perjantai 5. maaliskuuta 2010

Karjaan-Pinjaisten Eläkkeensaajat ry täytti 30 vuotta

Kirkkoherra saa etuoikeuksia osallistua tärkeisiin juhliin, joihin seurakuntapastorina osallistuin harvemmin. Monet ovat jo melko varmoja, että tällaiset juhlat ovat pian päättymässä elämässäni, koska minua moititaan niin sopimattomaksi pappisvirkaan ja kirkkoherraksi. Joka tapauksessa tänään - ehkä viimeistä kertaa (?) - olin Karjaan Työväentalolla Karjaa-Pinjaisten Eläkkeensaajien 30-vuotisjuhlassa. Tilaisuutta juonsi ja järjesteli lempeydellä ja taidokkuudella Leena Ruusunen.

Eläkkeensaajien keskusliitton (EKL:n) puheenjohtaja Hilkka Häkkilä teki merkittäviä huomautuksia eläkeläisten ihmisarvoa alentaviin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ehdotuksiin, joita on kuultu viime aikoina. Eläkeläisten hoidon ratkaisuksi on ehdoteltu jopa kotiin sijoitettavia ruokinta-automaatteja ja valvontakameroita. Itse kuiskasin lähellä olevalle eläkeläiselle ja työtoverille kiitoksen, että Raaseporin kaupunki perui päätöksensä lopettaa vanhusten palvelutalosta mehun antamisen vanhuksille, pelkkä vesihän olisi säästänyt ehkä jopa 100 € yhtä palvelutaloa kohti rahaa! Varmasti eläkeläisten oikeuksien ja aseman hyväksi tarvitaan tällaista etujärjestöä.

Hilkka Häkkilän kunnioitettava ja vakuuttava tietämys ja esitystaito osoittivat käytännössä, ettei näitä eläkeläisiä turhaan kutsuta harmaiksi panttereiksi, ketteriksi ja energisiksi oikeuksiensa hyväksi. Sain jutella myös Terttu Jokisen kanssa, joka on Karjaan-Pinjaisten Eläkkeensaajien toimelias johtaja: erinomainen nainen, joka tuo toimintaa, energiaa ja iloa alueen eläkeläisten elämään. Pohdimme sitä, että ehkä saisimme toteutettua jopa yhteisen kevätretken, sillä yhteistyöllä retkistä tulee rikkaampia. Kenties saamme myös karjaalaiset mukaan. Tertun huolena oli Pinjaisten alueen ihmisille tarjottavat palvelut tai pikemmin niiden vähäisyys. Ns. Tönön toimintaa sopisi varmasti kehittää tuota kysyntää varten.

Se oli vain kukka tavallinen?


Ahti Korpelan säestämä Karjaan-Pinjaisten eläkkeensaajien lauluryhmä hurmasi kirkkoherran sydämen. Keskustelin jo alustavasti – tällä tavalla hurmaantuneena – että saisimme Korpelan ja lauluryhmän mukaan Pohjan seurakunnan tiettyihin juhliin, esimerkiksi eläkeläisten syntymäpäiväjuhlin tai kevätkauden johonkin jumalanpalvelukseen. Lauluryhmää kuunnellessa moninaiset elämän perustavat kysymykset kävivät mielessä. Kun he lauloivat ”Se oli vain kukka tavallinen”, mietin miten paljon itse kukin näistä laulajista on enemmän. Miten hieno ryhmä on koossa! Miten hienoa elämäniloa ja toimintatarmoa heissä on, vaikka toki ikä tuo itse kullekin terveydellisiä haasteita ym.! Heistä välittyy iloa myös muihin eläkeläisiin. Siksi tahtoisin kuulla heidän laulavan keväisiä lauluja tai muita sopivia lauluja joskus Pohjan seurakunnan tilaisuudessa. Katsotaan nyt, miten kaikki järjestyy!

Tuppuran Jussi

Pentti Broman valloitti mukaansa tempaavalla lausuntataidollaan erityisesi Aaro Hellaakosken Tuppura-Jussin tarinassa toista sataa ihmistä raikuviin aplodeihin, eikä syyttä. Hänetkin tahtoisin kuulla joskus lausumassa esimerkiksi seurakuntatalossamme eläkeläisten syntymäpäiväsankareille sellaisia huumoria ja elämän viisautta sisältäviä runoja kuin hän tänään lausui juhlaväelle.

Oli leppeä lauvantainen ilta
puut puhkesi vihreään
kun Tuppuran Jussi tuli kaupungilta
ja haasteli mielissään:

"Nyt, muijani, nyt on lauvantai
Ja Jussi litviikkinsä sai
mut ostoksia teki Jussi
ja nyt on tyhjä pussi.
So-soo, ei huolita kiivastella
ei itselleni ole ostokset
vaan muijani tahdon kaunistella
kuin tulipaanin kukkaiset.
Hei katsoppas hattua, kenkiä koita,
pitsipöksyjä, liivejä valkeoita
ja katsele hepeniä muitakin
pue itsesi niihin kaikkihin."

Mutta Jussin muijassa siinä on muijaa;
sepä kiljahtaa, sepä pystyyn tuijaa.
Tämä vaimo pulskista tuomisista
vain keksii touhua lapsellista,
jopa keksii pilkkaa ja typeryyttä,
kun vanha muija, näin ilman syyttä,
nyt tehtäis nauruksi naapurein.
Ja muija se Jussin korvaan huusi
etten minä ole joku joulukuusi,
joka puetaan rimpsuin ja hetalein.

Niin pauhaa muija ja Jussi parkaa
se meteli hämmästyttää.
Ovipuolessa viitisen lasta arkaa
pelon vallassa kohtausta kyttää.
Mut vaimo on tullut jo tikahtumalleen
hän vaivoin kopeloi penkin alleen
ja itkua tehden äijältä kysyy
että näilläkö rimpsuilla eletään
ensviikko ja näilläkö mukulat kengissä pysyy
ja entäs kun tölli on kahviton
ja sokeriastia tyhjä on.

Sepä kysymys nyt ei Jussia paina
ja sellainen syytös tällä tovin
on väärä ja ilkeä kovin!
Hän, joka on lauhkea ollut aina
tämä Jussi, hän pöytään nyrkillä möykkää
kaks pienintä myttyä esille töykkää
ja haastaa asian vakaan
sanat lyö kuin lukkoon ja hakaan:
"On huolehdittu sun kaffistas
sitä muistanut olen ja sokerias;
sinä todistat väärin ja turhia torut.
Pian nähdä saat: nyt ei auta porut
vaan kun on saunassa piipahdettu
iho löylyn poltossa norjennettu
puet siivosti yllesi korut.-
Minä tahdon katsoa muijaani omaa
ja leivänhuolille antaa lomaa;
sua halata tahdon ja penikkakullat
ajan saunanlavolle nukkumaan
mut ensiksi niillekin annetaan
kai kompiaiset ja kottapullat
- toki sitäkin sorttia muisti
tämä Jussi ja markat luisti. -

Niin, muijariepuni, pyörällä päästäin
tänä iltana olen, minä tiedän sen
mut sanasi tuonnemmaksi säästäin
koe olla altis ja suloinen
etten minä aivan hulluksi tulis
ja kiivauteeni sulis.
Kas nyt on päivä, se veriä vievä
kun kevät on tullut kaupunkiin
kun nainen on silmälle sangen sievä
ja sormia syyhyttävä niin.
Voi voi sitä vilskettä Espiksellä
sitä paljasta kaulaa valkeaa
ja pohjetta, joka silkkisellä
vain kalvolla karvansa verhoaa;
voi sentoki, kun minä katselin
pää kuumeni, tulinpa vimmoihin
ihan silmillä nielin mamsselleita
ja niitten fiinejä parselleita
että puodista puotiin markkani vein
jymykaupat tein
ja toinpa ne tuomiset muijallein.
Siin` on ne, kisko ne päällesi vainen,
sinä tykkäät rimssuista varmasti
ja jos tykkää et, et ole se nainen
jota Jussi nuorena armasti.
Ja sen minä sanon että vaikka luet
ikävuosia takanas ankaroita
kun oikeat hynttyyt ruholles puet
sua Espislikat ei syrjään soita;
sull` on paksut reidet ja pyöreä ruho
ja käy siitä yhäti lämpimän uho
- kun painautuu sen kylkeen
niin on kuin vierellä hylkeen."

Näin Tuppuran Jussi haastaa ties
- Jöröjussiksi haukuttu jämerä mies -
oli suulas, suonissa tulta.
Ja siitäpä muija-kulta
ties nätisti suppuun hillitä suunsa
ja ottaa tuomiset tarkasteluunsa.
Liki mittoja mallasi vaateparsi!
- hyvin Jussill` oli muistissa muijansa varsi.

Ja kun oli saunassa piipahdettu
suut mustalla kahvilla huljuutettu
niin muija jo tukkansa suki
ylen pörhölleen sen kietoen
jopa rautanaulalla piippasi sen
ja kaikki ne parsellit päällensä puki
ylen paljon peiliä käyttäin
pian tyytyväiseltä näyttäin.

Mut Jussin naama, se peili paras
sekin hyviä merkkejä näytti
tämä Jussi hymyten partaansa haras
näin peilin tehtävät täytti:

"Jopa joo, sit` on pulskaa naisenpuolta
näet meilläkin, kun sen pukee parhain
ja minä sen puetan, pidänpä huolta
ett` on se kuin ruusunen yrttitarhain
tai niinkuin ihana joulukuusi.
Pahus soi miten taas on se fiini ja uusi!
Ei Espislintuja tarvita täällä
ne raukat mua ihan säälittää
kun niill` ei ole lihoja luittensa päällä
ja kintut niitten - kuin ristissä ois
kaks kaunaa vain ja kuivia netki.
Minä käännän niistä mieleni pois,
ne olivat harharetki.
Hei mukulat saunaan nukkumaan!
Minä käyn tätä hyljettä halaamaan."

Oli leppeä lauvantainen ilta.
Puut puhkesi vihreään.
Ja Tuppuran tölliin kaupungilta
toi Jussi kevätsään.


Elämälle kiitos

Karjaan Sosiaalidemokraattinen yhdistys ry toi hyvin vaikuttavalla tavalla tervehdykset Karjaan-Pinjaisten Eläkkeensaajien täyttäessä 30 vuotta. Karjaan Sos.-dem. yhdistyksen puheenjohtaja Tuula Huuhtanen ilmestyi takaa parvelta, otti kitaran syliinsä ja lausoi Violeta Parran säveltämän ja sanomattaman, Jaana Lappo-Merja Onervan suomentaman Elämälle kiitos. Tuulan kyky rakentaa myös muutoin suhdeverkostoa, tarttua erilaisiin asioihin ja toteuttaa suunnitelmat uudistavalla ja raikkaalla tavalla on ihailtavaa. Elämälle kiitos tuntuu ihan oikeasti todelta!

Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Sain lyhtyä kaksi, kun niillä katson,
erotan selvään kirkkaan ja mustan,
korkean taivaan, sen tähtisen pohjan,
läpi ihmisjoukon miehen, jonka tahdon.

Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Sain siltä kuulon leveän virran,
se imee öin ja päivin liverryksen, laulun,
jylyn, naputuksen, haukun, sateen pauhun
ja ne hellät äänet, joilla minua kutsut.

Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Sain siltä äänen ja kirjainten muodon.
Ne sanoiksi yhtyy ja lausuu selvään
nimet äidin, veljen, ja valon heittää
sille tielle, jota yksin kuljet.

Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Jalat, joilla kuljin uuvuttavat matkat
kaupunkien halki, poikki lammikoiden,
arojen ja hiekan, vuorien ja soiden,
lattias poikki, pihas puutarhoiden.

Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Se sydämen antoi, joka ilosta takoo,
kun kasvavan huomaan ihmisten taidon,
kun pahasta irti näen hyvän ja aidon,
kun silmies syvää kirkkautta katson.

Elämälle kiitos, sain siltä paljon
kun sain siltä naurun, sen vierelle itkun.
Niin erotan selvään onnen ja tuskan,
jokaisen laulun läikkyvän pohjan,
yhteisen laulun, jota itsekin laulan.

Elämälle kiitos, sain siltä paljon.


X X X X X

Kotisivut: Juha Molari - Юха Молaри: http://personal.inet.fi/business/molari/