовест-Инфо


Аргументы и Факты


Древо-инфо.Ru



Фонтанка


Эхо Москвы

Echo Moskvy -ääni

Русский обозреватель


Комсомольская правда


Надежда Ермолаева: Думать вредно - Пастор пострадал за неудобные финским властям вопросы о "Кавказ центре" ("Российская газета" 11.04.2011)






The source: Yamartnah

Александр Дундич, В Финляндии зарычал зверёк русофобии (Сетевое издание Сегодня 30/09/2011)


Russia Today (RT): Church suspension merely bullying

See also: RT Finnish priest’s anti-terror campaign backfires – again




Kuva: Финский священник, выступавший против сайта "Кавказ-центр", лишен на три месяца должности («Комсомольская правда» 25 сентября 2011)

Stavropolin TV: Власти Финляндии не против отрезанных голов
(haastatteluni venäjäksi puhelimen välityksellä)




Что Происходит? Маргарита Симоньян
REN-TV, kohta 10:46-15:40


Ставрополье – государственная телевизионная и радиовещательная компания 18.4.2011: Власти Финляндии не против отрезанных голов


Pravda: The West dreams about Russia to collapse


Юха Молари: "Финляндии надо закрыть "Кавказ центр" (Совинформбюро. Военно-информационный портал)


«Россия молодая» проведет акцию «Хватит защищать террористов!»


ROSBALT: Долой толерантность!


PITER-TV Юха Молари: "Финны нам завидуют"






Sergei Rjahovski (Ряховский)

Татьяна Таллерова:
ОБРАЗ ВРАГА ДЛЯ ФИНЛЯНДИИ: «МОДА» НА РУСОФОБИЮ ПРИХОДИТ ИЗ ЕВРОПАРЛАМЕНТА?



SUSPENDIDO SACERDOTE POR BAUTIZAR COMO "EXTREMISTA" A SITIO WEB EN UNA ENTREVISTA A RT








Suspendido sacerdote por bautizar como "extremista" a sitio web en una entrevista a RT





Slavic Voice of America: Финский пастор Юха Молари распрощался с духовным саном за критику сайта «Кавказ-Центр»


Lähde: NAKANUNE 16.4.2011


«Комсомольская правда»: Финский пастор лишился сана за критику сайта кавказских боевиков


Interfax: В Русской церкви предлагают финскому пастору, критиковавшему "Кавказ-Центр", перейти в православие









Russia Today: Finnish pastor defrocked for speaking out against terrorists




РЕН ТВ Пострадал за правду



Alexander Rublev: EUROPE IS NOT FOR RUSSIANS. Russophobia as a general pan-European trend



Source: http://rt.com/news/finnish-priest-umarov-molari/


«Комсомольская правда»: Финский пастор лишился сана за критику сайта кавказских боевиков



Interfax: В Русской церкви предлагают финскому пастору, критиковавшему "Кавказ-Центр", перейти в православие



Russia Today: Finnish pastor defrocked for speaking out against terrorists





Russia Today 6.4.2011








РЕН ТВ Пострадал за правду

Надежда Ермолаева: Думать вредно - Пастор пострадал за неудобные финским властям вопросы о "Кавказ центре" ("Российская газета" 11.04.2011)


Organización Autónoma sin Fines de Lucro "TV-Novosti"







Виталий Словецкий: Кто подталкивает Финляндию к «русским погромам» (Свободная Пресса 25 октября 2011 года)

Svobodnaja Pressa 25. lokakuuta 2011.






Финский пастор уволен за критику сайта, близкого к Доку Умарову


Финский пастор лишился сана за критику сайта кавказских боевиков


Interfax: Пастор в Финляндии поплатился духовным саном за критику сайта "Кавказцентр"


«Кавказ Online» Критиковавший "Кавказ-Центр" финский пастор уволен из Лютеранской церкви


INFOX


ANTITERROR


Voix de la Russie


Kyiv Post



DELFI



Движение молодых политических экологов «Местные»: Доку Умаров купил лютеран?


Kuvia mielenosoituksesta Suomen suurlähetystön edestä Moskovassa:









BETA-PRESS: Финская церковь защищает кавказских террористов


Николай Мейнерт BBC 11032011 За и против России - политические битвы на финском поле







Russia Today 8.2.2011 Chechen terrorist claims responsibility for Domodedovo Airport bombing.
Boris Kagarlitsky from Moscow-based Institute of Globalization and Social Movements: “Doku Umarov is a sort of PR manager of terrorists,” so his threats should not be taken literally, but society must be ready that certain terrorist attacks are possible.



Interfax


Alexander Rublev: EUROPE IS NOT FOR RUSSIANS. Russophobia as a general pan-European trend


Дагестанская правда: Дал интервью – на допрос


CATURO PORTUGAL: NOVA INQUISIÇÃO ANTI-RACISTA E IGREJA LUTERANA CONVERGEM: PERSEGUEM SACERDOTE QUE COMETEU O CRIME DE CHAMAR «TERRORISTA» A UM TERRORISTA MUÇULMANO


Frie Ytringer - Jan Simonsen: Risikerer straff for å ha kritisert nettsted som støtter russisk terrorist


Новые горизонты сотрудничества


ERA MUSLIM
Nasib "Malang" Pendeta Finlandia, Gara-Gara Sebut Doku Umarov Teroris

KORAN MUSLIM Nasib “Malang” Pendeta Finlandia, Gara-Gara Sebut Doku Umarov Teroris



RIAN


VESTI


RUSNOVOSTI


Interfax


Argumenti


Institute of religion and policy


Regnum


Newsland


Антивоенное движение


Fontanka


Максим Купинов: ”Лютеранская церковь Финляндии позаботилась о содомитах и террористах” (Сегодня 4.4.2011)


Инфопортал Baltija



Russki line


Neva24


Imperia



The Voice of Russia


http://www.rus-obr.ru/blog/10296


INTERFAX: В полицию Финляндии вызвали местного пастора, противника сайта "Кавказ-Центр"


Кавказ-News В полицию Финляндии вызвали местного пастора, противника сайта "Кавказ-Центр"


RIA NOVOSTI: В Финляндии допрошен священник, критиковавший сайт "Кавказ-центр"


Kyiv Post (8 марта 2011 20:06): В полицию Финляндии вызвали противника сайта "Кавказцентр"


«Росбалт»: Полиция Финляндии допросила пастора, выступавшего против «Кавказ-центра»


Газета: Финская полиция допросила пастора, выступавшего против «Кавказ-центра»


Радиостанция "Эхо Москвы" 08.03.2011 23:42 : Полиция Финляндии допросила священника Юха Молари по делу об оскорблении активистов сайта "Кавказ-Центр".


Комсомольская правда: Финского пастора попросили не критиковать сайт чеченских террористов


ВЗГЛЯД: Финская полиция допросила критиковавшего «Кавказ-центр» священника


Единая Русь: Главный редактор "Кавказ-центра" может получить тюремный срок за переправку террористов


«Голос России»: Священника Юха Молари допросила полиция по делу о критике сайта "Кавказ-центр"


Мой район


NS WAP


RTS Radio-televizija Srbije 9.3.2011 Kazna zbog kritika čečenskih separatista


Lokalne Vesti Vancouver Kazna zbog kritika čečenskih separatista


Vesti RS Kazna zbog kritika čečenskih separatista


MUZICAR Kazna zbog kritika čečenskih separatista


Кавказский узел: В полицию Финляндии вызвали противника сайта "Кавказцентр"


Укрнет


Русское Имперское Движение: Продолжается травля финского пастора - борца с кавказскими террористами


NEVA24: Пастор-финн Юха Молари встал против кавказцев


Движение молодых политических экологов «Местные»: Финская полиция поддержала сторонников террористов


Caucasian Knot 8.2.2011: ”Juha Molari, opponent of website ’Kavkaz-Centre’, interrogated in Finland


(Александр Новик 1.3.2011, Кто пособничает террористам - Европа закрывает глаза на деятельность северокавказских боевиков, Peacekeeper)


Chechnya Free 06.03.2011 ”Kavkaz Centerin” päätekijä myönsi, että hän järjesti Suomeen noin 70 tšetšeeniä mukaan lukien militantteja


Русский обозреватель: Главред «Кавказ-центра» доставлял террористов в Финляндию


Главред «Кавказцентра» помог доставить в Финляндию чеченских боевиков (Infox 6.3.2011)


Признал вину Главред "Кавказцентра" помог доставить в Финляндию около 70 чеченцев. Kasparov (06.03.2011 16:30)


«Актуальные комментарии» (7 февраля 2011). В Финляндии на антифашистов завели уголовное дело


EURO PLANET: Ну какие же они террористы


Чеченцы пугают лютеран. Уроженцы Чечни в Финляндии митингуют против лютеранского пастора («Газета.Ru»)


The Voice of Russia Finland demands insurgent web-site ban





«Голос России» Финские антифашисты требуют закрыть сайт «Кавказ-центр»




Последний герой Европы



TIMES RU Власти Финляндии отказали в просьбе священника признать сайт «Кавказ-центр» террористическим


Висхан Халидов, ”ПРИСЯГНУВШИЕ МЕРТВЕЦУ” (Свободная Чечня 2011 Январь 25)


Центр безопасного Интернета в России


RABKOR Финны отказались закрыть «Кавказ-центр»



Главная Трибуна России


PEACEKEEPER: Финская полиция отказалась закрыть сайт чеченских боевиков


"Эхо Москвы" Антифашисты провели пикет в Хельсинки против деятельности сайта чеченских боевиков "Кавказ-центр"





INTERFAX 16.1.2011: Полиция Финляндии не считает "Кавказцентр" террористическим сайтом



В Финляндии создают армию из чеченских террористов


Новости армии и флота MILITARY INFO, MILITARY INFO FR



НОВОСТИ ИНТЕРНЕТА: Финны отказались закрыть экстремистский сайт


Финны не признали «Кавказ-Центр» террористическим сайтом



LENTA: Финская полиция отказалась закрыть "Кавказ-центр"



RUSNOVOSTI: Финская полиция не будет закрывать сайт чеченских сепаратистов



GAZETA: Власти Финляндии отказали в просьбе священника признать сайт «Кавказ-центр» террористическим


IRON TIMES: Полиция Финляндии отказалась закрыть сайт «Кавказцентр»


INTERNET UA: Финская полиция отказалась закрыть "Кавказ-центр"



Лента Новостей Грузия Online Финская полиция не считает "Кавказцентр" террористическим сайтом



VIKNO: The Finnish police has refused to close



HOT VESTI Финская полиция отказалась закрыть "Кавказ-центр"





http://news2.ru/story/282040/




SPECLETTER




KM




Русское Имперское Движение (06 Ноября 2010), Чеченцы угрожают финскому пастору-русофилу
Русское Имперское Движение Юха Молaри



Александр Елисеев: Финский пастор противостоит чеченским сепаратистам



Радио Балтика (3 ноября 2010): Финского священника хотят наказать по законам гор



Ukrainian news: Финскому пастору чеченцы грозят «отрезать голову»



«РИФ Новости» & Рязанский Информационный Форум: Финскому пастору чеченцы грозят «отрезать голову»


Fontanka: В Финляндии прошла акция протеста выходцев из Чечни



«Все Русские»: Чеченцы в Финляднии пытались запугать местного священника


RIA: В Финляндии чеченцы пикетировали местную церковь



Норд-Фронт - НАЦИОНАЛЬНО-ОСВОБОДИТЕЛЬНЫЙ РУССКИЙ ДЕМОКРАТИЧЕСКИЙ ФРОНТ: Чеченские чурбаны угрожают расправой финскому священнику


LIVE INTERNET: Финские чеченцы угрожают расправой лютеранскому священнику


Информагентство БПЦ.: Финские чеченцы провели несанкционированный пикет с угрозами в адрес лютеранского священника



Радиостанция "Эхо Москвы"


News Me: Финские чеченцы организовали пикет у здания лютеранской церкви


ROCK-FORUM В Финляндии чеченцы провели пикет с угрозами в адрес лютеранского пастора


CONSPIROLOG: Финские чеченцы провели пикет у лютеранской церкви


ALLAN: В Финляндии чеченцы провели пикет с угрозами в адрес лютеранского пастора



Политический журнал: Финские чеченцы угрожают пастору


Observatoire de la christianophobie: Finlande : un pasteur et sa famille menacés de mort par des musulmans tchétchènes



Bivouac-ID
Finlande : Un pasteur luthérien menacé de mort par les terroristes tchétchènes



Finlande : Un pasteur luthérien menacé de mort par les terroristes tchétchènes (REBELLES.INFO - Samedi 6 novembre 2010)


Православие


BBC RUSSIA


PROTESTANT: Чеченцы пугают лютеран | Мониторинг СМИ





KM Онлайн: Михаил Синельников, Финскому пастору чеченцы грозят «отрезать голову»


Interfax 01 November 2010, 14:42: Chechens stage picket outside Finnish church threatening Lutheran pastor


Interfax: Финские чеченцы провели несанкционированный пикет с угрозами в адрес лютеранского священника


Хельсинки ИНФО /«ПарижИНФО» БЕСПЛАТНОЕ ПРИЛОЖЕНИЕ К ГАЗЕТЕ «РУССКАЯ МЫСЛЬ» №46 (4821) 3–9 декабря 2010
"Нет пропаганде терроризм"


«Украина сектантская» (5 декабря 2010) Чеченские террористы взяли в осаду лютеранскую церковь в Финляндии


Пресс-служба Тюменского областного отделения КПРФ


Kosher portal prepared for Ukrainian Jews, and immigrants


Baltija




Moskva.info: В Финляндии чеченцы устроили пикет, в ходе которого пытались запугать местного священника



«День за Днем»: В Финляндии чеченцы устроили пикет у лютеранской церкви


"РЕЛИГИЯ и СМИ": Финские чеченцы угрожают смертью лютеранскому пастору


Православная Энциклопедия, Седмица.Ru: В Финляндии чеченцы провели пикет с угрозами в адрес лютеранского священника выступившего против портала "Кавказ-Центр"


Русская народная линия. информационно-аналитическая служба: Финские чеченцы угрожают лютеранскому священнику «отрезать голову»


REGIONS: ЧЕЧЕНЦЫ-ЭМИГРАНТЫ ПЫТАЮТСЯ ЗАПУГАТЬ ФИНСКОГО СВЯЩЕННИКА






Русское Имперское Движение (06 Ноября 2010), Чеченцы угрожают финскому пастору-русофилу
Русское Имперское Движение Юха Молaри



Александр Елисеев: Финский пастор противостоит чеченским сепаратистам



Радио Балтика (3 ноября 2010): Финского священника хотят наказать по законам гор



Ukrainian news: Финскому пастору чеченцы грозят «отрезать голову»



«РИФ Новости» & Рязанский Информационный Форум: Финскому пастору чеченцы грозят «отрезать голову»


Fontanka: В Финляндии прошла акция протеста выходцев из Чечни



«Все Русские»: Чеченцы в Финляднии пытались запугать местного священника


RIA: В Финляндии чеченцы пикетировали местную церковь



Норд-Фронт - НАЦИОНАЛЬНО-ОСВОБОДИТЕЛЬНЫЙ РУССКИЙ ДЕМОКРАТИЧЕСКИЙ ФРОНТ: Чеченские чурбаны угрожают расправой финскому священнику


LIVE INTERNET: Финские чеченцы угрожают расправой лютеранскому священнику


Информагентство БПЦ.: Финские чеченцы провели несанкционированный пикет с угрозами в адрес лютеранского священника



Радиостанция "Эхо Москвы"


News Me: Финские чеченцы организовали пикет у здания лютеранской церкви


ROCK-FORUM В Финляндии чеченцы провели пикет с угрозами в адрес лютеранского пастора


CONSPIROLOG: Финские чеченцы провели пикет у лютеранской церкви


ALLAN: В Финляндии чеченцы провели пикет с угрозами в адрес лютеранского пастора



b-port: В Финляндии чеченцы атаковали местного священника


"Фонтанка" - петербургская интернет-газета: В Финляндии прошла акция протеста выходцев из Чечни


Русская Служба Новостей: Чеченский пикет прошел в Финляндии


Балтийское информационное агентство (БалтИнфо): В Финляндии прошел чеченский пикет


Росбалт: В Финляндии чеченцы устроили пикет, в ходе которого пытались запугать местного священника


«Русский Обозреватель»: Финские чеченцы угрожают расправой лютеранскому священнику


"Iнтерфакс-Україна" Корреспондент: Фінські чеченці організували пікет біля будівлі лютеранської церкви


Telegraf - новости Беларуси


Радиостанция "Эхо Москвы": У здания церкви в городе Расеборг в Финляндии во время вечерней службы прошел несанкционированный пикет проживающих в стране чеченцев.


Форум Правда.Ру: Что же это происходит? Похоже что финский фашизм поднимает голову!



Московская Патриархия. Псковская Епархия. Храм святителя Василия Великого.



Информационная служба Самара 100 (11.08.2010 14:37:04) Финскому священнику, выступающему против терроризма грозит лишение сана



STOP CRIME Финский консул, вывезший мальчика, в Россию не вернется


Ирина Молчанова: «Прокаженная» Римма ("МК" в Питере" 13/01/2010)



The Voice of Russia (Oct 20, 2010 20:46 Moscow Time): Finland not to protect priest from threats.

Finland’s Prosecutor General’s Office has refused to protect priest Juha Molari against threats from one of the leaders of Chechen separatists Doku Umarov, who is currently hiding in this country.

Oslo did not file a criminal case against him even after Umarov posted a message on the Internet promising to kill the priest and his family. It was not the first threat addressed to Juha Molari, following his demands to close the web site of Chechen separatists, “Kavkaz Center”.

The refusal to launch criminal proceedings resulted from Finland’s confidence that an investigation would imply an appeal to Russia, which is unlikely to render any legal assistance in this case.

Chairman of the Finnish Anti-Fascist Committee Johan Bäckman said he was perplexed by such argumentation.


Финский священник, защищавший Римму Салонен, может лишиться сана (Россия 1 Смоленск - Смоленская государсвенная телевизионная и радио компания 11.01.2010 12:47)


Никита Бережнов: «Финского священника могут лишить сана за поддержку Риммы Салонен» (Гайдпарк 26 декабря 2009 в 15:42)


20 октября 2010 года, 14:19 ИНТЕРФАКС

Прокуратура Финляндии не стала реагировать на угрозы священнику со стороны Умарова
Хельсинки. 20 октября. ИНТЕРФАКС - Прокуратура и полиция Финляндии отказались возбуждать уголовное дело против одного из лидеров чеченских боевиков Доку Умарова в связи с его угрозами в адрес финского священника Юхи Молари.

Правоохранительные органы отказались защищать священнослужителя, неоднократно критиковавшего деятельность на территории страны сайта чеченских сепаратистов "Кавказ-центр", сообщил в среду "Интерфаксу" правозащитник, председатель Антифашистского комитета Финляндии Йохан Бекман.

По его словам, 26 сентября Юха Молари получил по электронной почте подписанное Доку Умаровым письмо следующего содержания: "Советую вам прекратить свою деятельность, направленную против "Кавказ-центра". Если вы не одумаетесь, то мы отрежем тебе голову и всей семье тоже. Семь дней тебе на размышления".

После того, как священник обратился за помощью в правоохранительные органы, от прокуратуры был получен ответ, что уголовное дело возбуждаться не будет, "так как расследование предполагало бы обращение к российской стороне, а Россия, вероятно, не окажет правовой помощи", сообщил Й.Бекман.

Он выразил недоумение, почему полиция и прокуратура вообще говорит о России и предполагает за нее, что и как она может ответить.

"При чем тут вообще Россия? Доку Умаров - человек, признанный на Западе террористом, в том числе и в США. Письмо с угрозой отправлено с сервера США, и, скорее всего, там Умаров и находится. Поэтому нашей полиции и прокуратуре нужно разговаривать не с Россией, а с США", - считает правозащитник.

"Священнику, нашему активисту направлена серьезная угроза, и отказ в его защите абсолютно необоснован", - подчеркнул Й.Бекман.

Русская линия: За критику сайта «Кавказ-центр» финскому священнослужителю пообещали отрезать голову. Местная прокуратура побоялась возбудить дело против Доку Умарова…


Православная Энциклопедия: Прокуратура Финляндии не стала реагировать на угрозы священнику со стороны лидера чеченских боевиков Доку Умарова


I.UA. Местная прокуратура побоялась возбудить дело против Доку Умарова. За критику сайта "Кавказ-центр" финскому священнослужителю пообещали отрезать голову...



"РЕЛИГИЯ и СМИ" Финляндские власти не обратили внимания на угрозы Умарова в адрес православного священника


«КАВКАЗ-ЦЕНТР» ОТЯГЧИЛ СЕБЕ ЖИЗНЬ (Все Права Защищены - Банки И Корпорации 07 Авг 2010).



ТВ Центр 21.3.2010 В центре событий с Анной Прохоровой (ORIGINAL and short COPY)



"В центре событий" с Анной Прохоровой 20.06.2010 (original: arkistonauhassa Suomen käsittely kohdasta 11:07 alkaen)


COPY:


Инфопортал Baltija 11.08.2010


Фонд Историческая память 11.08.2010






ПРАВА НАРОДОВ 16.4.2010: ”В Финляндии за симпатии к России могут засудить?”



Interfax 12. April 2010


Русский Обозреватель 16.4.2010: Прокуратура Финляндии осуждает борьбу с русофобией


Вся правда о Финляндии


Interfax


Interfax 14.04.2010


Чеченинфо


Сайт о терроризме Antiterror.KZ 13.4.2010


«Росбалт»: Пропагандиста Доку Умарова нашли в Финляндии


FORUM CAUCASUS 9.4.2010


TV.NET




«Русский Обозреватель» (12/04/2010)



Lähde: «Голос России» 13.7.2010


09.04.2009 TVNET


Осетинское радио и телевидение


News am



LENTA: В Финляндии завели дело на спонсора сайта "Кавказ-центр"


Russia Region Press


Деловые ведомости


REGION PLUS


ВПЕРЁД, ОСЕТИЯ! информационный портал


ProFinland: «КавказЦентр» против финского пастора
Источник: ProFinland



proFinland: Нападение средь бела дня (понедельник, 13 сентября 2010 г.)
Дерзкое нападение группы чеченцев под руководством гражданина Финляндии Микаэля Стурше на членов «Общества финно-кавказской дружбы» произошло 08 сентября 2010 г. в Хельсинки.


Артем Сериков
ФИНЛЯНДИЯ: ТРАВЛЯ ЗА СИМПАТИИ К РОССИИ.
Финского пастора Молари хотят лишить сана за противодействие терроризму
(Школа Геополитика 19/08/10)



Ксения Солянская
«Кавказ-центр» отягчил себе жизнь
Финская прокуратура возбудила уголовное дело в отношении владельца и администратора сайта кавказских сепаратистов «Кавказ-центр». Предприниматель Микаэл Стурше подозревается в организации нелегальной иммиграции на территорию Финляндии, а также в угрозах в адрес европейских граждан, осудивших теракты в московском метро

FreeLance Bureau FLB.Ru 9.8.2010



Новости Ванкувера (Vancouver)


Информационное агенство "SakhaNews"


NewsRU: В Финляндии возбудили дело против спонсора сайта чеченских сепаратистов


ВОЕННАЯ РАЗВЕДКА



ИНГУШЕТИЯ


ЧЕРКЕСИЯ - СТРАНА АДЫГОВ, АБАЗА-ЧЕРКЕСКИЕ САЙТЫ


Вести: В Финляндии возбуждено дело на спонсора сайта боевиков


Право: Cпонсор "Кавказ-центра" оказался в деле


DELFI


Infox: Финляндия ополчилась на владельца «Кавказ-Центра»



Редакция ежедневной «ГАЗЕТЫ»



proIT



"Информационно-аналитического портала "ЕВРАЗИЯ.org"



A42: В Финляндии завели дело на спонсора сайта "Кавказ-центр"


UINC: Возбуждено уголовное дело в отношении спонсора сайта «Кавказцентр»


Радиостанция "Эхо Москвы" 09.04.2010 21:01: Спонсор сайта чеченских сепаратистов "Кавказ-Центр" стал фигурантом уголовного дела


Комсомольская правда: На Чичваркина повесили еще и детскую площадку


Аргументы недели


RBC


Рабкор


Grani


It is now


ЗНАНИЕ – СИЛА


«Ореанда-Новости"


Fortune


"Деловые ведомости"


RUPOR


OBZOR


Журкин Журнал


Новости политики


Аргументы и факты - Санкт-Петербург


ФИНЛЯНДСКИЙ ТОРГОВЫЙ ПУТЬ 9-2008


ФИНЛЯНДСКИЙ ТОРГОВЫЙ ПУТЬ 2-2009
Datsha.com 21.2.2009


Татьяна Масс, Финская «инквизиция» («РУССКАЯ МЫСЛЬ» 21 Января 2010 12:36:16)


Russisch Huis – Maison Russe: Обращение ко всем; Обращение к русскоязычным, проживающим в Европе. Обращение к русскоязычным, проживающим в Бельгии; Ranskan, Belgian ja Hollannin venäläisten vetoomus



Belgiumtalk


Русофобия по-фински: от «дела Салонен» к «делу Молари».


Современная медицина - Русофобия: Жена священника Юха Молари Татьяна Яковлева о русофобии в и Финляндии, часть 1 + 2/a>

Христианские конфессии России осуждают действия лютеранской церкви Финляндии, Venäjän kristittyjen konferenssi tuomitsee Suomen luterilaisen kirkon päätöksen


Jean-Pierre ARRIGNON (professeur université d’Artois) & Irène COMMEAU (Présidente du CLCR)


Novikova (Belgia) : Обращение к русскоязычным, проживающим в Европе (19 Января 2010, NewsRu)


Армянская пресса, АМИ «Новости-Армения»



MarinaN в Январь 19, 2010 - 13:54 (Русские в Бельгии): Петиция в защиту лютеранского пастыря, обвиненного в симпатии к русским людям




Ezine.KZ Казахстанский портал



Государственный интернет-канал "Россия" Омск


Радио Эхо Москвы


«Аргументы и факты»


ИНТЕРФАКС


Vesti


"Ночной дозор"


"ИЗВЕСТИЯ"



«Новости-Армения»



Russian Today/Время новостей (in English)


Интерфакс 03 марта 2010 года 12:14




Карельскую Губернию


МОСКОВСКИЙ ДОМ СООТЕЧЕСТВЕННИКА


Дневник русской француженки



BALTIJAINFO


Darya Romanovna

Интерфакс 26.12.2009


Interfax english



Russia Orthodox Church News




http://www.vesti.ru/doc.html?id=333215&cid=9



Venäjän hallituksen lehti "Российская газета"


Единая Россия (ЕДИНЫЙ РОССИЙСКИЙ ПОРТАЛ)


Информационно-аналитический портал "Россия и соотечественники" - www.russkie.org, 12.2.2010 Maria Dobroskokina (Мария Доброскокина) Русские патриоты в Эстонии - Понять за десять часов




Генеральное консульство Российской Федерации в Бонне (ФРГ), Venäjän Federaation Suurlähetystö Bonnissa Saksassa


«Росбалт»


Государственная служба


Подробности


Портал Администрации и Собрания депутатов Верхнеуральского муниципального района Челябинской области



Комсомольская правда


«Православная энциклопедия» - Святейшего Патриарха Московского и всея Руси Кирилла. "Ortodoksinen Ensyklopedia" - Kunnioittaen Hänen pyhyytensä Moskovan ja koko Venäjän Patriarkkaa Kirilliä.


«Благовест-Инфо»


Официальный сайт газеты "Столица ПЛЮС" - Чеченская Республика, город Грозный - Tšetšenian (Tshetshenian) virallinen lehti


Радиостанция "Эхо Москвы"


Радиостанция "Эхо Москвы"!


http://www.newsru.com/world/26dec2009/salonen.html


http://www.russian.fi/forum/showthread.php?t=57904


http://www.argumenti.ru/news/2009/12/26/44344


радиокомпания "Маяк"


Радио «Град Петров»


http://www.gazeta.ru/news/lenta/2009/12/26/n_1439844.shtml


Радио «Говорит Москва»


http://www.rosbalt.ru/2009/12/26/700723.html


Русская линия - информационно-аналитическое агентство


http://www.eurosmi.ru/finskogo_svyaschennika_lishat_sana_za_podderjku_rossiyanki_rimmy_salonen.html


Московский Комсомолец



Общественно-политический интернет-журнал Карелии «СТОЛИЦА на Onego.ru



http://www.fontanka.ru/2009/12/26/024/


Дневник русской француженки = Татьяна Масс: Читайте больше информации о ней!


Полит


http://juliette-rus.livejournal.com/106936.html


http://news.rambler.ru/Finland/head/4832488/


ВОЙНА и МИР(17.01.11): Финская полиция отказалась закрыть "Кавказ-центр"



Александр Васильевич (Русская Беседа, "Россия Православная") Финская полиция отказалась закрыть "Кавказ-центр"


http://4-e.livejournal.com/94367.html


http://last24.info/read/2009/12/26/3/10244


Журнал Владимира Прокопенко



Правая


Пронто-Центр


НАША ПАРТИЯ – ПАРТИЯ СПРАВЕДЛИВОСТИ ЭСТОНИИ


Инфопортал Baltija


ОДИН ДЕНЬ ПИТЕРА - Петербург в интернет СМИ


Все новости Санкт-Петербурга


Интернет Портал "7 Дней"


Ежедневная республиканская газета "Якутия"


Russian America



Блог Гарно-лыжника



ARBETOV



TRADEUKRAINE - Бизнес каталог предприятий Украины



Православное сообщество


«Голос России»


Русский блок


Пресса Обозреватель (Ukraina)


Озерский городской округ : пресс-служба Администрации, информационно-аналитический отдел Собрания депутатов, УВД Озерского городского округа


МГИМО


Зона Отдыха


Russian Miami


FLEXCOM


Russian Boston


Дарья Романовна



Экспресс-Сервис - Информационная защита конфиденциальных сведений



Частное охранное предприятие ООО ЧОП «ТИТАН-Н»



Татьяна МАСС:
ПИКЕТЫ в защиту человека, который любит Россию.


ВОСКРЕСЕНСКАЯ СЛОБОДА


«РУССКАЯ МЫСЛЬ»



"Время"


Inno ja Irja kohvik



«Русский Обозреватель»



Критика и библиография

Комсомольская правда: Финские националисты вынуждают известного священника покинуть родину. Юха Молари намерен переехать жить и работать в Россию
.


и

Комсомольская правда


и

Interfax


и

Фонд Историческая память


и

BaltInfo.Ru — информационный веб-сервер «Балтийской Медиа Группы».


и

Инфопортал Baltija


и

"НОВАЯ ПОЛИТИКА"


и

Информационное Агентство CNL-NEWS



и

СПРАВЕДЛИВО-ОНЛАЙН.РУ



и

«Актуальная история»


и

Переводика


и

Миссия "Надежда спасения"


и

Евангелическо-лютеранская церковь Аугсбургского исповедания в России


и

"Карельская Губерния"


и

«Другое Время»


и

Яндекс



и


«REGIONS.RU/Новости Федерации».
Информация об Агентстве и правила републикации



и
Василий Ордынский: Финский пастор - против финских неонацистов-русофобов (Форум миссионерского портала диакона Андрея Кураева 13.9.2010)





«Инициативная группа «Ладога»


и

Newstin


и

Live journal ”Москвич”


и

Проекты Live Internet


и

"Новотека"


и

«Рамблер Интернет Холдинг»


и

"Россия и соотечественники"


и

Рок Блог 1 и Рок Блог 2


и

Религия


и
Культурная эволюция


и

ИС†ХС - Интернациональный союз христианских социалистов


и

Best Line Пробегись по новостям


и

M3J.NET


и


Jesuslove.ru



и

cerkva.ru


и

ТЕЛЕПОРТАЛ ХРИСТИАНСКИХ НОВОСТЕЙ «PROTESTANT.RU»


и

«Благовест-Инфо»


и


Всемирные автомобильные новости



и


Общественно-политический интернет-журнал Карелии «СТОЛИЦА на Onego.ru



и

OPER.RU


и


WWJD.RU - Христианская поисковая система



и

Rock Страна


и

ЗАО «Интернет-проекты»


и

Инофорум


и


Ventspils.info



и

Baznica


и

Форум «Украины сектантской»


и

«BestPersons.ru»


и


Скрипторий - forum.scriptory.net -Православный форум



и

palmira's journal


и

Чеширские Хроники : liveinternet - Российский Сервис Онлайн-Дневников


Inno ja Irja kohvik



Евангелическо-лютеранский собор Святого Михаила. Санкт-Петербург, Средний проспект В.О., дом 18Б



Информационный центр финно-угорских народов



Радио Си



«Российский союз налогоплательщиков» («НАРОДНЫЕ ДЕНЬГИ»)



InLove.RU



Aura Lira (Saksa - Ranska - Venäjä)


Lenta


MirNews новостей




Кабельная сеть


«МедиаОфис» : Новости Санкт-Петербурга


Изба-Читальня


Randevue