perjantai 9. huhtikuuta 2010

Tšetšenian separatistien vihamytologian synty

Olipa tänään ilo lukea Nikita Tihonovin toimittama akateeminen artikkelikokoelma. Kyseinen teos on syntynyt 2002 Lomonosovin yliopiston historiallisessa tiedekunnassa Moskovassa. Aihekin osuu itse ytimeen: Tšetšenian separatismi (1990–1991) (Чеченский сепаратизм 1990-1991). Näitä seikkoja tarkastelen sittemmin kesällä kirjassani seikkaperäisemmin.

Tunnetun venäläisen sanomalehden («Независимой газеты») ansioitunut toimittaja Igor Rotar korostaa tuossa teoksessa, että ”fundamentalistinen” islamin tulkinta tuli merkittäväksi aggressioiden käyttövoimaksi vasta 90-luvun alun kriisin syttymisen jälkeen. Wahhabitit ja jihad saapuivat alueelle, jossa oli jo valmis kriisi. En kokenut ilmaisua kovin tarkaksi, mutta viitteelliseksi. On todellakin nähtävissä, että brutaalit vallanhimoiset roistot aloittivat toimintansa ilman uskonnollista missiota ja uskollisuutta Allahille. Ryöstely ja henkilökohtainen rikastuminen sekasortoisessa tilanteessa sanelivat enemmän separatistien toimia kuin Koraanin suurat.

1980-luvun teollisuuden jättiläinen

Tutkimus muistutti myös aiheellisesti, ettei kriisin alkua pidä tarkastella vasta maaliskuulta 1990 alkaen, ja vielä vähemmän vuodesta 1999 alkaen, vaan aiheellista on tiedostaa voimakas sosiaalinen ja kulttuurinen muutos Tšetšeniassa ja Ingušiassa 1960-1980 –luvuilla. Aiemmin väestöä oli ollut runsaasti vankileireillä, poliittiset rajoitteet olivat leimanneet alueen kehitystä. Nyt alkoi kaupungistuminen. Merkittävä osa väestöstä sai ammatin teollisuudesta, varsinkin öljytuotannosta sekä puunjalostusteollisuudesta ja tekstiiliteollisuudesta. Grosnyssa tšetšeenejä oli 30,5 % (121 350), inguušeja 5,4 % (21 436), mutta venäläisiä, ukrainalaisia ja valkovenäläisiä yhteensä 55,8 % (222 086). Groznyn alue ja Azerbaidžan olivat tärkeitä öljyntuottaja-alueita entisessä Neuvostoliitossa. 80-luvulla Pohjois-Kaukasian Tšetšenia-Ingušia kasvoivat eräänlaisiksi "teollisuuden jättiläisiksi", joille veti vertoja vain Pohjois-Ossetian teollisuus sotateollisuuden voluumin tähden.

Samaan aikaan maatalous ei kuitenkaan pystynyt työllistämään riittävästi. Monet nuoret tšetšeenit olivat "maaseudun ylijäämäväestöä”, joka joutui pakenemaan muille alueille tai sekaantuivat rikollisuuteen. Joidenkin arvioiden mukaan ”ylijäämäväestö” oli 100 000 - 200 000 ihmistä, 20-30% työikäisestä väestöstä. Tämä ryhmä muodosti aseellisen separatismin reservin, joita ammattisotilaat ja bandiittijohtajat värväsivät joukkoihinsa sittemmin.

Vuonna 1970 Neuvostoliitossa asui 612 674 tšetšeeniä ja vuonna 1979 heitä oli 755 782, vuonna 1989 oli jo 958 309. Alueella oli poikkeuksellisen vahva syntyvyys. Jo Neuvostoliiton loppuvuosien aikana suuren syntyvyyden ja työllisyysongelmien lisäksi aluetta leimasi poikkeuksellisen runsas rikollisuus. Neuvostoliiton Keskuskomitean sisäasiainministeriö sai 7.5.1971 ministeri NA Shchelokovin (Н. А. Щелоков) huolestuneen ilmoituksen, että ”Tšetšenian-Ingušian, Pohjois-Ossetian, Dagestanin, Kazakstanin ja Kirgisian alueilla on pitkään jo jatkanut tšetšeenien ja inguušien rikollisten laittomien joukkojen toiminta. Joillakin alueilla ne ovat omistautuneet pankkiryöstöihin, kassakoneiden varastamiseen, väestön terrorisointiin, väestön karjan varasteluun”. Vuonna 1969–1971 Neuvostoliiton sisäministeriö toteutti useita toimenpiteitä, kuten sotilasoperaation joulukuussa 1969, jotta rikolliset voitaisiin täydellisesti poistaa alueelta. Ministeri ilmoitti vain puoli vuotta myöhemmin, että 347 rikollista piileskelee Tšetšenian ja Ingušian alueella. Useita konekiväärejä, pistooleja ja revolvereja takavarikoitiin alueelta. Vuonna 1989 Tšetšeniassa oli korkein luku kaikista Neuvostoliiton alueista, kun arvioitiin kenellä ei ollut edes keskiasteen koulutusta. Alueen väestön osuus tieteellisessä tutkimustyössä oli yksi pienimmistä kaikista Neuvostoliiton kansoista. Lapsikuolleisuus oli Tšetšenian kansalaisilla 39,3, kun keskimäärin Venäjällä 17,7. Nämä kielteiset tekijät selvästi loivat myös huonoa mainetta tšetšeenejä vastaan.

1970- ja 80 –luvuilla tapahtui nopea harppaus alueen koulutustasossa: Vuodesta 1957 vuoteen 1975 tšetšeeniopiskelijoiden määrä korkeakouluissa lisääntyi 70 kertaiseksi. Koulutustaso ei kestänyt kuitenkaan vertailua Neuvostoliiton parempien alueiden kanssa.

Separatistien vihamyytti

Tutkijat huomauttavat, miten jo Brezhnevin aikakauden järkyttävä korruptio aiheutti tyytymättömyyttä alueen ihmisissä. NKP:n keskuskomitealle jättämässään raportissa 30.4.1966 KGB päällikkö kirjoitti, että tällöin tšetšeenien ja inguušien keskuudessa "elää vihamielinen asenne tasavallan muita kansallisuuksia vastaan, erityisesti venäläisiä vastaan: tšetšeenit ja inguušit haluavat syrjäyttää työntekijöinä muut kuin alkuperäiskansojen kansallisuudet”. Sittemmin tšetšeenien nuoressa sukupolvessa sai jo paljon kannatusta projektioajattelu, jossa omista ongelmista syytettiin Stalinin karkotuksia ja sillä hetkellä eläviä venäläisiä: tapahtui projektio venäläisiin, vaikka Stalin ja Berija olivat gruusialaisia ja Neuvostoliiton johto on ollut aina monikansallinen. Venäläinen tutkimus kuvaa karkotuksen kollektiivista traumaa hyvin osuvasti. Ilmiö tunnetaan Suomessa paremmin Baltian surullisena myyttisenä historian väärentämisenä ja diskriminaationa.

Noin 20 vuotta sitten – tarkalleen ottaen 23–26. maaliskuuta 1990 – Groznyissa esitettiin vallankumouksellinen väite, että valta oli siirtynyt Korkeimmalta neuvostolta separatistien perustamalle Tšetšenian kansan kongressille ОКЧН). Johtajaksi saapui Virosta kaikkea muuta kuin demokraattisissa ja reiluissa vaaleissa valittu kenraali Džohar Dudajev (Джохар Дудаев). Yaragi Mamadaev ehdotti kenraalia tehtävään kongressissa. He olivat tutustuneet kesällä 1990. Dudajev oli sopiva nukke tehtävään. Separatistien viesti oli myyttinen: ”vapautua jo vihdoin ikivanhasta taistelusta, niin että vapautta rakastavat tšetšeenit irtaantuvat Venäjän keisarikunnan siirtomaatyranniasta”. Tämä ideologisen Venäjä-vihakuvan rakentajina olivat D. Dudajev, Udugov ja Z. Jandarbijev. "Tšetšeenien vallankumous" rakensi menneisyydestä myytin: dramaattinen esitys menneisyydestä, Kaukasian sodasta 1800-luvulla ja Stalinin karkotusten kollektiivisesta traumasta. Dudajev puki vihamyytin puheeksi: ” Venäjä ei ollut turvasatama tšetšeeneille, vaan helvetti, ei äiti vaan äitipuoli. Kaukasian sodan jälkeen on ollut tsaarin tuottamaa valtavaa sortoa, tšetšeenit kapinoivat useita kertoja, mutta maksavat hinnaksi tuhansia parhaita poikiaan.”

Pormestari heitettiin ikkunasta ulos

6.11.1991 Grosnyissa järjestettiin brutaaleja levottomuuksia, joissa Dudajevin johtama kongressi otti hallintaansa hallituksen rakennuksia. Venäjän nykyisen duuman edustaja Ahmar Zavgajev oli tapahtumien silminnäkijä. Hän kuvaa separatistien julmuutta: "tuo päivä oli ryöstelyä, terrorismia ja tyranniaa”. Separatistit pieksivät yli 40 kansanedustajaa. Aseelliset ryhmät tunkeutuivat ministerineuvoston rakennukseen, radio- ja televisioasemalle ja kaupunginvaltuuston rakennukseen. Venäjän viranomaiset eivät ole koskaan vastannut näihin tapahtumiin. Kaupungin neuvoston puheenjohtaja Vitali Kutsenko (Виталий Куценко) tapettiin brutaalisti: heitettiin ulos toimistonsa ikkunasta. Tšetšenian-Ingushian syyttäjä Aleksandr Puškin tapettiin, kun hän oli poistumassa rakennuksesta. Tämän jälkeen alkoi venäläisväestöön kohdistettu kansanmurha separatistiterroristien johdolla. Silminnäkijänä Zavgajev kertoo: ”Kutsenko oli ennakkotapaus. He halusivat nähdä, miten Venäjän johto reagoisi henkilön kuolemaan, kun tämä oli Grosnyin entinen pormestari ja komitean ensimmäinen sihteeri. Ei vastausta! Tämän jälkeen alkoi venäläisten kansanmurha. Venäläisten osuus – öljyalalla, kemistit ja monet asiantuntijat – oli noin kolmasosa tasavallan väestöstä”. ”Vallankaappauksen” johto määräsi, ettei korkeimpiin tehtäviin voi enää nimetä "henkilöitä, joilla on ulkomaalainen syntyperä."

Hruštšov oli aikoinaan antanut tšetšeenien palata takaisin alueelle, sillä hän koki, etteivät nämä ole sellainen separatistinen poliittinen voima kuin mitä oli tavattavissa Baltiassa tai Länsi-Ukrainassa. Tšetšenian separatismi oli nyt 90-luvun alusa vastaus surulliseen valtatyhjiöön, joka syntyi Gorbatšovin taitamattomasti käynnistämässä perestroikassa ja sittemmin Jeltsinin merkillisyyksistä.

Tšetšenian separatistit eivät edusta kansan tuntemaa islamia

Tšetšenian separatismilla ei ole mitään vakavaa kansallista "juurta". Paikalle saapuivat kriisin alkumetreillä wahhabiitit – kiivashenkiset islamistit. Nämä tahtoivat rakentaa alueelle "globaalin jihadin” etnoterrorismin hengessä. Hiukan turhan leimaavasti on sanottu, että vastakkain olisi islamin hiukan mystisempi sufilainen suuntaus ja nk. ”wahhabitit” (wahhabismi, arab. ‏الوهابية‎ Wahhābīya), koska ilmiö on moninaisempi. Lähtökohta näyttää pikemmin juuri siltä kuin Igor Rotar väittää tutkimusartikkelissa, että uskonnollisuus ei ollut lähtökohta separatismille, mutta pian paikalle tulivat ”fundamentalistit”, jotka alkavat taistella ”Allahin nimissä”. Nämä muslimikiihkoilijat, alueen islamilaisen tradition turmelijat, tunnetaan tällä hetkellä mm. Kavkaz Centerin aineistosta. He eivät puhu kansan äänellä, vaan ulkoapäin saapuneen uskonvimman hengessä. Tämä johtaa harhaan 2000-luvun muslimeja, jotka eivät enää aina muista, että kriisi alkoi roistojen käsissä kunnes ulkoapäin lähetetyt Al-Qaidaan ja Osama bin Ladeniin läheisesti liittyvät muslimit halusivat saattaa separatismin päätökseen – ja ehkä hyötyä ase- ja huumekaupasta, joka muodostui tärkeäksi alueella.

Joka tapauksessa tšetšeeniseparatistien fanaattisuus ei ole syntynyt alueen omasta uskonnollisesta islamilaisesta traditiosta, jossa on itse asiassa perinteisesti suhtauduttu myös islamiin kriittisesti, varsin liberaalisti, avoimesti ja luottavaisesti. Uskonnollinen fanaattisuus tulee ulkoapäin saapuneena ”tuontitavarana”, se ei synny myöskään maassa jo olleesta innokkaammasta – vähemmän maallistuneesta - uskonnon harjoituksesta, joka on purkautunut sufilaisuutena. Suufilaisuudessa korostetaan suvaitsevaisuutta ja uskontojen moninaisuutta. Alueelle saapunut islamilainen tuonti-ideologia on wahhabismia, nämä moittivat jopa sellaisia muslimeja, jotka eivät kasvata pitkää partaa! Heidän mukaansa terrorismista voi olla monta eri mieltä, mutta he eivät suostu sanomaan ehdotonta kielteistä tuomiota terrorismille. Esimerkiksi joitakin aikoja sitten imaami Abu Usamah saarnasi julkisesti jihadin puolesta. Osama bin Laden lienee tällä hetkellä pahamaineisin tämän hengen muslimi. Etnografi ja kirjailija Zalpa Bersanovan selkeää esitystä separatistien toisenlaisen, ulkoa tuodun islamin luonteesta on esitelty Pieni puu –blogissa, jossa kerrotaan mm. Ruslan-nimisen tšetšeenimiehen tarinan: ”Hän oli vuonna 2002 Moskovan Dubrovka-teatterin kaapanneiden terroristien joukossa. Hänen tarinansa osoittaa myös, että wahhabismin ideologia ei ole ristiriidassa vain todellisen islamin kanssa, vaan myös – mikä kenties on vielä tärkeämpää – tshetsheeniperinteiden kanssa. Ruslanin tarina toistuu muodossa tai toisessa yhä uudestaan ja uudestaan nyky-Tshetsheniassa. Ennen ”wahhabiitiksi” tulemistaan Ruslania pidettiin kelpo nuorena miehenä. Hänen ainoa heikkoutensa oli, että hän rakasti kovasti naisia ja vietti kutakuinkin vapaamielistä elämää. Hänen isänsä oli erittäin hyväntahtoinen, kunnollinen mies. Isä oli orpo, joten saatuaan oman perheen se tuotti hänelle suurta mielihyvää, ja hän piti tarkasti silmällä lastensa kasvatusta. Kahden Tshetshenian sodan välillä pahamaineinen arabitaistelija Khattab johti kapinallisten koulutusleiriä Gudermesin kaupungissa. Ruslan, 20, meni sinne ystäviensä kanssa silkasta uteliaisuudesta nähdäkseen mitä siellä tehtiin. Hän palasi kotiin 200 dollaria rikkaampana. Hänen isänsä kysyi missä hän oli ollut ja mistä saanut rahat. Isä meni itse katsomaan Khattabin harjoitusleiriä. Kolmen päivän kuluttua sekä isä että poika olivat silmiinpistävästi muuttuneet. Isä näytti siltä kuin hänet olisi hypnotisoitu. He molemmat alkoivat julistaa että on vain yksi jumala, Allah, ja että Muhammed on hänen profeettansa. Muita uskonnollisia hahmoja tai profeettoja ei ole, ja uskonnollisiin tapahtumiin osallistuminen on turhaa eikä mitää aiemmankaltaisia harjoituksia tarvita. Perheen oli vaikea selviytyä kahden wahhabiitin kanssa. Ruslan pakotti äitinsä ja sisarensa pitämään hijabia. Heidän kieltäytyessään Ruslan sanoi äidilleen: ”Jos et olisi minut synnyttänyt nainen, tappaisin sinut.” Tšetšeenien enemmistö pitää alueensa vaarallisimpana asiana tai ilmiönä wahhabismia, joka on ristiriidassa todellisen islamin kanssa ja rikkoo alueen vanhat traditiot. Tšetšeenit ”pelkäävät wahhabiitteja melkein lamaantumiseen asti”.

Bandiitit aloittivat venäläisväestön kansanmurhan

Vuosina 1991–92 Tšetšenian venäläisväestöä vastaan hyökättiin niin rajusti, uusi separatistien sotilaallinen uskontulkinta raivasi valtaa ja tilaa. Monet venäläiset myivät asuntonsa pilkkahintaan ja joutuivat poistumaan Tšetšeniasta. Mikä oli Venäjän reaktio: valitettavasti ei mitään reagointia!

”Presidenttivaaleissa” saavuttamansa voiton tähden 27.10.1991 Dudajev julisti, että Venäjällä oli kolme päivää aikaa poistua maasta. Vaaleissa äänesti 10-12 % äänioikeutetuista. Vaalien äänestystilanteissa ei kysytty henkilöllisyyspapereita, kahden viikon kampanja-aika oli riittämätön käytännöllisesti katsoen sotatilalain vallitessa, tšetšeenien laiton järjestö toteutti lain ja laati sen säännöt, vaaleilla ei ollut lainkaan riippumattomia tarkkailijoita. Tuloksena oli, että venäjänkielinen väestö ei käytännöllisesti katsottuna äänestänyt lainkaan vaaleissa. Verojen maksu lakkautettiin Venäjälle. 2.11.1992 Korkein neuvosto julisti Tšetšenian valevaalit laittomaksi. Jeltsin tuli Venäjällä valtaan. Hän ilmoitti, ettei keskustele laittomien separatistien kanssa. 31.11.1992 Tšetšenian ”parlamentti” ilmoitti kansallistavansa Tšetšenian alueelle sijoitetun Neuvostoliiton armeijan. Dudajev otti haltuunsa 42 tankkia, 34 taisteluajoneuvoa, 139 tykkiä, 20 kannettavaa ilmatorjuntaohjusta, 5 MIG-260:a ym. Tuloksena oli lopulta Tšetšenian ensimmäinen sota, 11.12.1994 – 31.8.1996. Voimme kysyä, miksi Gorbatšov ja Jeltsin olivat niin kyvyttömiä, etteivät Neuvostoliiton ja Venäjän joukot huolehtineet yhteiskuntajärjestyksestä jo neljä vuotta aiemmin vuonna 1990. Miksi piti odottaa nämä neljä vuotta?

Tšetšenian laiton separatistijohto kannattajineen syyllistyi seuraavina vuosina yli 200 000 venäläistä vastaan tehtyyn murhaan, ryöstöön, kidnappaukseen, kiristykseen tai muihin rikoksiin. Assinovskajan kylän asukkaat kirjoittivat toukokuussa 1994 vetoomuksen presidentti Boris N. Jeltsinille: "... me elämme pelossa. Maailman rikolliset kerääntyvät meidän kyläämme. Tuo kaikki tapahtuu ilman rangaistusta eikä kukaan ota vastuuta laillisuudesta. Pyydämme apua venäläisille pakenemaan Venäjälle. Maassa suljetaan kouluja, sairaaloita, eläkkeitä ei makseta eikä sosiaalietuuksia, työttömyys on noussut 70 %:iin, orjuus on alkanut kehittyä".

Laajamittaisen ryöstelyn käynnissä Tšetšenian junissa tehtiin laajamittaista ryöstelyä. Vuoden 1993 aikana ryöstettiin 559 junaa kokonaan tai osittain ja noin 4000 autoa 11,5 miljardin ruplan arvosta. Vuosina 1992 - 1994 Tšetšenian junissa tehdyissä ryöstöissä kuoli 26 rautatiealan työntekijää. Näissä olosuhteissa liikenneministeriön oli lopulta lopetettava väliaikaisesti junaliikenteelle Tšetšenian alueella syyskuusta 1994 lähtien. Venäjä ilmoitti, että ryöstäjät ovat usein olleet Dudajevin järjestelmän rikollisia. Vuosina 1991–1994 tšetšeeniä tekivät myös toistuvasti Venäjän alueella iskuja, joissa seurauksena oli kaappauksia, pankkivankien ottamisia, sieppauksia ja lunnasvaatimuksia. Tšetšenian viranomaiset kieltäytyivät johdonmukaisesti yhteistyöstä Venäjän liittovaltion viranomaisten kanssa, kun viranomaiset etsivät menetelmiä suojata ja vapauttaa panttivangit. Tšetšenia kehittyi nopeasti välietapiksi aseiden ja huumeiden salakuljetukselle; muistettakoon että Afganistanissa oli useilla separatisteilla tärkeitä yhdyshenkilöitä. Tavaroiden salakuljetus villiintyi. Venäjän sisäasiainministeriön mukaan Tšetšenian jengit käytännössä pitivät monopolia laittomien huumeiden markkinoilla monilla alueilla Venäjää, lähinnä Kaukoidässä, Moskovassa, Pietarissa ja muissa suurissa kaupungeissa. Tšetšeniassa oli merkittävää heroiinin tuotantoa. Vähintään 90 % Tšetšenian öljystä myytiin laittomasti, vuoden aikana saadut tulot 800–900 miljoonaa dollaria tulivat Tšetšenia korkea-arvoisten separatistien johtajille. Venäjän rahoitusjärjestelmälle koitui myös triljoonien ruplien vahinko väärennetyistä rahasta ja asiakirjoista. Jegor Gaidar (Егор Гайдар) sanoi että Tšetšeniasta tulevan väärennetyn rahan määrä on niin valtava, että on mahdollista, että ongelma tuhoaa koko pankkijärjestelmän ja romahduttaa valtion. Lopulta rikossyytteet nostettiin väärennetystä rahasta yli 500 Tšetšenian kansalaista vastaan. Tšetšenian propaganda reagoi tilanteeseen päinvastaisesta näkökulmasta: heidän mukaansa Moskovan turvallisuuspalvelun suojeluksessa mafia ryösti junia! Virallisesti kukaan ei tunnustanut Itškerian tšetšeenitasavaltaa ja Tšetšenia separatistien ”valtiota”. ”Presidentti” Dmitri Dudaev ja ”oikeusministeri” E. Sheripovoy sanottivat valevaltionsa venäläisvastaisen ideologian julkilausumaksi: "Venäläisyys on erityinen muoto ihmistä vihaavalle ideologialle, sen perusta on sovinismissa sekä täydellisessä hengellisyyden puutteessa ja moraalittomuudessa. Sen toimintaperiaatteena on tuhota kaikki asiat, harjoittaa palaneen maan taktiikkaa. Se luo orjallisen mentaliteetin, joka ylpeilee historian väärentämisestä ja laajentumisesta vieraille alueille ja muiden kansojen pariin. Rasismi on sille ominaista, kun se luo jatkuvaa poliittista, oikeudellista ja ideologista kauhua. Venäläisyys on Venäjän kansallinen ja valtiollinen poliittinen ideologia”.

Venäjän syyttäjät ja lainvalvontaviranomaiset eivät pystyneet enää toimimaan Tšetšenian alueella, koska koko järjestelmä oli tuhottu. Dudajevin joukot takavarikoivat Neuvostoliiton tukikohdista aseet ja puolustustarvikkeet Tšetšeniassa. Kaiken lisäksi Dudajevin Tšetšeniajoukot saivat aseapua Turkkista. Saudi-Arabiasta, Jordaniasta, Iranista, Afganistanista ja Pakistanista. Venäjällä oli käynnistettävä sotilasoperaatio perustuslaillisen järjestyksen palauttamiseksi Tšetšeniaan.

Venäjän sotajoukot tulivat neljä vuotta liian myöhään

Itškerian tšetšeenitasavallan, Tšetšenia separatistien ja vapaaehtoiset UNA-UNSO taistelijat sekä arabien palkkasoturit kävivät aseelliseen vallananastukseen komentajiensa Johar Dudajevin, Aslan Mashadovin, Ahmed Zakajevin, Ahmad Kadyrovin, Ramzan Kadyrovin, Zelimhan Jandarbijevin, Shamil Basajevin, Ruslan Gelayevin, Salman Radujevin, Turpal Ali Atgeriyevin, Hunkar Pashan Israpilovin Abdul-Halim Sadulayevin, Ilyas Akhmadovin, Vakha Arsanovin, Arbi Barayevin, Abdul-Malik Mezhidovin, Aslambek Abdulzhadzhievin, Apti Batalov in, Aslanbek Ismailovin, Alihadzhiev Ruslanin ja Ruslan Hayhoroevin johdolla. Kukin em. komentaja esitellään seikkaperäisemmin Abdullah Tammen ja Juha Molarin kirjassa, jossa käsitellään Kaukasian terroristeja ja heidän ulkomaisia suhteitaan. Separatistien joukot kärsivät 17391 sotilaan tappiot. Virallisten tietojen mukaan Venäjän tappiot olivat 5500 henkilöä. Separatistien yritys laillista järjestystä vastaan aiheutti konfliktin ja suunnattomasti kärsimystä.

Separatistit eivät osoittaneet kykyänsä luoda yhteiskuntaa. He eivät edusta myöskään kansan omaa eetosta, islamilaisen uskon tulkintaa, vaan ulkopäin ohjattua terroristijärjestöjen kanssa flirttailevaa vääristymää.