torstai 24. kesäkuuta 2010

Tšetšeenikapinallinen Umarov terroristilistalle USA:ssa


STT-AFP-Reuters kertovat hyviä uutisia USA:sta. Nyt sopii kysyä uudella vakavuudella Suomessa, miten amerikkalaisten terrorilistalla olevan henkilön virallinen tiedotuskanava voi toimia yhä suomalaisresurssein. Ei ole hyvää Suomi-imagoa USA:ssa, kun asia siirtyy englanninkielellä amerikkalaisten tietoon! Muistettakoon, että Suomessa on rikostutkintapyyntö Kavkas-sivustoa vastaan sekä kunnianloukkauksesta että sivuston terroristiyhteyksien tähden. Sivustolla on kevään ja kesän 2010 aikana jo 8:ssa artikkelissa esitetty väite, että Abdullah Tammi ja Juha Molari olisivat kgb-terroristeja, koska eivät hyväksy Umarovin toimintaa.



24.6.2010 5:09
A A

STT–AFP–Reuters

Washington. Yhdysvallat on kirjannut tšetšeenikapinallisten johtajan Doku Umarovin terroristien listalle. Maan ulkoministeriö ilmoitti asiasta keskiviikkona, kun Venäjän presidentti Dmitri Medvedev oli vierailulla Yhdysvalloissa.

Umarovia voi kutsua Venäjän etsityimmäksi mieheksi. Yhdysvaltojen linjaus hankaloittaa rahavirtojen ja muun avun päätymistä hänen käsiinsä.

Umarov on sanonut olevansa syypää useisiin Venäjää järkyttäneisiin terroritekoihin, kuten Moskovan metron verisiin pommi-iskuihin. Umarov on radikalisoinut tšetšeenikapinallisten liikettä, joka tähtäsi aluksi Tšetšenian itsenäisyyteen ja sittemmin myös islamilaisen valtion perustamiseen Etelä-Venäjälle.

Medvedev tapaa Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman torstaina. Medvedev on nimennyt Pohjois-Kaukasuksen levottomuudet Venäjän suurimmaksi sisäiseksi ongelmaksi.




Vuosituhannen alussa vietin paljon aikaani Helsingissä eduskunnan kirjastossa, koska siellä löytyi hyvää oikeuskirjallisuutta. Erityisesti pidin tutkimuksista, jotka osoittivat, miten poliisiviranomaiset luovat keskimääräistä helpommin salaliittoteorioita ja fantasioita tavallisten ihmisten merkillisistä suhteista.

Nyt olen saanut luotettavaa aineistoa siitä, että jopa itse Iranista on selvitetty meikäläisen suhdetta Mossadiin. Terveisiä Teheraniin! Toki lähempänäkin on vainoharhaisia viranomaisia. Kotimaisetkin saattavat selailla kyläpapin tai ylipäätänsä suomalaisten antifasistien suhdetta turvallisuuspalveluihin erilaisten googleen kirjoitettujen hakusanojen avulla.

Minä en ole koskaan pitänyt James Bond -elokuvista, koska en pidä fantasioista. Todellisuus on erilainen. Sitä vastoin paljastan, että agenttitarina on ollut lähellä sydäntäni jo vuodet. Nämä laulajat (Blestyashie, Блестящие) ovat niin söpöjä tällaisen vanhentuneen kyläpapin silmin katsottuna (ps. heitä en ole koskaan tavannut kasvotusten). Tämän "tunnustukseni" jälkeen poliisi voinee keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä: Doku Umarovin virallisen sivuston Kavkaz Center kirjoittelun arviointiin tutkinnallisesta ja rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Siihen on hyvä syy myös Yhdysvaltojen päätös sijoittaa Doku Umarov tuomittavien terroristien listalle.


Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/