lauantai 22. toukokuuta 2010

Latvian ja Liettuan presidentit väärentävät metsäveljien terroristiryhmistä kansallissankareita!

Metsäveljet (latv. miško broliai) olivat aseellinen bandiitti- ja terroristiryhmä, joka tuli tunnetuksi erityisesti Liettuan, Latvian ja Viron alueella 1940- ja 1950- luvuilla raakojen murhien ja tuhotekojen tähden, kun se yritti tuhota Neuvostoliiton vallan alueella. Poliittisesti metsäveljien porukka oli todellisuudessa hajanaisempi kuin on tahdottu ilmaista, kun heidät on nähty Neuvostoliiton historiankirjoituksessa puhtaasti tarpeettoman yksipuolisesti pelkkinä vanhoina natseina ja heidän seuraajinaan. Tämä on totta vain osittain: metsäveljistä huomattava osa osallistui todellakin Saksan puolella sotaan Neuvostoliiton hallitusta vastaan. Erityisesti holokaustiin - juutalaisia ja kommunisteja tappavaan kansanmurhaan - osallistuneet Hitler-henkiset entiset sotilaat alkoivat pakoilla metsissä ja terrorisoida muita. Todellinen kuva on moni-ilmeisempi: huomattava osa ”veljistä” oli yksinkertaisesti epäsosiaalisia rikollisia, jotka ryöstivät ja tuhosivat järjestyneen yhteiskunnan toimintoja. Heillä ei ollut mitään rakkautta kotimaansa väkeä kohtaan. Esimerkki pieneltä alueelta kerätty kooste aivan lyhyeltä ajalta paljastaa selvästi, miten ”epäpatrioottista” metsäveljien ryöstely varsinaisesti oli: vuoden 1945 touko-joulukuulta metsäveljien tilille tuli kymmenien kauppojen ja osuuskuntien ryöstöt Viron Viljandin ympäristössä. Kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä gangsterit ottivat kiinni, veivät ehkä metsään ja ampuivat julmasti. Pikkukaupungissa kesäkuussa 1945 ryöstettiin paikalliskauppa, saaliina viiniä, savukkeita, kenkiä, keksiä. Mitä isänmaallista vapaustaistelua tämä oli? Metsäveljet eivät tässä vaiheessa ajatelleet isänmaallisia, vaan mainittu julkinen viestintä tuli tunnetuksi vasta, kun Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Ruotsi innostuivat tukemaan Neuvostoliittoa vastustavaa hajottavaa toimintaa. Heinäkuussa 1945 metsäveljien Rosenberg, Jan, Pjargma ja Tombak sekä eräät muut ryöstivät Kiddun osuuskunnan ja veivät 150 metriä tekstiiliä, teollisuustuotteita ja elintarvikkeita. Elokuussa 1945 samat bandiitit ryöstivät Raudnan aluetta, lokakuussa Riman aluetta. Surmia ja ryöstöjä tapahtui useita noilla alueilla. Lokakuun 1945 lopussa kaksikymmentä bandiittia ryösti sokeria, hunajaa, vodkaa, kumisaappaita ja muita tarvikkeita. Joka kuukausi nämä ”veljet” ryöstivät ja murhasivat ilman mitään rakkautta alueen väestöä ja isänmaata kohtaan.

Mielikuva muuttui sekavasta aseellisesta rikollisjoukosta myönteiseksi historian väärennöksen seurauksena, kun Latvian presidentti Valdis Zatlers (Latvian presidentti 8.7.2007 alkaen) julisti mainitut ”metsän veljet” sankareiksi ja maansa patriooteiksi vasta pari vuotta sitten! Tällä viikolla Liettuan rautarouva päätti omasta halustaan raiskata historiaa. Venäjän ulkoministeriön Andrei Nesterenko (Представитель российского МИДа Андрей Нестеренко) on arvostellut kovasanaisesti Liettuan presidentin Dali Grybauskaiten – Liettuan rautarouvan – merkillistä röyhkeyttä: Liettuan presidentti kirjoittaa historiaa Venäjä- ja Neuvostoliitto-vastaiseksi eikä piittaa mitään rehellisyydestä. Liettuan presidentti jakoi äskettäin 15.5.2010 palkintoja kuolleiden ”metsäveljien” (latv. Meza brāļi) sukulaisille ja korosti, että ”nämä sissit osoittivat maailmalle, että Liettuan vapaaehtoinen liittyminen Neuvostoliittoon oli vain myytti”. Andrei Nesterenko ihmetteli Liettuan presidentin kaksinaismoraalia, kun toisaalla Liettuassa tahdotaan kehittää käytännön yhteistyötä Venäjän kanssa parempaa keskinäistä ymmärtämistä ja luottamusta varten, mutta toisaalla röyhkeästi Liettuan presidentti manipuloi maansa sisäpoliittisia tarpeita varten historiallista muistia. Andrei Nesterenko sanoi pettyneenä torstaina 20.5.2010, että Venäjällä ilmeisesti ennätettiin ennenaikaisesti iloita Liettuan ja Venäjän vuoropuhelin uudesta tasosta ja mahdollisuuksista. Palkintoseremoniassaan Grybauskaite juhlisti metsäveljiä siitä, että metsäveljet keskittyivät (muka) puolustamaan kansallista identiteettiä sen hävittämistä vastaan. Presidentti ei kuitenkaan tarkoittanut, että Liettuan kansallinen identiteetti olisi kauppojen väkivaltaista ryöstelyä vodkan, kumisaappaiden ja hunajan tarpeita varten. Liettuan on mahdotonta rakentaa hyvää yhteistyötä Venäjän kanssa, jos se tahtoo kuitenkin toisaalla manipuloida historiaa tällaisten väärentämisten avulla.

Nythän Liettuan ja Latvian (toki myös Viron) tavassa kirjoittaa metsäveljistä isänmaallisia hyväntekijöitä on kyse uuden myytin kirjoittamisesta epävarmana koetun kansallisen identiteetin tarpeisiin, syntyy korvaava identiteetti (”compensatory identity”, Ervin Staub). Egopsykologian lähtökohdista ilmiöitä tarkastelevat psykohistorian tutkijat (mm. Norman Holland, toki mainittu liikaa tekstin eheyden perusteella tekee johtopäätöksiä mainitusta identiteetistä) voivat kiinnittää huomiota ihmisen ja myös poliittisten johtajien tarpeeseen rakentaa identiteettiä. Täten Liettuan ja Latvian uudessa myytinkirjoittamisessa on kyse itse asiassa ihmiskunnan hyvin tyypillisestä primitiivisestä tarpeesta etsiä identiteettiä, kun toisaalla tahdotaan ohjelmallisesti hylätä perinteinen identiteetti. Sisäpolitiikan tarpeita varten syntynyt identiteetin rakentaminen luo kuitenkin näitä surkuhupaisia ja vakavia vääristymiä historian käyttöön politiikkojen puheissa. Kun katselee uuden myytinkirjoittamisen aineistoa, vaikuttaa siltä, että kaikki Neuvostoliiton järjestelmää vastaan taistelevat enemmän ja vähemmän hullut rikolliset kelpaavat uuden myytin sankareiksi. Uudessa myytissä Neuvostoliiton järjestelmä kokonaisuudessaan samaistetaan alueella nyt asuviin nuoriin venäläisiin sekä naapurivaltioon Venäjään. Täten omia kansalaisiaan murhanneet ja ryöstäneet metsäveljet nostetaan poliittisessa propagandassa kansallissankareiksi, kun sitä vastoin laillisen järjestelmän puitteissa eläneet tapetut ja ryöstetyt virolaiset, liettualaiset ja latvialaiset saavat tuntea epäinhimillistävän arvonalennuksen tai ainakin syvän halveksunnan. Myytin lopputuloksena on julma tilanne, jossa alueella asuvat venäläiset joutuvat diskriminaation uhreiksi, mutta uuden myytin mukainen viha kohdistuu myös niitä virolaisia, liettualaisia ja latvialaisia vastaan, jotka antifasistisen suvaitsevaisesti ja rakastavasti sekä yhteistyötä harjoittaen tahtoisivat puolustaa venäläisten ihmisoikeuksia ja oikeusturvaa.

Tosiasiassa ”metsäveljet” eivät ole olleet yhtenäinen patrioottinen vapaustaistelijoiden armeija, sillä nimitys sulkee sisäänsä moninaisia rikollisia yksilöitä ja pienryhmiä, joilla ei ollut yhteistä keskusta, ei selkeitä maantieteellisesti määriteltyä strategiaa ja toiminta-aluetta. Liettuassa metsäveljet myös onnistuivat jossakin määrin vuosina 1944–1947 järjestäytymään enemmän tai vähemmän toisiinsa kosketuksessa oleviksi ”veljiksi”. Neuvostoliittoon kielteisesti suhtautuville länsivalloille olisi ollut hyvin sopivaa, että ryöstelevät rikollisryhmät olisi voitu koota vielä tehokkaammin yhteisen katon alle taisteluun Neuvostoliittoa vastaan. Näille sopi Toisen maailmansodan jälkeisessä tilanteessa metsäveljien avoin aseellinen taistelu, koska tuo taistelu palveli propagandistista viestiä suurelle maailmalle Baltian kansojen halusta itsenäisyyteen. Baltian väestö kuitenkin pelkäsi ja vihasi ryösteleviä murhaajia!

Yhtymäkohta on hämmästyttävä ”Tšetšenian” terroristien kanssa, joista usealla on myös raaka nuoruuden historia väkivaltarikollisina, huumekauppiaina ja rahanväärentäjinä. Alueen ulkopuolelta tullut uusi ideologinen ratkaisu – wahhabilainen militantti jihad – on tehnyt yllättäen vanhoista luopio-muslimeista, muslimiveljiään tappaneista rikollisista, ikään kuin patrioottisia kansansa rakastajia ja islamilaisen uskon esitaistelijoita. Jo kuvien perusteella Baltian ”metsäveljet” muistuttavat kovasti Doku Umarovin kaltaista terroristijohtajaa, jota ei puheiden, ilmiasun eikä taustan tähden kukaan erehdy pitää valtiomiehenä. Niin kuin Doku Umarovilla oli ennen ”vapaustaistelijaksi” (siis terroristiksi) ryhtymistään pitkä väkivaltarikosten taakka omallatunnollaan, niin myös länsivaltojen palvelukseen värväytyneet metsäveljet olivat ansioituneet yksin tai pienissä ryhmissä tekemissään ryöstöissä ja murhissa. Niin kuin Tšetšenian terroristit elävät vähemmän kansan tuella kuin ulkomaisella avustuksella, yhtä hyvin metsäveljet saattoivat jatkaa toimintaansa Neuvostoliittoa vastustavien Länsivaltioiden tuella ja ilman valtaväestön tukea. Länsivaltojen ohjauksessa irralliset rikollisryhmät saatiin koottua saman tavoitteen toteuttamiseen, kun tämä tavoite ilmaistaan hyvin yleisellä tasolla: Neuvostoliiton infrastruktuurin tuhoamista varten. Tätä varten metsäveljet hyökkäsivät kolhooseita vastaan. Puolueen ja hallituksen virkamiehet joutuivat terroritekojen uhreiksi. Myös valtava määrä Neuvostoliiton kansalaisia joutui terroristien uhreiksi. Kaikki tämä palveli länsimaisin silmin Neuvostoliiton infrastruktuurin tuhoamista. Metsäveljet eivät olleet varsinainen vapausarmeija, vaan 5-10 henkilön aseistettuja pienryhmiä, jotka levittivät kauhua kaikkialle. Heidän mustalle listalleen joutuivat vuosina 1947–1952 kaikki poliisit, puolueen jäsenet, lääkärit, opettajat, maanviljelijät ja heidän perheensä. Lopullinen voitto metsäveljistä tuli viranomaisten saadessa tukea paikalliselta väestöltä, joka sai ilmiantopalkkioita Neuvostoliiton hallitukselta. Paikallinen väki alkoi lopen vihastua 1950-luvulla terrorisoiviin metsäveljiin, valtaväestön sympatiaa ei herunut heille. Lopulta 50-luvulla kävi myös ilmeiseksi, etteivät Länsimaat enää uskalla pilata täysin suhteita Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto oli saanut myös ydinaseen, joten tasapainon löytämiselle oli vakavia perusteita.

Ensimmäiset ”Metsäveljet” eivät tulleet suinkaan Suuren isänmaallisen sodan jälkeen, kun Baltia oli vapautettu Hitlerin fasistisesta vallasta ja liittynyt varsin epädemokraattisessa äänestyksessä Neuvostoliittoon, vaan alueella oli elänyt jo vuosisadan alusta aseellisia pieniä rikollisjoukkoja. Tämäkin pitkä historia osoittaa, etteivät ”Metsäveljet” ole suinkaan Baltian isänmaallinen vapausarmeija Neuvostoliiton miehittäjää vastaan. ”Metsäveljet” ilmestyivät Latviaan jo vuonna 1905. Terroriliike syntyi samanaikaisesti kun kansanousu 1905 ja kesällä 1906 tapahtuivat. Yhden metsäveljesjengin aktivistina oli ollut Jan Berzin (Ян Карлович Берзин), josta tuli sittemmin Neuvostoliiton sotilastiedustelun johtaja.

Latvian ja Liettuan 2000-luvulla harjoitettu historian väärentäminen törmää omaan mahdottomuuteensa toisaalla, kun yhtäällä on haluttu glorifioida metsäveljet Baltian alueen oikein patriootteina. Metsäveljesten raaka historia alkaa kuitenkin jo 1900-luvun alkuvuosista.

Toisen maailmansodan jälkeen alkoi ankara propaganda Neuvostoliittoa vastaan. Tuossa propagandassa luotiin ohjelmallinen mielikuva, missä tarkoituksessa metsäveljistä rakennettiin rautaesiripun takana kamppailevia kansallissankareita. Sankaruus oli kuitenkin tässä vaiheessa vain länsimaisessa mediassa, ei paikallisten mielissä. Vuonna 1950 Chicagossa julkaistu kirja ”Partisaanit rautaesiripun takana” ei maininnut lainkaan metsäveljien tekemiä ryöstöjä tai siviilien tappamisia. KGB päätti valitettavasti vasta niinkin myöhään kuin 1959 Liettuan kommunistisen puolueen kanssa vastata länsimaiden propagandaan monografiatutkimuksilla metsäveljistä. Päätarkoituksena oli nyt tuoda ilmi esimerkkejä, miten Yhdysvallat, Britannia, Länsi-Saksa, Ranska ja Ruotsi tukivat ja koordinoivat Neuvostoliiton vastaista toimintaa näiden ”kansallismielisten” metsäveljien avulla. Tutkimuksissa myös tuotiin ilmi, että metsäveljien tarinat olivat vähemmän partisaanisen romanttisia, pikemmin karkureita ja rikollisia. Metsäveljien roistokunta surmasi vuonna 1946 Liettuassa 6112 henkeä. Metsäveljien terroristiryhmät surmasivat vuosien 1944–1956 aikana 25 108 ihmistä Liettuassa, joista 993 oli alle 16 vuoden ikäisiä. Valtaosa surmatuista oli tavallisia siviilejä, joilla ei ollut mitään osuutta Neuvostoliiton politiikkaan.

Latviassa ”metsäveljien” terroristisolut surmasivat vuosina 1944–1952 1562 NKP:n ja Komsomolin aktivistia, toistasataa Neuvostoliiton armeijan sotilasta, toistasataa em. perheenjäsentä. Vuosina 1946–1956 rosvot tappoivat 891 ihmistä, joista 447 oli puolueaktivisteja tai virkamiehiä tai sellaisia maanviljelijöitä, jotka olivat saaneet maata maareformin seurauksena. Neuvostoliiton harjoittama vastavakoilu paljasti Iso-Britannian aktiivisen panoksen metsäveljien toimintaan. Myös virolaisen sotilaskomentajan Alfons Rebasen läheiset suhteet ensin SS-Waffeniin, operaation ”Jungeleen” (johtajina Alfons Rebane, Stasys Žymantas, ja Rūdolfs Silarājs) ja sittemmin ”metsäveljesten” järjestäytymiseen sekä Britannian tiedustelupalveluun M16 osoittavat selkeästi, ettei ”metsäveljiä” voi pitää köyhän kansan äänen vapaana ilmauksena demokratiansa tarpeesta, vaan silloiseen terrorismiin olivat myös sekaantuneena huomattavat ulkomaiset poliittiset ja sotilaalliset tekijät, jopa suoranainen fasistinen ihmisviha, joka kelpasi nyt länsivaltojen tarpeissa Neuvostoliiton hajottamiseen. Metsäveljesten toiminnan tukemisen kansainväliset suhteet johtivat siihen, että 5.3.1957 Neuvostoliiton ulkoministeriö syytti Ruotsia hyvin avoimesti ja kovasanaisesti. Ruotsista oli venekyydillä salakuljetettu tukea terroristeille. Tukholmassa kiistettiin kaikki. Myös Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu toimi Baltian metsäveljien tukena, mutta he onnistuivat välttämättään Neuvostoliiton vastavakoilun paljastukset ja ansat paremmin kuin ruotsalaiset ja britit, mutta jäivät myös kiinni riittävän usein, jotta ”metsäveljien” ulkomainen rahoitus ja apu tulivat sittemmin selväksi. Rakkautta omaa kansaa kohtaan ei metsäveljien toiminnassa ole ollut koskaan.

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/