tiistai 25. toukokuuta 2010

Putin ja Vanhanen tekevät hyvää historiaa Lappeenrannassa 27.5.2010

Vietin tänään aikaani Vuosaaressa pitkäaikaisen hyvän Neuvostoliiton ja Venäjän ystävän kanssa. Abdullah Tammi muisti komeasti nuoruutensa vuosia, kun Neuvostoliiton ja Suomen YYA-sopimuksen hengessä telakalta valmistui isoja laivoja. En voinut muuta kuin vetää reilusti yhtymäkohtia nykyisen Venäjän ja Suomen mahdollisiin hyviin, molempia osapuolia hyödyttäviin suhteisiin, kun kehitämme taloutta ja yhteistyötä hyvinvoinnin edistämiseksi.

Abdullah Risto Tammi kertoo 25.5.2010 maahantulokiellon tunnelmista

Viro määräsi Abdullah Tammelle kymmenen vuoden maahantulokiellon, vaikka asian johdosta häntä ei oltu kuultu tai kuunneltu eikä hänelle ole langetettu mitään tuomiota rikoksesta eikä edes syytetty. Yleensä maahantulokiellon perusteena pitää olla vakavat rikokset, jotka uhkaisivat kansakunnan turvallisuutta.

Viro ilmeisemmin pelkää, että venäläinen väestö Itä-Viron demokraattisessa tasavallassa löytää itsensä, jos Viron vanha tuntija Abdullah Tammi käy maassa. Ehkä Viron poliittisessa eliitissä on joitakin, jotka pelkäävät oman menneisyytensä tähden, koska tietävät Tammen tuntevan heidät. Viron menettely ei tietenkään vastaa eurooppalaisen oikeusvaltion tuntomerkkejä. Joskus kohutut KGB-yhteydetkään eivät voi olla nykypäivän maahantulokiellon syynä ainakaan mistään muusta syystä, koska 60- ja 70- luvusta on kuitenkin pitkä aika ja itänaapurimme nimikin on jo vaihtunut. Demokraattisen oikeusvaltion toimintaperiaatteiden valossa Viron menettely on joka tapauksessa jälleen kerran huolestuttava ilmaus demokratiavajeesta ja identiteettihysteriasta Viron poliittisessa johdossa. Nykytilanteesta ei kärsi suinkaan vain virolaisten hyvä ystävä Abdullah Tammi, vaan myös virolainen ja venäläinen tavallinen väestö, jonka toimeentulosta huolehditaan Virossa vähemmän kuin uuden poliittisen mytologian rakentamisesta ja Afganistanin miehittämisestä. Katso, mitä Abdullah Tammi kertoi tänään Vuosaaressa – hänen muistojensa rakkailla alueilla.

KATSO UUSI VIDEO! ABDULLAH RISTO TAMMI 25.5.2010 http://www.youtube.com/watch?v=JXKj-rpv9gA

Katso myös: http://juhamolari.blogspot.com/2010/05/maahantulokielto-viron-apartheid.html

ja: http://juhamolari.blogspot.com/2010/05/abdullah-tammi-sai-kymmenen-vuoden.html

Lappeenrannassa tehdään 27.5.2010 hyvää historiaa


Olen iloisella mielellä valmistautumassa toisenlaiseen historian tekemiseen kuin mitä Virossa harjoitettu historianväärentäminen on. Virossahan vanhoja natsisotilaita kohotetaan kunniaan, vaikka nämä olivat toteuttamassa juutalaisten ja kommunistien järjestelmällistä murhaa. Virossa uudessa historian väärentämisessä vaietaan holokaustista, kun SS-Waffen ja metsäveljet saavat ansiottoman arvon kansallisessa uudessa mytologiassa. Sitä vastoin tämä parempi hyvän historian tekeminen tulee ilmi perjantaina 27.5.2010, kun Suomen pääministeri Matti Vanhanen ja Venäjän pääministeri Vladimir Putin tapaavat, lähettävät uuden nopeamman junan matkaan, ja käyvät keskustelua molemminpuolisesta hyödystä, jota innovaatiotalous tuottaa. Venäjä ilmaisee tahtonsa tehdä uutta hyvää historiaa, josta myös Suomen kansantalous ja Suomessa asuva väestö hyötyy. Tällainen ajanmukainen hyvän historian kirjoittaminen ja tekeminen on kokonansa muuta kuin Baltian alueella harjoitettu paha historia, historian väärentäminen.

Tervetuloa Vladimir Putin Suomeen! Suomessa valtaosa yrittäjistä ja työntekijöistä tervehtii kiitollisuudella kaikkia kehittyviä taloudellisia ja kulttuurisuhteita maittemme välillä. Valtioittemme hyvistä suhteista on valtava molemminpuolinen hyöty. Itsekin tulen innolla paikalle lehdistölle varattuun erityiseen tilaisuuteen: haluan kuulla ja kunnioittaa tervettä historian tekemistä, kun kaksi valtiota elää 2000-luvun elämää parempaa tulevaisuuttamme varten. Ehkä pistän jopa papin paidan, koska kyse on kuitenkin pyhemmän historian kirjoittamisesta kuin iänkuiset juoksuhautamuistelot, joita kirkoissamme yhä harjoitetaan säännönmukaisesti. Olen ikään kuin myös toivottamassa Jumalan siunausta valtioidemme hyville suhteille. Toki varsinainen tarkoitukseni on kirjoittaa artikkeli tapahtuman johdosta. Tämä innovaatioiden edistäminen ja valtiollisten suhteitten vahvistaminen on sitä tervettä historiaa erotukseksi sairaasta historiasta.

Olen surullinen kotitekoisista lieveilmiöistämme

Minua murehduttaa valtioittemme välisissä suhteissa Skandinaviassa ja Baltiassa tarpeettomasti vahvistunut historian väärentäminen, joka tukee moninaisia revansistisia tarkoitusperiä sekä Venäjällä pelottelua Nato-option hyväksi. Samanaikaisesti ilmenee Suomessa sekä politiikan tekijöissä että viranomaisissa myös kaikkinaista piittaamattomuutta Venäjää ja koko maailmaa vaurioittavaa terrorismia kohtaan: tuota välinpitämättömyyttä ja suoranaisten suosionosoitusten esittämistä terroristeille en voi mitenkään hyväksyä.

Omatuntoni ei voi sallia katsoa tyynesti ja välinpitämättömästi, että siviiliväestöä tai viranomaistehtäviä hoitavia ihmisiä surmataan niin kuin ”Kaukasian emiirikunnan” hyväksi taistelevat rikolliset tekevät. Ja että näitä terroristeja suositaan jopa Suomessa, jossa pitäisi olla hyvät suhteet Venäjään. Hyvillä suhteilla ymmärrän talouden lisäksi myös ihmiselämän kunnioittamista!

Oman pienen panoksensa kansalaisvastuun hyväksi annoimme jälleen tänään, kun Abdullah Tammi kertoi viitteitä niistä kokemuksistaan, joiden perusteella hän tietää Al-Qaida –terroristien rekrytointivideoitten kohteesta Suomessa sisältäpäin, ei ainoastaan Iltasanomien 14.5.2010 näyttävän lehtijutun perusteella. Sanottakoon murheellisena, että samaiset terroristihenkiset tahot ovat Suomessa innokkaita taisteluiden kannattajia myös Kaukasiassa, rahaa ja jopa ihmisiä kulkee sinne. Sanalla sanoen voin toivottaa teidät tervetulleeksi Suomeen, jossa tarvitaan myös vakavaa tervehtymistä siinä, mitä tulee Suomessa vaarallisesti romantisoituun kuvaan Venäjää vaurioittavista terroristeista.

KATSO UUSI VIDEO! ABDULLAH TAMMI KERTOO SUOMESSA OLEVISTA AL-QAIDA –KONTAKTEISTA! http://www.youtube.com/watch?v=Vi4BSdDr5J4

Katso myös muita videoita, joissa Abdullah Tammi ja Juha Molari käsittelevät Kaukasian terroristeja: http://juhamolari.blogspot.com/2010/05/abdullah-tammi-ja-juha-molari-tekivat.html

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/