sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Vuonna 2010 evankelisluterilainen kirkko alkaa saarnata pyhästi

Evankelisluterilainen kirkko on nostanut monivuotiseksi teemaksi ”pyhän”. Vuonna 2010 on tarkoituksena tarjota ”häivähdys pyhää”. Vuosi vuodelta seurakunta saa syvenevän ymmärryksen siihen, mikä on pyhää ja kuka on pyhä. Niin ovat asiat suunniteltu. Kirkkoherrojen ja tuomiokapitulin Tallinna-matkalla keskustelimme tästä teemasta.

Pelkkä ihminen ei kestä pyhän kohtaamista


VT:n vanhimmaksi ilmaukseksi pyhä-sanalle (hepr. qdš) on esitetty kohtaa 1 Sam. 6:20: ”Ja Beet-Seemeksen miehet sanoivat, ’Kuka voi kestää Jahven, tämän Pyhän Jumalan, edessä? Ja kenen luo hän menee meidän luotamme?’” (ks. qdš, Jenni-Westermann, Theologisches Handwörterbuch zum Alten Testament II). Beet-Seemeksen miehet olivat katsoneet Jahven arkkia ja Jahve oli surmannut tämän jälkeen kansasta 70 miestä.

Paremmin tunnettu kohta on Jes. 6:3, jossa Jahven ylhäisen istuimen ympärillä serafit huusivat toinen toisellansa: ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot [Jahve Sebaot], kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa”. Vastauksena kuultuun Jesaja sanoi: ”Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Jahve Sebaotin”. Yksi serafiesta kosketti hehkuvalla alttarikivellä profeetan suuta ja sanoi: ”Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu” (Jes. 6:7).

Rabbiininen juutalaisuus kutsuu tyypillisesti Jumalaa ”Pyhäksi, siunattu olkoon Hän”. Pyhä-käsitteellä ilmaistaan Jumalan täydellisyyttä, joka yli kaikkien ihmisten parhaita kykyjäkin. Rabit kokivat, että juutalaisilla on velvollisuus Jumalan valittuna kansana valvova, että arvokkailla teoilla pyhitettäisiin Jumalan nimi (ks. A. Cohen, Everyman’s Talmud).

Jeesus antoi uuden sisällön pyhälle

Pyhä-sana liittyy akkadin ja arabian kielen konnotaatioissa ”puhtauteen” ja ”puhdistumiseen”, mutta sillä on myös tämän myötä johdannaiset ”Jumalalle vihkiytymisen” ja ”kihlautumisen” merkitykset. Myös tässä edellä käytetyissä esimerkeissä oli kyse saastaisen ja täydellisen puhtauden kohtaamisesta.
Usein on esitetty pelkistys, että ”Pyhä” (hepr. qdš) ilmaisisi ”syrjään panemista” ja ”erottamista”, mutta tuollainen merkitys on todellisuudessa vasta johdannainen. Johdannaisesta on kyse myös tällöin, kun pyhän häivähdystä etsitään kirkollisista vaatteista tai kirkkorakennuksista: niiden pyhä-merkitys on tullut siitä, että vaatteet, esineet ja rakennukset on erotettu arkisesta käytöstä Jumalan valtakunnan työtä varten.

Erottamisen ja erottautumisen tavoista on juutalaisuudessa ja kristinuskossa käyty mittavat välienselvittelyt vuosisatojen aikoina. Pyhä edellytti puhtautta, jolloin pyhä elämä johti Qumranin essealaisia enemmän tai vähemmän eristäytymiseen saastaiseksi koetusta muusta maailmasta. Farisealaiset elivät kansan parissa, mutta välttivät pyhyyden tähden kanssakäymistä epäpyhien ihmisten kanssa. Farisealaisuus koki itsensä pyhitysliikkeeksi, joka halusi pyhittää Jumalan uskomalla täydestä sydämestä, kaikesta voimasta, koko sielusta jne. Ihmiskeskeiset ratkaisut pyhän erottautumisen toteuttamiseksi johtivat myös vanhassa kirkossa lieveilmiöihin aina pylväspyhimyksistä ja moninaisista askeettisista suuntauksista alkaen. Jeesus joutui rohkean tulkintansa tähden konfliktiin yhteisönsä kanssa: Jeesukselle sapattisäännöksissä vapauksien ottaminen, pesemättömät kädet ja rohkea hakeutuminen syntisiksi leimattujen ihmisten luo oli pikemmin ”Jumalan nimen pyhittämistä” kuin Jumalan nimen häpäisemistä. Jeesuksessa pyhä saapui saastaisen luo, Jeesuksessa Jumalan valtakunta saapui ihmisten luo, nuo ihmiset tulivat kosketetuksi Jeesuksen hyväksyvällä ja anteeksiantavalla rakkaudella. Kristillinen ”pyhä” on tämän jälkeen Pyhän Jumalan ihmisrakkautta: pyhä ei ole eristäytymistä tai erottamista, vaan puhtautta luovan ja lahjoittavan evankeliumin antamista Jumalan rakkaudessa ihmisen hyväksi, joka ei ole itsessään kelvollinen.

Martti Lutherin Raamattu oli Pyhä Raamattu

Pyhästä puhuminen on sekä VT:n että UT:n ja syntyneen kristillisen kirkon elinvoimaista luovuttamatonta kielenkäyttöä. Pyhä-sanaa on alettu käyttää yhä uudenlaisissa johdetuissa yhteyksissä. Lopulta yhteydet täydelliseen puhtauteen ja Jumalan täydellisyyteen ovat saattaneet hämärtyä.

Kun Martti Luther kirjoitti kristinuskosta ja saarnasi, hän käytti runsaasti sanaa ”pyhä”. Nuo ilmaukset korostivat Jumalan täydellistä puhtautta, joka ylitti ihmisten kyvyt ja omat voimat. Niin Luther puhui Pyhästä Raamatusta, pyhästä Kolminaisuudesta, Pyhästä Hengestä, pyhästä kasteesta, pyhästä sakramentista, pyhästä ehtoollisesta, pyhästä apostolista, pyhästä rististä jne. Paavali ei ollut pelkkä Paavali, vaan ”pyhä Paavali” tai ”pyhä apostoli”, koska tämä kirjoitti täydellistä, puhdasta Pyhää Jumalan sanaa Pyhässä Raamatussa. Pyhä Paavali ja Jeesus Kristus eivät olleet toisiansa vastaan, vaan Pyhä Paavali kirjoitti Kristuksesta. Martti Luther ei asettanut Pyhän Paavalin kirjoituksia toisarvoisiksi, vaan kumarsi syvään näiden kirjeiden ääressä, koska niissä puhui Pyhä Jumala. Kolminaisuudenpäivän Toisessa epistolasaarnassa uskonpuhdistaja Martti Luther lausui, että pyhä Paavali ja Mooses suutelevat suloisesti toisiaan: Vanha testamentti oli ja on Pyhän Jumalan sanaa. ”Yhdessä tunnustavat siis molemmat, sekä Mooses, niin kauan ennen, että pyhä Paavali, yhdestä suusta, vaikka eri nimityksin, että Kristus totisesti on Jumalan Poika, iankaikkisuudessa Isästä syntynyt, yhdessä ainokaisessa, jumalallisessa olemuksessa, mutta kuitenkin erillisenä.

Pyhä ilmaisee Lutherilla niin arvokasta puhdasta täydellisyyttä, että tämän ääressä ihmisen on nöyrryttävä. Kyse on uskon pyhyydestä: ”Mitä se meitä liikuttaa, vaikka järki sitä houkkamaisuutena pitääkin? Viisasteleminen tällaisissa asioissa ei totisesti ole taito eikä mikään. Kyllähän minäkin osaisin niin kuin muutkin, mutta, Jumalan kiitos, minulla on se armo, että minä en tällaisissa asioissa paljon halua väitellä, sillä kun minä tiedän jonkin Jumalan sanaksi ja Jumalan niin puhuneen, minä en sen enempää kysele, kuinka se voipi totta olla, minä tyydyn vain Jumalan sanaan, olkoon se sopusoinnussa järjen kanssa tai ei. Näin jokaisen kristityn pitää menettelemän kaikissa pyhän uskomme kohdissa: älköön niiden johdosta paljon viisasteltako älköönkä väiteltäkö siitä, onko se mahdollista, vaan kiinnitettäköön huomio vain siihen ja kysyttäköön vain sitä, onko se Jumalan sana; jos se on hänen sanansa, jos hän on sen sanonut, niin nojaudu varmana siihen, ei se valhettele eikä sinua petä, vaikka et ymmärräkään, kuinka Ja milloin”.

Luterilainen tulee osalliseksi pyhästä Pyhän kasteen sakramentissa

Martti Luther tuntee tekopyhät, jotka yrittävät esiintyä pyhinä omien henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella: ”Te, fariseukset ja tekopyhät, ette niin tee, te, jotka luulette vain ulkonaisella pyhyydellä suorittavanne maksun Jumalalle ja sen tehtyänne elelette varmoina ja suruttomina, väärässä luottamuksessa, vailla jumalanpelkoa, jopa hänen synnin tähden nousevaa vihaansa halveksien; te halveksitte ja tuomitsette muita ihmisiä, jotka eivät arvosta teidän pyhyyttänne eivätkä seuraa teitä” (Kolminaisuuspäivä, Evankeliumisaarna).

Ihminen voi tulla toki osalliseksi pyhästä, Jumalan täydellisestä puhtaudesta, mutta tämä ei tapahdu ihmisen omien ansioiden avulla, vaan Pyhän kasteen sakramentissa, ihmisen osaksi tuleva pyhä on lahja, sillä ihmisessä ei ole omaa kykyä ja voimaa pyhyyteen: ”Tässä täytyy olla toinen syntymä, pyhän kasteen kautta; siinä ihminen itse ei voi tehdä mitään, vaan siinä Jumalan tahdosta Ja armosta annetaan Pyhä Henki ulkonaisen, saarnatun sanan ja veden kautta, jotka ovat uudensyntymän isänä ja äitinä, ja joiden kautta ihminen tulee Jumalan edessä uudeksi, puhtaaksi ja pyhäksi, taivaan valtakunnan perilliseksi. - - - Sen tähden pyhä Paavalikin nimittää kastetta vedellä pesemiseksi, jolla Kristuksen seurakunta puhdistetaan (Ef. 5:26), ja "uudestisyntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi" (Tit. 3:5). - - - Ei ole täällä milloinkaan ollut ketään pyhää, joka oman itsensä varassa olisi voinut päästä taivaaseen, olipa sitten vaikka Adam, Nooa, Aabraham, Mooses, Elia, Johannes tai joku muu. Kenelläkään näistä ei ole eikä voikaan olla sitä kerskausta, että olisi voinut "nousta ylös taivaaseen", toisin sanoen, sovittaa Jumalan, poistaa synnin ja kuoleman ja hankkia iankaikkisen elämän joko itselleen tai toisille.” (Luther: Kolminaisuuspäivä, Evankeliumisaarna).

Lepopäivän pyhittäminen


Martti Luther selvittää Isossa Katekismuksessa lepopäivän pyhittämistä: ”Mitä sitten on pyhänä pitäminen? Ei muuta kuin että puhutaan pyhiä sanoja, tehdään pyhiä tekoja ja eletään pyhää elämää. Omasta puolestaan se päivä ei mitään pyhittämistä kaipaa, sillä se on sinänsä pyhäksi luotu. Jumala haluaa kuitenkin, että sinä pitäisit sen pyhänä. Sinä siis teet sen pyhäksi tai epäpyhäksi aina sen mukaan, harjoitatko silloin pyhiä vai epäpyhiä asioita. Miten sitten tapahtuu tuollainen pyhittäminen? Ei vetelehtimällä kotona tekemättä mitään raskaita askareita tai sitomalla seppele päähän ja pukeutumalla parhaimpiinsa, vaan, kuten sanottu, tutkimalla ja harjoittamalla Jumalan sanaa.

Kirkon pyhä kutsumu
s

Galatalaiskirjeen selityksessään Martti Luther liittää ”pyhän” Jumalan asettamaan ”kutsumukseen” apostoleille. Tästä seuraa myös seurakunnan saama ”kutsumus”, mutta Jumalan antama kutsumus ei kuitenkaan merkitse inhimillistä voittokulkua: ”Tämä on Paavalin ensimmäinen hyökkäys valheapostoleja vastaan, jotka juoksivat, vaikka kukaan ei ollut heitä lähettänyt. Kutsumusta siis ei saa halveksua. Ei näet riitä se, että on sana ja puhdas oppi; on myös tarpeen, että kutsumus on varma. Jos joku tungeksii sisään olematta kutsuttu, hän tulee tappamaan ja tuhoamaan (Joh. 10:10). Jumala ei näet milloinkaan anna sellaisten työn onnistua, jotka eivät ole kutsuttuja. Ja vaikka he julistavatkin erinäisiä terveellisiä asioita, he kuitenkaan eivät mitään rakenna. Siten nykyään meidän lahkomestarimme kantavat kielellään sanoja uskosta, mutta eivät tuota mitään hedelmää, sillä harhamielipiteitten tyrkytteleminen ihmisille on heidän parasta puuhaansa. Niiden, joilla on varma ja pyhä kutsumus, on tämän tästä taisteleminen monenlaisia ja raskaita taisteluita elämästä ja kuolemasta, samoin kuin niidenkin, joiden oppi on puhdas ja terveellinen, että pysyisivät siunauksellisessa velvollisuuksiensa täyttämisessä perkeleen katkeamattomia ja loppumattomia juonia ja maailman rynnistystä vastaan. Mitä saisi tuollaisissa olosuhteissa aikaan se jonka kutsumus on epävarma ja jonka oppi ei ole puhdas?” (Luther, Galatalaiskirjeen selitys).

Luther jatkaa pyhän näkökulmasta seurakunnallisen kutsumuksen kriittistä tarkastelua teoksessaan Roomalaiskirjeen selitys: ”Kun siis pyhät virkatehtävät ovat näin korkeita, on tätä pelättävä enemmän kuin kaikkia vaaroja, jotka tässä ja tulevassa ajassa uhkaavat, ja pidettävä tätä kaikkein suurimpana vaarana, että astuu virkaan ilman Jumalan kutsumusta”.

Luther liitti pyhän ja kirkon kutsumuksen toisiinsa, koska kirkko ei saa asettaa omaa agendaa toimintansa määrittäjäksi, vaan kirkon on elettävä kutsumuksesta. Tämä kutsumus on pyhä.

Pohjan suomalaisen seurakunnan pyhä kutsumus


Valtaosassa Suomen seurakuntia on määritelty strategia. Pohjassa on kuitenkin päätetty toista vuotta sitten, että tuo määrittely jää vuoteen 2010. Liian usein strategiat jäävät paperille eivätkä muutu elämäksi. Strategian esiaste on keskustella ja määritellä missio, visio ja arvot. Olen tehnyt tiiviin pohdiskelun apuvälineeksi siitä, mitä voisi olla missiomme, visiomme ja arvomme. Lopullinen määrittäminen tapahtuu yhteisessä keskustelussa työtovereiden ja seurakuntaneuvoston kanssa. Tein pohjatekstin mm. sitä varten, että olisi helpompi peilata omia tuntemuksia jotakin vasten ja saada siten omia inspiraatioita sekä käydä ylipäätänsä keskustelua. Pyhitetty olkoon Jumalan nimi keskuudessamme, mikä haastaa koko työyhteisön ja seurakunnan kristilliseen uudistumisprosessiin.

Missio

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa Pohjassa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Tunnustuksensa mukaisesti Pohjan seurakunta julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.

Visio

Pohjan seurakunta tahtoo olla pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Jotta saisimme vanhurskauttavan uskon, on Jumala asettanut myös Pohjan alueelle evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen viran ja kristillisen seurakunnan. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon myös Pohjassa, milloin Jumala hyväksi näkee.

Arvot

Pohjan suomalainen seurakunta pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.

Vanhurskauttavan uskon kautta syntyvät hedelmät määrittävät seurakuntamme arvot: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen (Gal.5:22)

Rakkaus: seurakuntalaisten tarpeet ja hätä ovat toimintamme perusta. Haluamme tarjota heille erinomaista palvelua ja pyrimme aina keskinäisessä rakkaudessa kohtaamaan seurakuntalaiset ja työyhteisön haasteet.

Ilo: Kaikessa toiminnassamme evankeliumi synnyttää iloa Jumalan rakastavan tahdon ja Jeesuksen Kristuksen tähden innostaen meitä myös keskinäiseen rohkaisemiseen ilon hyväksi.

Rauha: Jumalan armollinen teko meidän hyväksemme Jeesuksessa Kristuksessa ja tämän mukainen jatkuva elävä toiminta ovat toimintamme perusta, jolloin voimme kohdata levollisesti myös kaikkinaiset haasteet.

Pitkämielisyys ja ystävällisyys: kristillinen usko säilyttää toivon ja luottamuksen elävään Jumalaan, jolloin vastoinkäymisten kohdatessakin säilytämme toivorikkauden ja maltillisuuden. Tahdomme muistaa lähimmäisen kohtaamisessa, että Jumala on meitä itse kutakin kohtaan rakastava ja hyvä.

Hyvyys ja uskollisuus: seurakuntamme luo toimintaa Pyhän Raamatun ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen määrittämän hyvyyden mukaisesti myös mahdollisia epäraamatullisia ”hyvyyden” nimissä kulkevia pyrkimyksiä vastaan, auttaen diakonisesti alueella elävää väestöä.

Sävyisyys ja itsensähillitseminen: luottamus elävään ja kaikkivaltiaaseen Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan vapauttaa seurakunnan omavaltaisista ratkaisuyrityksistä silloin kun kohtalot eivät ole ihmisen oman vaikutusvallan varassa. Niin säilytämme kohteliaat ja hyvät käytöstavat työtovereitamme ja kaikkia seurakuntalaisiamme kohtaan, joita kohtaamme työssämme.

Kotisivut: Juha Molari - Юха Молaри http://personal.inet.fi/business/molari/