maanantai 15. helmikuuta 2010

Venäjän surkein sanomalehti

Olen toistuvasti ilmoittanut, että blogini kommentaattorit eivät saa tehdä linkkejä Venäjän ylivoimaisesti surkeimpaan sanomalehteen Novaja GazetaanНовая газета»). Tuollaisia linkkejä ja ”uutisia” ovat vuoden aikana eräät nimimerkit yrittäneet tarjota. Nyt tilanne on helpottunut, koska en enää julkaise anonyymien ja nimimerkkien kommentteja. Jos joku ei ota vastuuta omalla nimellään, hän olkoon hiljaa blogissani!

Novaja Gazeta -sanomalehti tunnetaan myös provokatiivisista kirjoituksista, joissa perättömien tietojen avulla haastettiin riitaa Suomen ja Venäjän välille. Vuonna 2004 Novaja Gazetan piti pyytää anteeksi väärän tiedon levittämistä, jonka mukaan Rosneftin johtaja Sergei Bogdanchikov olisi ollut mukana Mihail Hodorkovskin pidätyksessä. Tuon sanomalehden osakkeiden suurimmat omistajat ovat Mihail Sergejevitš Gorbatšov (Михаил Горбачёв) ja upporikas liikemies Alexander Lebedev (Александр Лебедев). Vuonna 2007 Lebedev liittyi puolueeseen ”Oikeudenmukainen Venäjä”. Hänen huikea uransa alkoi kuitenkin jo 1980-luvulla vakoojana Lontoon suurlähetystössä. Hänen upporikkauttaan kuvaa mm. se, että hän omistaa 30 % Aeroflotista. Hänen omistamansa Национальной резервной корпорации" (НРК) arvo oli 2006 taseen mukaan yli 2 miljardia dollaria. Hänellä on myös huomattavia omistuksia kansainvälisissä pankeissa, mm. Kiinassa. Lebedevillä on myös valtavat omistukset Sberbankissa (Сбербанк России) ja Gazpromissa(Газпром). Vuonna 2008 Forbes arvioi Lebedevin omaisuuden arvoksi 3,1 miljardia dollaria. Rikkauden ovat nostaneet Lebedevin entistä rohkeammaksi mieheksi ja hän on käynyt taistoon liki kaikkia auktoriteetteja vastaan - paitsi tiettävästi ei kuitenkaan Vladimir Putinia vastaan: Juri Lužkov - eräs ehdoton suosikkini Venäjän poliittisessa elämässä Vladimir Putinin ohessa - on joutunut tuntemaan Lebedevin sanallisen sodan. Venäjän entinen pääministeri Mihail Fradkov kuuli Lebedevilta uhkailuja oikeustoimista.

Aloitin asiaa koskevan pohdiskelun uudestaan hyvissä mielin joulukuussa 2009, koska vuonna 2009 näytti syntyvän tervehtyminen historian ja politiikan käsittelyyn Venäjällä. Esimerkiksi joulukuussa 2009 MGIMO (МГИМО, Moskovan kansainvälisten suhteitten yliopisto) - joka toki tunnetaan myös mm. Lebedevin kasvattiyliopistona, koska siellä Lebedev väitteli kauppatieteitten tohtoriksi - järjesti konferenssin, jonka aiheena oli historian väärentämisen vastustaminen («Противодействие попыткам фальсификации истории в ущерб интересам России»). Armen Oganesjan (Армен Оганесян) kuvaili, ettei pahin ongelma ole suinkaan tutkimuslaitosten pyrkimykset suoranaisesti väärentää aineistoa, vaan historian tutkijoiden heikko suhteellisuuden taju. Silloin saatetaan valita asiattomasti tosiasioita, vaikka ei suoranaisesti valehdeltaisi. Kostantin Pravalov (Константин Провалов) kertoi konferenssissa suuresta ymmärryksestä, jonka Venäjä on saanut ranskalaisten ja saksalaisten kollegoiden keskuudessa. Venäjä on saanut tärkeimmäksi liittolaisekseen Israelin pyrkimyksessään torjua historian väärentämistä. Näiden iloisten uutisten lukeminen teki tietysti mieleni valoisaksi joulukuussa 2009.

Marraskuussa 2009 venäläiset laatulehdet, mm. ”Русский обозреватель”, jossa Historiallinen muisto –säätiön (“Фонд Историческая память”) kansainvälisten suhteitten johtaja Olesja Orlenko oli kertonut kuukautta aiemmin myös meikäläisen surullisesta kohtalosta 27.10.2009, paljastivat Novaja Gazeta –lehden suunnitelmalliset teot historian väärentämisessä.

Tuo venäläinen roskalehti Novaja Gazeta oli ottanut asiakseen väärentää totuutta Gulagista. Gulag (Главное управление лагерей, ГУЛаг) eli leiriasioiden keskusvirasto oli Neuvostoliitossa turvallisuuspoliisin NKVD:n osa. Se hallinnoi ojennustyöleirejä. Novaja Gazeta julkaisi valokuvia Neuvostoliiton sotavangeista stalinistisen järjestelmän rikoksen uhreina. Kuvien manipulointi tuli kuitenkin ilmi. Manipulointi on hyvin tuomittavaa, kuten historiantutkija ja Historian muisto -säätiön johtaja Alexander Djukov (Александр Дюков; ks. tekemäni haastattelu hänelle syyskuussa 2009) tuomitsi. Mainittu väärennöstapaus koski vankileirin No. 9 käsittelyä valokuva-aineiston avulla. Jutussa tarjottiin järkyttäviä valokuvia neuvostoliittolaisista sotavangeista, joita (muka) kuljetettiin 1941 natsien keskitysleireille!

Djukov paljasti, että alkuperäinen kuva oli Saksan arkistosta (Bundesarchiv Bild 101I-267-0124-20A) eikä siinä ollut mitään liitosta neuvostoliittolaisiin sotavankeihin. Novaja Gazeta halusi julkaista kuvan petollisesti väärentäen kuvaa Neuvostoliiton ja Venäjän menneisyydestä. Menetelmä on hyvin tunnettu myös mm. The Soviet Story –elokuvan manipuloidusta aineistosta ja yhdysvaltalaisen seikkailijan Sergei Melnikoff julkaisemista kuvista, joissa esitettiin juutalaisten tuhoamisesta väärennettyjä valokuvia ikään kuin neuvostoliittolaisten tekemänä. Kukapa muu kuin ”Kasparov.ru” ryhtyi levittämään näitä väärennöksiä.

Tammikuussa 2010 tuli myös iloisena uutisena, ettei Venäjän suurin puolue – Venäjän yhtenäisyys («Единая Россия») – hylkää lakialoitetta, jonka mukaan natsismin rehabilitointi johtaisi rikosoikeudellisiin rangaistuksiin. Puolue sanoi selvästi, että Venäjällä on hyvin perusteltu syy estää hyökkäykset historiallista muistia vastaan, jotka liittyvät toisen maailmansodan tapahtumiin. Lain sanallinen muotoilu vaatii toki yhä aikaa. Perusteina ovat ennen kaikkea Suuri isänmaallinen sota ja Nürnbergin tuomioistuimen päätökset.

Näiden iloisten uutisten jälkeen sain kuitenkin tyrmäysiskuja päin kasvoja.

Tutustuin jo 90-luvulla Venäjän surkeimman lehden Novaja Gazeta törkeyksiin. Kiinnitin silloin huomiota kaikin puolin etevän ja suositun yliopistomiehen Anatoli Aleksandrovitš Sobtšakin (Анатолий Александрович Собчак) kovaan kohteluun siinä vihakampanjassa, jota johti Jablako-puolueesta, Novaja Gazeta –sanomalehden toimittaja, pietarilainen Boris Višnevski (Борис Лазаревич Вишневский). Tämä vuonna 1955 syntynyt partahirmu Višnevski on osoittautunut myös sittemmin varsinaiseksi piruksi pyrkimyksissään hajottaa Venäjän demokraattista järjestelmää. Ehkä olen kuitenkin yksin kriittisyydessäni, koska hän on erittäin suosittu myös venäläisten toimittajien keskuudessa. Tuota surullista päämääräänsä varten mies osallistuu kansainvälisen PEN-järjestön toimintaan ja ihmisoikeustoimintaan (International Society for Human Rights), joiden avulla hän voi tarinoida mielikuvituksellisia tietoja Venäjän kauheista oloista. Eipä yllätys, että Mihail Hodorkovski on julkisesti ilmoittanut toistuvasti tyytyväisyyttä Višnevskin julkaisuihin. Boris on ensimmäiseltä koulutukseltaan IT-ihminen, mutta hän sai vuonna 2002 suoritettua myös kuntien hallintoa varten akateemisen loppututkinnon. Višnevski on tullut tunnetuksi lehtimiehenä juuri tuon Venäjän surkeimman sanomalehden Novaja Gazetan avulla. Keväällä 2009 hän käräjöi Pietarin pormestari Valentina Matvienkoa vastaan. Kaikkein kovin kokemukseni kaikkien näiden vuosien jälkeen oli kuitenkin kuulla 12.2.2010 järkyttävä uutinen: Višnevski sai kaikesta poliittisesta kummallisuudestaan ja Venäjän surkeimmalle sanomalehdelle Novaja Gazetalle tekemästä työstään huolimatta toimittajille jaettavan vuotuisen arvostetun ”kultainen kynä” ("Золотым пером России") palkinnon. Tämä merkillisyys on jäänyt aina meikäläiselle pienelle suomalaissydämelle ymmärtämättä, miten Venäjällä demokratia, vapaus ja palkitsevuus voivat olla näin avaria, että Višnevski tulee kaikesta oppositiotoimistaan huolimatta virallisesti palkituksi toimittajaksi! Mainittakoon, että samaisen virallisen tunnustuksen on saanut myös mm. Anna Politkovskaja, josta en myöskään tykkää sen enempää sisällön kuin sanoituksen tähden.

90-luvulla Anatoli Sobtšak, kaiken lisäksi fyysisesti pahasti sairastunut mies, lähti Pariisiin. Samanaikaisesti Višnevsk veti ammattimaisesti häikäilemätöntä kampanjaa jo sairastunutta ja heikkenevää Sobtšakia vastaan. Tämä palasi Venäjälle vasta sen jälkeen, kun Putinin avustuksella saatiin parjauskampanja päättymään ja valtionsyyttäjä Juri Skuratov (Юрий Ильич Скуратов) pidätettiin virantoimituksesta. Nuo tilanteet toivat ilmi meikäläiselle pienelle papille – silloin Malmin seurakunnan seurakuntapastorille - vaikutelman, että tuolloisen vedetyn vihakampanjan lonkerot olivat syvät järjestelmässä kovan rahan ja verkostojen vuoksi. Jeltsinin aikana rikastuneet ökyrikkaat halusivat säilyttää asemansa myös Jeltsinin kauden jälkeen ja taistelivat vaurauksiensa puolesta hajottamalla Venäjää. Kun keskusvalta oli heikko, öljyruhtinaat saivat tehdä omien halujensa mukaan. Sellainen vaikutelma tuli pikkupapille 1990-luvulla. Senkin jälkeen olen kauhulla seurannut, miten Venäjän sananvapaus sallii tuon Venäjää aidosti rappeuttavan sanomalehden Novaja Gazetan toiminnan. Häpeäisin luetella kaikki ne surkeat toimittajat, jotka ovat saaneet tuossa sanomalehdessä kotipaikkansa näiden vuosien varsilla. Jopa Suomessa asuvat venäläiset toimittajat, joiden kanssa saan satunnaisesti jutella, ovat kovasti ihastuneet mainittuun antiputinilaiseen sanomalehteen. Kyllä minulla on ollut kipu sydämessäni tämän kaiken tähden!

Višnevskin palkinto pisti mieleni jo täysin surulliseksi. Tuon tyrmäysiskun jälkeen kuulin myös Kuopiosta surullisia uutisia. Näiden tietojen mukaan suomalaisia tulevaisuuden toimittajia olisi kestitetty Novaja Gazetan pidoissa, jotta nämä oppisivat Heidi Hautalan ja Suomen Pen –kumppaneiden näkemystä Venäjästä. Vähän aiemmin sain viestin, jonka mukaan itse Heidi Hautala ja Veikko Saksi olisi nähty yhdessä elokuvateatterissa. Venäjän hallitusta vihaavat piirit löytävät toisensa. Suruni kävi entistä tuskallisemmaksi, kun sain tietää, että Sofi Oksanen – tuo brändi-nimi, jonka puitteissa oli koottu yhteen kaikki neuvostoaikaan ja venäläisiin liittyvät vanhat kliseet ja ennakkoluulot ja sen jälkeen brändi oli palkittu erilaisin tunnustuksin – ja Pro Karelian reformityöryhmän jäsen, arkkipiispa Leo tapaavat lähiaikoina Kuopiossa! Ja kaiken huippuna eräät eläkeläiset – luonnollisesti tai varhaiseläkkeelle joutuneet – ovat aloittaneet Suomessa omat bloginsa, joiden pääaineena on minuun liittyvien tietojen väärentäminen. Voin enää vain rukoilla, että Venäjän historian väärentämistä vastustava komissio mätkäyttäisi myös näille suomalaisille eläkeläisille ronskit rangaistukset, koska nämä eläkeläiset väärentävät suomalaisen antifasistisen kirkkoherran jaloja suorituksia. Eläkeläisethän ovat saaneet meikäläisen parjaamisesta itselleen elämänsä viimeisten vuosien Suuren Tehtävän, merkityksen väheneviin päiviin. Mutta tätäkään rukoustani ei kuunnella, koska Suuren isänmaallisen sodan merkittävyys ja Nürnbergin tuomioistuimen päätökset liikkuvat niin korkeasti suuremmalla tasolla kuin jahdata vähälukuisten suomalaisten muutamia eläkeläisiä heidän elämänsä suurissa intohimoissa, vaikka nämä intohimot olisivatkin kääntyneet perversisti elämän negaatioksi - jonkun antifasistisen ihmisen parjaamiseksi sen sijaan että päättäisivät nauttia omista vähistä päivistä.

Näin ollen pienen kyläpapin on ollut täysi työ koota enää vähäisiä rippeitään kanveesista monien tyrmäysiskujen jälkeen. Olenkin ystäville ja puolisolle kertonut, että kohta ex-kirkkoherrana jään kokonaan työelämän ulkopuolelle, tuskin haen enää todellisesti mitään palkkatyötä tämän lyhyen elämäni aikana, vaan jään vapaaksi taiteilijaksi minimaalisen työttömyyskorvauksen ja sosiaaliturvan varaan. Minut tyrmättiin niin täydellisesti!

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Ps.

Tässä blogikirjoituksessa tyrmäystappion jo tunnustaneena avasin poikani Spartak-jalkapalloharjoitusten jälkeen silmäni, ja pieni toivonpilkahdus loisti ruhjottuun mieleeni!

Dmitri Medvedev ja Benjamin Netanjahu antoivat juuri äskettäin yhteisen julkilausuman lähestyvän voitonpäivän 65-vuotisen historian kunniaksi ja muistivat, että natsi-Saksa kukistui. Julkilausumassa moititaan historian uudelleen kirjoittamista. Venäjä ja Israel eivät hyväksy, että YK:n ja muut kansainväliset oikeusasiakirjat holokaustin tosiasiasta kiistetään, natseista ja heidän avustajistaan tehdään sankareita ja pilataan natseista vapautumisen merkitys. Julkilausuma korostaa poliittisten johtajien moraalista vastuuta estää uudet tragediat, joissa ehkä toisissa oloissa elvytetään näkemykset tietyn rodun paremmuudesta toista vastaan. Israel ja Venäjä ovat päättäneet yhteistoiminnasta Voitonjuhlan järjestelyissä.

Juha Molari - kotisivu: http://personal.inet.fi/business/molari/