torstai 6. toukokuuta 2010

Pietarin muslimit äärinationalistien iskun kohteena

Pietarin keskustassa keskiviikkona 5.5.2010 klo 10:15 Moskovan aikaa (klo 9:15 Suomen aikaa) räjäytettiin kranaatti muslimien ”Halal-elokuu” («Халяль-Август») –kauppaa vastaan. Liike sijaitsee aivan Pietarin keskustassa ”Hevoskujalla” (Конный переулок 1/3).

Keskiviikkoaamun kranaatti-iskussa Pietarissa loukkaantui kolme henkilöä. 61-vuotias Tamerlan Kazeev (Тамерлан Казеев) sai sirpaleesta haavan jalkaansa, mutta palasi sittemmin päivällä takaisin töihin. 24-vuotias myyjätär Diana Psaplagarova (Диана Псаплагарова) sai haavan käteensä (joidenkin puheiden mukaan jopa aivotärähdyksen). 24-vuotias Abdlativ Mamadžanov (Абдулатив Мамаджанов) kipeytti selkänsä. Kenenkään loukkaantuminen ei ole vakava.

Alustavien raporttien mukaan kaksi nuorta venäläismiestä heitti kranaatin huoneiston F-1 myymälän ovea päin ja pakenivat. Kranaatista tuli kova ääni, mutta talon lasit säilyivät ehjänä. ”Halal-elokuu” myy muslimien elintarvikkeita. Se avattiin 28.5.2009. Liike on Pietarin ainoa puhtaasti islamilainen liike, josta voi ostaa täysin muslimiperinteiden mukaiset lihat ja muut ruoat. Halal-sana tarkoittaa puhtautta. Myymälä on vain 30 metrin päässä moskeijan portista. Moskeija ei ole kuitenkaan myymälän omistaja. Moskeija on rukouspaikka, ei kauppapaikka.

Muslimia vastaan ei saa hyökätä

Shamil Mugattarov (Шамиль Мугаттаров), Pietarin alueen eräs tärkeä muslimijohtaja, on luonnehtinut kauppaa Pietarin tärkeimmäksi ruokakaupaksi muslimeille. Hän on erityisesti valittanut, miten Moskovassa tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen on musliminaisilla ollut vaikeuksia suurkaupungeissa. He ovat kokeneet suoranaista syrjintää. Tavallisena kyläpappina olen itsekin saanut kuulla pietarilaisilta ystäviltäni vihamielisistä ylilyönneistä, kun nuoria tummia musliminaisia on työnnetty väkisin pois metrovaunuista.

Keskiviikkoiltana 5.5.2010 eräs suomalainen nainen soitti salaisesta puhelinnumerosta ja oli kiivastunut minua vastaan: ”Miksi sinä olet maahanmuuttajien puolella?” Kysyin, mitä hän tarkoittaa. ”Suomeen tulee kaikkia somaleita ja muslimeja, heidän vaatimuksesta ei enää voi viettää joulua, vaan pitää järjestää vain tonttuleikkejä lapsille. Muslimien vuoksi ei voi laulaa Suvivirttä”, nainen oli vihainen.

Kysyin, tunteeko hän yhtään muslimia, mihin kysymykseen nainen ei vastannut. Kysyin, onko hän lukenut Koraania, koska väittää tietävänsä tarkasti, mitä muslimit eivät muka hyväksy. Hän ei vastannut. Kerroin, että muslimit tunnustavat Jeesuksen neitsyt Mariasta syntyneeksi. Se on Koraanin pyhää sanaa, mutta sitä vastoin uskovainen muslimi ei kunnioita pakanallisia tonttuleikkejä suinkaan enemmän kuin Jeesusta. Nainen oli aivan ihmeissään. Kerroin, että suvivirren ja joulun poistaminen palvelee pikemmin suomalaisten Vapaa-ajattelijoiden, suomalaisten ateistien, pyrkimyksiä: vaatimukset eivät tule muslimeilta, vaikka toki jokaisessa yhteisössä on erilaisia. Nainen tuhisi puhelimessa ja sulki puhelimen.

Kaukasian terroristien teot voivat luoda vastakkainasettelua muslimien sisälle sekä muslimien ja kristittyjen välille: silloin terroristit ovat saavuttaneet voittonsa, koska he tahtovat sisäisen hajottamisen avulla rikkoa Venäjää ja ihmisten rauhanomaista kanssakäymistä ylipäätänsä.

Yltiönationalistit luovat riitoja ja alistamista

Tutkimuksia johtaa Andrei Lavrenko (Андрей Лавренко). Hänen mukaan epäilyt ovat ”nuoria slaavilaisnäköisiä”. Rikostutkintaa suoritetaan rikoslain 105 artiklan (murhan yritys) ja 222 perusteella (räjähteiden luvaton hallussapito) Viime vuosina on Pietarissa räjähtänyt useita pommeja, joista on syytetty paikallisia kansallismielisiä ryhmiä. Muun muassa McDonals-ravintola on kärsinyt räjähdyksestä vasta joitakin aikoja sitten.

Vuosi sitten nationalistinen verkkoyhteisö kehotti rakentamaan 5. toukokuuta vihan muistopäivän, koska ”Venäjän tahto” ("Русской воли") –nimisen ääriryhmän johtaja, ”Kansallissosialistisen puoleen” (Национал-Социалистическое общество, НСО) hallituksen jäsen Maxim Bazylev (Максим Базылев), jota kutsuttiin lempinimellä ”Adolf” (Адольф), teki vankilassa itsemurhan 27.3.2009. Nuori mies oli syntynyt 17.10.1980. Maxim ”Adolf” Bazylev oli murhanhimoisten jengien järjestäjä. Jengejä syytettiin noin 30 murhasta. Niin kuin jihadia ylistävillä terroristeilla, myös näillä ”nationalisteilla” on Venäjän sisäisen yhtenäisyyden hajottavat pyrkimykset ja toimintatavat.

Bortnikov kutsuu papit terrorismin vastaiseen toimintaan

Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n ja kansallisen terrorisminvastaisen komitean johtaja Alexandr Bortnikov (Александр Бортников) esitti äskettäin - 13.4.2010 -Moskovassa terrorisminvastaisessa kokouksessa hengellisille johtajille, papistolle ja yhteisöjen edustajille tärkeän kutsun terrorismin vastaiseen toimintaan. ”Pitää entistä systemaattisemmin toimia, hyödyntää hengellisten johtajien, papiston ja kansalaisjärjestöjen edustajien aktiivista osallistumista, jotta lisätään ihmisryhmien tietoisuutta, erityisesti alttiimpien nuorten, jotta nämä eivät lähtisi ideologisten ääriryhmien toimintaan”. Bortnikov myös muistutti, että 1.4.2010 Mahatškalan kokouksessa Venäjän presidentti Dmitri Medvedev oli nimenomaisesti huomauttanut, että vahvan operatiivisen toiminnan kanssa tulee myös parantaa ennaltaehkäisevää ja terrorismin vastaista toimintaa. Venäjällä sikäläisessä islamilaisessa mediassa Bortnikovin vaatimus on esitetty näyttävästi ja myönteisesti yhteistyön hengessä, koska valtavirran muslimit eivät voi hyväksyä terroristista kiihkoilua: jihad ei ole aseellista taistelua. Valtavirran muslimit kärsivät myös kansallissosialistien ja muiden nationalistien väkivaltaisista hyökkäyksistä sekä kasvavasta epäluulosta.

Venäjän islamilainen media on hyvin esimerkillinen, koska se sanoutuu irti terrorismista sekä kutsuu hengellisiä johtajia opetustehtävään terrorismia ja ääri-ilmiöitä vastaan. Milloin Suomessa nähdään samaa?

Abdullah Tammen, suomalaisen tunnetun muslimivaikuttajan, kanssa olen luterilaisena pappina kertonut aivan samaa viestiä kuin nyt Bortnikov: hengellisten johtajien tulee sanoutua irti äärinationalistisesta kiihkoilusta, hengellisten johtajien varottaa terrorismia suosivista ajatusrakennelmista ja aatteista.

Kuka haluaa uskontojen ja kansallisuuksien välisiä taisteluita?

Ketä kiristyneet välit hyödyttävät?

Wahhabilaiset jihadistit julistavat aseellista taistelua Allahin nimissä luopio-muslimeja, kristittyjä ja kaikkia muita vastaan. Tämä tulee selvästi ilmi Kavkaz-sivultolta kansainvälisenä naistenpäivän julkaistussa Doku Umarovin (Доку Умаров) puheessa.

Kavkaz-sivuston ylläpitäjällä Mikael Storsjö myös yllättäviä toisen äärimmäisen vastapuolen yhteyksiä! Kavkaz-sivuston sisaryhteisön Finrosforumissa toimii puheenjohtajana Heidi Hautala, joka on tunnetusi vaatinut erityiskohtelua kansallisbolševistisen puolueen (”Национал-большевистской партии ”) anarkistille Aleksei Nikiforoville (Алексей Никифоров), joka kuuluu Eduard Limonovin (Лимонов, Эдуард Вениаминович) johtamaan laittomaan ääriliikkeeseen. 1990-luvun alussa Limonov palasi Venäjälle ja perusti vuonna 1994 kansallisbolševikkien puolueen. Puolueen sisältö on äärimmäisen rasistinen: Limonov ei kaihda avoimesti luetella pahoja ihmisrotuja, joita ovat hänen mukaansa tšetšeenit, kroaatit, latvialaiset, tsekit, slovakit ja inguušit. Rasistisuus palvelee Limonovin tarkoitusperiä Venäjällä juuri siinä, että rodulliset ja uskonnolliset riidat rikkovat valtiollista yhtenäisyyttä.

Bortnikovin kehotus hengellisille johtajille ja vaikuttajille terrorismin vastaisen toiminnan hyväksi on erittäin perusteltu ja tarpeellinen: uskonto ei saa olla minkään värisen äärinationalismin palveluksessa. Kansalainen voi tuntea hyvää mieltä ja tervettä itsetuntoa omasta kansalaisuudestaan, mutta nationalismi on vääristyneeksi uskonnoksi muodostunut perverssi harhautuminen hengellisyydestä rodullisiin kulttimenoihin.


Abdullah Tammi on vedonnut toistuvasti uskonnollisiin johtajiin ja opettajiin


Abdullah Tammi vetoaa 21.11.2009 rauhan puolesta, oikean islamin hyväksi, terroristisia ääri-ilmöitä vastaan ja vaatii, että uskonnollisten opettajien ja johtajien pitäisi opettaa rauhanomaisia toimintatapoja yhteisöissään.

Abdullah Tammi 1.12.2010 kertoo terrorismin vastaisen lehdistötilaisuuden jälkeisistä ihmettelevistä tunnelmistaan, kun Suomessa Helsingissä ilmaantui yllättävän monia avoimesti Kaukasian terroristeja tukevia ihmisiä.

Abdullah Tammi 13.4.2010 puhuu rauhanomaisen, vastuullisen islamin puolesta väkivaltaista jihadia vastaan.

X X X X

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/