maanantai 1. maaliskuuta 2010

Sotilasleikit ja -aseet jääkööt vain Puolustusvoimiin


Eräs kiihkeä suomalainen – en tiedä oliko hänkin fetisisti tämän kirjoituksen teemaan valitettavalla tavalla sopiva – kirjoitti minulle äskettäin helmikuussa (27.2.2010), että olisin häpäissyt hänen vanhan isänsä. Hän ilmaisi vähintäänkin pettymystä meikäläistä kohtaan. Tulkitsin alkuaan väärin hänen väkivaltaiset sanansa, "ettei kukaan ammu" minua tai ”muuten vain pistä turpaan”. Tuo "ylioppilaan veli" tahtoi tosiasiassa sanoa veteraaneille kiitoksen, koska Suomessa voi olla hänen mukaansa monta mieltä, mutta sitä mahdollisuutta ei olisi ollut hänen mukaansa sen enempää Neuvostoliitossa kuin Venäjällä nykyään. Ehkä mainittu ylioppilaan veli ei kirjoittanut siis uhkaavasti, vaikka sellaisiakin viestejä saan, vaan ainoastaan vainoharhaisen pelkonsa Venäjän uhkasta. Korjataan!

Väkivallan mielikuvia on hyvin nähtävissä useistakin nimimerkkien ja anonyymien kirjoituksista. Pidän huolestuttavana, että nationalismin nimissä koetaan oikeaksi suojella ja palkita mainittua pelon ja pelottelun kulttuuria. Olen saanut toki vastaavia viestejä päivittäin jo liki puolen vuosikymmenen ajan. Siksi johdonmukaisesti sanon ”EI” kaikille nimimerkeille ja anonyymeille blogissani. Nationalismiin liittyvä pelko ja fetisistinen leikki aseilla sekä jopa väkivaltahalujen ihailu ovat hyvin huolestuttava piirre, joka on saanut tarpeettoman vapaasti voimistua noin 20 vuoden ajan Suomessa. Onneksi aseita aletaan kerätä pois. Sotilasleikit eivät kuulu yksityisille ihmisille eikä yhdistyksille, vaan ainoastaan puolustusvoimille tarkasti ja määritellysti. Yhdistykset eivät ole puolustusvoimien jatkeita. Voidaan varmasti sanoa perusteltu puolustuspuhe, ettei reserviläis- tai asejärjestöt ole tappaneet tähänkään saakka kouluissa ja liikekeskuksissa Suomessa. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, mihin järjestöön itse surmaaja kuuluu, vaan aseiden yleisestä saatavuudesta sekä aseiden käyttöön liittyvästä pelon ja pelottelun kulttuurista. Valitettavasti NRA:n aseharrastus on kaikkea muuta kuin terveellä pohjalla, sillä järjestön sivuilla on aika tylyä puhetta maahanmuuttajista ja pehmeistä vasemmistolaisista, jopa Kokoomus on NRA:n mukaan liian vasemmistolainen. Olen samaa mieltä Teemu Matinpuron kanssa, että juuri tuollaisilta tahoilta pitäisi aseet kerätä pois ennen muita.

Kerättäviä puoliautomaattisia aseita olisi Suomessa yhteensä noin 200 000. Etunenässä Kansallinen kivääriyhdistys (NRA) on vastustanut aseiden keräämistä. Yhdistys ilmoittaa tarkoituksekseen sitä vastoin edistää ampuma-aseiden omistajien ”oikeusturvaa” ja aseiden hallussapito-oikeutta. Heidän aserakkaudellaan ja harjoituksillaan on voimakkaasti sotilaallinen tarkoitusperä. NRA itsekin puhuu ”maanpuolustuksesta”.

Olen ehdottomasti kansalaisten aseiden riisunnan puolella, vaikkakin tiedän vaimoni pitäneen kovasti menestyksestään 14 vuotta vanhana tyttönä neuvostoliittolaisessa koulussa, jossa hän oli nopein aseen purkaja ja rakentaja. Kun kansassa on kovasti rasisteja, foobikkoja ja paranoidisia, jotka yhä ihastellen muistelevat sotien veren vuodatusta, on parempi, ettei tällainen kansa saa vapaasti leikkiä aseilla.

Pelon ja pelottelun kulttuuri

Tuomas Enbuske kysyi Radio 1:n ohjelmassa torstaina 25.2.2010 klo 9:05–9:58, onko meillä liikaa aseita? Sain kuunnella automatkallani koko ohjelman kertaalleen ja toistamiseen Yle-areenan avulla. Keskustelemassa olivat Suomen rauhanpuolustajien Rauhan puolesta -lehden vastaava toimittaja Teemu Matinpuro ja Kansallinen Kivääriyhdistys ry:n puheenjohtaja Runo K. Kurko. Puhelimitse keskusteluun osallistui myös sosiologian tutkija Jonathan Hadley Helsingin yliopistosta. Enbusken kysymykset olivat teräviä ja Kansallisen kivääriyhdistyksen puheenjohtaja paljasti persoonastaan sellaisia vaarallisia intressejä. NRA:n toiminta aseiden kerääjänä ja sotilaallisten harjoitusten tuottajana on aiheestakin huolestuttava ilmiö Suomessa.

Mikä on siinä parasta, kun ase on kädessä”, Enbuske viritti kysymyksen fetisismin luoteenlaadusta, vaikka ei käyttänyt tuota sanaa. Suomen rauhanpuolustajien toimittaja Teemu Matinpuro tarttui täkyyn ja määritteli aseharrastuksen fetisisminä: ”Näille – asefetisistisille - ihmisille, jotka intomielisesti puolustavat jonkun pelon perusteella aseita, ei pitäisi antaa aseita ylipäätänsä”.

Jonathan Hadley, ex-poliisi, nykyään sosiologian tutkija Helsingin yliopistossa kuvaili Suomessa ylläpidettävää pelonkulttuuria: ”Jotkut asekerhot pitävät itseään jonkinlaisena puolustusreservinä, puolustusvoimien jatkona. He kokevat hyväksi pitää puolustuskykyä yllä. Tämä on hyvin outoa”.

Tuomas Enbuske kysyi hyvin terävästi: ”Runo K. Kurko, miksi meillä on tällaisia puolustusreservejä?” Kurko paljasti todeksi Hadleyn havainnot Suomessa ylläpidettävästä pelon- ja vihan ilmapiiristä. Kurko perusteli aseharrastusta Venäjä-pelolla: ”Meillä on EU:n pisin raja, 1200 km maan kanssa, joka on sotinut tätä maata vastaan jatkuvasti

Enbuske kysyi toistamiseen asiaa: ”Liittyykö tämä jotenkin näihin asekerhoihin, että meillä on tämä raja”. Kurko vastasi avoimesti, että heidän aseharrastuksen tarkoitusperänä on ihmisen tappaminen tarvittaessa: ”Kyllä siihen, että jos reserviläinen ei osaa ampua, hän ei myöskään pärjää näissä tilanteissa”.

Mielestäni Kurkon vastaus osoittaa entisen asekauppiaan fetisististä harhautuneisuutta todellisuudesta, sillä näillä reserviläis- ja asejärjestöillä ei ole mitään merkitystä kansallisen turvallisuuden hyväksi edes 200 000 puoliautomaattiaseen kera, jos Venäjä tahtoisi lähettää yhden riittävän voimakkaan -pommin Suomeen. Aseharrastajat elävät maanpuolustustahdossaan pelkkää fetistististä psyykkistä prosessiaan ratkaisten omaa voimattomuuden tunnetta ja ahdistavia pelkomielikuvia. Juuri jälkimmäisestä syystä Suomessa yltynyt sotilasmainen aseharrastus on sekä tarpeeton että vahingollinen.

Ihmisten tappaminen Suomi-brändinä?

NRA RY:n puheenjohtaja Runo Kurko esitteli kolumnissaan XII/2009 091222 talvisotaa Suomen merkittävimpänä Suomi-brändinä. Juttu päättyy siihen, että ”me emme tarvitse neuvoja pelkureilta”. Kurko ylistää ”vahvaa presidenttiä”, moitteena nykyistä presidenttiä vastaan. Toistuvasti Kurko kirjoittaa ja puhuu pilkallisesti ”pitkästä ajasta sosialistisia presidenttejä”. Rohkenen väittää, että tarkemman tarkastelun jälkeen Kurko paljastuu pelkuriksi, joka pakenee pelkoaan aseharrastukseensa.

NRA kertoo samanhenkisesti omissa säännöissään, että se näkee tarkoitusperäkseen tukea ”toiminnallaan reserviläistoimintaa”, ”toiminnallaan veteraanien toimintaa”, ”neuvoillaan asekeräilijöitä ja asekeräilijäyhdistysten toimintaa” – ja palkita ”maanpuolustustyössä ansioituneita sekä aseellisissa ihmisoikeuksia puolustavissa konflikteissa ansioituneita sekä itseään vaarantaneita henkilöitä”. NRA on selvästi ja kaunistelematta ottanut tehtäväkseen harjoitella ihmisten tappamista. Suomessa on Puolustusvoimat ja virkavalta, joten ihmisten tappamiseen valmistavat yhdistykset ja näiden puoliautomaattiaseharrastukset tulisi kieltää. Nämä aseharrastajat pitävät vieläpä yllä sairasta pelon kulttuuria, jossa aseellisissa konflikteissa henkensä vaarantaneita henkilöitä ihaillaan ja palkitaan.

Reserviupseerit leikkivät venäläisten tappamista

NRA:n – Kansallisen kivääriyhdistyksen – toiminta ei ole valitettavasti vain yhden vanhan ukon – entisen asekauppiaan – fetisististä intoilua aseiden kääntelyssä, kiillottamisessa ja koskettelussa. NRA:n hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja Kai Haatainen hoitaa järjestön reserviläiskontakteja ja suhteita puolustusvoimiin. Marraskuussa 2006 – tuossa vaiheessa vasta kapteeni - Kai Haatainen Tapiolan Reserviupseereista sai ”Vapaussodan perinneliiton Sinisen Ristin”, 4.6.2007 hänet ylennettiin majuriksi. Tapiolan Reserviupseerit ry on Espoossa toimiva upseerikerho. Jäseniä heillä on noin 663. Haatainen toimii Espoon-Kauniaisten koulutusyksikön päällikkönä.

Helsingin Maanpuolustuspiirin Espoon-Kauniaisten paikallisosasto pitää toiminnassaan yli 700 asefetisistiä, joista monet hyvinkin aktiivisesti kehittävät sotilastaitojaan yhdistyksen puitteissa. Esimerkiksi vuonna 2005 osasto tuotti yli 1000 harjoitusvuorokautta. Paikallisosaston päällikkönä toimii mainittu Kansallisen kivääriyhdistyksen varapuheenjohtaja, nykyään jo majuri Kai Haatainen. Sotilaskoulutuksen painopiste on ammunnassa. Lisäksi muitakin sotilastaitoja kehitetään mm. partiomaastoharjoituksien ja suunnistusmarssien avulla. Huolestuttavinta on, että reserviläiset järjestävät jo nuoria varten kurssitusta. Ihmisen tappamiseen sopii näiden mukaan harjoitella jo nuoresta alkaen!

Reservin majuri Kai Haatainen, Espoon-Kauniaisten Koulutusyksikön päällikkö, korosti Espoossa ”Uuden Vainon Vuonna 2008”, että päättäjien pitäisi rakentaa reservistä Suomen puolustuskyvyn perustan. Hänen mukaansa Suomea uhkaa ”kansalaisten orjuuttamispyrkimykset”, kun vaarana olisi ”koko reservimme ja maamme puolustuskyvyn romahtaminen”. Kysyn vaan, kuka tässä on romahtamassa: pelkääkö Haatainen omaan ikääntymiseen liittyvää romahtamista vai Suomen puolustuskyvyn romahtamista? Haatainen viittasi W.H. Halstin – jota hän sanalla sanoen usein palvoo – varoitukseen: "samassa suhteessa kun me hävitämme aseemme ja hajotamme voimamme sisäisiin taisteluihin, samassa suhteessa kasvaa myös meitä uhkaava vaara. Siksi jokainen Suomen voiman hajottaja on maamme ja kansamme vihollinen".

Sanottakoon, että vanhemmat lähettivät mainitun Halstin maaliskuussa 1918 sisällissodan aikana Pohjaan – sinne missä Suomen tunnetuin antifasistinen kirkkoherra yhä edelleen vaikuttaa – mutta vasta 12 vuotta vanha poikanen Halsti lähti Tammisaareen saksalaisten tulkiksi. Saksalaisten mukana hän kulki Helsinkiin ja Hämeenlinnaan. Pieni poika kasvoi sotilaaksi ja jäi sille uralle. Hänet tunnetaan sittemmin hyvin saksalais-suomalaisen Divisioona J:n esikuntapäällikkönä, kun aseveljet miehittivät Kiestinkiä. Halsti on tunnettu jälkipolville erityisesti kirjoistaan, joissa hän kuvaili sodan kulkua tuolloisia poliittisia tarpeita tyydyttävällä tavalla.

Espoon reservin tiedotuslehti Gona – aina johdossa II/2003 kertoo, että nuorille upseereille tarjotaan vuosittain stipendejä, jotta he voisivat tehdä tutustumismatkoja Suomen sotien taistelupaikoille Venäjän alueelle. Reserviläiset ovat tehneet matkoja mm. Aunuksen Karjalaan (16-19.6.2003). Reserviläisille opetetaan myös venäjän kieltä. Keskusteluopas neuvoo, miten sanotaan venäjäksi: ”Jos yritätte pakoon, ammun”.

Helsingin Reservin Sanomat” (30.1.2009) ironisoi ja liioittelee, että pian kielletään kaikki puukot, vasarat ja leipäveitsetkin. Reservijärjestö muistaa kunnialla (sitä tosiasiallista häpeää), että suomalaisilla oli 70-vuotta sitten sotilasveljessuhteita Viron natsimielisiin ja SS-Waffenin kanssa. Lehti mainostaa jopa Seppo Porvalin kirjaa ”Uskollisuus on kunniamme” (2008). Porvali kirjoitti suomalaisten vapaaehtoisten SS-miesten ylistyksen. Näitä SS-miehiä oli 1407, jotkut menivät aina Kaukasukselle saakka. Kirjan mukaan Suomessa aloitettiin elokuussa 1940 tunnustelut suomalaisten värväämiseksi saksalaisiin joukkoihin. Insinööritoimisto Ratas Oy hoiti peitefirmana värväystä. Waffen-SS:n kokardina oli pääkallo ja ristissä sääriluut. Kauluslaatan kaksi salamaa muodostivat SS-kirjaimet. Lehti mainostaa Porvalin – niin kuin lehti sanoo – SS-miesten kunniaksi kirjoitetun kirjan esittelyn jälkeen välittömästi ProKarelian pääsihteerin Veikko Saksin pamflettia ”Venäjä kriisissä”. Saksin ennustuksen mukaan tänä vuonna 2010 olisi Venäjällä niin valtava kaasupula, että suurkaupunkeja joudutaan evakuoimaan kaasupulan tähden! Helsingin reservin sanomat esittävät uskollisena mainitulle esiteltävälle pamfletille, että Saksin mukaan Venäjän on ”klaanidiktatuuri”. Kansallisen kivääriyhdistyksen varapuheenjohtaja on yksi tärkeimmistä vaikuttajista – Espoon-Kauniaisten koulutusyksikön päällikkö - mainitussa reserviläisjärjestössä.

Sinänsä olen tyytyväinen, ettei kapteeni tai majuri Haatainen olisi koskaan voinut komennella minua harjoituksissa. En tykkää asefetisisteistä ylipäätänsä. Sotilasarvonikin on aivan saman veroinen harjoituksissa kuin Haataisella, joten mahtaa tuntua pahalta, että antifasistipappi ei kumarra reservin majuria. En näe kuitenkaan mitään syytä Puolustusvoimien ulkopuolella tapahtuviin aseleikkeihin. Ihmettelen myös, miten vähän mainitut aseiden kanssa leikkivät tahot kertovat kirjoituksissaan harjoituksistaan Suomen itsenäisyyden puolesta Nato-uhkaa vastaan. Miksi aina Venäjä-uhka? Missä harhassa nämä ylipäätänsä elävät, kun kuvittelevat isänmaata puolustavansa noissa vanhenevien miesten leikeissä?

Ex-asekauppias ei kestä heikkoutta

NRA:n puheenjohtaja Kurko – jonka nimestä tuskin tulee Suomessa paljon mainostettu yksinkertaisten ihmisten alkoholijuoma – on Timjamin väitteiden mukaan entinen asekauppias. Itse asiassa Kurko toimi vielä joitakin vuosia sitten asekauppiaiden edunvalvojana. Hän oli Suomen suurimman käsiasekaupan omistaja. Kurkoa on kutsuttu ”herrasmieheksi” (RUOTUVÄKI 10/2008), mutta kaikissa kuvissa hän on pikemmin äärimmäisen totinen mies tummissa silmälaseissaan. Tummat lasit ja vakava katse eivät kuitenkaan poista sitä läpinäkyvää henkilökohtaista heikkoutta, jota Kurko yrittää kätkeä itsestään jopa moittien oman aikamme ilmapiiriä veltoksi. Kurko haluaisi enemmän ”särmää” asejärjestöille: "Nuorison pitäisi osallistua aktiivisemmin reserviläistoimintaan flegmaattisen veltostumisen sijasta. Maakuntajoukkoja ei saisi käyttää pelkkiin vedenjakelutehtäviin vaan aseharjoitteluun, jota järjestetään aivan liian vähän".

Antti Lehtisen artikkelissa Kurkon militaarisia motiiveja ja Kansallisen kiväärijärjestön toimitaan kutsutaan ”demokratian itsepuolustukseksi”. Kurko perustelee reserviläistoimintaa Venäjä-uhkalla, mikä on sinänsä erikoista, koska Suomi kävi viimeisen sotansa Saksaa vastaan ja joutui viimeiseen sotilaalliseen tappioonsa Saksan aseveljenä. YYA-sopimus velvoitti Suomea huolehtimaan puolustusvoimista, jotta Suomen aluetta ei käytettäisi Neuvostoliiton vastaiseen hyökkäykseen. Tästä näkökulmasta katsoen Kurkon ajattelu on erikoisella tavalla vääristynyttä, sukulaisuutta pikemmin 20-, 30- ja 40-lukujen vihamielisille haaveille Itä-Karjalan miehittämisestä ja itäisestä vihollisesta kuin ystävyyteen ja yhteistyöhön rakentuneen Suomen puolustamista. Kurko korostaa kolumnissaan 4/2007, 1.6.2007, reserviläisten aseita Suomen uskottavan puolustuksen kannalta. Tyypillisesti hän ei tällöin käytä ilmaisua ”sisällissota”, vaan ”vapaussota”, vaikka suomalaiset eivät sotineet kansallista itsenäisyyttä, vaan tappoivat toisiansa saksalaisten avustuksella. Perusteluksi toiminnalleen hän mainitsee Suomen ja Venäjän välisen n. 1300 km:ä pitkän rajan, jota tosiasiassa vartioivat molemmin puolin rajaa rajavartiostot. Kurko kutsuu kuitenkin Suomen Puolustusvoimia ”Luovutusvoimiksi”.

Fetisisti kätkee omaa voimattomuutta kultilliseen ristiretkeensä

Pitkän linjan psykoanalyytikko William W. Meissner on arvioinut Winnicotin ja Kleinin käsitteillä illuusiota ja todellisuuden rappeutumista pinttyneeksi fetisistiseksi ritualismiksi, varsinainen usko ja eetos korruptoituvat ideologiaksi. Meissner kirjoittaa tuollaisesta surullisesta kohtalosta, jonka uskonto voi kokea, mutta soveltuvin osin analyyttiset käsitteet käyvät myös reserviläisten pinttyneeseen fetisismiin, jossa varsinainen maanpuolustustarve on jo korruptoitunut ideologiaksi, jota täytyy pakonomaisesti rakentaa vallan, fetisististen merkkien ja kiiltävien ansiomerkkien sekä moninaisten myyttien avulla, jotka ovat itsekin fetisististä arvonantoa keksityille merkeille. Tiedän sukulaispiiristä ei-fetisistisiä jo edesmenneitä veteraaneja, jotka eivät noutaneet jatkosodan jälkeen saamiaan ansiomerkkejä ja hävittivät saadut merkit roskiin. Mainitut merkit perustuvat fantasian varassa olevaan arvoon. Aseiden ihailu ja sotilasmerkkien kunnioittaminen ovat psykologisena prosessina identtiset. Meissnerin mukaan fetisistiseen redusoitumiseen liittyy usein vainoharhaisia piirteitä. Epäilemättä reserviläisten puoliautomaattiaseisiin kokema intohimo, jota nämä perustelevat Venäjä-uhkalla, on määriteltävissä vainoharhaisuudeksi. Meissnerin mukaan yksilön kokema ja yhteisössä eletty vainoharhaisuus ovat kiinteässä suhteessa toisiinsa. Vainoharhainen ryhmä mobilisoi jäsenensä vainoharhaiselle ristiretkelle. Reserviläisjärjestöjen omatoimiset harjoitukset ovat näitä vainoharhaisia ristiretkiä. Miksi sitten nämä jäsenet tarvitsivat vainoharhaisuutta ja fetisismiä? Meissner vastaa psykoanalyytikkona, että tuolla tavalla rakentunut ”kultti” palveli yksilön itsetuntoa, kun tämän piti vastata sisäisiin kysymyksiin omasta haavoittuvuudestaan ja voimattomuudestaan. Meissnerin mukaan johtajuus nousee tärkeäksi kuvatunlaisessa paranoidisessa kultissa. Vihollinen ”keksitään”, koska vihollisen rooli on itse asiassa toimia defenssinä asianomaisten kulttia harjoittavien ihmisten omia sisäisiä itsemurhaimpulsseja vastaan.

Ranskalaisen Jacques Lacanin mukaan pervertikko kieltää halun syynä olevan puutteen ja kastraation: hän ei uskalla siis tunnustaa omaa haavoittuvuuttaan ja voimattomuuttaan. Psykologisena mekanismina on tarve säilyttää ikään kuin pieni jäännös äidistä, fetissinen objekti, joka takaa tyydytyksen äidin falloksen korvikkeena. Asefetisisti käsittelee mielessään äitiin liittyvää halua, etsii paluuta äidin haluun, jossa olisi puhdas yhteys, kukaan ei erottaisi täydellisestä ruokinnasta emon kanssa. Pervertikkoja tavataan satunnaisesti psykoseksuaalisissa häiriöissä, mutta ennen kaikkea keskeistä on nautinto esineellistymisen avulla. Jacques Lacan luonnehti perversiota valheeksi: pervo kieltäytyy kuuntelemasta totuutta. Vääristelyn tyypillinen piirre on, että se kieltäytyy hyväksymästä todellisuutta mahdollisesti sen traumaattisen kokemisen vuoksi. Lacanin mukaan perversio on psyykkinen rakenne, joka määrittyy suhteessa symboliseen, kielelliseen järjestykseen, astumiseen. Tällöin pervo käsittelee ongelmaa transgressiosta ja Isän lain kiistämisestä. Hänen edellyttämä tyydytys edellyttää toimijuutta toisen fantasiassa. Perverssi luo oman lakinsa, jonka avulla hän pitää kaikin keinoin yllä kuvitelmaa fallisesta ’äidistä’, josta ei puutu mitään.

Ks. enemmän aiheeseen liittyvää keskustelua; (1) blogikirjoitukseni 12. lokakuuta 2009: http://juhamolari.blogspot.com/2009/10/prokarelia-ei-ole-fasistinen-vaan-pervo.html (2) Wurmser, Léon & Jarass, Heidrun 2008c. Pathological Jealousy: The Perversion of Love. Sivut 1-24 teoksessa: Wurmser, Léon & Jarass, Heidrun (toim.) 2008. Jealousy and Envy: New Views about two Powerful Emotions. New York: The Analytic Press. (3) Žižek, Slavoj 2003. The Puppet and the Dwarf: The Perverse Core of Christianity. Cambridge, MA: MIT Press. (4) Meissner, William W. 2000. The Cultic Origins of Christianity: The Dynamics of Religious Development. Collegeville: Michael Glazier Books.

Katso antifasistisen Venäjä-kirjani täydennetty toinen painos: Venäjästä ilman fobiaa ja russofobiasta. Pysyvä internet-osoite: http://personal.inet.fi/atk/molari/bezfobi.pdf. Kirjassa olen osoittanut, että viha- ja pelkokuvien sijasta pitäisi nähdä menestykselliset edellytykset kaupan ja kulttuurin hyväksi yhteistyöhön. Juuri hyvä yhteistyö laiminlyötiin sotia ennen kun viha- ja pelkokuvat määrittelivät naapuruutta.

Kotisivut: Juha Molari - Юха Молaри: http://personal.inet.fi/business/molari/