maanantai 3. toukokuuta 2010

Suomen ulkoministeriö yhä suuremmassa pinteessä Rimma Saloseen kohdistuneen syrjinnän tähden

Venäjällä puhutaan nyt Rimma Salosesta enemmän kuin koskaan ennen, vakavammin kuin koskaan. Keskustelu näyttää nyt yltyvän todella voimakkaaksi. Vain Suomen ulkoministeriö ja valtioneuvosto voisi pelastaa Suomi-kuvasta sen, mitä vielä on pelastettavissa. Ulkoministeriön sisällä vallitsevasta kireästä ja epätietoisesta olosta leviää huhuja.

Vuosi sitten Stubb sai osakseen kovaa kritiikkiä ja jopa hermostui eduskunnassa kritiikin johdosta.
Mielenosoitus



Vladimir Putin

YLE V. Putinin vierailusta

Alexander Stubb hermostuu eduskunnassa Anton Salonen tapauksen johdosta

Suomessa on Anton Salosen oikeudenmukainen kohtelu muodostunut vaikeaksi. Ratkaisuvaihtoehdot ovat jääneet vähäisiksi, vaikka Suomella on tärkeät nappulat käsissä: (1) poliittinen vastuunotto Simo Pietiläisen teosta olisi välttämätöntä; (2) virallisen Suomen tulisi lakata kiistämästä Anton-pojan Venäjän kansalaisuutta; (3) laiton kuljetus rajan yli olisi saatettava syyteharkintaa ja rikosoikeudenkäyntiin, jotta fair play – reilu peli – saattaisi muodostua kiistelevien osapuolten välille; (4) syylliset olisi saatettava oikeudenkäyntiin Venäjälle.

Kaikki toivovat tietysti pienen pojan ja hänen molempien vanhempiensa parasta. Olen tavannut joitakin kertoja Rimma Salosen: voin tuntea varmuudella, että hän on hieno, tasapainoinen nainen niin kuin surullisessa tilanteessa voi enää olla. Rimma on äiti, joka rukoilee poikansa puolesta. Valitettavasti liian harvat äidit rukoilevat enää lastensa puolesta. Nyt Rimmalta halutaan ottaa pois myös tämä rukous poikansa puolesta!

Valitettavasti Suomessa ei asioiden ratkaisukyky näytä olevan hyvä. Tuomari ei uskalla tehdä päätöstä, jossa äidillä olisi oikeus tavata lastansa useammin tai jossa äidille palautettaisiin huoltajuus. Tässä pelissä ei valitettavasti pohdita lapsen etua: mikä olisi lapsen kohtalo, jos yksinhuoltaja ei syystä tai toisesta enää jaksa; mikä on pienen pojan psyykkinen kärsimys, kun hänen suhteensa omaan äitiinsä ja äidin edustamiin arvoihin jää kuvatun kaltaiseksi. Kevein ratkaisu kaikille osapuolille ja molemmille valtioille olisi saattaa lapselle oikeus tavata yhdenvertaisesti äitiä ja isää väliaikaismääräyksellä, kunnes Simo Pietiläiseen liittyvä tutkinta, tämän jälkeen Rimma Salosen oikeudenkäynti ym. ovat saatu päätökseen. Lapselle muutama kuukausikin on kuin koko elämä, mutta miten pitkäksi aikaa nyt katsotaan ikään kuin oikeutetuksi eristää äiti ja poika toisistaan. Se on toki suomalainen epäinhimillinen tapa, kuten Roman Lindin perheen järkyttävässä tragediassa nähtiin. Kuka opettaisi suomalaisille ihmisyyttä?

Virallinen Suomi kiistää yhä edelleen pienen pojan Venäjän kansalaisuuden ikään kuin Suomella olisi mitään sananvaltaa asiassa. Tämän kiistämisen avulla tahdotaan ”pelastaa” Suomen hallituksen ja konsuli Simo Pietiläisen ”kunnia”, kun poika otettiin pois äidiltä Venäjällä ja tuotiin laittomasti Suomeen.

Jos Suomessa myönnettäisiin, että Anton-pojalla on ollut Venäjän kansalaisuus, tulisi myös myöntää, ettei pojan isällä ja Simo Pietiläisellä ollut oikeutta viedä lasta äidiltä vastoin äidin tahtoa Venäjällä sekä tuoda näin rajan yli Suomeen. Nykyinen tilanne on muodostunut yhä ongelmallisemmaksi Suomessa: Rimman puolustajat ovat joutuneet painostuksen kohteeksi, poliittisesti hämärät toimet halutaan pimentää. Kaikki ovat voineet nähdä jo seuraukset, ettei Alexander Stubb ole toimintakykyinen Venäjä-suhteiden hoidossa. Koko sinä lyhyenä aikana, jonka Stubb on ulkoministerinä ollut, hän on saanut eniten julkisuutta juoksu- ja pyöräilysessioillaan, - sekä Stubbgate –skandaalillaan.

Yksi tärkeä syy Stubbgate –ongelmaan on hänen osallisuutensa Simo Pietiläisen kunnioitukseen lapsen salakuljetuksen jälkeen. Tällä hetkellä Rimma ei saa edes puhua venäjää lapsensa kanssa, jonka ensimmäinen kieli – äidinkieli – on nimenomaisesti venäjä. Lapselta riistetään pois myös ristit, jotka Rimma on antanut hänelle. Äiti ei saa pitää ruokarukousta, kun käy aterialle poikansa kanssa. Yleisön kirjoituksista näkyy valitettavasti, että kovin monet pitävät aivan oikeana, jos Suomessa elävältä lapselta kielletään äidinkieli, kun äidinkieli on venäjä.

Minun mielestäni on täysin jumalatonta, jos äidin ei sallita enää pitää ruokarukousta poikansa kuullen. Yhtenä sivistymättömänä ja russofobisena argumenttina ristin ja rukouksen kieltämiseen on jo alusta alkaen harjoitettu suomalainen propaganda ortodoksista uskoa vastaan: tosiasiassa Serafim Sarovilainen oli laajalti kunnioitettu jo elinaikanaan ja nykyäänkin hän on yksi rakastetuimmista pyhistä ortodoksisessa kirkossa. Serafim Sarovilainen (Серафим Саровский) on ollut Suomen jälkikristillisessä ja ateistisessa tiedotuksessa huonosti tunnettu pyhimys. Sitä vastoin Serafim on Venäjän ortodoksisessa kirkossa mitä merkittävin ja arvostetuin pyhimys. Häntä kuvaava ikoni on useammassa kodissa Venäjällä kuin Suomessa on luterilaisia kristittyjä – puhumattakaan evankelisluterilaisen uskonsa aidosti tunnustavia kristittyjä. Suomalaiset kristityt ovat lahkolaisia siihen verrattuna, mitä on sanottava Venäjän ortodoksisen kirkon päävirran kannatuksesta. Kun poikani kastetaan joskus kesällä vaimoni tahdon mukaan Venäjällä, toivomukseni onkin, että kaste voitaisiin suorittaa Serafim Sarovilaista kunnioittavassa kirkossa. Minullakin on Serafimin ikoni.

Suomen poliittisista syistä ja diplomaattisesta sotkusta johtuen Rimma ja Anton Salosen asioiden hoito ei ole edennyt Suomessa asianmukaisesti. Ilmeisemmin suomalaiset viranomaiset uskoivat esitettyyn venäläisvastaiseen hysteriaan, minkä johdosta nyt he ovat kyvyttömiä tilanteen korjaamisessa. Ratkaisua varten tilanne pitäisi saattaa tasavertaiseksi. Ihmisoikeusaktivisti Aleksandr Brod (Александр Брод) esittää ratkaisuksi Venäjän äänessä 2.5.2010 («Голос России»), että Venäjän syyttäjävirasto vaatii Paavo Salosen luovuttamista Venäjälle oikeudenkäyntiä varten.
На этом основании, кстати, Следственный комитет при прокуратуре РФ добивается выдачи Пааво Салонена российскому правосудию.

Aleksandr Brod on erittäin tärkeä ihmisoikeushenkilö Venäjällä, Moskovassa toimivan ihmisoikeustoimiston johtaja, Venäjän juutalaiskongressin jäsen, duumassa lakivaliokunnan jäsen jne. Hänen toimistonsa on työskennellyt vuodesta 2003 läheisessä kanssakäymisessä Euroopan komission kanssa, jolta toimisto on saanut myös rahoitusta. Brod on myös Venäjän ihmisoikeusvaltuutetun neuvottelukunnan jäsen. Alexander Stubb on kertonut maaliskuussa, että hän sai Moskovassa aterioida moskovalaisten ihmisoikeusasiantuntijoiden kanssa, mutta Brod jäi ilmeisemmin tapaamatta. Stubb kertoi lehdistötilaisuudestakin, mutta ei kertonut blogissaan, miten monta kysymystä lapsiriistokysymyksen tähden esitettiin hänelle. Kerrotaan, että kovin monta…. Mitä Stubb ajattelee ihmisoikeustoimiston johtajan Aleksandr Brodin tuoreeseesta ehdotuksesta yhä jatkuvan kiistan ratkaisuna? Mitä ulkoministeri vastaa siinä tilanteessa, kun Venäjän syyttäjäviraston vaatimus on saapunut Suomeen? Tuliko alusta alkaen tapaus hoidettua tyylikkäästi parhaiden diplomaattisten pelisääntöjen ja tapojen mukaisesti?

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/