keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Suomen ei pidä matkia naapureidensa pahoja tapoja

Bildt ja Sikorski kiivailevat

Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt ja Puolan Radoslav Sikorski tunnetaan venäläisvastaisista mielipiteistään jo vanhastaan. Nyt he esittävät EU:ssa vaatimuksia, että Venäjän pitäisi sijoittaa ydinaseensa kauaksi rajoilta, erityisesti pois Kuolan niemimaalta ja Kaliningradin alueelta. Näiden ulkoministereiden mukaan vahvistettaisiin muka luottamusta.

Bildt ja Sikorski tunnetaan myös tiukkoina Venäjän arvostelijoina, kun Georgia (Gruusia) oli hyökännyt Etelä-Ossetiaa vastaan ja pommittanut yöllä alueen siviiliväestöä. Nämä poliitikot vaativat EU:lta pakotteita Venäjää vastaan ja jäädyttämään kaikki suhteet Venäjään. He olisivat laatineet EU:n itäisen kumppanuuden sopimuksen Kaukasian maiden, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovan kanssa, mutta jättäneet Venäjän ulkopuolelle.

Kysehän ei ole siitä, että Venäjä ei tunnustaisi Euroopan ja koko maailman turvallisuutta. Venäjä ei luonnollisesti voi olla sokea sille kehityksele, jos sotilaallisissa määrissä ja sijoittelussa tapahtuu merkittäviä muutoksia Euroopassa.
Sikorski liki hartaasti rukoili Yhdysvaltojen sotilaallista toimintaa alueelleen. Puolaan tuotavat sadat amerikkalaiset ohjukset ovat vain 100 kilometrin päässä Kaliningradista. Kaikesta huolimatta Sikorski kehottaa Venäjää poistamaan ydinaseet alueelta. Sikorskin vaimo on amerikkalainen toimittaja Anne Applebaum, jonka Venäjä- ja Putin -vastaisuus on ylistäen havaittu myös ProKarelian sivustoilla.

Ruotsi ei ole edes Naton jäsen, mutta tiiviissä kumppanuudessa Naton kanssa ja maailman seitsemänneksi suurin aseiden viejä. Ruotsilla on vahva armeija. Ne ovat varustettu juuri Venäjää vastaan. Ruotsin laivastoon kuuluu sukellusveneitä, miinanraivaajia, partioveneita satoja. Visbyn tukikohta on vain 300 kilometrin päässä Kaliningradista. Ruotsilla on tankkeja, moninaisia käsiaseita, ilmatorjuntaa varten varusteita (MANPADS), sotilashelikoptereita ja hyvin varustetut ilmavoimat. Muutaman vuoden aikana Ruotsilla on ollut jopa myytäväksi sotilastuotteita yli miljardin dollarin arvosta. Ruotsi ja Puola eivät osoita mitään aseidenriisuntaa ajatelussaan. Asevarustelu ottaa vuonna 2010 entistä suuremman osan bruttokansantuoteesta kaikissa valtioissa, paitsi Venäjällä asevarustelun osuus vähenee suhteessa BKT:seen. Venäjällä on kiinnitetty kuitenkin huomioita näiden maiden - Puolan ja Ruotsin - sotilaalliseen varusteluun, joka luonnollisesti johtaa Venäjälläkin strategisiin vastatoimiin.

Viron nationalistit Madisson ja Hatto

Viro juhli 2. helmikuuta 90-vuotispäivää Tarton rauhalle; ks. http://www.historyfoundation.ru/news_item.php?id=961. Valtiollinen liputus oli kaikissa valtiollisissa virastoissa ja julkisissa rakennuksissa. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves puhui luonnollisen juhlallisesti nationalistisia intohimoja provosoivassa juhlassa. Virolaiset nationalistit - ennakkotietojen mukaan prokarelistien virolaiset nationalisti- tai parempi sanoa natsistiset - ystävät eivät tyytyneet vain Tarton rauhan juhlallisuuksiin, vaan pitivät mielenosoituksen Venäjän suurlähetystöä vastaan. Nämä natsistiset tyypit vaativat useiden lähialueiden luovutusta Venäjältä Virolle. Jopa natsististen tyyppien mielenosoitukselle oli saatu luvat. Viron "kansallismieliset" päätti jäädä tällä tavalla sivuun valtiollisista juhlista, jotka he kokivat liian laimeiksi, ja halusivat mennä vielä kauemmaksi kuin virallinen Viro!

Mielenosoituksen järjestäjinä oli kansallisen itsenäisyyden puolueen, Nationalistien keskusneuvosto -nimisen järjestön johtaja, Lihulan kunnanjohtajaksi joskus valittu, kuntansa kirkon viereen laittoman Waffen-SS –patsaankin elokuussa 2004 pystyttänyt Tiit Madisson. Hänen mukaansa kristalliyö oli pelkkä juutalainen provokaatio. Mielenkiintoista, että Veikko Saksin ja Reenpään ym. pulju ProKarelia kokee mainitun natsistisen SS-ihailijan ystäväkseen, sillä ProKarelian sivuilla näyttää sopivan esitellä miehen ajatuksia näyttävästi 14.2.2006.

Lähde: ProKarelia 14.2.2006:

http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1103&author=67. Madisson suositteli ProKarelian lehdistötiedotteessa kommunisteille poistumista alueelta. Puolestaan syndikaat-sivustolla esittelevät sekä Saksi että Madisson näkemyksiään.

Toinen mielenosoituksen pääjärjestäjistä oli nationalisti Jaan Hatto, joka on tullut aikaisemmi tunnetuksi erikoisesta EU-kritiikistään. Sinänsä EU-kritiikki kuuluu demokratiaan, myös EU-kannattajien oikeuksiin, mutta Hatto pelkää EU:n muuttumista liittovaltioksi. Tämän pelon hän esittää Madissonin ystävänä tietystä erikoisesta syystä. Kyse on nationalistisesta halusta pitää Viro virolaisten Virona. Myös mainittu nationalisti kuuluu ProKarelian ystäviin: mm. http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=785&author=67. Hatto on myös syndikaat-sivuston yksi tekstien tuottajista.

Nämä nationalistiystävykset olivat järjestämässä Venäjän suurlähetystön luona mielenosoitusta, jossa vaadittiin, että Venäjän pitäisi ”palauttaa” Pihkovan alue Virolle.

Älä seuraa ProKarelian agendaa!

Helmikuun 2. päivä 1920 bolshevikit tunnustivat Baltian maiden itsenäisyyden. Neuvosto-Venäjä oli ensimmäinen maa, joka tunnusti Viron itsenäisyyden. Tsaariajan mittaamattomia rikkauksia jäi Viroon. Petšora alue ym. palautettiin, kun Viro liittyi Neuvostoliittoon vuonna 1940. Viro itsenäistyi 1991 ja esitti väitteitä menetetyistä alueista. Vuonna 2004 Viro hyväksyttiin EU:n ja Naton jäseniksi, vaikka näiden sääntöjen mukaan valtiolla ei tulisi olla rajakiistoja naapureidensa kanssa. Tämähän on hyvä tietää Suomessakin, koska ProKarelian rajantakaisten vaatimuslistojen vahvistuessa myös Suomen Nato-jäsenyys muodostuu sotilasliiton sääntöjen kanssa yhä vaikeammaksi, vaikka en ole Natoa tukemassa muutenkaan: ProKarelia pitää yllä rajakiistoja naapureiden kanssa.

Viron kansalaisuuslaki syntyi vuonna 1991 hyvin provosoivaksi. Passi oli mahdollinen vain niille, jotka olivat olleet sotaa edeltävän Viron kansalaisia tai heidän jälkeläisiään. Venäläiset, jotka olivat saapuneet maahan vuoden 1945 jälkeen, menettivät kansalaisoikeudet ja muuttuivat ei-kansalaisiksi. Lisäksi provokatiivisesti Pihkovan alueen Petšoran piirin ihmiset saivat oikeuden Viron kansalaisuuteen! Separatistinen provokaatio on tuottanut ongelmia mainitulla alueella, koska jotkut henkilöt kieltäytyvät Venäjän asepalvelusta ja yrittävät mennä sukulaisiin Viroon ilman viisumia! Marras- ja joulukuussa 2009 poliisi ja rajavartijat löysivät Petšoran alueelle separatistisessa pyrkimyksessä jaettuja Viron passeja! Kyse on niin sanotuista setukaisista. Rajasopimuksen allekirjoittaminen epäonnistui ja Venäjän oli peruttava allekirjoituksensa, koska Virossa tehtiin jo sopimuspaperiin ylimääräisiä viittauksia Tarton sopimukseen, ”Neuvostoliiton hyökkäykseen Viroa vastaan vuonna 1940” ja ”vuosikymmenien miehitykseen”. Viro on myös provosoinut vihamielisiä asenteita Pronssisoturipatsaan siirron ja natsirikollisten ihannoin avulla sekä antamalla tukea Georgian hyökkäykselle Etelä-Ossetiaan. Yli 100 000 venäläistä on luokiteltu Virossa ei-kansalaisiksi.

Viro halusi nyt jälleen kerran korostaa aluevaatimuksia Tarton rauhan juhlissaan. Virossa nationalistit kokevat pakkomielteistä halua saada Petšora alue. Viro vietti epätoivoisia juhlallisuuksiaan yrittäen muistuttaa Länttä, että pikkuvaltio tarvitsisi tukea aluevaatimuksilleen. Natsistiset tyypit eivät tyytyneet edes romanttiseen menneisyyden kaunisteluun, vaan esittivät myös Venäjää vastaan aluevaatimuksia. Näillä virolaisilla natsistisilla tyypeillä on Virossa asuvia suomalaistuttuja.

Epäselvää on tuskin kenellekään, että Ruotsin ja Puolan ulkoministereiden sekä Viron nationalistien valitsema tie aiheuttaa vahinkoa suhteissa Venäjään.

Juha Molari - kotisivut